Eilinen kadonneen jäljillä. 6 v erotettu äidistä, ei muistanu äitiään.

Muisti ei ole samanlainen kuin tietokoneen muisti. Asioita ei ole tallennettu niin, että ne voi vaan kaivaa esille. Muistikuvien luominen on aktiivista työtä ja ihminen muistaa pitkälti järkeilemällä, kuinka asia luultavasti oli. Siksi muisti ei ole etenkään kovin vanhojen tapahtumien osalta luotettava.



Tästä asiasta on kirjoitettu metritolkulla kirjoja ja oikeuspsykologiassa muistikuvien epätarkkuus on tunnettu ongelma. Ja jo esimerkiksi se, että perheenjäsenet puhuvat jostain tapahtumasta saa ihan tutkitusti ihmisen "muistamaan" asian, vaikkei näin olisi oikeasti tapahtunut. Jos lapsi menettää perheensä, on hyvin mahdollista että muistikuvia on vähemmän, sillä ei ole ketään, jonka kanssa ylläpitää muistoja.

joka kuoli kun hän oli 6v, uskoisin että hän on halunnut tavallaan unohtaa äidin. jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

voisiko se jotenkin kadottaa sitä kuvaa äidistä. Äidin ajatteleminenkin on niin kipeä asia?

Tämä (vaikka ihan eri juttu) tuli mieleeni, kun 5 vuotias poikani oli päiväkodissa tehnyt kolttosia. Kun keskustelimme tästä kotona (hän tiesi että tiedän jo koko tarinan) hän vaan sanoi, että ei muista koko asiasta yhtän mitään katseli pitkin seiniä ja pyöritteli silmiään kieli poskessa oudonnäköisenä. Ja jotenkin olen taipuvainen uskomaan, että poika itse ainakin uskoi ihan täysin siihen, että ei saa palautettua mieleensä noloja tapahtumia. Kun sanoin joitakin avainsanoja muisti alkoi palailla pätkittäin...

niiin rupesin miettimään, että minähän muistan jotain ukistani. Olin kolme ja puolivuotias ,kun ukki tuli meille hyvin sairaana "kuolemaan". Kun siskoni oli vajaa kaksivuotias ja kiinnosti ukin tupakat ,niin ukki komensi et saa ottaa niitä. Muistan sen sängyn ja tuolin ,siinä mutta en hirveän selvästi ukin näköä.

Me olimme pitkällä ulkomanmatkalla kuopuksemme ollessa 2-vuotias (oli juuri täyttänyt 2).



Nyt päiväkodissa (lapsi on nyt 5 v) katsottiin lastentarhanopettajan kanssa lapsen kansiota ja LTO sanoi, että XX puhuu paljon tuosta reissusta ja oli just viime viikolla kertonut yhdestä aivan mitättömästä sattumasta tuolla matkalla. Olimme kenkäkaupassa ja lapsukainen löysi sieltä "upeat" Cars vilkkulenkkarit ja kiikutti ne meille. Lenkkarit lähtivät lopulta mukaan, mutta ovat jääneet jo vuosia sitten pieneksi.



Nyt oli selostanut päiväkodissa tätä asiaa kuinka oli valinnut sellaiset kengät joissa on Salama ja ne vilkkuivat ja äiti osti ne hän sai ne mukaan kotiin.



Tämä ei todella ole tapaus, josta meillä olisi valokuvia tai mistä edes puhuttaisiin, enkä edes tiedä missä noi lenkkarit on. Sain itsekin oikein miettiä että mistä jutusta tässä on kyse kun LTO siitä kertoi. En keksi muuta selitystä kuin että lapsi sen tilanteen jotenkin muistaa ja se on hänelle ehkä jonkun toisen kengistä tullut mieleen. Vaikka tuon ikäisen ei pitäisi mitään muistaa vaan muistot perustuvat valokuviin jne.



Mutta ei siis ollut tarkoitus tietenkään rinnastaa tätä adoptioon ja huostaanottoon, jotka varmasti ovat aika traumaattisia kokemuksia ja muistot voivat pyyhkiytyä vanhemmaltakin lapselta pois mielestä.

Ennemminkin normaalia.



Kyllähän pieni lapsi pystyy muistelemaan pitkällekin taaksepäin. Oma tyttöni muistaa erikoisempia tilanteita, jotka ovat tapahtuneet kun hän oli 1,5-vuotias. Nyt hän on kuusi.



Aikuisen muisti sen sijaan yltää harvoin aikaan ennen kolmea ikävuotta, näin olen ymmärtänyt.

Minä en isosiskona muista mummiani (paitsi kuvista ja tarinoista), vaikka olin 6v, kun hän kuoli. Siskoni oli 3v. ja hänellä on silti omia muistikuvia mummista...

joka kuoli kun hän oli 6v, uskoisin että hän on halunnut tavallaan unohtaa äidin. jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

ja ymmärrän toki muutkin. Sinänsä surullista, jos ihminen "tekee" vääriä muistoja :(

tällä Liljalla, kun oli esim. venäjän kielen unohtanut (netissä lukee, että aikoo opiskella). Hän oli kuitenkin jo kahdeksan tullessaan Suomeen ja yksi venäläinen ystävä myös (ihme etteivät muka olleet puhuneet keskenään Venäjää)



ap

tällä Liljalla, kun oli esim. venäjän kielen unohtanut (netissä lukee, että aikoo opiskella). Hän oli kuitenkin jo kahdeksan tullessaan Suomeen ja yksi venäläinen ystävä myös (ihme etteivät muka olleet puhuneet keskenään Venäjää)

ap

Mutta lapsethan ne juuri puhuu uutta kieltä nopeaan!



Jos itse olisit 20 vuotta puhunut eri kieltä niin tuppaisi unohtumaan sinultakin.



Mitä ihmettä siinä arvostelet?



Tällä planeetalla on paljon perheitä joilla ei ole hyvin asiat, montako muistikuvaa sinulla on alle 6- vuotiaasta?

Kai tiedät että ihminen kehittää joskus olemattomiakin "muistikuvia" lisänä?



PS: Ohjelman katsoneet, se äiti kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 95, oli siis lapset jo pois häneltä tuolloin ja eno ei lapsia kasvattanut vaan HOITI niitä joskus; kertoi että kylvetin ja kuivailin.

tästä ketjusta taas näkee, kuinka huono ymmärtämisen taito joillain ihmisillä on. Ei ymmärretä kuulemaa/näkemää. Kirjoitettu teksti menee sitten jo varmaan ihan ohi.

29 selitti ohjelmassa tapahtuneen oikein. Lisäksi joku muu aiempi kertoi hyvin muistista.

Missä ihmeen saippuakuplassa on kasvaneet ihmiset, jotka eivät ymmärtäneet ohjelman sisältöä? Tai eivät ymmärrä, miten lapsi voi 8-vuotiaana unohtaa äidinkielensä tai 6-vuotiaana äitinsä.

Lilja on varmaan joutunut huolehtimaan pikkuveljestään, kun veli oli jäänyt niin voimakkaasti häneen. Oli muuten ihana nähdä, kuinka he veljen kanssa kohdattuaan olivat kuin sisko ja veli. Vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan.

Lisäksi Lilja tuli ihan vieraskieliseen ympäristöön, jossa ei varmastikaan kuullut venäjää juuri lainkaan. Siitä Venäjältä adoptoidusta ystävästäkään ei kerrottu sen tarkemmin, oliko Lilja esim. tutustunut tyttöön vasta teini-iässä, tai kyseinen tyttö adoptoitu hyvin nuorena tms.



Liljan kohdalla on myös ollut traumaattinen adoptiokokemus, mikä saattaa vaikuttaa myös kielen unohtamiseen.



Tosin Liljan adoptioäitihän puhui venäjää ja ainakin pääkaupunkiseudulla oli jo 1995 venäjänkielinen koulu, joten kielitaitoa olisi ollut mahdollista ylläpitää jos siis siellä päin asuivat.



Tunnen itse erään japanilaisen, joka on asunut 1-6-vuotiaana Englannissa ja unohti sitten kielen kokonaan kun muutti takaisin Japaniin. Englannin kieltä alkoi opiskella koulussa vasta 14-vuotiaana ja erityisesti lausuminen tuottaa ongelmia vaikka lapsena osasikin puhua englantia.

Oliko veljällä jotain mielenterveysongelmia?

Oliko veljällä jotain mielenterveysongelmia?

Oliko veljällä jotain mielenterveysongelmia?

tästä ketjusta taas näkee, kuinka huono ymmärtämisen taito joillain ihmisillä on. Ei ymmärretä kuulemaa/näkemää. Kirjoitettu teksti menee sitten jo varmaan ihan ohi.

29 selitti ohjelmassa tapahtuneen oikein. Lisäksi joku muu aiempi kertoi hyvin muistista.

Missä ihmeen saippuakuplassa on kasvaneet ihmiset, jotka eivät ymmärtäneet ohjelman sisältöä? Tai eivät ymmärrä, miten lapsi voi 8-vuotiaana unohtaa äidinkielensä tai 6-vuotiaana äitinsä.

Lilja on varmaan joutunut huolehtimaan pikkuveljestään, kun veli oli jäänyt niin voimakkaasti häneen. Oli muuten ihana nähdä, kuinka he veljen kanssa kohdattuaan olivat kuin sisko ja veli. Vaikkei yhteistä kieltä ollutkaan.

Samaa mieltä siis siitä, että kylläpä ihmiset ymmärtävät asioita eri tavalla.

Oli liikuttavaa nähdä kuinka tärkeä veli oli naiselle, ja kuinka muisti hänet lapsuudestaan vaikka ilmeisesti äitiään ei muistanut. Enokin oli selvästi vieras, välilleen ei näyttänyt syntyvän mitään kontaktia.

Ihanaa että sisarukset löysivät toisensa, oli veljellekin selvästi iso juttu!