Sanoin eilen miehelleni, että hänen täytyy valita minun ja ihastuksensa välillä...

???

pahaa siinä on jos miehesi on ihastunut toiseen? Se on tavallista pitkissä parisuhteissa. Eri asia jos ihastuminen on johtanut muuhunkin kuin pelkkään asialliseen jutteluun työkavereitten kesken. Esim. tapaavat vapaa-ajalla, koskettelevat toisiaan tms.



Itsekin olin ihastunut mieheni ystävään. En nähnyt sitä pahana koska en kertonut ihastuksestani kenellekään, enkä tehnyt mitään ylläpitääkseni ihastusta. En pyrkinyt kahdenkeskisiin tapaamisiin jne.

Voinko vaatia tällaista?



Kyllä ihastus on lähellä olemista (ei halaamista, mutta vierekkäin kyhnyttämistä) ja yhdessä harrastamista´vapaa-ajalla.



ap

miksei mies sitten vaan sano, että ei ole mitään ihastusta? Ja jos selkeästi on, niin tottakai hänen pitää lopettaa vapaa- ajan yhteydenpito ja muu kuin asiallinen käyttäytyminen. Tai sitten ottaa tän naisen.

Mutta meillä on pitkä liitto. Onko älytöntä vaarantaa kaikki yhden ihastuksen takia?



ap

Minua, nalkuttavaa, keski-ikäistä ja tyytymätöntä vaimoa verrattiin työpaikan 'hyvään tyyppiin', sievään sinkkunaiseen. Ja mun tappioksi, yllätys yllätys. Oli meillä ollut ongelmia, paljonkin, mutta tuo minusta oli yksi isoin syy eroomme. Lähinnä se, etten ollutkaan enää ainoa ja tärkein nainen, vaan pelkkä itsestäänselvyys. Että joku muu oli henkisesti lähempänä. Eikä läheisiä välejä voinut etäännyttää normaaleiksi työkaveri-väleiksi, vaikka pyysin ja vetosin vaikka mihin.



Ei ne nytkään kai ole yhdessä, vaikka vapaita ovatkin. Taisi olla vain pelastusrengas, joku unelma, jolla sai rimpuiltua vanhasta vaimosta ja liitosta irti.

Mitä nyt tekisit toisin? Minkä neuvon annat minulle?



Ota siis huomioon mieheni reaktio.



ap

Et voi käskemällä saada miestävi lakkaamaan välittämästä miellyttävästä ihmisestä. Teidän suhteessanne on jotain ihan muuta vialla, joka keikuttaa venettä, se ei kaadu ihastumisiin tai ystävyssuhteisiin!



Etäännytät miehesi tuolla vielä kauemmas. Samoin käy, jos ruikutat ja kerjäät.



Sanon näin siksi, että olen itse se osapuoli, joka on kovasti kiintynyt miespuoliseen ihmiseen. Meillä on todella mukavaa yhdessä, puhumme paljon, vilkuttelemme vähän silmiäkin. Mutta kummallakaan ei ole tarkoitus erota omasta puolisostaan.



Oma mieheni näyttäytyy silmissäni kaikkein houkuttelevimmalta iloisena ja itsevarmana. Hän ON rakastettava! Jos sen sijaan alkaisi määräillä minun tunteistani ja rajoittaisi sitä ketä saan nähdä, menisin etäämmälle. Tarvitsen nyt jotenkin ilmaa ja tilaa hengittää, nauttia muistakin kanssaihmisistä.



Meillä on jonkinlainen murrosvaihe liitossa, mutta uskon kaiken selviävän ajan kanssa, kun olemme kärsivällisiä.

olen kyllä teoriassa samaa mieltä, mutta asetin tämän ehdon sen takia, että saan tietää hänen tahtotilansa. Me olemme siis koko ajan keskustelleet, mutta hän ei ole suostunut tekemään meidän parisuhteemme eteen mitään. Kunhan potee vain.

Nyt sanoin, että hänen pitää valita minun ja tämän väliltä. Jos valitsee minut, niin on pakko lähteä pariterapiaan.

Ilman pariterapiaa me nimittäin uppoamme. Se on vissi se.



ap

Tuskin. Tosin kaikki on voinut upota jo aikoja sitten, sinä vain kysyit kumman miehesi valitsee? Eikä hän osannut vastata? Eikö sekin ole jo melko selkeä merkki? Eikö vahvassa vaikkakin vaikeuksissa olevassa suhteessa ole vain yksi kysymys, johon oikeasti tarvitsee vastata eli haluavatko osapuolet toisensa? Jos haluavat on syy, miksi yrittää. Jos sellaista halua ei ole, mitä sitten on jäljellä? Yhteiset lainat? Riittävä perusta parisuhteelle?



Olen itse joutunut vuosia sitten esittämään tuon saman kysymyksen lasteni isälle. Kumman valitset? Hän sentään vastasi jotain: hän ei tiennyt kumman meistä. Sen jälkeen minulle oli itsestään selvää, ettei hän ollut minun valintani.



Sitoudun parisuhteessani ehdoitta ja vapaaehtoisesti, mutta niin tulee kumppaninikin tehdä. Jos ei hän siihen pysty, ei meitäkään ole olemassa. Nykyään ihmiset toteuttavat suhteissaan niin monitasoisia "mulle oikeudet muttei velvollisuudet"-kuvioita, etten osaa neuvoa. Onneksi ainakin yksi kanssani samoin tunteva rehti, lämmin mies tästä maailmasta löytyi ja käveli elämääni 5 vuotta sitten.



Sinulle toivon rohkeutta vaatia rehellisiä vastauksia. Eihän se voi olla liikaa pyydetty. Totuuden kuulemiseen toivotan voimia!

Vähän pahalle mielelle vaan tulin tuon yhden kommenteista, että pitää antaa tilaa ja silmän vilkuttelu on kivaa jne. Joo onhan se, mutta jos tilanne menee siihen, että vaimon osa kotona on olla roskis, ei kaunista sanaa, ei lupauksia, ei lempeyttä, hellyyttä, yhteyttä ja samaan aikaan liki tuon kaiken saa toinen nainen - vaikeaa oli olla iloinen ja haluttava. Itsetunto romahti niiden vuosien (kyllä, ei ollut kuukauden ihastus) aikana aika matalalle.



Onhan mulla neuvo. Tai oikeastaan yks totuus. Anna miehen mennä, jos on mennäkseen. Nainen pärjää aina.

Et voi käskemällä saada miestävi lakkaamaan välittämästä miellyttävästä ihmisestä. Teidän suhteessanne on jotain ihan muuta vialla, joka keikuttaa venettä, se ei kaadu ihastumisiin tai ystävyssuhteisiin!

Etäännytät miehesi tuolla vielä kauemmas. Samoin käy, jos ruikutat ja kerjäät.

Kuvittelet eläväsi jossain kuninkaan valtaistuimella, josta voit päättää ketä haluat suosia milloinkin. Sitä, joka on iloinen ja hauska, eikä vaadi sinulta mitään. Kuten uskollisuutta. Missä on uskollisuus, todellinen rakkaus ja toisten ihmisten kunnioitus?

Ap teki aivan oikeutetusti ja viisaasti, ja nyt pelkää, että mies valitseekin toisen. Mieti ap kuitenkin, että et varmastikaan halua elää puolison kanssa, joka mahdollisesti VALITSEE TOISEN sinun sijaasi! Tilanne on jotenkin absurdi siinä mielessä, että ap ei ehkä ajatellut miehen valinnan olevan vaikea, mutta nyt vaikuttaakin siltä, että mies ei olekaan täysin varma kenet valitsee.

Toivotan sinulle ap voimia kestää tilanne. Se ei ole sinun syysi, vaan miehesi joutuu nyt lopettamaan elämän kahden naisen kanssa ja keskittymään yhteen, mikä on mielestäni ainoa järkevä vaihtoehto. Teit oikein.

"Rakastakaa minua ja palvokaa minua. Rakastukaa minuun! Rakastan itse kymmentä, mutta palvo sinä vain minua! Ai, miksi olet noin synkeän näköinen? Harmittaako sinua, että rakastan kaikkia muitakin? Ethän ole mustasukkainen? Täytyy kyllä sanoa, että sitten valitsen Amanda-Rosalitan, koska hän on aina niin iloinen ja pirtsakka!!"

Ei kyse ole siitä, että rakastaisi kymmentä, vaan siitä, että varsinkin pitkässä parisuhteessa satunnaisia ihastuksiakin on toisinaan.

Flirttailu piristää elämää ja on mukavaa, varsinkin jos toiseen on vähän ihastunut. Kunhan tietää, missä raja menee, ei pidä silmiä muille oman kumppanin läsnäollessa ja sallii tälle vastaavat huvit, missä on ongelma?



Oma lukunsa ovat läheiset ystävyyssuhteet, joiden toinen osapuoli on mies. Ne eivät minusta ole parisuhteelta pois sen enempää kuin muutkaan ystävyyssuhteet eivätkä edes kuulu tähän keskusteluun.



Kaikissa tapauksissa oma kumppani, ei ystävä tai ohimenevä ihastus, on kuitenkin se, jota rakastaa, ja jonka kanssa haluaa viettää elämänsä. Jos luottaa toiseen ei muuta tarvitse ajatellakaan.

Ei kyse ole siitä, että rakastaisi kymmentä, vaan siitä, että varsinkin pitkässä parisuhteessa satunnaisia ihastuksiakin on toisinaan.

Flirttailu piristää elämää ja on mukavaa, varsinkin jos toiseen on vähän ihastunut. Kunhan tietää, missä raja menee, ei pidä silmiä muille oman kumppanin läsnäollessa ja sallii tälle vastaavat huvit, missä on ongelma?

Oma lukunsa ovat läheiset ystävyyssuhteet, joiden toinen osapuoli on mies. Ne eivät minusta ole parisuhteelta pois sen enempää kuin muutkaan ystävyyssuhteet eivätkä edes kuulu tähän keskusteluun.

Kaikissa tapauksissa oma kumppani, ei ystävä tai ohimenevä ihastus, on kuitenkin se, jota rakastaa, ja jonka kanssa haluaa viettää elämänsä. Jos luottaa toiseen ei muuta tarvitse ajatellakaan.

Pointti ei ollut muiden lukumäärä, vaan tämä ideologia: mulla on toinen yhtä rakas kuin sinä, (puolisoni,) ja jos kehtaat alkaa osoittaa inhimillisiä tunteita, eli surua, ahdistusta, mustasukkaisuutta, dumppaan sinut.

Kyllä minusta vaan olisi aika kummallistakin, jos mieheni tietäisi minulla olevan ihastusta sisältävä erittäin lämmin suhde johonkuhun toiseen mieheen, ja puntaroisin kahden miehen välillä, hän ei osoittaisi minkäänlaisia merkkejä ahdistuksesta tai huolesta. Olisi vain aina yhtä pirteä ja iloinen. Onhan se nyt yleensä peruslähtökohta parisuhteelle, että ollaan yksiavioisia ja se toinen on se Rakas Puoliso, jota kunnioitetaan ja jonka veroista ei ole, vaikka hän olisikin pahalla päällä pelätessään menettävänsä minut.

t. bachelor-vertailun esittäjä

Mitäs jos asetelma olisi toisin päin? Hyväksytkö, jos tietäisit miehelläsi olisi ihastus jota hän näkisi joka päivä. Tietäisit heidän olleen ihastuneen vakavasti toisiinsa. He viettäisivät yhteistä aikaa työmatkoilla?

Mua on näissä asioissa aina mietityttänyt se, että kuinka paljon sellaiset ihmiset arvostavat puolisoitaan, jotka "haluavat tilaa" ja ahdistuvat jos puoliso on pahoillaan siitä että toinen viettää aikaansa toisen kanssa ja ihailee toista ihmista avoimesti. mielestäni tämä on aika itsekästä siltä toiselta, jonka mielestä puolison pitää vain hyväksyä ja antaa tilaa, vaikka puoliso itse kärsii ja on pahoillaan toisen takia. Tosi minäminäminä meininkiä. Onneksi olen parisuhteessa jossa molemmat arvostavat toisiaan ja ajattelevat toisen hyvinvointia ja parasta.

oli ihan hyvä veto kysyä tuota mieheltäsi. Onko siis itkenyt sen takia, että pelkää menettävänsä sinut, sen vuoksi että joutuu tuollaiseen tilanteeseen vai siksi, että tietää mitä tulee ajan myötä tapahtumaan. Hmm.



Joka tapauksessa miehen ja naisen välinen ystävyys on vaikea asia, etenkin jos mukana ihastusta. Itselläni on kokemusta siitä, että (ex)mieheeni on ihastuttu ja sen myötä olivat tekemisissä paljonkin. Minä, aviovaimo, olin yksinäinen, kun luuhasivat milloin missäkin. Mieheni piti häntä vain kaverina eikä nähnyt tuota toista puolta. Asia ahdisti minua (sillä tiesin toisen aikeet) ja keskusteltuamme asiasta vakavasti mieheni jätti tapaamiset ko. naisen kanssa.



No, mieheni jätti minut lopulta yllättäen ja oletan, että kuvioissa on ollut hänen työkaveri, ainakin jollain tasolla. Meillä aviokriisissä odoteltiin ja annettiin aikaa, niin mieheni halusi, ja lopputulos oli se, että ilman keskusteluja erottiin, koska ei ollut enää mitään keskusteltavaa. Asiat olivat selviä. Tosin vain hänelle.



Kävi teillä kuinka vaan, niin mielestäni on hyvä, jos olet itse tiukkana ja osaat vaatia välillä ehkä vähän rajustikin sitä, että miehesi ottaa asian/kriisinne tosissaan.



Voimia kaikesta huolimatta, kävi miten kävi.