Kokemuksia Finland Sport Academystä?
Kommentit (5)
ja lapsi on tykännyt kovasti. Niihin maksuihin sisältyy kuitenkin mm. vakuutus, ja eri lajeja tulee pitämään kuitenkin niiden lajien valmentajat niin kyllähän niidenkin on saatava palkkaa.
Minusta se on hyvä keino kokeilla eri lajeja, meidän muksukaan ei ole aiemmin harrastanut mitään. Kerran viikossa ei ole liikaa, vaan oikein sopiva, sitten aikanaan voidaan jatkaa sitä lajia "kunnolla", mihin lapsi eniten tykästyy.

Vakuutus sisältyy kaikkien harrastusten maksuihin yleensä. Oletko ihan varma että valmentajat saavat palkkaa, etteivät vain tulisi siksi paikalle että saisivat omiin lajeihinsa uusia harrastajia. Ja rahat siis menevät tälle nimettömälle firmalle. Ja jos syksyn aikana ehtii tutustumaan 3-4:ään lajiin, niin eipä tuo kovin paljoa ole. Ja niistäkin 1-2 voi olla semmoisia joita lapsi ei haluaisi ollenkaan harrastaa.
En kannata.
paljoa harrastaa mitään? Tuo on tarkoitettu sellaisille kuin me, eli halutaan tutustua muutamaan lajiin eikä vain yrittää valita sitä mikä kuulostaa kivoimmalta. Mutta tosiaan tuo summa on minulle suhteellisen pieni, en sitä juuri ajatellutkaan. Onhan seurakunnillakin jotain toimintaa mikä lienee halvempaa. Kuitenkin tuttavapiirissä tuntuu lajiharrastukset olevan ihan eri hintaluokkaa kuin tuo, ne on kalliita.
yhtä lajia on kaksi tuntia peräkkäin, sitten vaihtuu toiseen.
Eihän lapsi varmaan muutenkaan aloita kuin yhtä lajia, eikä se välttämättä olekaan sitten se oma laji.
Jos hinta on 80 e ja sillä pääsee syksyn aikana kerran viikossa tunnin verran kokeilemaan jotain uutta lajia...
Tuossa takana on joku firma, joka on keksinyt hyvän rahastuskeinon.