Koulutettujen kolmikymppisten mammojen avuttomuus-syndrooma?

se, että ei oikein luonnistu kotiäidin elämä?

Oireita ovat:

-virikehoito lapselle ja jopa äidille,

-ääretön oma aika, joka ei riitä sekään, -kotityöt ei luonnistu, tai jopa osaamattomuutta ja avuttomuutta niissä,

-äitinä olo on äärettömän raskasta ja se ottaa enemmän kuin antaa... jne...

niin, että onko se tämä, vai joku muu.

tuota olen tavannut.

se, että ei oikein luonnistu kotiäidin elämä?

Oireita ovat:

-virikehoito lapselle ja jopa äidille,

-ääretön oma aika, joka ei riitä sekään, -kotityöt ei luonnistu, tai jopa osaamattomuutta ja avuttomuutta niissä,

-äitinä olo on äärettömän raskasta ja se ottaa enemmän kuin antaa... jne...

niin, että onko se tämä, vai joku muu.

tuota olen tavannut.

Nuo kaksi eivät ole ollenkaan sama asia.

se, että ei oikein luonnistu kotiäidin elämä?

Oireita ovat:

-virikehoito lapselle ja jopa äidille,

-ääretön oma aika, joka ei riitä sekään, -kotityöt ei luonnistu, tai jopa osaamattomuutta ja avuttomuutta niissä,

-äitinä olo on äärettömän raskasta ja se ottaa enemmän kuin antaa... jne...

niin, että onko se tämä, vai joku muu.

tuota olen tavannut.

pitäiskö sun mennä sanomaan niille?

Pikemminkin sitä on "liikkeellä" ja tunnistan itsessänikin, että pyritään täydellisyyteen kaikessa. Pitää hoitaa täydellisesti lapset, koti, piha, oma ulkonäkö, työt, ystävyyssuhteet jne. Pikemminkin moni saisi vähän joustaa niistä vaatimuksistaan - ei niitä soseitakaan ole aina pakko "vääntää" itse jne.



t. koulutettu kolmivitonen, joka nauttii äitiydestä

Mikä joku tuommonen syndrooma on liikenteessä?

että sulle on nyt aikuisena selvinnyt vihdoin, että kaikki eivät tykkää samoista asioista kuin sinä :) Oli aikakin.

just sitä, ku 30v saa ekan lapsen, niin ei osata hoitaa vauvaa... varsinkaan yksin. ollaan pelokkaita ja avuttomia. kai tuoi on normaalia kaikille uusille äideille, mutta tuohon liittyy muitakin seikkoja mm. se ettei sopeuduta siihen vauva-arkeen, halutaan tehdä jotain erikoista jatkuvasti ja raahata vauvaa uimaan ja muskariin yms. eikä just luonnistu kotona olo juurikaan.

ei kai tuo paha asia ole, mutta ihmetyttää, ettei anneta vaan mennä päivä kerrallaan ja nautita vauvasta ja kotona olemisesta, se kun on niin äkkiä ohitse.

itse olin tuollainen kunnes heräsin todellisuuteen.

Minä myös olin tuollaisen syndrooman vallassa, kunnes heräsin todellisuuteen, kuten siis sinäkin. Ehkä muut heräilevät eri aikaan, etkä ehkä ole silloin sitä huomaamassa. Vähän avarakatseisuutta, kiitos

just sitä, ku 30v saa ekan lapsen, niin ei osata hoitaa vauvaa... varsinkaan yksin. ollaan pelokkaita ja avuttomia. kai tuoi on normaalia kaikille uusille äideille, mutta tuohon liittyy muitakin seikkoja mm. se ettei sopeuduta siihen vauva-arkeen, halutaan tehdä jotain erikoista jatkuvasti ja raahata vauvaa uimaan ja muskariin yms. eikä just luonnistu kotona olo juurikaan. ei kai tuo paha asia ole, mutta ihmetyttää, ettei anneta vaan mennä päivä kerrallaan ja nautita vauvasta ja kotona olemisesta, se kun on niin äkkiä ohitse. itse olin tuollainen kunnes heräsin todellisuuteen.

Meinaatko, ettei siitä vauvasta nauti, jos vauvan kanssa tekee jotain yhdessä?

Minä ainakin ajattelin niin, että vauva ei nujerra meidän perheen sosiaalista elämää. En ole koskaan ollut mikään shoppailufani, joten en notkunut vauvan kanssa kauppakeskuksissa, en juurikaan mammakerhoissakaan (siellä oli vähän tympeä meininki ja onneksi on valinnanvaraa).

Sen sijaan tykkäsin liikkua vauvan kanssa luonnossa. Otin kirjan mukaan ja lueskelin puistossa, kun vaavi veti päikkyjä. Käveltiin pitkiä kävelyitä.

Ja sitten tosiaan oltiin vauvauinnissa kerran viikossa ja vauvamuskarissa toinen kerta. Vähän isompana tuli mukaan jopa äiti-lapsi -jumppa. Olipa kamalaa! Opittiin miehen kanssa paljon hauskoja vauvaloruja ja lauluja, joita ei ennen tunnettu - ja kotona jatkettiin niiden opiskelua lisää.

Ja tehtiin pari krt vuodessa lomamatka, joilla oli oikein hauskaa, yhdessä vauvan/taaperon kanssa perheenä.

Kyllä siinä ehtii mainiosti nauttia vapaasta ja stressittömästä vauva-ajasta, vaikka käykin jossain harrastuksessa vauvan kanssa.

oon oikeesti huomannu ihan samaa. lähipiirissä yks tuollainen äiti joka täyttää kyllä kaikki apn kriteerit.. välillä se ärsyttää ja välillä oikeesti säälittää.

Mikä joku tuommonen syndrooma on liikenteessä?

Olisikohan niin että nämä uus-avuttomat kolmekymmppiset äidit ovat itse kasvaneet päiväkodeissa, eivätkä ole oppineet äitinäolemisen taitoja omalta äidiltään.Eväät äitiyteen tulee omista kokemuksista varhaislapsuudessa kun itse oli pieni ja täysin avuton jasiitä miten hyvin silloin hoidettiin.

kunnes rupesin miettiin et tottahan se kait on.ainakin mun kohdalla mut en suostu syyllistyyn koska mua ei oo kukaan opettanu jne.eläin-emothan järjestäin kaikki siirtää osaamansa jälkeläisiin mut ihminen taitaa olla ainut jossa luonto ei aina tee tehtäväänsä.Meidän äiti ei ole ikinä laittanut ruokaa,korkeintaa lämmittänyt =en osaa laittaa ruokaa.Meidän äiti ei koskaan viettänyt aikaa lasten kanssa,ainakaan ilman toisten aikuisten seuraa,oli kuulemma tappotylsää=en osaa olla lapseni kanssa luontevasti vaan järjellä pakotan itseni vaikken tiedä mitä tehdä.Kodin ulkopuolisen hoidon täyspäiväisesti aloitin 3kk ikäisenä.Jos minä tai joku sisaruksisat esim.satutti itsensä kaatumalla ulkona,äiti rähähti ettei saa itkeä ja nolata kaikkia jne.Esimerkkejä ois monia mut miten kodin eikä perheen arvoja opetettu mut koulu piti käydä ja hyvät paperit saada,ettei tartte hävetä kun naapurit,tutut ja sukulaiset kysyy.Ehkä ennenvanhaan moni (mun äiti ) nainen ei olisi halunnut lapsia ja perhettä mut oletettiin et ne oli hankittava kun niin on aina tehty.

Sorry,tais mennä vähän aiheen vierestä mut joo,olen uusavuton mutta opettelen kovasti.