Mitä tarkoittaa jos lapsi tullut emotionaalisesti hylätyksi?

Voidaan kyllä siis halailla ja tolkuttaa "rakastan sinua" loputtomiin, mutta kun lapsi tarvitsee jossain hädässä tukea ja suojaa, ollaan kylmiä ja käännetään selkä.

Eli siis johdonmukaisuuden puute voi olla myös emotionaalista hylkäämistä!

Näin on! Emotionaalinen hylkääminen tarkoittaa esim. sitä että annetaan ruokaa ja vaatteet on lapsella, mutta ei vastata tunteisiin ja lapsen mahd. hätään. Ei olla henkisesti mukana vaikka oltaisiin fyysisesti läsnä.

Olisin kysynyt mikä se si-oire on? Eihän lapsella ole tic-oireita? Lapsi on varmaan ujo.

Joillain lapsilla joilla on esim. jokin "vamma" kuten Touretten syndrooma, heillä voi olla vaikeaa

lähteä ulos, matkalle eli siirtymät.

Periaatteessa on mahdollista että psykologi on tulkinnut väärin, en usko että sinä olet hylännyt lasta emotionaalisesti.

Jos lapsi on surullinen tai pettynyt, häntä ei lohduteta. Jos lapsi raivoaa, hänelle raivotaan, käyttäydytään hylkäävästi/väkivaltaisesti/annetaan periksi. Emotionaalinen hylkääminen on sitä, että lapsen tunteita ei noteerata tai ne kielletään ja lasta ei tueta teoin JA sanoin. Lapselle ei osoiteta välittämistä.

Itse sanoit etta lapsi maaraa teilla, juuri tuo on hanelle pelottavaa. Lapsi tarvitsee tiukat rajat, ei aiti niista saa lipsua vaikka siten helpommalla paaseekin.

Lieviä tosin. Asennoituu negatiivisesti asioihin, jumittuu, siirtymä vaiheet ja lähtemisen aika vaikeita, pelkoja, väsymystä, vaikeuksia nukahtaa illalla jne. Esim. ekalla psykologin käynnillä lapsi piiloutui tuolin alle ja kyse tosiaan kouluikäisestä lapsesta. On ujo, arka ja herkkä.

Hänellä on todettu si-oireita.

Lapsi on kuulemma psykoterapian tarpeessa.

Monet ovat luonteeltaan herkkiä, hitaasti lämpiäviä ja siirtymät voivat olla vaikeita. Sellaiset lapset (ja aikuiset) tarvitsevat enemmän aikaa muutoksiin ja heille pitää kertoa etukäteen mitä tulee tapahtumaan.

Sen sijaan pelkoihin ja nukahtamisvaikeuksiin tulee saada apua.

Hienoa jos olette saaneet lähetteen psykoterapiaan! Teille on siis apua luvassa! Sovi vielä uusi tapaaminen lausunnon antaneen psykologin kanssa ja kerro että haluat keskustella lausunnosta, siitä mitä se tarkoittaa ja ennen kaikkea miten voisit itse toimia ongelmatilanteissa.

Tunnen sisarukset, jotka ovat jääneet kokonaan vaille emotionaalista tukea tai emotionaalisuutta.

Nyt tytöt ovat jo teini-ikäisiä. Tutustuin heihin kun olivat siinä kouluiän kynnyksellä, vähän alle.

Olivat aika erikoisia, mutta vasta vuosien varrella selvisi millaista kotona on.



Ulkoisesti heillä oli kaikki hyvin. Oli puhdas, siisti koti, puhtaat vaatteet, ruokaa ja tarkat, säännölliset kellonajat joiden mukaan mentiin.

Mutta.



-Jos lapsi (3-5 v) näki yöllä pahaa unta, äiti ei lohduttanut, ei peitellyt tms. vaan vaati että hän haluaa nukkua jne, ja lapsen piti jatkaa untaan itse ja yksin.

- Jos lapsi kaatui, kompastui, satutti itsensä, häntä ei lohdutettu. Lapsi ei edes itkenyt. Esim. lapsi kompastui ja kolhasi jalkansa, siihen sattui, lapselta pääsi tuskainen "ai", jonka hän nielaisi nopeasti ja nousi ylös, jatkoi kävelyä. Kysyimme, sattuiko, jne jne, mutta lapsi kieltäytyi puhumasta asiasta, sanoi ilmeettömästi katsettä vältellen: "ei". ja jatkoi matkaa, eikä hän reagoinut aikuisen haluun lohduttaa, hän oli tottunut pärjäämään itse, ja siihen ettei lohduteta. Se oli aika järkyttävä kokemus.

- Lapsi ei saanut puhua isästä mitään, ei ainkaan mitään hyvää. Lapsi ei saanut ikävöidä isäänsä. Äiti sai raivarin aina kun puheeksi tuli isään liittyvät asiat.

- Ruokaa tuli määräannoksina. Jos jäi nälkä, lisää ei saanut.

- Jos aterioiden välillä oli nälkä, ruokaa ei saanut, sitä sai vain ruoka-aikoina.

- Herätys ja nukkumaanmeno olivat tiettyinä kellonaikoina eikä niistä joustettu, olkoon tilanne mikä hyvänsä.

- Sairaana ollessa piti olla yhtä jaksava ja pirteä kuin valveilla ollessa



Lapset saivat siis "teknisesti" kaiken mitä ihminen tarvitsee, mutta lapsen tunnepuolen tarpeisiin ei vastattu lainkaan, eikä lapsi saanut tunnetasolla minkäänlaista "tunnetta" tai tietoa siitä, että hän on rakastetu, hyväksytty tai että jos hänellä on jokin hätä, tunnetila, se huomioitasi ja siihen vastattaisi, siihen reagoitasi.



Ap: on hyvä että lapsesi saa apua ja terapiaa. Se, että 9 v ei kiukuttele eikä huuda eikä temppuile, vaan aina käyttäytyy hyvin - se ei ole normaalia tai oikein / hyvin.



Myös minulla on arka, hitaasti lämpiävä lapsi, 7 v poika, mutta ei hän sentään pöydän alle mene tiukassa tilanteessa, vaan ottaa jo sen kolmevarttisen aikana kontaktin, jos kokee että toinen osapuoli on oikeasti kiinnostunut hänestä. Kiltteydestään, rauhallisuudestaan ja koulu- ja päiväkotimaailmassa ilmenevästä hyvästä ja hillitystä käytöksestä huolimatta kotioloissa hän purkaa itseään oikeinkin kiitettävästi.

Minä olen aika temperamenttinen ja kovaääninen äiti-ihminen, joten meillä huudetaan niin ilosta kuin suuttumuksestakin.

Tukikäynneillä terapeutti nimenomaan ohjaa vanhempia kohtelemaan lasta siten, että ongelma ei jatku vanhempien käytöksen takia. Muutenhan terapia olisi täysin turhaa: vanhemmat rikkoisivat toistuvasti sen, mitä terapeutti on juuri korjannut. Vanhempien sitoutuminen psykoterapiassa olevan lapsen auttamiseen on terapian onnistumisen ydin.

Esim. jos toisen äidin lapsi reagoi voimakkaasti, niin täällä av:lla neuvotaan vain sanomaan "höpöhöpö" ja tekemään juuri niinkuin aikuinen haluaa.



Minä ainakin käsittäisin emotionaalisen hylkimisen lapsen tunteiden mitätöintinä: Esim. Pieni lapsi satuttaa itsensä ja itkee. Äiti vastaa: "Lopeta jo, eihän suhun edes oikeesti sattunut!". Tai lapsi hakee äidin läheisyyttä nykimällä vaatteista, johon äiti vastaa voimakkaalla huitaisulla tai sanomalla "Mitä sä oikeen revit mun vaatteita?!" jne. jne.



Valaisiko yhtään?

Esim. jos toisen äidin lapsi reagoi voimakkaasti, niin täällä av:lla neuvotaan vain sanomaan "höpöhöpö" ja tekemään juuri niinkuin aikuinen haluaa.

Minä ainakin käsittäisin emotionaalisen hylkimisen lapsen tunteiden mitätöintinä: Esim. Pieni lapsi satuttaa itsensä ja itkee. Äiti vastaa: "Lopeta jo, eihän suhun edes oikeesti sattunut!". Tai lapsi hakee äidin läheisyyttä nykimällä vaatteista, johon äiti vastaa voimakkaalla huitaisulla tai sanomalla "Mitä sä oikeen revit mun vaatteita?!" jne. jne.

Valaisiko yhtään?

Tämmösiä äitejä varmaan on.Mielestäni myös se jäähymenetelmä on lapsen hylkäämistä, siinähän mitätöidään lapsen tunteet.

Järkyttävintä on se mitä luin yks päivä: vauvaa huudatettiin tunteja, koska äiti haluaa iltavapaan...

"Emotionaalinen hylkääminen seurauksineen on yksi aikamme suurimmista ongelmista. Hylkääminen ei ole ainoastaan fyysistä jättämistä. On satoja eri tapoja hylätä ihminen.

Esimerkiksi jos pienen lapsen tarpeita; saada huolenpitoa, ruokaa, rakkautta, turvallisuutta ja läheisyyttä, ei riittävästi ja johdonmukaisesti täytetä, lapsi kokee kokonaisvaltaisen hylkäämisen, joka horjuttaa koko olemassaolon kokemuksen perusteita.

Jos lasta ei kohdata hänen pahassa olossaan, eikä kuunnella, mitä hänellä on asiaa, lapsi tuntee itsensä hylätyksi. Tämän hylkäämisen seurauksena häpeä saa sijaa elämässä ja alkaa jopa hallita ihmistä ja hänen kokemuksiaan.”

Esim. jos toisen äidin lapsi reagoi voimakkaasti, niin täällä av:lla neuvotaan vain sanomaan "höpöhöpö" ja tekemään juuri niinkuin aikuinen haluaa. Minä ainakin käsittäisin emotionaalisen hylkimisen lapsen tunteiden mitätöintinä: Esim. Pieni lapsi satuttaa itsensä ja itkee. Äiti vastaa: "Lopeta jo, eihän suhun edes oikeesti sattunut!". Tai lapsi hakee äidin läheisyyttä nykimällä vaatteista, johon äiti vastaa voimakkaalla huitaisulla tai sanomalla "Mitä sä oikeen revit mun vaatteita?!" jne. jne. Valaisiko yhtään?

Tämmösiä äitejä varmaan on.Mielestäni myös se jäähymenetelmä on lapsen hylkäämistä, siinähän mitätöidään lapsen tunteet. Järkyttävintä on se mitä luin yks päivä: vauvaa huudatettiin tunteja, koska äiti haluaa iltavapaan...

Minusta pointti on se, että tuo toimintatapa on jatkuvaa, ettei kyse ole mistään yksittäisestä tapahtumsta.

Jäähypenkkiä jotkut pitää hylkäämisenä, mutta eihän sitä ihan pienelle lapselle laitetakaan! esim. joku 2 v ei tajua koko jäähypenkkiä, minun mielipide siis. Jäähypenkki on isommille, ja se on sellaisesta huonosta käytöksestä ja sellaisesta kiukuttelusta, mihin lapsi ei ole rauhoittunut vaikka olisi saanut sen emotionaalisuuden.

Jäähypenkin idea on, että sen jälkeen, kun on rauhoitettu ja raivo ja kiukku laantunut, asiasta keskustellaan. Lasta ei siis jätetä yksin sen tilanteen kanssa, vaan tilanne ensin rauhoitetaan = lapsi rauhoittuu / rauhoitetaan ja SEN JÄLKEEN LAPSI JA HÄNEN TUNTEENSA KOHDATAAN.

Ja edelleen: pitää erottaa milloin lapsi hylätään ja milloin lapsi ei halua ketään lähelleen, esim. klassinen uhmakohtaus, jossa lapsi haluaa raivota lattialla potkien. Silloin on turha halailla ja sylitellä, riittää että aikuinen on lähellä ja rauhallisena. Sylitykset tulee myöhemmin.

Mutta mainituista esimerkeistä tulee mieleen yksi puolituttu. Hänellä on noin 1 v poika, jota hän halaili ja sylitteli, kehui ja paijasi ja leperteli. Noin 2-3 v tyttö istui rattaissa eikä äiti huomioinut häntä millään tavalla. Kun äiti oli sylitellyt ja pomputellut pientä, tyttö ojensi kätensä ja pyysi päästä syliin. Äiti torjui ja tyrmäsi heti: en ota sinua. Ja käski lapsen lopettaa äidin hokeminen ja nykiminen ym.

Lapsi luopui heti, ei kinunut enää. Hänet oli selkeästi hylätty monta kertaa, jätetty sylittämättä vaikka on halunnut ja yrittänyt. Tämä tyttö on koko ikänsä ollut varsin hymytön. En ole nähnyt hänen ikinä hymyilevän enkä ole kuullut nauravan. Hän on hyvin, hyvin totinen pieni tyttö.

ap.

Tiedän mitä emotionaalinen suunnilleen tarkoittaa, mutta mitä sillä tarkoitetaan jos lapsi tulee emotionaalisesti hylätyksi?



Tarkoittaako se ettei lapsesta ole välitetty? Ettei sitä ole pidetty sylissä, halattu tai muutenkaan helitty? Tarkoittaako se ehkä sitä ettei lapsesta ole pidetty huolta? Ollut omillaan?



Emotionaalinen sana on niin laaja käsite etten ymmärrä oikein mitä se tarkoittaa jos lapsen HYLKÄÄ emotionaalisesti?

Voidaan kyllä siis halailla ja tolkuttaa "rakastan sinua" loputtomiin, mutta kun lapsi tarvitsee jossain hädässä tukea ja suojaa, ollaan kylmiä ja käännetään selkä.

Eli siis johdonmukaisuuden puute voi olla myös emotionaalista hylkäämistä!

En ole siis osannut tukea lastani oikein hänen tunnereaktioiden aikana. Se on myös totta, että en ole ollut tarpeeksi johdonmukainen. Liian useasti on täytynyt antaa periksi, jotta päästään jossain asiassa eteenpäin esim. aamulla ajoissa päiväkotiin.



Aika jännä, että noinkin pienillä asioilla voi tuhota lapsen tunne-elämän.



Minulla on ollut tapana jättää lapsi huomiotta, kun tämä on alkanut huutaa jos asiat ei mene niinkuin hän haluaa. En ole tullut ajatelleeksi, että silloinkin ehkä olisi pitänyt olla jotenkin tukena.

Hädässä? Pienempänä, kun alkoi itkeä hän tuli aina syliin enkä ikinä siitä pois häätänyt. Nyt on jo kolmasluokkalainen ja ei enää niin paljon halua sylissä olla. Hän on kyllä aina näyttänyt avoimesti tunteensa. Olin luullut, että se on hyvä asia, mutta ne tuntee pitääkin osata hallita jo 9 vuotiaana. Ei ole enää esim. suuttuessaan sopivaa huutaa. Itse olen myös huono hallitsemaan tunteitani ja korotan liian herkästi ääntäni. Kai se on mahdotonta opettaa oikeaa tapaa lapselle, kun ei itsekkään sitä hallitse.



Nämä tunne asiat on niin vaikeita. On tosi vaikeaa kasvattaa lasta tasapainoiseksi ihmiseksi.

Aika jännä, että noinkin pienillä asioilla voi tuhota lapsen tunne-elämän.

Minulla on ollut tapana jättää lapsi huomiotta, kun tämä on alkanut huutaa jos asiat ei mene niinkuin hän haluaa. En ole tullut ajatelleeksi, että silloinkin ehkä olisi pitänyt olla jotenkin tukena.

Hädässä? Pienempänä, kun alkoi itkeä hän tuli aina syliin enkä ikinä siitä pois häätänyt. Nyt on jo kolmasluokkalainen ja ei enää niin paljon halua sylissä olla. Hän on kyllä aina näyttänyt avoimesti tunteensa. Olin luullut, että se on hyvä asia, mutta ne tuntee pitääkin osata hallita jo 9 vuotiaana. Ei ole enää esim. suuttuessaan sopivaa huutaa. Itse olen myös huono hallitsemaan tunteitani ja korotan liian herkästi ääntäni. Kai se on mahdotonta opettaa oikeaa tapaa lapselle, kun ei itsekkään sitä hallitse.

Nämä tunne asiat on niin vaikeita. On tosi vaikeaa kasvattaa lasta tasapainoiseksi ihmiseksi.

Aika dramaattista tekstiä. Siis kenen mielestä ihminen ei saa huutaa suuttuessaan? Meillä ainakin huutaa jok'ikinen kun tarpeeksi suuttuu, eikä kukaan ole vielä sanonut meidän olevan jotenkin outoja. Psykoottisiahan ovat ihmiset, jotka eivät suuttuessaan huuda. Eri asia on sitten se, että oppii vähän suhteellisuudentajua eli oppimaan milloin ei kannata suuttua.

että huutaminen suuttuessa tai yleensä muutenkaan ei ole aikuisen ihmisen käytöstä.



Heidän mielestään huutaa saa siis vain esim. siinä tapauksessa, että on hukkumaisillaan tai tarvitsee muuten kutsua apua jonkin katastrofin vuoksi.



Olen kyllä aina ihmetellyt, miten he pystyvät hallitsemaan tunteensa niin hyvin. Minulta se ei ainakaan onnistu!

onko sulle joku ammattilainen sanonut, että lapsesi on emotionaalisesti hylätty? Jos näin, niin kyllä se varmaan tarkoittaa muita tilanteita, kuin lapsen hoputtaminen päiväkotiin, minkä tiedät itsekin. Kaivelehan muistiasi. Onko lapsen isällä tai sulla esim. alkoholiongelma?

Nyt vaan yritän miettiä miten olen emotionaalisesti hylännyt lapseni, koska haluaisin korjata virheeni.

Ei ole alkoholiongelmaa meillä kummallakaan. Ollaan tosin erottu ja näkee isäänsä harvoin. Lasta ei ole myöskään koskaan fyysisesti pahoinpidelty.

Tarkoitin että kiireessä tulee annettua periksi asioissa. Esim. puen isoa poikaa, vaikka sen pitäisi itse pukea.

Nukkumaan menoa ajoissa on myös lipsuttu, kun iltatoimenpiteet on venyneet jne.

Joskus vaan tuntuu, että meillä määrää lapsi tahdin.

Ap.

Antakaa ehdotuksia siitä miten lapsen vanhemmat mahdollisesti hylkäävät lapsen emotionaalisesti?



Olisi kiva jos jotenkin pystyisin muuttamaan tapani ettei tämä jatkuisi. Nyt en tiedä mitä pitäisi tehdä toisin.

Ap.

Itse ymmärtäisin emotionaalisen hylkäyksen siten, että lapsi ei ole saanut mitään vastinetta tunnereaktioilleen. Esim. lapsi satuttaa itsensä etkä lohduta tai lapsi suree avioeroa eikä vanhemmat millään lailla reagoi suruun / auta lasta käsittelemään suruaan. Tai jos lapsi on hyppinyt ja pomppinut ilosta ja hänet on vaimennettu/ohitettu kokonaan. Voisiko kyseessä olla myös isän läsnäolemattomuus eikä niinkään lähivanhemman käytös? Tuskinpa kyse on siitä huutaako/korottaako vanhempi ääntään vai ei.



Tarvitsette ehkä lapsen kanssa yhdessä terapiaistuntoja, jossa "opettelette" käsittelemään tunteita; niin vihaa, surua, iloa kuin onnea. Mitä ongelmia lapsella on?