Lue keskustelun säännöt.
Voiko lapsettomuuden kanssa oppia elämään vai katkeroidunko jossain vaiheessa?
23.09.2010 |
Saimme tietää, ettemme tule koskaan saamaan biologista lasta, vikaa on molemmissa, mutta minä voisin kuitenkin tulla raskaaksi toisen miehen kanssa.
Mieheni on elämäni rakkaus enkä voisi kuvitella itselleni parempaa puolisoa, mutta silti tieto siitä, ettei minusta koskaan tule äitiä niin sattuu todella paljon. Voiko tästä pettymyksestä päästä yli ja elää onnellisen elämän ilman lapsia? Vai miten todennäköisesti käy niin, että jossain vaiheessa katkeroidun kun jäin tähän liittoon?
Adoptio ei onnistu ja on hyvin mahdollista, ettei myöskään sijaisvanhemmuus. Tuossa sijaisvanhemmuudessa kyllä mietityttää sekin, että kun lapset eivät todennäköisesti pysyvästi niin miten heistä pystyy sitten aina luopumaan.
Kommentit (22)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä onko tuo vain ensireaktio ja muuttuuko se ajan myötä.
ap
luovutettuja siittiöitä??
Tiedän pariskunnan, joka on tänäkin päivänä (molemmat 60-vuotiaita) onnellisia yhdessä. Kaikki keinot ensin kokeiltiin. Vika oli naisessa, ja ihan kaikkeen eivät sentään ryhtyneet, mutta sen verran kuitenkin, että ei jää hampaankoloon. Adoptio ei onnistunut naisen perussairauden vuoksi. Siihen aikaan keinot tosin olivat vähän vähäisemmät ja kalliimmatkin suhteessa.
Meillä itsellä on selittämätön lapsettomuus, ja alkukipuilun jälkeen aloimme määrätietoisesti rakentaa yhteistä elämää ja tulevaisuutta, jotta kaikki aika ja raha ei mennyt vain hoitoihin. Muistan erään ystäväni sanoneen, että meidän prioriteetit on pielessä, kun emme kaikkia rahojamme laita näihin hoitoihin. Mutta kun sitä omaa elämääkin pitää elää tai hoitojen epäonnistutttua jää aivan tyhjän päälle. Eräälle tutulleni tuli avioero, kun sitä yhteistä oli vaan se lapsen yrittäminen.
Viiden vuoden jälkeen saimme esikoisemme. Rankkaa oli emmekä missään vaiheessa ehtineet käydä vielä luovutuskeskustelua, koska mottonamme oli, että kaikki tiet mahdollisuuksien mukaan katsotaan, jotta ei sitten myöhemmin kaduta mikään.
Siitä kai koko hommassa on kyse. Teidän pitää puhua homma selväksi, että mitään ei jää hampaankoloon. Kaikki mahdollisuudet pitää pohtia ja keskustella. Tässä kuuri se parisuhteen vahvuus punnitaan. Ja myös se, mikä on elämässä tärkeää.
Olen varma, että lapsettomuuden pysyy täysin hyväksymään jos niin haluaa. On vain itsestä ja omista päätöksistä kiinni. Katkeroitua voi mistä vaan. Sekin on itsestä kiinni.
Kannattaa miettiä asiaa sen kannalta, että mitä itse haluat.
Lapsettomuus ei ole mikään kuolemantuomio, hyvää merkityksellistä, kaunista, arvokasta, rakkaudellista elämää voi elää niin monilla tavoilla. Ei lapset tee kenestäkään autuaallista.
En tiedä onko tuo vain ensireaktio ja muuttuuko se ajan myötä.
ap
luovutettuja siittiöitä??
se että teistä tulisi vanhemmat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kai tässä on viime kädessä ratkaiseva seikka.
Pikkulapsiaika on suurinta riskiaikaa avioerolle. Lapset vievät elämän, valvottavat ja vinkuvat ympäri vuorokauden. Ovat äärimmäisen rasittavia!
Elele vain onnellisena lapsetonta elämääsi. Et jää mistään paitsi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voi silti jättää sinut vaikka 10 vuoden päästä ja silloin ainakin vituttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en itse halunnut lähteä hoitoihin, eikä mieskään niitä "vaatinut", vaikka hänelle lapsettomuus oli raskaampi pettymys. Minä huomasin, että en ole erityisen lapsirakas eikä lapsiperheen elämä ole se, mitä odotan tulevaisuudelta.
Nyt olemme onnellisia ja nautimme elämästä. Olen iloinen, etten tullut raskaaksi. Minulla ei ole ollut vauvakuumetta vielä (ikää 37 v.). Syy ehkäisyyn poisjättämiseen oli miehen haave perheenlisäyksestä ja se, että lasten saaminen tuntui normaalilta seuraavalta askeleelta suhteessa.
Ei kukaan ulkopuolinen voi kertoa, pitäisikö lapsettomuuden olla sinulle kamala tragedia vai ei.
Jos se ikävin (ja sinusta varmaan epätodennäköisin) tapahtuisi, eli miehesi jättäisi sinut jonkun nuoremman ihanuuden takia (vielä ikävämpää, ryhtyisi hänen kanssaa lapsia tekemään luovutetuilla aineksilla), niin mitä todennäköisimmin katkeroidut hänelle ainakin. Jos esim. itse olet silloin jo liian vanha yrittämään lasta mahd. uuden kumppanin kanssa.
Jos tämän kuvion kestät, niin ei ongelmaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos se ikävin (ja sinusta varmaan epätodennäköisin) tapahtuisi, eli miehesi jättäisi sinut jonkun nuoremman ihanuuden takia (vielä ikävämpää, ryhtyisi hänen kanssaa lapsia tekemään luovutetuilla aineksilla), niin mitä todennäköisimmin katkeroidut hänelle ainakin. Jos esim. itse olet silloin jo liian vanha yrittämään lasta mahd. uuden kumppanin kanssa. Jos tämän kuvion kestät, niin ei ongelmaa
Täysin samaa mieltä. Ei biologinenkaan lapsi ole aina vanhempiensa näköinen tai oloinen. Se ettei "lapsi olisi hänen" on hyvin egosentrinen näkemys. Lapsi olisi sinun biologinen lapsesi ja miehesi on sitoutunut sinuunkin loppuiäkseen vaikkei ole biologista yhteyttä sinuunkaan. Eli henkinen yhteys on monesti isompi juttu. Vika on miehesi suhtautumisessa. Sunun tulee miettiä katkeroidutko sinä häneen, eikä niinkään lapsettomuuteen?
Onko ivf kohdallanne myös mahdoton?
Tai ehkä miehelle olisi helpotus jos lapsi ei olisi kummankaan biologinen jälkeläinen. Ei tuntisi itseään ulkopuoliseksi. Eli siis adobtoitu/sijoitettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sitä nyt on turha kieltää, elämässä jää aina jostain paitsi kun kaikkea ei voi saada. En usko myöskään, että on vain tahdonasia että katkeroituuko lapsettomuudesta vai ei, toisilla vain tarve omaan lapseen on niin suuri ettei siinä järkeily paljon auta.
Ei mulla ole kuin yksi tuttu jolla on ollut noita ongelmia ja sille tuli lopulta ero silloisesta miehestään, syy oli juurikin toi lapsettomussa josta eivät päässeet jostain syystä yli.
Nyt on naimisissa ja uuden miehen kanssa ovat adoptoineet lapsen, biologista lasta ei ole ja tuskin tulee olemaankaan mutta ovat onnellisia.
ja vauvakuume on vaivannut aika ajoin jostain 16-17-vuotiaasta. Olen myös saanut esimakua vauvanhoidosta ja vauva-arjesta kun siskollani on neljä lasta ja heitä olen hoitanut paljonkin sillon kun heidän nuorin syntyi keskosena ja vanhemmat olivat vauvan luona sairaalassa ja minä muiden lasten kanssa. Olin myös paljon apuna sillon kun siskon esikoiskaksoset itkivät yötä päivää. Ei tuo tietenkään ole sama asia kuin jos olisi oma vauva.
Toisaalta sain tässä jokin aika sitten tietää, että jos tulisin raskaaksi niin saattaisi käydä niinkin, ettei raskautta voitaisi jatkaa loppuun asti vaan vauva saattaisi joutua syntymään keskosena. Tätä ei kuitenkaan tiedetä varmaksi vaan sen tietää vasta kun olen raskaana.
Kuten otsikossa kirjoitin niin adoptio ei ole meidän tapauksessa mahdollinen ja luultavasti myös sijaisvanhemmuus on poissuljettu samasta syystä.
Ja jos mieheni mielipide ei muutu niin meille ei lapsia tule. Olemme kyllä onnellisia näinkin, mutta eniten ehkä pelottaa, että jossain vaiheessa katkeroidun, varsinkin kun minulle se vauva edes yksi olisi ollut todella tärkeä. Haluaisin siis kokea edes kerran vanhemmuuden, vauva-ajan ihanuudet ja kamaluudet jne.
ap
että katkeroituuko lapsettomuudesta vai ei. Toisten on sitä asiaa vaikeampi hyväksyä ja toiset pystyvät taas jatkamaan elämäänsä ihan täysillä eteenpäin. Vanhainkodissa töitä tehneenä olen kyllä nähnyt että lapsettomuus saattaa olla kova pala vielä vanhuksellekin, jotkut ovat ihan suoraan sanoneet että eniten eletyssä elämässä kaduttaa se, ettei koskaan saanut/hankkinut lapsia.
Oletko harkinnut miehesi kanssa myös ammattilaisen keskusteluapua tähän tilanteeseen? Voisi olla ihan paikallaan.
kiitos kannustavista ja viisaistakin sanoistasi..arvostan niitä suuresti...etenkin jos itse elät lapsettomana ja tiedät,mistä puhut.
kävimme hoidoissa 6 v ennen esikoisen syntymää ja nyt 2 v, mutta nyt hoidot ovat lopetettu. Rahaa on palanut aivan järkyttävät määrät ja siis 1 lapsi on hoidoilla saatu.
Syy on minussa, mieheni siittiöt ovat loistavia.
Kaikkien näiden vuosien jälkeen mieheni on rakastanut mua ja ollut mukana hoidoissa valittamatta kertaakaan rahaeristä tai mistään muutakaan, esim mun hormoonitasapainoista, joita todellakin on ollut.
Meillä tietenkin on ollut yhteinen päämäärä mutta jos mieheni olisi valinnut toisen puolison, olisi hän voinut saada helpommalla, halvemmalla ja enemmän lapsia. Mutta mieheni valitsi minut.
En usko että voisin jatkaa elämääni miehen kanssa jos olisin sinun tilallasi.
luovutettuja siittiöitä??