Minä säälin nuoria äitejä

Eikä minua tarvitse sääliä...

lapset nuorena, mutta jostain syystä ei ole näin tehnyt...



Minä olin juuri täyttänyt 19 kun ensimmäinen HARKITTU lapseni syntyi.



Aatelkaa, olin niin nuori ja lapsi ei ollut vahinko! Tätä ei tietenkään moni varmaan edes usko.



Jokatapauksessa, minä olin siihen ikään mennessä nähnyt opiskelijaelämää ja baareissa ravaamista nähnyt jo aivan tarpeeksi, eikä se elämä ollut mua varten.

Tapasin sitten 17 vuotiaana tulevan mieheni ja reilun vuoden yhdessäolon jälkeen ensimmäinen lapsi syntyi ja ristiäisissä menimme naimisiin.



Tänä vuonna vietämme 10v hääpäivää ja lapsia on kaksi, kolmas ja ehkä vielä neljäskin tulossa.



Se riippuu niin paljon ihmisluonteesta ei missään nimessä iästä, olen aina tuntenut itseni ikäistäni vanhemmaksi, enkä olisi osannut kuvitella elämää ilman perhettä tähän asti.



Meillä on molemmilla vakityöt, auto, talo kaikki asiat ihan ok.



Minä en käsitä mikä minusta tekee huonomman äidin/ihmisen jos olen perheen nuorena perustanut?



Enkä ole juonut enkä polttanut odotusaikana, mutta muutama tuntemani 30v äiti on polttanut, että ei se siitä iästä ole kiinni aina.

Itse hieman karsastan niitä paljon yli kolmekymppisiä äitejä, jotka eivät ole aiemmin uskaltaneet hankkia lasta, ja sitten kolmevitosenakin vain siksi, että pakko kai on, koska se kuuluu asiaan.



Suurempi kriisi se on usein juuri niille, jotka ovat olleet kiltisti koulussa ja töissä ennen kuin ovat mitään uskaltaneet tehdä, ja sitten yhtäkkiä pitäisikin olla äiti.



Lastenhoidon kanssa työskentelevät kaverini kertovat, miten vanhimmat äidit ovat aika hukassa. Kontrollifriikkiyttä?



Että en sitten tiedä ketä pitäisi sääliä. Moni ei saa haluamaansa lasta ikinä, ja toisilta puuttuu siihen sopiva mieskin, vaikka kaikki olisi muuten valmista.

Siinä vaiheessa kun esikoistyttö syntyi, olin seurustellut mieheni kanssa 4v, olimme naimisissa ja minulla oli kaksi ammattia (merkantti, merkonomi) ja olin ollut 2 vuotta silloisessa työpaikassani vakituisena. Mies opiskeli yliopistossa.



Mun mielestä vaikein asia nuorena äidiksi tulemisessa oli ympäristön asettamat paineet nuoria äitejä kohtaan, silmätikuksi joutuminen. Osa tosin suhtautui täysin asiallisesti ja minulla oli silloinkin mammakavereita itseäni 15v vanhempiakin äitejä.



Oikeastaan olen sitä mieltä, että jos itsellä on kaikki kunnossa ja on sinut valintojensa kanssa, ei ole tarvetta arvostella muiden ihmisten omistaan poikkeavia valintoja. Toinen vaihtoehto voi olla hirveän suppea näkemys maailmasta jolloin ei ymmärretä että on erilaisia ihmisiä ja se mikä sopii toiselle, ei sovi jollekin muulle jne.



Meillä on homma mennyt hyvin. Olemme odelleen naimisissa ja meillä on toinenkin lapsi. Mies on valmistunut yliopistosta ja on kunnon työpaikassa, itse olen opiskellut vielä kolmannenkin ammatin (sihteerin ammattitutkinto) ja olen nyt eri työpaikassa vakituisena kuin silloin 20v.



Mä en ole mikään sanomaan mitään siihen missä iässä kenenkin kannattaa lapsia tehdä. Lapset kannattaa tehdä kun on siihen valmis. Itse olin 20v ja lapsemme ovat molemmat suunniteltuja. Mieheni on reilu 5v minua vanhempi.



On puolensa ja puolensa. Moni tarvitsee pitkähkön etsikkoajan nuorena ja siihenhän ei lapset sovi. Jos taas todella tahtoo lapsia jo nuorena, on siinä paljon hyviä puolia: jaksaa paremmin fyysisesti ja mielestäni myös henkisesti (nuoret on joustavampia eikä ole ehtinyt kehittyä kovin kummoisia normeja omalle elämälle johon lapsi pitäisi sopeuttaa), jää pidempi aika omien lasten kanssa myös kun lapset aikuisia (jos kuolen 80v niin onhan siinä 10v enemmän aikaa seurata lastensa elämää jos on 10v aiemmin ne lapset tehnyt...20-80v / 30-80v). On itse vielä suht leikkisä ja omat lapsuuden asiat mielessä, ei kovin isoa sukupolvien välistä kuilua itsensä ja lapsien välissä, mikä mielestäni vain hyvä. Aikuinen on 20v silti jo, jos on lapsuus ollut hyvä ja tasapainoinen. Jos joutu lapsuuden traumoja tuossa iässä selvittelemään ja itseään etsimään niin silloin eihän sitä lasta siihen tilanteeseen tehdä...

30 äiti on liian vanha?

Miettikääs oikeen että johtuuko se nyt siitä iästä?

Kaverin äiti oli 40v kun kaveri syntyi ja hän oli (kaveri siis) todella kauhea, kotona ei pidetty mitään kuria yms...

Toisen kaverin äiti taas oli 19v kun kaveri syntyi ja siellä oli lapsilla kunnon kuri ja käytöstavat.



En ymmärrä että mikä tässä on teillä ongelmana? Mä luulen että jokainen ihminen itse tietää minkä ikäisenä on valmis äidiksi ja sitä oikeaa ikää ei taida olla olemassakaan.

en koe että olisin menettänyt mitään.. kyllä sitä omaa aikaakin saa jos haluaa.. ei meillä se elämä lopu vaikka lapsi onkin! itse olen aina tykännyt että oma äiti on ollut nuori.. suvussani kaikki naiset ovat tehteen nuorena lapsensa! meitä on nyt naisia viidessä sukupolvessa.. paljon mummuja auttelemassa..:) mua kyllä säälittää todella tuo sun asenne..:/ ja mitenkä se avioliitto liittyy perheen perustamiseen!! haloo!! nyt on vuosi 2010!!

Mitäpä muuta tuohon voi sanoa :) Paitsi, että olen samoilla linjoilla sen verran, että alle 20-vuotiaana ei kannattaisi lapsia tehdä..

Nimimerkillä 20 vuotias, yhden alle vuosikkaan äiti, asustelee omakotitalossa, on naimisissa ja onnellinen elämäänsä. Ammatti ja työpaikkakin löytyy.

Naimisissa olimme jo vuoden verran ennen lasta, yhteisiä vuosia takana 6.

säälin vanhoja äitejä. siis äitejä jotka saavat esikoisen 40+. itse olen 36v kolmen lapsen äiti. esikoisen sain 21v ja hyvin pärjäsin!

Muutin kotoa 16 vuotiaana opiskelujen perässä ja valmistuin. Valmistuttuani muutin toiseen kaupunkiin sain vakituisen työpaikan ja olin työelämässä pari vuotta ennen kuin sain lapsen 21 vuotiaana. En kyllä koe mitenkään leikkiväni kotia. Halusin perustaa perheen nuorena ja sen olen tehnyt. En koe jääväni mistään paitsi, päinvastoin. Olen onnellinen.

Nimimerkillä 20 vuotias, yhden alle vuosikkaan äiti, asustelee omakotitalossa, on naimisissa ja onnellinen elämäänsä. Ammatti ja työpaikkakin löytyy.

Naimisissa olimme jo vuoden verran ennen lasta, yhteisiä vuosia takana 6.

Itse en vastusta nuoria enkä vanhoja äitejä, mutta särähtää ja todella pahasti korvaan, kun kuulee näitä, että jotkut ovat menneet teini-ikäisenä naimisiin. Ei vaan pysty käsittämään mihin VOI olla sellainen kiire...

äitin ikäkeskusteluista en todellakaan tajua sitä, miksi osa ihmisistä olettaa, että esimerkiksi opinnot tai työelämä menevät jotenkin pilalle, kun on lapsia. Elämässä voi tapahtua kaikenlaista, kenelle tahansa. Itse voi päättää sen miten siihen suhtautuu.

Nimimerkillä 20 vuotias, yhden alle vuosikkaan äiti, asustelee omakotitalossa, on naimisissa ja onnellinen elämäänsä. Ammatti ja työpaikkakin löytyy.

Naimisissa olimme jo vuoden verran ennen lasta, yhteisiä vuosia takana 6.

Itse en vastusta nuoria enkä vanhoja äitejä, mutta särähtää ja todella pahasti korvaan, kun kuulee näitä, että jotkut ovat menneet teini-ikäisenä naimisiin. Ei vaan pysty käsittämään mihin VOI olla sellainen kiire...

ei se lapsenkaan tulo ole asia minkä takia pitää naimisiin mennä. itse sain lapsen parikymppisenä mut naimisiin mentiin vasta vuosia myöhemmin

siis sellaisia korkeintaan 20-vuotiaita. Koko elämä edessä, aikaa olisi vaikka miten joten miksi pitää alkaa leikkimään kotia ja äitiä nippanappa täysi-ikäistyttyään? Koulut kesken, todennäköisesti ei avioliittoakaan eikä parisuhde varmasti mitenkään vakavalla pohjalla tuossa iässä! Kyllä minä ainakin olen omille lapsille terottanut, että ensin koulu ja kunnollinen vakituinen työpaikka ja avioliitto, sitten vasta lapset. Sitäpaitsi seksi (ja etenkin lasten teko!!!) kuuluu avioliittoon! Onko muita samoilla linjoilla?

Ihan yks ja sama :D

taas olen sitä mieltä, että lapsen tulo on isompi sitoumus toiseen ihmiseen, mitä avioliitto.

Lapsettomasta avioliitosta (ja ex-puolisosta) pääsee helpommin eroon, kuin lapsellisen avoliiton puolisosta.

Koska opiskelujen hoitaminen on yksinkertaisesti vain niin hankalaa lasten kanssa. Sitten tämä kortti että "olette vaan kateellisia kun ette ite ole saaneet lapsia nuorena ja niin-ja-niin monta". Kyllähän se on valitettavaa että toiset eivät saa lapsia vaikka itse haluaisivatkin, mutta perusajatuksenani on se, että koulutukseen tarvitaan kuitenkin aivoja, joita ei läheskään kaikilla ole. Jalkojen levittäminen käy helposti keneltä tahansa, niin nuorelta kuin vanhemmaltakin.

korkeakouluja vielä käynyt...niitä kun aletaan vasta lukion yms jälkeen käydä, tuskin kukaan suoraan peruskoulusta menee yliopistoon..

Kun nainen käyttää parhaat munasolunsa, syntyy geneettisesti paras lapsi. Kun vasta 30+ ikäisenä lapsia tehdään, on suurinosa munasoluista käytetty ja vanhat solut saattavat jakautua yllättävin seuruksin. Saattaa lapsenne aikuisena kärsiä diabeteksestä, ylipainosta syövästä CP-vammoista ja vanhasta äidistä...

harvempi 20-vuotias on yliopiston käynyt muutenkaan ja kouluttamatonta porukkaa löytyy kaikista ikäryhmistä. Eli niitä aivoja ei välttämättä löydy vanhemmiltakaan ihmisiltä :)

Toinen asia on se, että yhteiskunta tarvitsee myös suorittavan työn työntekijöitä, että on ihan hyvä etteivät kaikki kouluttaudukaan "liian pitkälle".

Kolmanneksi opiskelut hoituvat kyllä lastenkin kanssa, jos vain motivaatiota on riittävästi.



t.29