Te joilla on ollut ns. kaksoinen sisällänne,
miten jatkossa, mahd. leikkauksen jälkeen.
Minulla dermoidikysta, hammasta, hermoa, rasvakudosta ja aivokudosta toisessa munasarjassa.
Leikattiin pois. Joskus mietin että olisko meikäläistä tarkoitus olla kaksi.
Kommentit (28)
samalta äidiltähän se tulee. Ei sen mutatoitumisvauhtikaan nyt niin nopeaa ole, että voisi väitää identtisillä olevan eri DNA:t.
Kun toisesta munasarjasta ei jäänyt kuin rippeet jäljelle, on kuukautiskierto ollut hyvin epäsäännöllinen.
Aikoinaan 17v naistenklinikalla leikattiin ja aika huono jälkihoito oli. Henkinen siis. Kyllä kai sä lapsia voit saada, muistan jonkun todenneen. Tutkimusvaiheessa oli kauhea kandilauma ronkkimassa, kun en ymmärtänyt kieltää.
Kun munasolu jakautuu niin tämä mitokondriaalinen osa ei jakaudu tasaisesti vaan kummallekin tulee erilainen osa.
samalta äidiltähän se tulee. Ei sen mutatoitumisvauhtikaan nyt niin nopeaa ole, että voisi väitää identtisillä olevan eri DNA:t.
Kystan sisältä voi löytyä vaikka hiuksia tai hampaita, mutta ne on ihan oman kehon tuottamia. Se kysta on sikiöaikana kehittynyt, kun väärää kudosta on väärässä paikassa. Kaksosen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Minä olin 16v, kun tuli kova kuume, ja sitten kuukausia myöhemmin selkä alkoi mätiä. ja oli violetin värinen, ja kuumeilin, 1958v, menin lääkärille, ja hän sanoi, että, dermoidikysta on, eli kaksoskasvain! Pääsin leikkaukseen, ja minulle jäi ontelo häntäluun alle. Joka alkoi taas mätiä, kun synnytin, ja nousi kuume. sinne jätettiin reikä leikk, Kun painoin selkärankaa, mätä valui pois, Sitten alkoi taas kasvamaan patti, ja myöhemmin leikattiin laaja alue, eikä enää ole vaivannut,Eräs lääkäri sanoi myöhemmin, koska on kahdet virtsaputket, ja munuais-altaat,vasemmalla! että on meinannut tulla siamilainen kaksonen, minusta siis? En tiedä!!
En tiedä.Usein ovat selässä koteloituneena,toki olen kuullut että naisten masuista näitä sitten löytyy.Kamalan näköisiä hökötyksiä,hiuksia jne.
Tää on kopsattu aiemmastu ketjusta, en viitsinyt koko ektjua linkittää.
"Dermoidikysta kyseessä, mutta se ei ole mikään kaksonen!
Dermoidikysta saattaa pitää sisällään esim. hiusten ja kynnen kaltaisia kudoksia. Se on kuitenkin ihan tavallinen hyvänlaatuinen patti, ei mikään kaksonen. Kaksosjuttu on ihan urbaanilegendaa, tai ehkä pikemminkin maalaislegendaa, koska muistan jo isovanhempieni puhuneen näistä "kaksosista". Raskaus on ollut täysin normaali, eikä mitään kaksoshedelmöitystä ole tapahtunut. Ihmiselle on vain kasvanut patti, jonka kudokset ovat erilaistuneet noin. Kenenkään muun DNA:ta niistä ei löydy kuin ihmisen omaa!
t. lääkäri"
oli sellainen toisessa muna(n)johtimessa.
Eipä tässä kummempia, aikaa tuosta leikkauksesta yli 10 vuotta. Ei ole vaikuttanut mitenkään elämääni sen jälkeen.
Viime vuonna leikattiin uudestaan. Molemmat oli selässä. Ainakin tuo toinen siis kasvoi iän myötä.
ja kasvain löytyi sisältäni noin 10 vuotta sitten. Leikattiin pois. Oli hiuksia ja hampaita.
Eli kaksoissisareni/veljeni ei koskaan kehittynyt, mutta tuskin siirtyi minuun? Silti koin haikeutta kun kasvain leikattiin. Ihan kuin olisin pettänyt sisarukseni =) Jooo, tiedän...
ja kasvain löytyi sisältäni noin 10 vuotta sitten. Leikattiin pois. Oli hiuksia ja hampaita.
Eli kaksoissisareni/veljeni ei koskaan kehittynyt, mutta tuskin siirtyi minuun? Silti koin haikeutta kun kasvain leikattiin. Ihan kuin olisin pettänyt sisarukseni =) Jooo, tiedän...
tosin alapäässä, mutta kuitenkin...
sisuksissa on ihan oikea kaksonen. Saattaa olla jo elossa ja liikkua.
niissä hampaissa olisi amalgaamipaikat! Se se vasta friikkiä olis.....
tavallinen hyvänlaatuinen patti, ei mikään kaksonen. Kaksosjuttu on ihan urbaanilegendaa, tai ehkä pikemminkin maalaislegendaa, koska muistan jo isovanhempieni puhuneen näistä "kaksosista". Raskaus on ollut täysin normaali, eikä mitään kaksoshedelmöitystä ole tapahtunut. Ihmiselle on vain kasvanut patti, jonka kudokset ovat erilaistuneet noin. Kenenkään muun DNA:ta niistä ei löydy kuin ihmisen omaa!
t. lääkäri"
[/quote]
etpä sitten taida olla minkään sortin lääkäri, tuskin edes sairaalan siivooja. Dermoidinen kysta on jäänne alkaneesta kaksoisraskaudesta. Kaksossikiön alkion jakaantuneet solut jäävät kehittyvän kaksosen sisään. Joskus selkäpuolelle, usein vatsaan. Dermoidinen kysta saattaa jäädä pieneksi, joskus kasvaa enemmän ja poistetaan jo nuorelta henkilöltä useimmiten laparoskopiassa eli tähystysleikkauksessa, jonka jälkeen pääsee kotiin lyhyen tarkkailujakson jälkeen. Ultraääniutkimusten aikakaudella havaitaan jo ennenkuin ovat ehtineet kananmunaa suuremmiksi.
Joo, enkä ole lääkäri, en edes valelääkäri. Opiskelen kyllä...
Dermoidinen kysta on aluksi vain jakautuneita, eriytymättömiä soluja, eikä sitä usein havaitakaan kuin vasta vuosien päästä. Ajan mittaan kystan solut eriytyvät eri tehtäviin kuten terveellä kaksoissisarellakin sillä erotuksella, että solut ovat pienessä möykyssä. Siinä voi olla esim. ihokudosta, jonkinlaisia karvoja ("hiuksia"), jopa hampaan kuvatuksia. Elävä kaksonen se ei ole koskaan ollut. Itseltä sellainen löydettiin noin golfpallon kokoisena.
Ihmettelen että jos kyseessä todella on kaksonen, miten on mahdollista että hänellä olisi hampaat ja hiukset? Niitä kun ei ole vielä syntyessäkään....
Suloista. :) Tulee ihan mieleen Pasilan jakso... "He ain't heavy, he's my brotheeeer..."