Pystytkö syömään yhden palan suklaata
Kaapissasi on iso suklaalevy, avaat sen ja syöt yhden ja vain yhden palan ja loput takaisin.
Pysyykö se loppulevy siellä seuraavat 2 viikkoa rauhassa?
Kommentit (39)
Joskus olen pyytänyt miestäni piilottamaan joululahjasuklaita, etten söisi, mutta KAIVELEN ne kuitenkin esiin. *huoh*, aikamoinen itsehillinnän puute. En ole ylipainoinen, mutta haluaisin olla hoikempi, eikä se tällä menolla onnistu.
n. 2 minuutin kuluttua ottaisin vielä toisen palan ja uskottelisin itselleni että nyt ei sitten enempää. Sen jälkeen tulisin tänne av:lle, lukisin keskusteluja mutta en pystyisi keskittymään kun suklaa kummittelisi mielessä. Ehkä minuutin verran piinaisin vielä itseäni ja sitten suorastaan ryntäisin kaapille hakemaan koko levyn ja söisin sen kerralla. Sen jälkeen hirveä morkkis ja läski olo ja vannoisin jälleen kerran että nyt ei sitten suklaata ollenkaan ennen kuin olen laihtunut 5 kiloa.
Ei tee niin yhtään mieli suklaata. Tosin sen yhdenkin palan syöminen voisi tehdä tiukkaa.
Aiemmin taas olisi toiminut, jos se yksi pala olisi ollut puolen levyn kokoinen ja olisin ne 2 viikkoa syönyt muista levyistä. ;)
mitä vähemmän suklaassa on kaakaota, sitä enemmän sitä pitää tietysti syödä, että terveysvaikutus toteutuu.
Jos avaan levyn, syön sen viimeistä palaa myöden.
pitikin avata tää ketju.
*Lähtee kaapille hakemaan yhtä palaa suklaata ja kohta on mennytkin koko levy*
inhoan suklaata.
Ja juu, olen kyllä silti nainen:)
Kaapissasi on iso suklaalevy, avaat sen ja syöt yhden ja vain yhden palan ja loput takaisin.
Pysyykö se loppulevy siellä seuraavat 2 viikkoa rauhassa?
Nimittäin vaikken itse ottaiskaan palastakaan suklaata kahden viikon aikana, mieheni on sen levyn syönyt sinä aikana.
Pidän suklaasta, useimmiten otan kaksi palaa tai yhden riivin (jos siis Fazerista kyse). Mutta valitettavasti mieheni on suklaasyöppö ja syö sen lopun sitten. Joskus harmittaa, kun olen säästellyt suklaata myöhempää ajankohtaa varten ja ukko onkin sen hotassut.
mut ei meillä silti se suklaa jotenkin siellä kaapissa säily... kuten ei muutkaan herkut. JOKU ne käy napsimassa ja jos ei pidä puoliaan, jää ilman :D
Avatut suklaalevyt vanhenevat kaappiin. En kyllä enää ostakaan suklaata. Taitaa yksi avaamaton levy olla viime vuodelta. Karkkejakin syön vain muutaman kerrallaan. Juustoja voin napsia jääkaapista, mutta himo menee sillä ohi. Ainoa, mihin minulla on hirveä himo, on viinimarjat ja niitä voinkin syödä vatsan täyteen.
Yleensä syön juuri palan tai kaksi suklaata kahvin kanssa. Missään tapauksessa en syö koko riviä. En ole mikään rohmu.
Minusta tuntuu ihan hassulta ajatukselta syödä se koko levy (tai puolet), koska en koskaan pienenä nähnyt tuollaista tehtävän, vaan suklaata syötiin juuri se pala kerrallaan. Tuntuu yhtä hölmöltä ajatukselta kuin syödä iso paketti ruisleipää kerralla.
Jos minulla olisi joku syy säilyttää sitä suklaata se 2 viikkoa, niin niin voisin tehdä. Jos tuollaista syytä ei olisi, niin menisin levylle todennäköisesti viimeistään seuraavana viikonloppuna jos mieli tekisi.
Meillä on lähes aina avaamattomia tai avattujakin suklaalevyjä kaapissa ja esim. pääsiäismuniakin on vielä jäljellä.
Olin unohtanut koko suklaan olemassaolon, kunnes näin avauksesi. Tosin mun ei kyllä tee mieli suklaata sen enempää nytkään..
Kyllä pystyn jos niin päätän. Kiloklubissa olen oppinut kehittämään itselleni aivan rautaisen itsekurin.
171/72, viime vuonna 171/90.
Ei kaikkea tarvitse ahmia kerralla vaan voi nautiskella vähän kerrallaan.
Kyllä, mutta mun mies syö koko loppu suklaan. Syö aina kaikki herkut kaapista :)
söisin kaikki. Kaupassa jos tekee mieli suklaata, voin ostaa yhden famin, n 40 - 50 g ja se on ok, mutta jos kotona on levy suklaata, menee kokonaan ja nopeasti. Välillä voi pysyä syömättä, jos on avaamattomana mutta avattuna menee heti.
tyhmä kysymys, ei kai kukaan syö suklaata noin? (paitsi jos on outo, eikä tykkää suklaasta ollenkaan) Yleensä semmoiset 50-100g syön yhteen putkeen.