Lue keskustelun säännöt.
Eikö kotiäidit halua rentoutua?
26.09.2010 |
Rakastan tytärtäni maailmassa eniten ja haluan viettää hänen kanssaan suurimman osan ajastani, mistä syystä nautin äärimmäisesti hoitovapaalla olemisesta. Silti tarvitsen välillä pienen hengähdystauon, jonka jälkeen taas kotonaolo tuntuu aiempaa hienommalta. Olen pyytänyt ystäviäni (suurin osa alle 3v lasten äitejä) kansani mm. elokuviin. ulos syömään, pubiin, risteilylle, kävelylenkille ym. He eivät lähde. Tiedän, että syynä ei ole rahattomuus tai etteikö mies päästä, vaan suurimmaksi osaksi he itse haluavat jumittaa kotona. Eräskin ystäväni joutuu lopettamaan aina puhelut nähdessään miehensä tulevan kotiin ja sanoo, että pitää esittää tekevänsä kotitöitä, kun mies tulee!!! Lähtisin mielelläni mieheni kanssa tekemään jotain, mutta isovanhemmat asuvat niin kaukana, ettei heiltä juuri hoitoapua tule ja mieheni vanhemmat eivät ole lapsestamme millään tavoin kiinnostuneita, eivätkä edes käy meillä kuin parin vuoden välein, joten siksi olen pyytänyt ystävini.
Kysymys kuuluukin, että eikö muut kaipaa mitään breikkiä kotiarjesta?
Minä itse en kertakaikkiaan itse jaksa yhtään kiinnostua siitä, että ystäväni tulevat meille lapsensa kanssa ja siinä istutaan helvetin teekupposen kanssa ja vahditaan lapsia ja sen pitäisi olla sitten auvoista ja ihanan rentouttavaa. Olen äärimmäisen kyllästynyt kyseisiin teennäisiin teehtkiin, kuin 50-luvulla elettäisiin ja puheenaiheena tietty on aviomiehet. Helvetti sentään! Muuttuuko kaikki naiset todellakin tällaisiksi, kun he saavat lapsia?
Tuntuu jotenkin hölmältä ja tylsältä mennä yksin elokuviin tms. mutta minkäs teet, ei ole muutakaan vaihtoehtoa, jos haluaa tehdä jotain muutakin kuin olla kotona tai pitää kilpavarustelua muiden äitien kanssa, kenellä on parhaimmat 7 sorttia teekupposen (jumalauta sentään!) kanssa tarjottavana.
Tuntuuko teidtä, että olette muuttuneet vai haluatteko jotain vaihtelua arkeen edes kerran 2 kk:ssa? Onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia ystävistänne?
Minua asia kyllästyttää niin paljon, että olen jopa alkanut karsia ystäviä, jotka eivät tee mitään. En ole jaksanut enää vastata heidän puheluihinsa tai viesteihin. Että jos joku teidtä lukee tätä viestiä, niin tiedätte mistä on kyse...
Kommentit (26)
tarvitsen lapselle ja itselleni vertaisseuraa. Joskus tekee hyvää keskustella päivän polttavista aiheista kuten taaperon pottailusta.
Sellaiset kaverit ovat sitten asia erikseen, joiden kanssa käyn ulkona, kaupungilla tai leffoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kutsun tällaisia naisia nimellä "urana äitiys". Maailmaan ei mahdu muuta kuin se vauva. Menetetään oma itsensä.
Sun pitää vaan yrittää lajjentaa ystäväpiiriä?
Kuten ap huomaa, ihmisiä on erilaisia, ja jos he toimivat eri tavoin kuin sinä, se ei tee heistä outoja! Ehkäpä sinä olet se poikkeus sitten?
Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää, että muut ei ole yhtä kuin minä, eikä päinvastoin. Kullakin aikuisella ihmisellä on omat ajatuksensa, mielipiteensä, tunteensa ja motiivinsa. Sitä on vaikea muuttaa, eikä kannata tuomita ketään siksi, että esim. haluaa olla perheensä kanssa, ei ehdi tai jaksa lähteä tietyssä elämäntilanteessa juuri mihinkään. Jos sinä et kestä sitä, oma on ongelmasi.
Ja alkuperäiseen kysymykseen: itse olen elänyt kotonaollessani kummankinlaisia aikoja; niitä, jolloin en ole kotoa juuri mihinkään liikahtanut, ja niitä, jolloin olen mielelläni lähtenyt vaikka iltaa istumaan yksin. Hyvin pitkälti tilanne on riippunut lasten iästä ja pienimmästä lapsesta itsestään, hänen erityistarpeistaan.
Kyllä minä ainakin kaipaan ihan muutakin elämää kun vauvavauvavauvaaa
Ihan tosi, tämä on varmasti monella varsinkin nuorella äidillä se suurin tarve. Ei kestetä sitä hetkeä, kun lapsi on vauva, ilman jatkuvaa palautetta omasta olemassaolosta niin, että voitaisiin keskittyä siihen ainutlaatuiseen aikaan rauhallisin mielin. Koko ajan on hinku johonkin muualle, ja vauva kyllä kärsii siitä. Nimittäin ihan siksi, ettei äiti vain osaa olla onnellinen vauvan kanssa vaan tuntee jäävänsä jostain ihmeellisestä paitsi.
ainakin olen luonteeltani tämmöinen ihminen, joka tykkää hääriä ja puuhailla kotona ja olla lasten kanssa. En minä kaipaile mitään rientoja, niitä kuuluisia hengähdystaukoja tms.
Kavereiden kanssa nähdään kyllä melkein aina niin, että lapset on mukana, eikä se ketään häiritse - kaikilla on. Lapset puuhailevat kivasti keskenään, leikkivät, pelailevat jne... Ja äidit saa ihan rauhassa juoruilla ;)
Mitä mä tekisin esim. jossain risteilyllä kaverin kanssa? Söisin, juttelisin, nukkuisin. Miksi sitä pitää lähteä sinne tekemään?! Ei vaan ole mun juttu.
Me ihmiset olemme erilaisia. Eikö sitä vaan voisi hyväksyä, että kaikki ei tykkää samoista asioista kuin itse.
ja itse haluaisin useimminkin rentoutua, mut omalla kohdallani se on vaikeaa. Mies opiskelee viikot ja on viikonloput töissä, eikä lapsenvahtia niin vain saa. Mä olen myös tosi väsynyt huonojen öiden jälkeen, ja mulle joku jumppa jonka päätteeksi olen vasta iltamyöhään kotona on ihan katastrofi koska menen nomraalisti nukkumaan kun lapsikin menee, että jotenkin jaksan järjissäni ja käytännössä yksin huolehtia lapsesta ja kodista. Jos käyn suihkussa ja saan vasta puolilta öin unen päästä kiinni, on ihan tuskaa nousta aamulla viideltä. Ja vastaavasti siltä illalta mieheltä voi jäädä tentiin luku vähemmälle.
Mut aika kuluu ja kohta lapselle voi palkata lapsenvahdin niin että pääsen edes joskus edes jonnekin, yksin siis. Tähän mennessä lapsi on kulkenut mukavasti mukana brunsseilla, taidenäyttelyissä ja luontoretkillä, mut ymmärrän hyvin että lapsettomat kaverini kokevat sen vähän työlääksi, että lapsi pitää ottaa jatkuvasti huomioon.