Miksi minut 'unohdetaan'?

kun koko illan olen miettinyt tätä ihan samaa asiaa ja ongelmaa. Mikä on kun minutkin aina unohdetaan.

Vastaavia tilanteita kuin sulla ap ja sen lisäksi tajusin tänään, että eipä minulla ole vanhoilta työpaikoilta jäänyt tuttuja (ei siis edes ystäviä) kuin korkeintaan yksi jos sitäkään per työpaikka.

Olen mielestäni sosiaalinen ja osaan keskustella lähes tulkoon mistä vaan. En tuo mielipidettäni liikaa esille ja osaan olla hiljaakin, sekä kuunnella jos toisella on tarve puhua.

Ja alkoa osaan käyttää menemättä överiksi. Sosiaalinen ja peruspositiivinen olen enkä turhia valita. Eli olen myös peiliin katsonut useamminkin asian tiimoilta.

En vaan ymmärrä miksi minut unohdetaan eikä pyydetä minnekään mukaan. Todella surullista.

Helppoa jonkun sanoa "älä välitä". Kyllä tämä vaan ikävältä tuntuu.

vain olla niin, että pyritte väärään seuraan. Kyllä varmaan normaaleille ihmisille löytyy kavereita, mutta ehkä ei niistä entisistä ympyröistä. Tulee mieleen, että joskus voi antaa itsestään vähän etäisenkin kuvan, vaikka ei itse huomaisi. Jos ei esim. puhu mistään kovin henkilökohtaisesta tai omista ongelmista koskaan.

Meitä oli aikoinaan 4 ystäväperhettä ja tapailimme usein vuoroin aina toistemme kotona.



Kunnes, eräs kesä tämä ystävä alkoi järjestää illanistujaisia porukan naisille ja jätti minut aina kutsumatta vaikka aikaisemmin olin hänen hyvä ystävänsä. Ilmeisesti kateudesta sulki minut tahallaan porukan ulkopuolelle. Pettymys oli aina vaikea pala kun kuulin myöhemmin heidän hauskoista tapaamisistaan.



No nyt tämä nainen on vielä ns. ystävä, mutten oikein jaksa välittää hänen ystävyydestään enää. Hänestä on tullut vanha, rupsahtanut, katkera, eronnut nainen. Kaipaisi kovasti ystävää, ei taida vain minusta enää sellaista saada.

Itse olen juuri samanlainen. Kiinnostunut kaikesata ja osaan jutella monenlaisista asioista ja tykkää jutella.

mutta toisista juoruamista inhoan ja takanapäin puhumimsta. se on se asia, millä saa paljon kavereita.

Ilkeillä ja juoruavilla yleensä on paljon kavereita ja kiusaaminenkin perustuu siihen että pelätään että itseä aletaan kiusata jos ei kiusaa mukana.

hyviä ihmisiä/ystäviä on tosi vaikea löytää.

kun koko illan olen miettinyt tätä ihan samaa asiaa ja ongelmaa. Mikä on kun minutkin aina unohdetaan. Vastaavia tilanteita kuin sulla ap ja sen lisäksi tajusin tänään, että eipä minulla ole vanhoilta työpaikoilta jäänyt tuttuja (ei siis edes ystäviä) kuin korkeintaan yksi jos sitäkään per työpaikka. Olen mielestäni sosiaalinen ja osaan keskustella lähes tulkoon mistä vaan. En tuo mielipidettäni liikaa esille ja osaan olla hiljaakin, sekä kuunnella jos toisella on tarve puhua. Ja alkoa osaan käyttää menemättä överiksi. Sosiaalinen ja peruspositiivinen olen enkä turhia valita. Eli olen myös peiliin katsonut useamminkin asian tiimoilta. En vaan ymmärrä miksi minut unohdetaan eikä pyydetä minnekään mukaan. Todella surullista. Helppoa jonkun sanoa "älä välitä". Kyllä tämä vaan ikävältä tuntuu.

Käyn nykyään ruokiksella yksin syömässä, aina. Olen huomannut että kaveripiirissä minut ja mieheni on ikävästi priorisoitu ulkopuolelle. Meillä ei ole enää kuin satunnaisia tuttavia joiden luona käydään pari kertaa vuodessa, ja sukulaiset. Edes lapset eivät ole parantaneet tilannetta.

Itse olen juuri samanlainen. Kiinnostunut kaikesata ja osaan jutella monenlaisista asioista ja tykkää jutella.

mutta toisista juoruamista inhoan ja takanapäin puhumimsta. se on se asia, millä saa paljon kavereita.

Ilkeillä ja juoruavilla yleensä on paljon kavereita ja kiusaaminenkin perustuu siihen että pelätään että itseä aletaan kiusata jos ei kiusaa mukana.

hyviä ihmisiä/ystäviä on tosi vaikea löytää.

tuollaista on jossain lukiossa tai pienen työpaikan kuppikunnissa, mutta ei todellisessa elämässä. Ei kukaan perusta ystävyyttä sille, että saadaan yhdessä haukkua mahdollisimman paljon ihmisiä, toki juoruilu yleensä kuuluu ihmisten kanssakäymiseen mutta en tiedä mitä pahaa siinä on, että puhuu vaikka naapurin huonosti käyttäytyvistä lapsista, jotka rikkoi oman ikkunan. Kyllä ihmisellä saa olla negatiivisiakin ajatuksia ja mielipiteitä. Kuitenkin useimmat ystävyydet perustuvat sille, että on samanlainen huumorintaju ja on yhdessä hauskaa positiivisella tavalla.

tms. niin silloin kyllä ihmiset tuntuvat tulevan ihan mielellään ja viihtyvätkin. Mutta miksi minua ei ikinä kutsuta? Joihinkin tupperin tai kynttiläkutsuille kyllä kelpaan, mutta muuten en. Ikävintä on juuri ne hiljaiset pari sekuntia kun jokin "minulta salassa" tehty asia paljastuu ja ne ontuvat selitykset... voi itku

T: 23

tasan tarkkaan.

En ole ujo, ihan tavallisen sosiaalinen, en mikään kälättävä akka siis kuitenkaan. En ikinä juorua tms. Tai jos se johtuukin siitä että EN juorua. Noh, en tiedä. Yritän olla vaan kuin en huomaisi, mutta noloja tilanteita tosisaan kun muut hokaa, että aijuu tuo unohtui joukosta.

ap.

minua ei vaan nähdä.

Luulen, että se johtuu lapsuudestani, kukaan ei nähnyt eikä välittänyt minusta. Se kai jotenkin jäi minuun?



En ole ujo, herkkä kylläkin. Mutta ihan sosiaalinen siis olen. Silti minulla on lukuisia kokemuksia siitä, että hyväkin ystävä hylkää kun tulee joku "parempi". Eikä auta etsiä muuta seuraa, kun sama kuvio taas toistuu.



Olen jo hyvin tottunut tähän, mutta toki se edelleen sattuu. En jaksa silti vajota itsesääliin, vaan nähdä sen hyvän mitä on, kuten lapseni.

taisin muuttaa ketjunkin näkymättömäksi :)



t tapetti

Jos koen, että minut olisi pitänyt kutsua eli minut on tosiaan unohdettu, ei ns. tarkoituksella jätetty pois, sanon asiasta ihan suoraan. Eli menen mukaan ja väännän aiheesta jopa vitsiä, tyyliin: "Yrititte sitten livahtaa lounaalle ilman mua, olipa reilua". Juhliin en sentään kutsumatta tunge, mutta olen joskus kysynyt järjestäjältä ihan suoraan, unohtiko hän minut vai oliko joku muu asia syynä minun kutsumatta jättämiseen. Tämä varmasti kuulostaa jonkun mielestä epäkohteliaalta ja tungettelevalta, mutta ihmiset ovat poikkeuksetta suhtautuneet "tunkeiluuni" hyvin ja lähes aina kyseessä on ihan oikeasti unohtaminen eikä tahallisuus. Kun rohkaistuu tiedustelemaan asiaa suoraan mutta huumorilla, lopputulos yleensä hyvä, ja eipähän jää kaivelemaan. Tsemppiä meille kaikille näkymättömille :)

on se, että nämä yhteiset ystävät (vai kaverit, tuttavat, mitä nää nyt sitten onkaan) hehkuttavat facebookissa sitä miten ihanaa oli nähdä, tehdä ja etenkin yksi kaverini on sellainen joka laittaa koko ajan yhteisen ystävämme seinälle viestejä, olet niin ihana, olet paras yms. lässyn lässyä. Mulla käy ihan kateeksi. Miksei mulle koskaan kukaan anna vastaavaa palautetta. Se syö itsetuntoa, korostaa vaan sitä miten itse taitaa todella olla totaalisen tylsä ja ikävä ihminen, kun ei kukaan halua aikaa kanssani viettää. Ja tuo että porukassa, jutellaan aina niin että jutellaan niille muille mutta minä olen kuin ilmaa. Olen ymmärtänyt että ryhmässä puhutaan tyyliin; "oletteko tietoisia siitä, oletteko nähneet sen ja sen elokuvan" eikä: "oletko tietoinen, näitkö sen elokuvan" ja nämä sanat kohdistettu sille toiselle. Eipä siinä tilanteessa voi oikein muuta tehdä kuin tulla pahalle mielelle ja kurjalle tuulelle. En tiedä muista vahvemmista persoonista mutta ainakin mulle tulee kurja olo.

T. 19 ja 21.

muistan yhteensä kaksi ihmistä, joita ei pyydetty lounaalle.



Toisella oli mielenterveysongelmia ja hän oli ahdistavaa seuraa. Toinen taas dominoi keskustelua ja puhui melkein pelkästään siitä, mitä hän oli ostanut lähipäivinä ja mitä aikoi seuraavaksi ostaa.

ja omaa käytöstäni tämän ketjun myötä, niin osaan ehkä enemmän asettua niiden toistenkin asemaan. Jos en osallistu keskusteluun, seuraan vaan vierestä ja kuten minä yleensä teen tuntiessani itseni ulkopuoliseksi, vetäydyn pikkuhiljaa takavasemmalle ja siitä varovaisesti pois koko tilanteesta. Eli kun minulle tulee oikein paha mieli, ajattelen että ei minua kukaan edes huomaa, eikä kukaan arvosta olemassaoloani eikä välitä minun mielipiteistäni, niin ei kukaan huomaa vaikka poistun paikalta. Enkä tee tätä sen takia ettenkö haluaisi olla osa porukkaa, osallistua keskusteluun vaan sen takia että minulle tulee kertakaikkiaan niin kurja olo siinä porukassa että katson paremmaksi häippästä. Ja ehkä ne toiset ajattelee että suutuinko jostakin vai haluanko vaan mieluummin olla yksin. En tiedä ymmärtääkö tätä kukaan. Olen kummajainen enkä siitä taida miksikään muuttua. Mutta ehkä haluaisin muuttua, mutta miten? Mistä saisin lisää rohkeutta, itseluottamusta? Puheliaisuutta ei kait voi ihminen hankkia lisää, vai voiko? Haluaisin niin, että minustakin pidettäisiin, minunkin kanssa haluattaisiin viettää aikaa, minua kutsuttaisiin kylään, shoppailemaan, lenkille, elokuviin, kahville... Mutta minutkin on unohdettu :-/.

T.34, "yksinäinen keiju"

Mutta melkein aina kuvaamassasi kuviossa syynä on tietynlainen pelko kohdata omia puutteitaan.



Olet varmaankin massasta poikkeava. Tavalla tai toisella.



Olet ehkä kauniimpi. Herkempi. Älykkäämpi. Viisaampi. Vedät kavereittesi miesten katseet puoleesi. Sinulla on kyky nähdä toisten "filmaamisen" läpi. Kyky huomata, kuka lusmuaa, kuka ei.



Nämä ovat vain muutamia syitä monien joukossa, miksi joku jätetään ryhmän ulkopuolelle.



Itsensä kanssa tasapainossa elävät ihmiset eivät jätä työympäristössä tai muissa yhteisöissä ketään ulkopuolelle, sillä heillä ei ole jaottelulla tarve pönkittää huonoa itsetuntoaan.



Toki kukin meistä pitää yksistä enemmän kuin toisista, sillä kaikkien kanssa kemiat eivät vain kolahda samalla lailla.



Mutta on henkistä köyhyyttä rajata kanssakäymisensä vain massaihmistyypin mukaiseen porukkaan.



Tiedän - sanomani ei luultavasti lohduta sinua, joka joudut kokemaan ulkopuolisuutta, mutta selittää ehkä sen, että vika ei ole sinussa vaan kaveriporukkasi rajoittuneisuudessa.

en tiedä voiko niitä ystäviksi kutsua, eivät tee mitään kun minä häviän takavasemmalle. Vai eikö heidän kuulukaan tehdä mitään? Joskus toivoo että joku tulisi kysymään; "miksi lähdit, teimmekö jotain väärää, tule mukaan". Onko tämä lapsellista? Tai ylipäätään joku joskus soittaisi, tulisi käymään tai laittaisi viestiä siihen helskutin facebookiin ja kysyisi kuulumisia, pyytäisi mukaan johonkin. Itse olen tullut niin epävarmaksi etten enää uskalla itse ottaa yhteyttä, siinä pelossa ettei minusta todellisuudessa enää pidetä eikä kukaan halua nähdäkään minua. Haluaisin, mutten uskalla.

T. yksinäinen keiju

Mulla on kanssa vastaavanlaisia kokemuksia, ja sitten on myös yksi "ystävä" joka on käyttäytynyt lapsellisen törkeästi mua kohtaan usein. Hän on tehnyt jopa sellaistakin että on kutsunut minut illanviettoon jossa on mukana yksi yhteinen ystävämme ja kun olen mennyt niin hän ei ole tullut avaamaan ovea eikä vastannut puhelimeen. Kerran hän sanoi tulevansa juhannusta viettämään minun ja ystäväni kanssa mutta ei sitten yllättäen enää vastannut puhelimeen. Soitin hänen miehelleen joka oli ihan ihmeissään tapahtuneesta. Nykyään olen sen verran viisastunut etten pidä häneen enää yhteyttä, ei ollut mun arvoinen ystävä.

No joo, meni vähän ohi aiheen, mutta alkoi taas vanhat asiat kaivertaa niin pitipä kertoa..

Jos ollaan porukalla (työ tms. ei parhaat kaverit) vaikka syömässä ja joku sieltä vain häippäsee, niin en minä ainakaan ajattele siitä mitään sen kummempia. Se häippäsi, ehkä oli joku meno, kiire tekemään töitään jne. En siis mene perään kyselemään, että miksi häippäsi, tuliko paha mieli jne. Sitten joskus töissä on tuntunut työläältä kierrellä kaikki työhuoneet ja kysellä, että mennäänkö syömään. Kaikki kuitenkin tietävät, koska mennään eli voisi ihan itse tulla norkoilemaan siihen oven suuhun. Minulta menee aika paljon työaikaa moiseen kiertelyyn. Jos joku ei koskaan ole valmiiksi tulossa vaan pitää aina hakemalla hakea, todennäköisesti ajattelen, että ei tule mukaan oikein mielellään ja jos ei ikinä puhukaan mitään niin ajattelen näin aika vahvasti ja varmaan jossain kohtaa jätän pyytämättä. Tämä, koska minusta tuntuu, että tuo ainainen rankuaminen alkaa olla jo kiusaamista. Jos et puhu, koska olet ujo ja et uskalla ängätä seuraan, niin voisitko puhua asiasta jonkun kanssa ihan suoraan. Jos joku sanoisi minulle nuo jutut, niin tokikin kävisin hänet aina yksitellen pyytämässä, mutta muutoin antaisin olla rauhassa, kohteliaisuudesta häntä kohtaan.

tulee heposti vaikutelma, että ehkä hän ei oikein välitäkään seurasta.

Sitten joskus töissä on tuntunut työläältä kierrellä kaikki työhuoneet ja kysellä, että mennäänkö syömään. Kaikki kuitenkin tietävät, koska mennään eli voisi ihan itse tulla norkoilemaan siihen oven suuhun. Minulta menee aika paljon työaikaa moiseen kiertelyyn. Jos joku ei koskaan ole valmiiksi tulossa vaan pitää aina hakemalla hakea, todennäköisesti ajattelen, että ei tule mukaan oikein mielellään ja jos ei ikinä puhukaan mitään niin ajattelen näin aika vahvasti ja varmaan jossain kohtaa jätän pyytämättä. Tämä, koska minusta tuntuu, että tuo ainainen rankuaminen alkaa olla jo kiusaamista. Jos et puhu, koska olet ujo ja et uskalla ängätä seuraan, niin voisitko puhua asiasta jonkun kanssa ihan suoraan. Jos joku sanoisi minulle nuo jutut, niin tokikin kävisin hänet aina yksitellen pyytämässä, mutta muutoin antaisin olla rauhassa, kohteliaisuudesta häntä kohtaan.

Elikkä työpaikalla kyllä itse aktiivisesti hakeudun nykyään seuraan. Jos näin en tee, helposti jään ulkopuoliseksi. Sen lisäksi hyvä taktiikka on hankkia porukan rämäpäästä tai menevimmästä itselleen läheisempi tuttu. Tämä takaa sen että sutkin kiskotaan mukaan juttuihin.



Huumori on ehdoton juttu eli 99% ajasta työkavereiden kanssa tulisi olla hauskaa rupattelua ja nauramista. Kukaan ei jaksa kuunnella minua, jos aina kertoisin elämästäni, sen verran kurjaa olisi sen kuunteleminen. Ja itseänikin auttaa huumori ja hauskanpito työpaikalla, ei jaksa eikä tarvitse vatvoa ikäviä juttuja koko päivää.



Sitten privaattipuolelle. Olen itse ajautunut kaveripiirin ulkopuolelle, koska en ole jaksanut pitää yhteyttä. Tämä tarkoittaa nuyt sitä, että en ole jaksanut soitella tai toisaalta kutsua kylään ihmisiä kun on ollut kaikki energia kiinni vaikeassa elämäntilanteessa. Enkä odota että kukaan jaksaa kuunnella ikäviä tarinoitani vuositolkulla. Joten tässä osaan katsoa peiliin enkä odota että nyt yhtäkkiä kun voimia taas olisi, nämä vanhat kaverit riemustakiljuen olisivat taas yhtäkkiä läheisiä ja hyviä ystäviä.



Aika paljon on siis kiinni itsestä. Yksi tärkeä pointti on se, että ei kannata loukkaantua ja ottaa itseään liian vakavasti. Jos joku haluaa pitää pippalot ilman sinua niin mitä se on sinulta pois? Olet ihan oikein ajatellut, että tämä ihminen ei ole sinulle läheinen. Älä tuhlaa energiaasi sellaiseen. Työpaikalla ala aktivoitua, hakeudu seuraan, ilmottaudu lounasporukkaan, ole AKTIIVINEN! Ja muista pysytellä kevyellä tasolla jutuissa. Kun tarpeeksi kauan on aktiivinen, alkaa kuulua osana porukkaan. Vain valovoimaisimmat tähdet kuuluvat porukkaan heti, ilman vaivannäköä.



Tsemppiä!