Masennuksesta parantunut tai masentunut,

Menkää baariin siiderille. Kannattaa saada se vätys ulos kotoaan ja tekemään jotakin. Vaikka lähteminen on vaikeaa olo paranee kun tekee jotain.

Menkää baariin siiderille. Kannattaa saada se vätys ulos kotoaan ja tekemään jotakin. Vaikka lähteminen on vaikeaa olo paranee kun tekee jotain.

pidät masentunutta vätyksenä? Miksi ihmisestä tulisi yhtäkkiä vain laiska? Jos joku eräänä päivänä päättää, että haluaa normaalin elämän sijaan jäädä sänkyyn koko päiväksi ja tämä on mahdollista, niin eikö tämä ihminen olisi silloin iloinen eikä itkuinen?

en oikeastaan olis halunnut mitään apua, niin teennäistä vasta sitten auttaa, kun pahimpaan oli menty.



Hetken päästä jo oli ok, että joku yritti saada mua kodista liikenteeseen.



Olen siitä huono myös, etten apuja hevin vastaanota, se toki vaikeuttaa elämääni.

Menkää baariin siiderille. Kannattaa saada se vätys ulos kotoaan ja tekemään jotakin. Vaikka lähteminen on vaikeaa olo paranee kun tekee jotain.

jo ehdotus että lähtee johonkin aiheuttaa kauhean itku-raivokohtauksen.

ap

Mulle ainakin sanottiin, että paras olla juomatta alkuun. Masentuneen kutsuminen vätykseksi karmii. Voit osoittaa välittäväsi. Pysy tukena, mutta huolehdi myös omasta jaksamisestasi. Jos masentunut jaksaa/haluaa jutella, kuuntele, mutta älä terapoi: sitä varten on ammattiapu. Älä käännä selkääsi masentuneelle, vaikka hän sitä näyttäisi haluavankin!

tosiaan koita kiskoa mukaasi jonnekin tai tuppaudu itse kylään. Jos vaan jaksat. Mutta älä ota itsellesi liian suurta taakkaa, jotta et ahdistu tai uuvu.

Mutta tosiaan, pidä säännöllisesti yhteyttä sen mukaan miten jaksat. Vaikka kerran viikossa mutta säännöllisesti

kannata yrittää ehdottaa mitään lenkille menoa, siinä kun on se ongelma, että itse tietää, ettei se auta siinä tilanteessa, niin sitten ärsyttää, jos joku toinen kuvittelee tietävänsä paremmin, vaikka oikeasti tuo "mennään lenkille niin piristyt" vain osoittaa, ettei tuo ihminen tiedä masennuksesta mitään. Ärsyttäisi sekin, jos vaikka yövalvomisesta kärsivälle äidille sanoisi, että kun ajattelet positiivisesti, niin ei enää väsytä. Lisäksi jos lähtee sinne lenkille ja toteaa, että tämä ei tosiaan auttanut eikä piristänyt yhtään, niin tulee vain epätoivoisemmaksi.

ei toivo muuta kuin saada olla rauhassa, ei jaksa edes puhua kenellekään.



Olen juuri tällaisesta "pahimmasta ajasta" nousemassa ja nyt toivon, että saan itse ottaa ihmisiin yhteyttä sen verran kuin jaksan, ja että voidaan jutustella ihan niitä näitä, kuin kuka tahansa, en jaksa selitellä tuntemuksiani tai jaksamistani.



Ehkä joku toinen tarvitsee enemmän potkimista?

sillä tämä ihminen on kärsimätön, ei halua olla yksin, ei halua olla seurassa, haluaa nukkua, ei saa nukuttua, haluaa syödä, mikään ei maistu, haluaa taas syödä jotain muuta, haluaa katsoa televisioa, ei jaksa odottaa mainoskatkoa että ohjelma alkaa. Selkää särkee, jalkaa särkee, vatsaan on tullut syöpä joka siirtää paikkaa seuraavaksi varpaaseen jne.



Tuntuu että hänellä on totaalisen paha olo jota on sydäntä särkevää katsoa kun ei osaa tehdä mitään.

ap

keitettiin kahvia. Joskus vaan istuttiin ja katsottiin telkkaria. Ei sen kummempaa tarvitse olla kunhan osoittaa jotenkin olevansa läsnä ja välittävänsä.

Mulla se ei ollut tuonnepäinkään, eikä tuntemillani, mutta silti kaverisi voi olla vaan masentunut, mutta mulle kuulostaa vieraalta.

niin käytännön apu olisi ihanaa. Ruoanlaittaminen, lakanoiden vaihtaminen jne.

Msentuneena olisin halunnut vain nukkua. Mikään ei kiinnostanut.

kai vaihtelee miten masennus näkyy, mä en ole ikinä ollut levoton vaan lamaantunut. En ole siis parantunutkaan, mutta voin esim. opiskella. Musta ainakin tuntuu, että kaikki mitä olen tähän asti tehnyt elämässäni on pelkkää epäonnistumista ja nytkin on turha tehdä mitään, en tunne itseäni oikein ihmiseksi vaan joksikin sieluttomaksi möykyksi, mikään ei tuota iloa ja en suunnittele mitään, koska mikään ei muuta tätä olotilaa. Jos on vielä enemmän masentunut niin ei välttämättä päässä ole oikein edes ajatuksia, pelkkää mustaa ja kaikki saattaa ärsyttää tietämättä sen kummemmin miksi. Aiemmin lopetin yhden koulun vain siksi että halusin nukkua kotona, en tajunnut ajatella onko se järkevää vai ei.

kannata yrittää ehdottaa mitään lenkille menoa, siinä kun on se ongelma, että itse tietää, ettei se auta siinä tilanteessa, niin sitten ärsyttää, jos joku toinen kuvittelee tietävänsä paremmin, vaikka oikeasti tuo "mennään lenkille niin piristyt" vain osoittaa, ettei tuo ihminen tiedä masennuksesta mitään. Ärsyttäisi sekin, jos vaikka yövalvomisesta kärsivälle äidille sanoisi, että kun ajattelet positiivisesti, niin ei enää väsytä. Lisäksi jos lähtee sinne lenkille ja toteaa, että tämä ei tosiaan auttanut eikä piristänyt yhtään, niin tulee vain epätoivoisemmaksi.

Pahinta mitä voit sanoa, että "kun nyt vaan lähdet lenkille niin helpottaa".

Hän kokee syyllisyyttä siitä, ettei jaksa. Parasta mitä masentunut tuossa tilanteessa voi tehdä, on antaa itselleen luvan "nyt mennään näin, päivä kerrallaan. Ja se riittää."

Eli anna olla, saat pian itsellesikin huonon olon, jos yrität väkisin. Masentuneelta täytyy tulla se aloite, eli jos hän ottaa yhteyttä niin ole valmis kuuntelemaan. Todennäköisesti saat kuulla pelkkää paskaa niskaan, mutta on otettava se asenne, että ihminen on sairas eikä puhu sinulle henkilökohtaisesti. Puhu ja kysy selkeästi ja yritä saada yksittäisiin asioihin vastaus, esim. lähtisitkö lenkille kanssani? Haluaisitko lähteä johonkin? Mitä haluaisit tehdä? Voisinko tehdä jotain? Älä suunnittele liian monimutkaisia juttuja masentuneen puolesta äläkä holhoa. Luultavasti pääsette johonkin kontaktiin vasta, kun lääkitys alkaa purra.

ap:n kaverilla pitäisi ensinnäkin olla hyvä psykiatri, joka osaisi sanoa, onko ap:n kaverilla esim. bipolaarinen häiriö eikä pelkkä masennus, tai esim. lisänä jokin persoonallisuushäiriö. Ne lääkkeetkään ei välttämättä auta kuin vasta kymmenennen lääkkeen kohdalla.

valittaa kaikesta ja kaikki on toisten syytä, miksi toiset ei tee mitään hänen olonsa parantamiseksi.



ap

se ap:n kaveri ei nyt mitenkään osoittaisi arvostavansa ap:n auttamisyrityksiä, niin kyllä se sitten parannuttuaan on niistä kiitollinen. Itselläni ei vähät kaverit jaksaneet nähdä ja vanhemmat ja sisko vain valitti koko ajan, mistä olen katkera, vaikka en asiaa enää usein ajattele.

Se tuntui oikeastaan fyysisenä kipuna ja lamautti totaalisesti koko kehon. Kurkkua kuristi ja oli vaikea hengittää. Itkukohtaukset olivat pakonomaisia refleksejä, joille en voinut mitään -ne tulivat kun tulivat, enkä voinut lopettaa itkua vaikka olisin halunnut. Ajatus kuolemasta tai pikemminkin tuskan loppumisesta oli lohduttava. Toisaalta olin niin lamaantunut, etten olisi pystynyt tekemään itselleni mitään.



Kaiken kaikkiaan hirveää aikaa, kun nyt tarkemmin muistelen. Tuo 2:n ehdotus hölkkälenkille lähtemisestä kuulostaa lähinnä sairaalta vitsiltä. Jos sinulla on aikaa olla ystäväsi tukena, niin hienoa. Minua auttoi valtavasti, kun eräs ihminen halasi pitkään ja oli ihan hiljaa siinä vieressä, kun itkukohtaus oli päällä.

valittaa kaikesta ja kaikki on toisten syytä, miksi toiset ei tee mitään hänen olonsa parantamiseksi.

ap

voisi ajatella niin, että on vaikka jalka murtunut kymmenestä kohtaan, ja koskee hirveästi, ja toiset levittelevät käsiään ja sanovat, että senkun menet lenkille. Tuntuu siis turhauttavalta, ettei mikään tai kukaan auta. Valitus loppuu mahdollisesti sitten joko kun kaveri paranee, tai masennus kestää niin pitkään että hän väsyy ja passivoituu ja erakoituu asuntoonsa.