Minä säälin nuoria äitejä

Sääli on sairautta

Rambo on kova. Säälimätön tulittaja. Silmät säihkyy tulta ja tukka kiiltää hiestä märkänä.

säälin sinua,,,

Kun nainen käyttää parhaat munasolunsa, syntyy geneettisesti paras lapsi. Kun vasta 30+ ikäisenä lapsia tehdään, on suurinosa munasoluista käytetty ja vanhat solut saattavat jakautua yllättävin seuruksin. Saattaa lapsenne aikuisena kärsiä diabeteksestä, ylipainosta syövästä CP-vammoista ja vanhasta äidistä...

Sääli on sairautta

Rambo on kova. Säälimätön tulittaja. Silmät säihkyy tulta ja tukka kiiltää hiestä märkänä.

opin sen aikaan parhaalta opettajaltani. Sama opettaja sanoi mm. myös, että ei vihaa ketään, eikä minunkaan pitäisi, sitä olen yrittänyt noudattaa. Sanoi myös, että kenellä ei ole sotkua pöydällä on sotkua kaapissa:D Ja paljon muutakin viisasta:D

pitäis saada elää nuoruuttaan ilman vastuunkantoa perheestä ja elannosta.

Lapselle on paljon enemmän annettavaa kun on elämää vähän jo nähnyt.



Nuori äiti monesti luulee että heitä arvostelee äidit jotka olisivat halunneet tulla äidiksi jo parissakymmenissä, mutta ei se niin ole.

Eikä heitä saisi arvostella, useimmat heistä huolehtivat lapsistaan oikein hyvin.



Silti keskustelemme monesti päiväkodissamme kuinka nuoret äidit tarvitsisivat paljon tukea vastuulliseen työhönasä, mutta ovat huonoja sitä vastaanottamaan näyttämisen hlustaan johtuen. Varhaiskasvatuksen koulutuksia onkin ryhdytty suuntaamaan nuoria vanmhempia tukevaksi, jotta työntekijä osaa toimia oikein.



Ei ole oikeaa ikää tulla vanhemmaksi. Kunpa siihen ei vain syöksyttäisi ilman todellista halua tai vääristä syistä, ikään katsomatta.

Koska opiskelujen hoitaminen on yksinkertaisesti vain niin hankalaa lasten kanssa. Sitten tämä kortti että "olette vaan kateellisia kun ette ite ole saaneet lapsia nuorena ja niin-ja-niin monta". Kyllähän se on valitettavaa että toiset eivät saa lapsia vaikka itse haluaisivatkin, mutta perusajatuksenani on se, että koulutukseen tarvitaan kuitenkin aivoja, joita ei läheskään kaikilla ole. Jalkojen levittäminen käy helposti keneltä tahansa, niin nuorelta kuin vanhemmaltakin.

En ollut omasta mielestäni mikään älyttömän nuori äiti, sillä sain esikoiseni 22-vuotiaana. Silloin yliopisto-opintoni olivat vielä kesken, mutta valmistuin kuitenkin maisteriksi vuotta myöhemmin. 29-vuotiaana olin jo kahden lapsen äiti ja valmistuin tohtoriksi.

Nykyään minulla on erinomaisesti koulutustani vastaava ja ihan hyväpalkkainen vakityö. Olen edelleen naimisissa lasteni isän kanssa. Tässä vaiheessa ei tunnu yhtään hullummalta, että kun olen 44-vuotias, molemmat lapseni ovat täysi-ikäisiä. Mielestäni tässä ei ole mitään säälittävää. :-)

ensin lapset ja sitten vasta opiskelu ja työt.

Itse en olisi ollut kypsä opiskelemaan murrosikäisenä tai parikymppisenä. Kun piti bilettää ja paritella.

Minusta se lähinnä on surullista jos nuoruuden "huippuhetket" ovat biletys ja kevytkenkäisyys.

Pieni tositarina:



Olipa kerran vuosi 1998, kun silloinen ystäväni kutsui minut tuttunsa kotibileisiin seuralaisekseen.

Siellä hetken aikaa oltuamme alkoi juttu luistaa yhden miesnuorukaisen kanssa ja viihdyimmekin toistemme seurassa pitkälle aamuun asti.

Ikää minulla oli tuolloin huimat 15 vuotta.

Seurustelin tämän samaisen miehen kanssa 2½ vuotta hyvinkin tiiviisti ennen kuin otin puheeksi oman tikittävän kelloni, kerroin miehelle rehellisesti, kiertelemättä että haluaisin hänen kanssaan lapsen. Keskustelumme lomassa kävi ilmi, että poikaystäväni oli harkinnut tätä asiaa omassa mielessään jo aikaisemmin mutta ei ollut uskaltanut ehdottaa minulle mitään, koska kuvitteli että säikähtäisin ja lähtisin pois. Tämän keskustelun jälkeen e-pillerit jäivät pois ja puolen vuoden päästä keskustelusta aloin onnellisesti odottamaan esikoispoikaamme. Suunniteltu lapsi.

Hypätään tositarinassamme eteenpäin: - On vuosi 2004...olen edelleen yhdessä saman miehen kanssa. Poikamme on valloittava 2-vuotias. Olemme yrittäneet saada vauvaa alulle siitä lähtien kun poika oli 1-vuotias. Halusimme lapselle sisaruksen. Olimme jo luopuneet lähes toivosta kunnes vuoden 2004 puolessa välissä saimme tietää että olen raskaana. Mies itkee onnesta, minä katselen hölmistyneenä että voiko tämä olla totta? Vihdoinkin!

Pieni tositarina:



Olipa kerran vuosi 1998, kun silloinen ystäväni kutsui minut tuttunsa kotibileisiin seuralaisekseen.

Siellä hetken aikaa oltuamme alkoi juttu luistaa yhden miesnuorukaisen kanssa ja viihdyimmekin toistemme seurassa pitkälle aamuun asti.

Ikää minulla oli tuolloin huimat 15 vuotta.

Seurustelin tämän samaisen miehen kanssa 2½ vuotta hyvinkin tiiviisti ennen kuin otin puheeksi oman tikittävän kelloni, kerroin miehelle rehellisesti, kiertelemättä että haluaisin hänen kanssaan lapsen. Keskustelumme lomassa kävi ilmi, että poikaystäväni oli harkinnut tätä asiaa omassa mielessään jo aikaisemmin mutta ei ollut uskaltanut ehdottaa minulle mitään, koska kuvitteli että säikähtäisin ja lähtisin pois. Tämän keskustelun jälkeen e-pillerit jäivät pois ja puolen vuoden päästä keskustelusta aloin onnellisesti odottamaan esikoispoikaamme. Suunniteltu lapsi.

Hypätään tositarinassamme eteenpäin: - On vuosi 2004...olen edelleen yhdessä saman miehen kanssa. Poikamme on valloittava 2-vuotias. Olemme yrittäneet saada vauvaa alulle siitä lähtien kun poika oli 1-vuotias. Halusimme lapselle sisaruksen. Olimme jo luopuneet lähes toivosta kunnes vuoden 2004 puolessa välissä saimme tietää että olen raskaana. Mies itkee onnesta, minä katselen hölmistyneenä että voiko tämä olla totta? Vihdoinkin!

Elämme hetken onnemme kukkuloilla, kunnes raskauviikolla 12 menetämme keskenmenon myötä "lapsen". Lapsemme olikin tuulimuna :( Itkemme, itkemme ja elämme sumussa...kunnes jälleen iskee perheeseemme uusi suru. Kävi ilmi että odotin kaksosia, näin ajattelen vaikka ensimmäinen ulos tullut olikin tuulimuna. Raskausviikolla 14 (2 viikkoa tuulimunan jälkeen) tuli uusi keskenmeno. Tästä toisesta emme tienneet mitään, ennen kuin keskenmeno tuli. Ultrassa vauvaa ei oltu nähty :(. En ole vieläkään päässyt tapahtuneesta ihan kokonaan yli. Itkin silloin viikkotolkulla, mies oli kovilla tuona aikana. Häneltä kun loppui keinot minun auttamiseksi. Elämä ei mene aina niin kuin suunnitellaan!

Hypätään maaliskuuhun 2006...Testi osoitti plussaa! Pelko iskee jälleen, enää en uskalla heti iloita. Mies halaa varovaisesti ja kävelee keittämään kahvia. Tämä raskaus kesti loppuun asti, saimme tyttären marraskuussa -06 mutta oli hilkulla...tarvittiin hätäsektio. Kun sain lapsen syliin, en halunnut päästää irti...en koskaan. Olen nyt 27v ja mies kohta 32v, lapset 8v ja kohta 4v. Lapsilukumme on täysi. Valmistun jos kaikki sujuu hyvin, niin kuin tähänkin asti 29-vuotiaana. Mies valmistui vuonna 2004, siitä lähtien paiskinut töitä jotta meillä olisi kaikki hyvin. Mentiin naimisiin vuonna 2007. Vuodesta 1998 on jo 12 vuotta kulunut, olemme edelleen kaikki onnellisia. Kiitos ystävälle joka puoliväkisin raahasi minut niihin kotibileisiin.

pitäis saada elää nuoruuttaan ilman vastuunkantoa perheestä ja elannosta.

Lapselle on paljon enemmän annettavaa kun on elämää vähän jo nähnyt.

Nuori äiti monesti luulee että heitä arvostelee äidit jotka olisivat halunneet tulla äidiksi jo parissakymmenissä, mutta ei se niin ole.

Eikä heitä saisi arvostella, useimmat heistä huolehtivat lapsistaan oikein hyvin.

Silti keskustelemme monesti päiväkodissamme kuinka nuoret äidit tarvitsisivat paljon tukea vastuulliseen työhönasä, mutta ovat huonoja sitä vastaanottamaan näyttämisen hlustaan johtuen. Varhaiskasvatuksen koulutuksia onkin ryhdytty suuntaamaan nuoria vanmhempia tukevaksi, jotta työntekijä osaa toimia oikein.

Ei ole oikeaa ikää tulla vanhemmaksi. Kunpa siihen ei vain syöksyttäisi ilman todellista halua tai vääristä syistä, ikään katsomatta.

ja leikkimällä perhettä?

Millaisesta elämästä puhut? Baarielämästä vai?

Vai matkustelusta? Mitä se kehittää, muuta kuin ilmanpäästöjä?

Ei kaikilla ole rikkaita vanhempia jotka maksavat matkakulut ja hullutteluvuodet euroopan auringossa asspensselissa.

Suurelle osalle elämä on puurtamista, lapset hankitaan aikaisin, koska mitään takeita pitkästä elämästä ei ole. Terveyden hoito takkuilee suomessa ja odotettu elinikä on laskenut. Kyllä se harmittaa, kun työläinen ei nähdä lapsenlapsiaan myöhemmin. Monen tie käy hautaan 50 vuotiaina.

Tämä on kylmä työläisen elämä. Kukaan ei meitä sääli tai tue. Työläisten lastenkin päälle räitään koulussa. Yläluokka ei näe kuin puolet totuudesta.

Ei välttämättä ensimmäisille lapsille, mutta toisille ja seitsämänsille on vanhemmalla paljon enemmän "annettavaa", kun virheet on tehty ensimmäisen kanssa.

Minusta te vanhat äidit kasvatatte huonosti lapsenne. Opetatte vääriä arvoja kristillisten arvojen sijaan. Rakkaus on ensisijaisesti tärkeintä ei opiskelu tai taloudellinen tilanne.

Jeesus yritti opettaa meitä. Valitettavasti vain osa omaksuu hänen oppinsa, mutta sekin on omaksuttavissa kovalla työllä. Näkisitte vaivan.

T: Entinen 7 lapsen teiniäiti

Miksi tätä nostelet?

Niinkuin muitakin ketjuja. Tätä ihan vaan siksi, että olis kiva että ap kommentois aloittamaansa paskanjauhantaa.

Mä olen huomannut että aina mua säälitään. Nyt sen takia että olen nuori äiti. Esikoisen sain parikymppisenä. Kai mua joku säälii senkin takia että odotan kolmatta lasta ja olen nyt 38-vuotias, eli vanha äiti :D



No, asun kuitenkin hyvin. Lapset on terveitä, mulla ja miehellä on hyvät työpaikat ja raha-asiat kunnossa, rakkautta riittää. Jos joku kokee että mua pitää sääliä, niin sitten säälii, minkäs sille voi, itseäni mua lähinnä noi säälit naurattaa :D

nää päälle kolmekymppiset pikkulastenäidit. Miten se koulujen käyminen, vakityö ja avioliitto tekee autuaaksi? Ero voi tulla lapsen ollessa pieni oli sitten ollut 2v suhdetta takana tai 15v avioliittoa takana.



Niin ja itse en edes ollut "nuori" kun alettiin lasta toivomaan ja yrittämään. Ikää oli 25 kun esikko syntyi, lapset nyt 27v tehty, koulut osin käyty (mun alalla tehdään töitä välillä ja jatkokouluttaudutaan sitten), normikoulut toki käytynä, mutta tänään sovitaan jatkoista. Avioliitossa ollaan, mutta esikkoa toivoessa ei edes kihloissa, eikä yhtään vähempää rakasteta tuota leikki-ikäistä. Niin ja mulla on elämää edessä sitten kun lapset on parikymppisiä, minäkin jaksan sitten vielä ;) enkä ole eläkeikäinen.

Jonkun matkan päässä meistä on kaupungin kerros-ja rivitaloja. Jumalauta, mitä kriminaalin alkuja siellä kasvaa. Teiniäidit työntää vaunuja sätkä suussa ja isukeista ei ole tietoa. Näiden lapset tekee sitten lisää lapsia nuorina ja kierre jatkuu. Sossun elätteinä siellä muutama talollinen tulevaisuuden toivoja, jotka ei päivääkään tee töitä elämänsä aikana. Koulussa ongelmia aiheuttavat juuri nämä teiniäitien lapset.

Tunnetko heidät henk.koht.? Jos tunnet niin ok, mutta epäilen. Kessua kun vetää ne vanhemmatkin äidit..

Ja isejä nyt ei ole leikkipuistossa mukana niilläkään äideillä.. Ja mä en tunne yhtäkään tapausta, jossa teiniäitiys olisi periintynyt (ja tunnen toki monta, kun samaan ikäluokkaan kuulun).

Ja töitä ovat tehneet, ihan niinkuin kuka tahansa vanhempi, on kai nuorillakin oikeus äitiyslomaan? Ja me asutaan täällä hyvällä alueella, ihan kuule ok-talossa, jota itse maksetaan, mahtaa vitsittää naapureita..

Ja myöskään tuo ei todellakaan pidä paikkaansa, että koulussa eniten aiheuttaisi ongelmia teiniäitien lapset, mistä moisen tempaisit? :DD

Ja vielä itsestäni, minulla on luultavasti pidempi parisuhde takanani, kuin monella 3kymppisellä täällä.

Aikuinen ihminen. Oletteko te, jotka näin ajattelette itse sellaisia, jotka on kasvatettu pumpulissa, isi ostanut auton ja asunnon ja maailman pahuuksisista ei ole teille kerrottu kun vasta kolmekymppisenä, muuta selitystä en keksi..



Ajattele nyt itse, 15v menee lukioon(tai vaikka ammattikouluun) ja on siellä sen kolme vuotta, tässä vaiheessa asuu jo luultavasti omillaan(maksaa kaikki laskunsa myös itse), on töissä ja kenties(jos tuuri köy.)hyvässä parisuhteessa, miten voitte pitää tälläistä lapsena?



Ja bilettää silloin tällöin ja käy baareissa, mitäpä sitten? Niin käy muutkin, kaikenikäiset, jos on kiinnostusta´..



Tälläisiä minä tunnen, vastuullisia reilu 2kymppisiä, ihan valmiita hyviksi ja loistaviksi vanhemmiksi. Kuten veljeni ja tyttöystävänsä, maksaa asuntolainaa kivasta rivarista, molemmat tavisduunareita vakityössä, ihan hyvällä palkalla, takana useiden vuosien parisuhde ja kaikki asiat hyvin, minkä helvetin takia esim. he eivät kelpaisi vanhemmiksi??

niin voi olla samaa mieltä kuin ap. Onneksi mulla paljon, paljon muutakin.

Takaako ikä onnen ja vakaan elämän? EI. Se on tullut nähtyä lähipiirissä moneen kertaan. Takaako raha onnen? EI. Se helpottaa elämää joissakin asioissa, muttei takaa mitään.



Kumman lapset ovat onnellisempia, kulissiliitossa elävien kotirouvan ja johtajan(jolla ei enää edes seiso, kun ressi vei sen kyvyn) vai hyvin pärjäävän yh:n (nuoren) kun mies nyt osoittautui rentuksi ja juopoksi ja äidillä oli rohkeutta lähteä ja hoitaa lapsensa yskin? Kumminkohan luulette... Ja tässä vain nämä kaksi esimekkiä.. Ikä ei ole takuu viisaudesta eikä raha takaa onnea.

Minusta on ihanaa että lapset tehdään nuorena.

ja toisen 19-vuotiaana. Minä ainakin toivon, että tyttöni saisivat lapsensa myös yhtä nuorina. Silloin sitä jaksaa ja on vähän huolettomampi, eikä niin kireä kuin vanhana tanttana.



2 ja 4 vuotiaiden tyttöjen onnellinen äippä

http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1239434/miten_kertoa…