Muut hoitajat! Väsyttääkö teitä kuoleman näkeminen?
Oon huomannu itsessäni uupumusta kuolemaan liittyvissä asioissa. Nytkin kun jäin vapaapäiville niin toivon että ne jotka pääsee taivaaseen lähtis mun vapaapäivillä...
Siis se omaisten suru ja itku ja kaikki lohduttomuus. Oikeasti ei voisanoa kuin osanottonsa ja jotkut silti "tarttuu" hirveesti hoitajiin. Ja se vainajien pukeminen ja kylmiöön laitto on kamalaa.
Kommentit (9)
Omalla osastollani kuolee ehkä n. 1-2 potilasta viikossa (tosin usein saattaa olla montakin viikkoa välissä ettei ketään kuole ja välillä kuolee samassa vuorossa tai peräkkäisinä päivinä useampi). Usein sitä vain ajattelee, että olipa hyvä että tämäkin vanha, sairas ja kipeä pääsi lepoon. Omaisetkin ovat usein jo tienneet, että jäljellä ei enää montaa päivää, joten suhtautuvat rauhallisesti. Vain kerran kuolleen potilaan omaiset olivat niin "shokissa", että itselläkin oli hieman hankala olla ja tarjota tukea. Osastollani siis vain pääsääntöisesti vanhuksia ja joitakin hiukan nuorempia syöpäpotilaista, jotka kuolevat.
Oletko sinä ap töissä osastolla, jossa nuoriakin kuolee tai kuolemat yllättäviä ja sen vuoksi sinulle tulee lohduton olo?
Miten muuten voit vapaa-ajalla? Jaksatko harrastaa, olla läsnä puolisolle/lapsille?Pystytkö erittelemään johtuuko uupumus vain näistä kuolematapauksista vai olisiko sinulla myös masentuneisuutta? Miten olet aiemmin pystynyt purkamaan kuolemantapauksien aiheuttaman huonon olon vai etkö ole kohdannut niitä aikaisemmin?
Mikä henki teillä on työpaikalla? Pystyisitkö puhumaaan asiasta työkavereiden kanssa tai voisiko mahdollisesti työkaverit hoitaa vainajan laiton, soitot omaisille yms.. ainakin väliaikaisesti?
ei ole paljon. Hoidan niitä, joilla on toivoa ja pannaan kaikki osaaminen peliin. Potilaani kuolevat muualla.
haluan sanoa, että arvostan sinua ap ja kollekoitasi myös, todella paljon.
Voitko saada vaikka työnohjausta väsymyksen käsittelyyn?
Puistattaa pelkkä ajatuskin. Ap, ehkä olet väärällä alalla? Kovin herkille ihmisille tuollainen hoitotyö ei sovi.
ja siksi siihen ei totu vaan jokaisen kuoleman jälkeen joutuu kasaamaan itsensä uudelleen. Rankimpia ovat juuri ne kun joku kuolee ns. syliin eli olet ainoana hoitajana paikalla ja olet vieressä pitämässä kädestä ja odotat, koska on viimeinen henkäys ohi.
Omaisten huono omatunto on rankkaa katsottavaa. Syyttämistä ja syyttelyä tai suurta surua. Tai sitten helpotusta, mikä puretaan vihaisena käytöksenä.
Joskus kyllä mietin, että onkohan tämä ihan oikeasti ihmisarvoista hommaa 13 euron tuntipalkalla ja haukut saat lehtien palstoilla palkaksi kun aina haukutaan, kuinka me hoitajat olemme paskoja. Mutta koskaan ei yön pitkinä tunteina omaisia näy sängyn vieressä istumassa.
ehkä siksi en ole vielä väsyny siihen. Kuolema tuntuu monesti helpotukselta. Mielestäni liikaa vanhuksia hoidetaan loppuvaiheessa vielä täydellä teholla, pannaan koneeseen, annetaan antibiootteja suoneen yms yms.
Ite toivoisin että kuolevalle potilaalle vois enemmän "omistautua" työpäivässä. Että yksi hoitaja sais olla koko ajan kuolevaa varten, olipa hän tajuissaan tai ei. Sais vaikka pitää kädestä, huolehtia ettei ole kipuja yms, keskustella omaisten tai kuolevan itsensä kanssa. Liian usein meidän osastolla se on niin että annetaan vaan morkkua ja monitorista sit näkee jossain vaiheessa että jaha, nyt se tais mennä. Tuntuu että jos sais tehdä työnsä kunnolla, se ei uuvuttais niin paljon.
Ja sit toisia ei ole "luotu" hoitamaan kuolevaa, jos ei oikeasti koe sitä omakseen. Meillä jokaisella on eri vahvudet hoitajina. Monille omakin kuolevaisuus on ahdistava asia ja tää työ kyllä opettaa sen, että elämä on hauras ja kuka tahansa voi huomenna maata siinä missä tuo potilas nyt.
Mä tavallaan tykkään vainajan laitosta. Se on se viimeinen palvelus. Toivois että siinäkin ois enemmän mahollisuuksia tehdä se kauniisti ja rauhassa, laittaa kukkia yms, mutta usein se on vaan sellasta paketointia.
Puhu ap esimiehen kanssa, se vois auttaa.
ihanteelliselta hoitajalta! Kuinka kauniisti kerrot työstäsi ja kuinka kunnioittaen suhtaudut asiakkaisiisi. Hienoa, että on vielä tuollaisella asenteella ttyöskenteleviä ihmisiä olemassa tässä tehokkaassa liukuhihnayhteiskunnassa.
Olenkin miettinyt, että millaista siellä "vainajanpaketointipuolella" oikeastaan on, rankka työ vaatii rankat huvit (?), joten olen siinä pelossa, että siellä nostellaan ruumiita kovalla kädellä, arvostellaan ja yökitään eritteiden parissa... hieno kuulla, ettei ainakaan kaikki näin.
meidän vanhuksien kohdalla.Vaikkakin se omaisten tukena olo ja surunvalitteluine onkin raskasta myös hoitajalle.Rauhallinen ja kivuton kuolema,mahd.nopeasti kaikkein helpoin sulateltava.Arvokas kohtelu myös kuolemisen jälkeen on minusta todella tärkeää.Olen kerran saanut nähdä kuinka kylmästi ja arvottomasti hautaustoimiston ukko tuli hakemaan ruumista.Ikinä en omasta halustani soita siihen firmaan vaan johonkin muuhun jossa osataan kuolluttakin arvostaa.Harvoin meilläkään asukkaita kuolee,muutama vuodessa,useimmiten terkkarille tai silloin kun en ole töissä.Kuoleva saa minut aina herkäksi ja vedet silmiini,samoten omaisten tapaaminen.Olen joskus miettinyt että enkö olekkaan ammattitaitoinen,kun en pysty olemaan ilman pientä kyynelten tuloa.Tietenkään en itkeä vollota vaan ,ymmärrän myös omaisten tunteita tilanteessa.EI en ole väsynyt kuoleman kohtaamiseen,koska se on luonnollista vanhojen ihmisten parissa työskennellessäni.