Lue keskustelun säännöt.
Kuuluin kirkkoon laiskuuttani...
20.09.2010 |
Perustelin kirkkoon kuulumistani sillä, että kirkko tekee hyvää rahoillani. Kun sain viimein erottua, laitoin rahani puolueettomille hyväntekeväisyysjärjestöille. Rahoillani ei enää levitetä Jumalan sanaa.
Kommentit (26)
Oletko ajatellut, kuinka paljon kirkko tekee hyvää. Joka päivä sairaalasielunhoitajat ja kirkon perheneuvoja auttavat elämän kriiseissä, samoin tekevät diakoniatyöntekijät ja papit. Lisäksi tuhannet kirkon vapaaehtoistyöntekijät palvelevassa puhelimessa ja vanhusten luona käyvät tekevät tärkeää työtä. Ruokapankista jaetaan tukea.
Kirkon budjetista 10,6 % menee diakoniatyöhön. Eli ihmisten auttamiseen. loput on palkkoja, hallinnollista kulua ja kiinteistöjen kuluja mys.
Hyvän tekemisen lisäksi sillä on upea tuote: ilosanoma siitä, että elämä ei pääty kuolemaan.
Tämä on tärkeä syy kuulua, jos uskoo luterilaisten jumalaan. Muuten tällä ei ole mitään merkitystä, enemmän päinvastoin: kirkkoon kuuluva "erisukoinen" rahoittaa lähetystyötä, joka opettaa asioita, joihin ko. henkilö ei usko!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen elänyt tiiviissä yhteydessä luterilaiseen kirkkoon omasta rippikoulustani asti, eli kohta 20 v. Seurakunta, ihan tavallinen suomalainen pikkukaupungin seurakunta, oli ainoa yhteisö, jossa koin tulevani hyväksytyksi ja rakastetuksi juuri sellaisena kuin olen. Esim. omassa perheessäni tulin hyväksytyksi vain suoritusten kautta, kuten edelleenkin. Olinkin sitten rippikouluiässä ahdistunut, masentunut, lähellä syömishäiriötä, mutta koulussa kymppisuoraa vetävä hikipinko, jolla ei juuri kavereita ollut. Seurakunnassa minut hyväksyttiin, sain olla mitä olen. Koin, että siellä minua rakastettiin Jumalan rakkaudella.
Lähdin lukion jälkeen, kaikkien kauhuksi (kun minusta ei tullutkaan hyvin ansaitsevaa insinööriä/lääkäriä/lakimiestä) opiskelemaan teologiaa, ja valmistuttuani sain pappisvihkimyksen. Papin virassa olen ollut kohta 10 v.
Ikinä, kertaakaan, koskaan minua ei ole kirkossa syrjitty mitenkään sukupuolen (=nainen) takia! Minulla on myös monta homoseksuaalista ystävää, myös työkavereita, eivätkä hekään koe olevansa syrjittyjä omassa seurakunnassaan tai työpaikallaan. Pieni, julkisuudessa äänekäs vähemmistö (Räsäskät ja muut) ei heitä hyväksy, siksi he eivät ehkä joka käänteessä tuo homouttaan esiin. Se kun ei näy päällepäin.
Tuntuu siksi pahalta, että monet ovat jättäneet tämän minulle niin rakkaan yhteisön syistä, joita en siellä tällä kokemuksella näe!
Joo, ja niistä pappien palkoista: ei se suuri ole, mutta toimeen tullaan. Voisin kyllä mennä palkkatöihin muuallekin, jos rahat kirkolta loppuvat.
...en halua tukea yhteisöä, joka syrjii ihmisiä seksuaalisen suuntautumisen tai jo ihan vaan sukupuolenkin takia. Ja sitäpaitsi Jumalaan uskominen ei tarvitse kirkkoa tai muutakaan yhteisöä. Jeesusta hävettäisi, jos näkisi millaista on kirkon touhu tänä päivänä.
Tarkoitat siis ihmisten auttamisella sitä, että heille annetaan riihikuivaa rahaa?
Tiedätkö, mihin kirkon työntekijät aikansa käyttävät? Esim. diakoniatyöntekijöiden ja pappien ajasta valtaosa menee ihmisten tapaamisiin: keskusteluihin, kotikäynteihin, puheluihin, sähköposteihin, jne. He ovat tavattavissa aina, päivästä ja kellonajasta riippumatta.
Tiedätkö mitään muuta tahoa yhteiskunnassa, jolle voi elämän kriiseissä soittaa koska vaan, varata keskusteluajan vaikka viikonlopulle, ja puhua täysin luottamuksellisesti? Minä en tiedä. Siksi mielihyvin maksan veroa, joilla näiden ihmisten palkka maksetaan.
Evlut kirkon budjetissa ihmisten suora auttaminen on minimimssä. Valtaosa menee kirkon pappien ja hallintohenkilöstön palkkoihin sekä kiinteistöjen hoitoon.
Suomen evl-kirkkoon, liittyisitkö?
yllätyin kun tuttavaperheen lapsi tuli lapseni et-ryhmään, kun olin ilman muuta ajatellut heidän kuuluvan kirkkoon. Äiti kertoikin että vaikka hänet on lapsena kastettu, hän ei kuulu kirkkoon eikä sitten liittanyt lastakaan. Ilmeisesti hänen ulkomailta muuttaessaan olisi pitänyt erikseen liittyä seurakuntaan, ja silloin oli tullut ajatelleeksi asiaa eikä liittynyt. Aika moni suomessa ei joudu asiaa miettimään ja jää laiskuuttaan seurakunnan jäseneksi.
Oletko ajatellut, kuinka paljon kirkko tekee hyvää. Joka päivä sairaalasielunhoitajat ja kirkon perheneuvoja auttavat elämän kriiseissä, samoin tekevät diakoniatyöntekijät ja papit. Lisäksi tuhannet kirkon vapaaehtoistyöntekijät palvelevassa puhelimessa ja vanhusten luona käyvät tekevät tärkeää työtä. Ruokapankista jaetaan tukea. Hyvän tekemisen lisäksi sillä on upea tuote: ilosanoma siitä, että elämä ei pääty kuolemaan. Minä ainakin haluan olla mukana tekemässä hyvää muillekin ja uskon, että jossain vaiheessa itsekin tarvitsen sitä.