Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ihan turta (eroamassa 99 % varmuudella) (pitkä viesti)
13.09.2010 |
Ilmeisesti olemme nyt eroamassa. Yhdessä ollaan oltu 12 v, naimisissa 9, ja meillä on kohta 5 v lapsi.
Meillä on koko avioliitto ollut vuoristorataa. Mies muuttui siitä naimisiin menosta. Ennen sitä kaikki oli hyvin. Ja ihan avioliiton alussa oli niin järkyttävää, että jos olisi kehdannut heti erota, olisin eronnut tai jos se käytös olisi sitä ennen naimisiin menoa, en olisi koskaan mennyt naimisiin hänen kanssaan. Siitä oli päihteiden väärinkäyttöä (muidenkin kuin alkoholin), chattailya/viestittelyä muiden kanssa jne. Sain sen kaiken sitten loppumaan vuoden päästä ja sitten oli parempi vaihe, noin 2002-2006. Siinä välillä saatiin tuo lapsikin.
Sitten taas on mennyt huonommin, mies on hermoheikko. Tässä on paljon asioita, mutta ei halua että meillä käy vieraita, saa raivareita milloin mistäkin (hajottaa tavaroita, ja yhdessä seinässä on kolo). Meihin ei oo koskenut, mutta uhkailee + heittelee astioita, tavaroita ym.. Uhkaa että hakkaa, tappaa tai eroaa. Tämä saattaa johtua vaikka siitä, että en ole tiskannut tai muusta yhtä "hyvästä" syystä.
Olen soittanut joskus palvelevaan puhelimeen ja siellä on sanottu, että mies on luultavasti masentunut. Voi hyvin ollakin, mutta ei se ihan kaikkeen oikeuta. Hän on nyt joutunut taloudellisesti kantamaan enemmän vastuuta, kun olin kotiäitinä 3 v ja sitten vuosi sitten jouduin työttömäksi. Mutta joskus muinoin mäkin olen meitä elättänyt (miehen työpaikka myytiin alta + opiskeli sitten lisää ja mä elätin meitä pari kolme vuotta). Hänellä on kovat työpaineet, mutta oikeuttaako sekään tuohon. Ei hae apua vaikka olen puhunut.
Eilen illalla huusi taas noita ja repi omia vaatteitaan ja jälleen kerran uhkaili erolla. Ja käski hakea eroa. Mä alan pikkuhiljaa kallistua, että erota tässä täytyy. Ei tästä enää mitään tule. Huomaan itsessäni ikäviä piirteitä eli kuljen varpaillani etten ärsytä, olen rajoittanut sosiaalista elämääni hänen takiaan jne. Tämmöistä parisuhdemallia en halua tytölleni opettaa.
Ongelmakohdat ovat talous ja lapsi. Mulla on huono taloustilanne. Olisin ehkä eronnut jo aiemmin jos näin ei olisi. Lisäksi on luottohäiriö (vielä 2,5 v) ja se tuli kun mä en jaksanut huolehtia kaikesta kun mies huusi silloin useita kertoja viikossa. Lisäksi lapsi. Mies ei aio tavata häntä eron jälkeen. Tämä on varmasti kova isku lapselle.
Meillä on aso-asunto, josta vielä velkaa noin 15 000. Maksettu noin 8000. Vastike noin 725 e.
Mä työtön, ansiosidonnaisella, tilille tulee noin 1190/kk + lapsilisä. Ei siis ole asumistuenkaan (saisin yh:na noin 190) mahdollista jäädä tähän, maksaa lainaa ja vastiketta.
Mitä nyt? Erohakemus, en ehkä pysty maksamaan sekä tätä lainaa että vastiketta yksin. Saanko vuokra-asuntoa kun oon luottotiedoton? Häiriö ei ole vuokrista.
Jos voin anoa kaupungin vuokra-asunnon, niin mites tuo päivähoitopaikka, jos joudutaan eri alueelle? Mulla siis työttömyyden lisätuloina keikkoja, ja tarvin silleen sitä paikkaa. Pelkkä päiväraha niin 1190, mutta jos on normaalisti keikkaa niin ehkä saan noin 1400 käteen.
Onko niiden siellä uudella alueella pakko antaa heti päivähoitopaikka lapselle?
Saanko vaihtaa kaupunkia, eli saanko muusta kaupungista vuokra-asunnon luottotiedottomana? Mietin tätä siltä kannalta, missä mulla olisi lähellä hoitoapua.
Mietin nyt kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitä minä haluan elämältäni kun saan päättää yksin, millaista se sitten on, mihin oikeastaan haluaisin muuttaa, muutanko sukunimeni takaisin, entä lapsen sukunimi... Toisaalta tuntuu vaikealta, toisaalta helpommalta hengittää, toisaalta epäonnistumisen tunne on kova...
Kommentoikaa, kiltit...
Kommentit (48)
Haluaisin jäädä tähän, jotta lasten maailma ei menisi heti ihan uusiksi.
Kai mä sit vaan paiskon yöduunia..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta se on aikuinen ihminen, joka on itse vastuussa itsestään. Jos hän voi huonosti, hän hakee apua. Jos hän uhkailee lopettavansa työt, ryyppäävänsä tms, niin voit sanoa, että se on sitten hänen valintansa mitä hän tekee.
Mutta et voi jatkaa elämää noin. Lapsellesi ei ole hyvä nähdä tuollaista mallia ja saada kokea isän raivareita!
Suosittelen, että ainakin asuisitte erillänne jonkin aikaa, annat miehellesi mahdollisuuden hakeutua hoitoon ja apua saamaan, muuttaa käyttäytymistään. Jos se ei muutu, niin sitten ero.
Mutta muista, et ole vastuussa miehen toiminnasta. Kuulostaa kamalalta, että sun täytyy olla noin varuillaan miehen takia, ja että vielä mietit, josko hän retkahtaa eron tullessa ja että sinä kannat vastuun isäsuhteesta!
mutta ei se helppoa ole.
Lapsi oli harrastuksessa lähikoulussa tunnin ja puhuttiin. Mies on pahoillaan, taas... kymmeniä kertoja viimeisten vuosien aikana on ollut. Yritin taas saamaan hakemaan apua. Ei tahdo hakea.
Ymmärtää ettei voi puhua tuollaisia, uhkailla. Ei vaan osaa sanoa miksi sanoo. Ei kuulemma vihaa mua tai meitä, vaan rakastaa. Katuu taas kerran.
Sanoin että annan vielä yhden mahdollisuuden ja seuraavasta tuollaisesta raivarista mä anon meille kaupungin vuokra-asuntoa ja otan ainakin fyysistä etäisyyttä, vaikken heti ehkä heitäkään eropapereita peliin. Ja kun olen nyt näin sanonut, niin se on pidettävä.
Ainakin asumusero tulee, jos saa vielä raivarin. Mulla ei ole kiire erota kokonaan. En ole uutta miestä hommaamassa. Jos meille tulee ero, niin ikinä en muuta yhteen kenenkään kanssa. Olen siis asunut kyllä aiemmin, tää oli 3. kerta.
Olen kertonut 2 lähimmälle kaverille tästä ja he siis tuntevat mun miehenkin hyvin. Hekin puhuivat että miestä pitää auttaa...
Mä kyllä pidän miehestä, en toivo hänelle mitään pahaa, haluaisin jatkaa, mutta en voi kauaa enää katsella tuota raivariuhkailua.
ap
mutta se on aikuinen ihminen, joka on itse vastuussa itsestään. Jos hän voi huonosti, hän hakee apua. Jos hän uhkailee lopettavansa työt, ryyppäävänsä tms, niin voit sanoa, että se on sitten hänen valintansa mitä hän tekee.
Mutta et voi jatkaa elämää noin. Lapsellesi ei ole hyvä nähdä tuollaista mallia ja saada kokea isän raivareita!
Suosittelen, että ainakin asuisitte erillänne jonkin aikaa, annat miehellesi mahdollisuuden hakeutua hoitoon ja apua saamaan, muuttaa käyttäytymistään. Jos se ei muutu, niin sitten ero.
Mutta muista, et ole vastuussa miehen toiminnasta. Kuulostaa kamalalta, että sun täytyy olla noin varuillaan miehen takia, ja että vielä mietit, josko hän retkahtaa eron tullessa ja että sinä kannat vastuun isäsuhteesta!
niin miten vaikeaa se lapsellenne onkaan. Tämä on hänen ainoa lapsuutensa. Sä äitinä päätät millaisen lapsuuden hänelle luot.
Lapsi ei menetä erossa isäänsä. Jos isä on hyvä isä, hän pitää yhteyttä lapseensa. Jos hän on huono isä, niin ei pidä yhteyttä ja haluatko sellaisen kanssa jakaa elämääsi?
Lapsi ei voi ymmärtää miksi isä raivoaa. Takaraivoon kasvaa vain pelko. Aikuisena hän miettii miksi alkaa ahdistaa kun joku korottaa ääntään. tms.
Miehesi käytös on tosi epäreilua ja karmeaa sinua ja etenkin lastanne kohtaan. Jos hän teistä vähääkään välittää niin hakeutuu hoitoon. Terapiassa avautuu mielen solmut ja kriisiin saadaan ehkä työkaluja.
Ota ystäväsi tueksi. Juttele heidän kanssaan. Puhuminen auttaa selvittämään omiakin ajatuksia ja saat ehkä toisenlaisiakin ajatusmalleja.
Pelkäät menettäväsi asuntonne. Eikös se oikeastaan ole aika turhaa, laittaa ensisijalle kämpän seinät kuin lapsen pelon? Lapsi kun oppii elämään missä vain. Raivoavan isänkin kanssa pieni oppii elämään, mutta haluatko pienestäsi sellaista joka on koko pienen elämänsä varpaillaan?
Raivokohtauksille on aina joku syy. Miehestäsi riippuu haluaako hän sitä sinulle kertoa.
Ja yleensä ne rikotut tavarat on olleet mun tai lasten tavaroita. Olen myös miettinyt, että mieheni on todennäköisesti masentunut. Kerran sit sanoin sille, että jos vielä rikkoo jotain, mä puolestani rikon jotain häneltä. Joo, älkää tuomitko, tiedän, että lapsellista käytöstä! Mutta se seuraava kerta tuli ja mä olen yleensä näissä tilanteissa ylirauhallinen, hengitin hetken syvään ja kävin heittämässä miehen työkännykän säpäleiksi varaston seinään. Siinähän selittelee töissä, mitä sille on tapahtunut. Seuraavasta kerrasta uhkasin, että haen vasaran ja käyn vähän laittamassa sen työsuhdeautosta peltejä ojennukseen. Ja niin myös teen. Mutta kummasti on hillinnyt miestä tuo puhelimen hajoaminen. Ei tää sua, ap, lohduta ja mä olen myös miettinyt tästä lähtemistä erittäin vakavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
omiaan tai pari kertaa jotain taloustavaroita (kuten imuri). Ei ikinä mun tai lapsen tavaroita. Joten meillä ei käy että rikon hänen tavaroitaan.
ap
Ja yleensä ne rikotut tavarat on olleet mun tai lasten tavaroita. Olen myös miettinyt, että mieheni on todennäköisesti masentunut. Kerran sit sanoin sille, että jos vielä rikkoo jotain, mä puolestani rikon jotain häneltä. Joo, älkää tuomitko, tiedän, että lapsellista käytöstä! Mutta se seuraava kerta tuli ja mä olen yleensä näissä tilanteissa ylirauhallinen, hengitin hetken syvään ja kävin heittämässä miehen työkännykän säpäleiksi varaston seinään. Siinähän selittelee töissä, mitä sille on tapahtunut. Seuraavasta kerrasta uhkasin, että haen vasaran ja käyn vähän laittamassa sen työsuhdeautosta peltejä ojennukseen. Ja niin myös teen. Mutta kummasti on hillinnyt miestä tuo puhelimen hajoaminen. Ei tää sua, ap, lohduta ja mä olen myös miettinyt tästä lähtemistä erittäin vakavasti.
vain jankkaat. Miehesi siis tajuaa olevansa masentunut, mutta ei hae apua! Ei siis hae apua, vaikka perhe pyytää.
Jumalauta, nyt ryhtiä. Päätä antaa lapsellesi parempi tulevaisuus ja lopeta sinäkin sen itsesäälissä rypeminen. Asioilla on tapana järjestyä, jos on halua. Miehelläsi ei ole kuin katteettomia lupauksia eli ole sinä nyt se joka päättää antaa lapselleen turvallisemman tulevaisuuden.
Alue: Aihe vapaa
oletko katsonut kelan laskurilla, paljon saat asumistukea?
Sossusta ehkä osattaisiin neuvoa. Tsemppiä.
ap