En uskalla

Minualla ainakin on onnellinen tarina, olen joskus jopa kirjoittanut tänne rakkauspuheen miehestäni, joka on maailman tavallisin tohvelisankari ja ihana isä. Etsisin sen sinulle, jos muistaisin miten aloitin jutun. Kohtelee minua kauniisti, halaa paljon, käy töissä ja huolehtii perheestään. Kävi just äsken tuossa taputtelemassa takapuoltani että "ihaNA näky! Lähetkö mun kanssa kohta saunaan"



Lapset menevät meillä kaiken edelle, rakastamme heitä enemmän kuin omaa henkeämme. Yhteinen rakkaus pitää meidätkin läheisinä.

että palstalle kirjoitetaan lähinnä silloin, kun halutaan purkaa sydäntä, avautua ongelmista jne.



Täällä on yksi erittäin onnellisesti naimisissa oleva pariskunta. Seksiä on ajoittain vähän, kun ei vain pysty järjestämään sille aikaa ja energiaa, mutta ajoittain taas ihan tarpeeksi. Ja jos sitä on harvoin, niin se on sitäkin ihanampaa ;)



Lisäksi mieheni saa minut usein nauramaan ja hyvin harvoin itkemään, itkemäänkin onnesta yhtä usein kuin mielipahasta. Harrastamme yhdessä liikuntaa ja matkustelemme, luemme samoja kirjoja ja juttelemme kaikesta, elämästä, historiasta, yhteiskunnasta, kodin sisustuksesta, lasten kehityksestä ym.



Hellyyttä meillä on tarpeeksi, riitoja vähän, keskinäistä arvostusta paljon. Jos emme ehdi pitää kahdenkeskistä aikaa ja arki stressaa, niin välillä välimme kiristyvät tai viilenevät, mutta tiedämme, että se on väliaikaista, ja lämpö ja kipinä löytyvät taas, kun pääsemme vähän rentoutumaan yhdessä johonkin. Toimiva läheisverkosto on tämän onnellisen perheen korvaamaton tuki.



Olemme olleet vajaat 7 vuotta yhdessä ja vajaat 5 vuotta naimisissa. Lapsia on kaksi, yksi leikki-ikäinen ja yksi taapero.

niitä ei vaan kukaan esittele täällä. Eikä niistä sillä tavalla muut ole kiinnostuneita.

Ymmärrän kyllä että sua pelottaa. Niin minuakin välillä alkaa pelottaa jos roikun liikaa täällä. Alan ihan skitsoksi ja epäilen kaikkea. Ei näitä juttuja kandee ihan oikeasti lueskella kuin max kerran viikossa ;)