Millainen teidän ujo, arka lapsenne on eskarissa?

vastaa kyllä kun kysytään. Tuntuee olonsa tukalaksi vieraan aikuisen seurassa kuten juuri tuossa testitilanteessa ventovieraan täti-ihmisen kanssa mutta kavereidensa kanssa tulee oikein hyvin juttuun ja kavereita on useampi. Tutussa seurassa on suulas poika mutta ei niinkään vieraassa...on siis hitaasti lämpiävä mutta kun lämpiää niin sit lämpiää kunnolla...

Ei ystävystynyt kauhean helposti eikä eskarin jälkeen tainnut kukaan tulla kylään, mutta ei pitänyt itse asiaa mitenkään pahana. Ei todellakaan viitanut ja ajan kanssa oppi vastaamaan niin, että muutkin kuulivat. Nyt on jo reipas koululainen ja pitää varmasti puolensa.

istuu leikkien aikana muista metrin verran erossa. Tätit välillä kuulemma "lähentävät" hänet muiden viereen istumaaan, mutta hän siirtyy takaisin.



Pihalla poissaoleva. Seisoo pihassa eikä tee mitään. Ei ota kontaktia muihin. Ei juurikaan syö mitään eikä suostu päiväunille.



Osaa aakkoset ja kotona täysin sosiaalinen ja leikkii muutaman omanpihan lapsen kanssa. Eskarissa ei.

En usko että viittailee (en kyllä ole kuullut että vielä olisivat edes aloittaneet "viittamisen opetteluakaan"). Ja jos kysytään vastaa tosi hiljaa.



Kavereita tosin on paljon. Kolmas vuosi samojen kavereiden kanssa (pk:n eskari), joten helpottaa asiaa. Pojan paras kaveri on aika samanlainen kuin omani, mutta ryhmässä myös sellaisia "hurjempia" poikia, ja tulee hienosti juttuun myös heidän kanssaan.



Kouluun siirtyvät luultavasti kaikki samalle luokalle, joten en ole huolissani pojan kaverisuhteista. Kyllä hän loppupeleissä myös puolensa pitää.



Ja nyt on muutenkin merkkejä sellaisesta reipastumisesta:).

Hänen kohdallaan eskari meni kaikin puolin hyvin. Tyttöni on temperamentiltaan hitaasti lämpenevä, kiltti, avulias ja empaattinen. Näistä syistä hän oli oikein pidetty eskarissa ja eskariopettajan lempilapsi; ainut, jonka kohdalla ope tirautti kyyneleen kevätjuhlassa halatessaan. Tyttö oli ja on edelleen pidetty kavereiden seurassa juuri siksi, että hän on kaikinpuolin reilu ja osaa ottaa toiset huomioon. Yllätykseni oli melkoinen kun eskarin villikkopoika tykästyi kovasti tyttäreni seuraan ja vielä nyt ekallakin kulkee mielellään tyttöni kanssa koulumatkaa yhdessä ja istuu luokassa tyttöni vieressä.



Tyttöni uskalsi (ja uskaltaa koulussakin) viitata ja kertoa asiansa. Muutenkin hänestä on tullut järjettömän reipas tässä vuoden sisällä. Aika tekee tehtävänsä. Edelleen tyttö arastelee vähän uusia tilanteita, mutta se kuuluu hänen luonteeseensa ja osaan hyvin samaistua hänen jännittämiseensä yms, koska olin itse lapsena samanlainen, vaikka eipä sitä kukaan enää uskoisi. :)

eskaripoika. Nyt uskaltaa jo viitata, mut vastaa hiljaa. Kavereita on eskarissa (aloitti siis pk:n eskarissa elokuussa) mutta eskarin jälkeen ei. Eskarikavereita en tunne, enkä heidän vanhempiakaan, mutta en tiedä kuinka paljon muut lapset leikkivät keskenään eskariajan ulkopuolella. Tosin poikani ei ole puhunut mitään kavereiden pyytämisestäkään.

ihme valitusta. Teidän lapset viittailee jne. Ei se ole ujoutta!

lapset on jo niin tuttuja, samoin kuin hoitajat, että leikit sujuu ongelmitta. Ujous ilmenee esim. siinä ettei uskalla esiintyä kevät/joulujuhlissa ja vierastaa sijaisia. Uusiin juttuihin ei lähde suinpäin mukaan, vaan tarkkailee ensin.



On nyt siis päiväkodin eskariryhmässä ja ujous ei ole ongelma, koska hoitajat tuntevat lapseni hyvin. Saa nähdä miten koulussa sitten, kieltämättä hirvittää, myös muiden juttujen vuoksi (joulukuun poika ja ei mitenkään nopea ollu kehityksessään), koulukypsyystestit on sitten talvella...

Istui vain hiljaa yksikseen. Sitten reipastui yllättävän nopeasti. On saanut paljon kavereita, joita on nyt käynyt kotonammekin. Ainakin sanoo viittaavansa ja vastaavansa, mutta tästä ei ole suoraa tietoa opelta.



Ip-kerhossa (jossa siis myös eskarit ovat) on erityisesti saanut mukavia hieman vanhempia kavereita, joiden kanssa voi harrastaa rauhallisia leikkejä, kuten lautapelejä. Eskarin välkillä sitten riehuu luokkalaistensa kanssa (näiden luona kyläilty puolin ja toisin).



Yllättävän hyvin siis on mennyt. Itse en juurikaan puhunut ekoina kouluvuosina kenellekään mitään. Kävelin vain yksikseni välkillä. Ihan reipas minustakin lopulta tuli (= ujoudesta ei ole ollut haittaa).

Onpa lapsellista väittää että jos lapsi viittaa se ei voi olla ujo

Voin helposti itsestäni sanoa että olin erittäin ujo lapsi. Viittasin kyllä, koska en uskaltanut olla viittaamatta. Mahaan sattui kun se viittaaminen jännitti niin kamalasti. Opettaja mokoma kysyi ilman viittaamistakin, niin mielummin sitä sitten viittasi jos asian tiesi. Joskus ei kuitenkaan ääntä tullut yhtään kurkusta kun yritin vastata, kuiskasin sitten vastauksen opelle.

Tietenkään en viitannut mihinkään "vapaaehtoiseen", eli tyyliin kuka haluaa tulla esiintymään aamunavaukseen keskusradion kautta.

Hänen lapsensa on oikeasti ujo. Teidän muiden lapset eivät edes ole mainittavan ujoja. Ovat vain hitailta lämpeämään. Miksi teette numeron lapsistanne. Vitosen lapsi tarvitsee apua. Teidän valitus hidastaa avunsaantia.



Luultavasti nytkin 8kk jonossa. Koska jonoon on työntynyt nämä "muka ujojen lasten" vanhemmat.

alussa juurikaan puhunut (varsinkaan aikuisille, paitsi kysyttäessä hiljaisella äänellä). Kavereita ei heti ollut vaan haahuili aika paljon itsekseen (kotona oli pihakavereita jotka oli tuntenut vuosia).



Nyt on koulussa 3. luokalla ja kavereita löytyy ja tulee hyvin niiden kanssa juttuun.

Viittaa ja vastaa tietääkseni ihan hyvin (on hyvä koulussa joten osaa yleensä "kaiken").

Joten en sanoisi että on enä mitään ongelmaa ujoudesta vaikka ei ole vieläkään valmis hölöttämään tuntemattomille.



Ekalla oli vielä hyvinkin totinen ja yksin pihalla (syksyllä) ja uskon että jännitti aika lailla.

Oli kuitenkin pienenä tosi ujo lapsi joka kyhnötti puhumattomana äidin tai isän sylissä kaikki kyläreissut.

Eli ujoudesta kyllä kasvaa osittain pois.

Hänen lapsensa on oikeasti ujo. Teidän muiden lapset eivät edes ole mainittavan ujoja. Ovat vain hitailta lämpeämään. Miksi teette numeron lapsistanne. Vitosen lapsi tarvitsee apua. Teidän valitus hidastaa avunsaantia. Luultavasti nytkin 8kk jonossa. Koska jonoon on työntynyt nämä "muka ujojen lasten" vanhemmat.

Anteeksi että vastasin millainen ujo lapsemme on eskarissa kun sitä kysyttiin ja tein näinkin suuren numeron lapsestani.

Hänen lapsensa on oikeasti ujo. Teidän muiden lapset eivät edes ole mainittavan ujoja. Ovat vain hitailta lämpeämään. Miksi teette numeron lapsistanne. Vitosen lapsi tarvitsee apua. Teidän valitus hidastaa avunsaantia. Luultavasti nytkin 8kk jonossa. Koska jonoon on työntynyt nämä "muka ujojen lasten" vanhemmat.

Anteeksi että vastasin millainen ujo lapsemme on eskarissa kun sitä kysyttiin ja tein näinkin suuren numeron lapsestani.

Olen pahoillani että tulistuin. On niin vaikeaa elää vahvasti ujon lapsen kanssa.

Hänen lapsensa on oikeasti ujo. Teidän muiden lapset eivät edes ole mainittavan ujoja. Ovat vain hitailta lämpeämään. Miksi teette numeron lapsistanne. Vitosen lapsi tarvitsee apua. Teidän valitus hidastaa avunsaantia. Luultavasti nytkin 8kk jonossa. Koska jonoon on työntynyt nämä "muka ujojen lasten" vanhemmat.

Ap kysyi kokemuksia ujoista ja aroista lapsista eskarissa. Minun lapseni on sellainen ja niin olen ollut itsekin. Mitään numeroa en ole koskaan lapsestani tehnyt (sehän se lapsesta vasta kauheaa olisikin ollut etenkin kun hän pienenä yritti aina jännittävissä tilanteissa olla näkymätön; jos pitää silmät tiukasti kiinni niin silloinhan ei kukaan näe lastakaan). Minulle lapsen arkuus ei ole koskaan ollut ongelma, joten mihin olisimme lähteneet apua hakemaan? Eikä lapsen temperamentti ole ollut ongelma srk:n kerhon "tädeille", eskarin opettajille tai muille, jotka lapsen tuntevat. Viitosen lapsi ei todella vaikuta normaalin ujolta vaan varmasti on hyväkin jos jotain apua ollaan haemassa. Terv. nro 7

Ei tuo itseään esille, mutta aina tunkee johonkin porukkaan mukaan. On tykätty kaveri, kun on aina valmis kaikkiin leikkeihin ja on kiltti. Ikinä ei ole yksin ollut päiväkodissa juuri tuosta syystä, että on "kaikkien kaveri", vaikka oma bestiskin on.



Ongelmana on pikemminkin tuo sosiaalinen riippuvuus ja mukautuvuus. Saattaa peesailla kavereitaan liikaa, alistua kaikkeen ja toisaalta olla jopa aloitekyvytön ilman sen parhaan kaverin tukea. Onneksi LTO oli erottanut nuo kaverukset työskentelyn ajaksi, kun tyttö vaan matki kaveriaan ja kaveri neuvoi vieressä. Tekee kuulemma ihan yhtä hyvin tehtävät, kun on erossa tuosta kaveristaan. Jotenkin vaan mukautuu sellaiseksi "aputytöksi" heti.