Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ihan turta (eroamassa 99 % varmuudella) (pitkä viesti)
13.09.2010 |
Ilmeisesti olemme nyt eroamassa. Yhdessä ollaan oltu 12 v, naimisissa 9, ja meillä on kohta 5 v lapsi.
Meillä on koko avioliitto ollut vuoristorataa. Mies muuttui siitä naimisiin menosta. Ennen sitä kaikki oli hyvin. Ja ihan avioliiton alussa oli niin järkyttävää, että jos olisi kehdannut heti erota, olisin eronnut tai jos se käytös olisi sitä ennen naimisiin menoa, en olisi koskaan mennyt naimisiin hänen kanssaan. Siitä oli päihteiden väärinkäyttöä (muidenkin kuin alkoholin), chattailya/viestittelyä muiden kanssa jne. Sain sen kaiken sitten loppumaan vuoden päästä ja sitten oli parempi vaihe, noin 2002-2006. Siinä välillä saatiin tuo lapsikin.
Sitten taas on mennyt huonommin, mies on hermoheikko. Tässä on paljon asioita, mutta ei halua että meillä käy vieraita, saa raivareita milloin mistäkin (hajottaa tavaroita, ja yhdessä seinässä on kolo). Meihin ei oo koskenut, mutta uhkailee + heittelee astioita, tavaroita ym.. Uhkaa että hakkaa, tappaa tai eroaa. Tämä saattaa johtua vaikka siitä, että en ole tiskannut tai muusta yhtä "hyvästä" syystä.
Olen soittanut joskus palvelevaan puhelimeen ja siellä on sanottu, että mies on luultavasti masentunut. Voi hyvin ollakin, mutta ei se ihan kaikkeen oikeuta. Hän on nyt joutunut taloudellisesti kantamaan enemmän vastuuta, kun olin kotiäitinä 3 v ja sitten vuosi sitten jouduin työttömäksi. Mutta joskus muinoin mäkin olen meitä elättänyt (miehen työpaikka myytiin alta + opiskeli sitten lisää ja mä elätin meitä pari kolme vuotta). Hänellä on kovat työpaineet, mutta oikeuttaako sekään tuohon. Ei hae apua vaikka olen puhunut.
Eilen illalla huusi taas noita ja repi omia vaatteitaan ja jälleen kerran uhkaili erolla. Ja käski hakea eroa. Mä alan pikkuhiljaa kallistua, että erota tässä täytyy. Ei tästä enää mitään tule. Huomaan itsessäni ikäviä piirteitä eli kuljen varpaillani etten ärsytä, olen rajoittanut sosiaalista elämääni hänen takiaan jne. Tämmöistä parisuhdemallia en halua tytölleni opettaa.
Ongelmakohdat ovat talous ja lapsi. Mulla on huono taloustilanne. Olisin ehkä eronnut jo aiemmin jos näin ei olisi. Lisäksi on luottohäiriö (vielä 2,5 v) ja se tuli kun mä en jaksanut huolehtia kaikesta kun mies huusi silloin useita kertoja viikossa. Lisäksi lapsi. Mies ei aio tavata häntä eron jälkeen. Tämä on varmasti kova isku lapselle.
Meillä on aso-asunto, josta vielä velkaa noin 15 000. Maksettu noin 8000. Vastike noin 725 e.
Mä työtön, ansiosidonnaisella, tilille tulee noin 1190/kk + lapsilisä. Ei siis ole asumistuenkaan (saisin yh:na noin 190) mahdollista jäädä tähän, maksaa lainaa ja vastiketta.
Mitä nyt? Erohakemus, en ehkä pysty maksamaan sekä tätä lainaa että vastiketta yksin. Saanko vuokra-asuntoa kun oon luottotiedoton? Häiriö ei ole vuokrista.
Jos voin anoa kaupungin vuokra-asunnon, niin mites tuo päivähoitopaikka, jos joudutaan eri alueelle? Mulla siis työttömyyden lisätuloina keikkoja, ja tarvin silleen sitä paikkaa. Pelkkä päiväraha niin 1190, mutta jos on normaalisti keikkaa niin ehkä saan noin 1400 käteen.
Onko niiden siellä uudella alueella pakko antaa heti päivähoitopaikka lapselle?
Saanko vaihtaa kaupunkia, eli saanko muusta kaupungista vuokra-asunnon luottotiedottomana? Mietin tätä siltä kannalta, missä mulla olisi lähellä hoitoapua.
Mietin nyt kaikkea maan ja taivaan väliltä, mitä minä haluan elämältäni kun saan päättää yksin, millaista se sitten on, mihin oikeastaan haluaisin muuttaa, muutanko sukunimeni takaisin, entä lapsen sukunimi... Toisaalta tuntuu vaikealta, toisaalta helpommalta hengittää, toisaalta epäonnistumisen tunne on kova...
Kommentoikaa, kiltit...
Kommentit (48)
tsemppaajille ja ohjeiden antajille... luen nämä ajatuksella vielä huomenna.
Nyt en jaksa sen kummemmin soittaa mihinkään. Olen itkenyt ja tosi väsynyt (nukuin huonosti viime yön, valvoin). Huomenna mietin, mikä se eka askel on.
Luultavasti asuntoasian hoitoa (pankki ja vuokra-asunnon tarjoajs), sossu, omat vanhemmat. Sekin vaatii paljon energiaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on sisimmltään varmaan ihan hyvä. On vaan jotenkin sairastunut (masennus jne)
kokeile vielä, menkää johonkin perheterapiaan, esim. kirkon...
saatiin itse nopeasti aika kun oli pienet lapset ja soitin sinne hädissäni.
Mies suostui mukaan.
Todennäköisesti kun eroatte niin miehen ongelmat pahenevat (ei tietysti sun syy ole se!) ja lapselle ei ole siitä isäksi.
Mutta jos mies alkaisi parantumaan olisi varmasti hyvä isä ja ehkä myös puolisokin. Tämä siis aloittajalle. Minusta tuo jonka mies säikyttele lapsiaan kuolemallaan tekee sellaisia tekoja joiden vuoksi on äidin velvollisuus saada lapset pois näkemästä tuommoista.
Pystyttekö te asumaan lapsen kanssa jossain vähän aikaa? Saisit etäisyyttä ja mieskin saisi konkretian siitä, mitä se olisi, jos eroaisitte. Jos hän tauon aikana "repsahtaa", ts. juo paljon, pistää työnsä läskiksi, ei tapaa lasta jne., niin sehän kertoo jo paljon. Silloin ehkä sinunkin olisi helpompi lopullisesti erota, kun huomaat, että miehelläsi ei ole tahtoa muuttua. Jos taas mies havahtuisi kunnolla ja rupeaisi käyttäytymään, voisi teillä lisäavun kanssa olla vielä toivoa.
Erätauko siis...
yhdessä ottako, se on isompi sitoumus kuin avioliitto käytännössä! Jos tilanne on noin huono niin yhteinen asuntolaina on kyllä vihonviimeinen naula arkkuun. Jos ei saakaan erotilanteessa myytyä tai toisella ei yksin varaa maksaa lainaa pois tai maksaa toiselle osuutta.
yhtenä yönä johonkin auttavaan puhelimeen ja kerroin paljon yksityiskohtia. Siellä se ihminen oli sitä mieltä, että mies on masentunut. Puhuin miehelle siitä, hän tavallaan myöntää tämän. Mutta ei vaan tee sille asialle mitään.
Kyllä hän voi vetää lekkeriksi kaiken, jos me emme enää ole yhdessä. Sanoi eilenkin että ei hänellä ole enää sitten mitään syytä käydä töissä. Siis vaikka itse halusi että mä otan eron. Miehellä ok työ, hyvä palkka, paljon ihmiskuormitusta ja se on henkisesti rankka työ.
Meillä on paljon yhteistä, sama maku monessa asiassa (kulttuuri ym.), samat arvot, tykätään nauraa samoille jutuille jne. Sinänsä tää toimii hyvin kun se toimii. Monen meidän tutun milestä mies on ihanneisä ja meillä hyvä suhde. Järkyttyvät kun kuulevat erosta. 2 läheisimmälle ystävälle olen valottanut kuviota kyllä. Hekin ovat osittain miehen puolella, siis heistä ei pitäisi erota vaan saada mies hoitoon.
Mutta mä en tiedä jaksanko enää.
ap
on sisimmltään varmaan ihan hyvä. On vaan jotenkin sairastunut (masennus jne)
kokeile vielä, menkää johonkin perheterapiaan, esim. kirkon...
saatiin itse nopeasti aika kun oli pienet lapset ja soitin sinne hädissäni.
Mies suostui mukaan.Todennäköisesti kun eroatte niin miehen ongelmat pahenevat (ei tietysti sun syy ole se!) ja lapselle ei ole siitä isäksi.
Mutta jos mies alkaisi parantumaan olisi varmasti hyvä isä ja ehkä myös puolisokin. Tämä siis aloittajalle. Minusta tuo jonka mies säikyttele lapsiaan kuolemallaan tekee sellaisia tekoja joiden vuoksi on äidin velvollisuus saada lapset pois näkemästä tuommoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos meen mun vanhempien luo, se on satojen kilometrien päässä. Tapaamiset vaikeutuu sen verran että niitä ei tuu ja en voi nähdä, käykö töissä, juoko vai mitä tekee.
Mun siskoni asuu lähellä, mutta en voi sinne tupata kuin korkeintaan pariksi päiväksi.
Meillä pitäisi olla lauantaina lapsen synttärit. Mun on kohta pakko päättää, mitä teen. Mies ei kuulemma lähde pois eikä meille saa ketään tulla (eilisiä puheita). On kuulemma liian sotkuista että saisin paikat tarpeeksi siistiksi. Tänne ei tule kuin mun vanhemmat+ siskoni perheineen (kummi) ja toinen kummipariskunta. Aion kertoa totuuden, jos joudun perumaan.
Lapsen kaverisynttärit järjestin muualle (kodin ulkopuolelle), onneksi.
ap
Pystyttekö te asumaan lapsen kanssa jossain vähän aikaa? Saisit etäisyyttä ja mieskin saisi konkretian siitä, mitä se olisi, jos eroaisitte. Jos hän tauon aikana "repsahtaa", ts. juo paljon, pistää työnsä läskiksi, ei tapaa lasta jne., niin sehän kertoo jo paljon. Silloin ehkä sinunkin olisi helpompi lopullisesti erota, kun huomaat, että miehelläsi ei ole tahtoa muuttua. Jos taas mies havahtuisi kunnolla ja rupeaisi käyttäytymään, voisi teillä lisäavun kanssa olla vielä toivoa.
Erätauko siis...
masennus oireili nimenomaan hirveinä raivareina, pahantuulisuutena, kävin jopa kiinni lapsiin (olen nainen). Syön Cipralexia 20 mg/vrk jo neljättä vuotta, koko tämän ajan olen ollut aivan toinen ihminen. Kävin myös terapiassa 3 vuotta.
Sanot miehelles, että jos ei lähde hoitoon, muutat pois. Pistät seinää vasten. Jos yhtään olette hänelle tärkeitä, hän lähtee hoitoon ja yrittää pelastaa tilanteen. Asia lähtee käyntiin soitolla terveyskeskukseen tai yksityiselle, vaikka Mehiläiseen. Ihan yleislääkäri voi kirjoittaa lähetteen pskiatrian polille. Sinne ajan saaminen kestää ainakin pk-seudulla muutaman viikon, eli asia kannattaa laittaa liikkeelle heti. Voithan sinäkin varata ajan hänelle ja lähdet sinne vaikka hänen kanssaan jos ei itse uskalla/halua mennä. Kun saa jalan oven väliin psyk.polille, alkaa asiat rullata ja hän pääsee sinne säännölliseen terapiaan, tapaa siellä lääkärin ja saa lääkityksen. Ei se ole sen kummempaa.
Tuolle, jonka ukko "hukuttautuu" lasten nähden...oikeesti, nainen, sun lapset tulee vihaamaan sua aikuisena, ettet huolehtinut heistä ja suojellut tollaselta hullulta. Ai niin, mutta kun se sunkin ukkos on varmaan tosi kiva aina niinä hyvinä päivinä....joita on sitten kerran kahdessa vuodessa....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
laittaa tosissaan selkä seinää vasten ja sanoa, että jos ei mene hakemaan apua tuohon stressiin/masennukseen, anon meille vuokra-asuntoa ja me muutetaan sinne. Ja otan sitten eron.
Hänellä siis olisi varaa asua tässä yksinkin, mutta isohan tämä on yhdelle ihmiselle. Mutta jos jatkaa elämää, ja ottaa tyttöä tapaamisiin niin hyvähän olisi jos ei olisi aivan yksiössä.
Jos ei mene tai ei halua hoitoon, varmaan tulee alamäki ja voi johtaa mihin vain. Kyllä se mua surettaa.
ap
masennus oireili nimenomaan hirveinä raivareina, pahantuulisuutena, kävin jopa kiinni lapsiin (olen nainen). Syön Cipralexia 20 mg/vrk jo neljättä vuotta, koko tämän ajan olen ollut aivan toinen ihminen. Kävin myös terapiassa 3 vuotta.
Sanot miehelles, että jos ei lähde hoitoon, muutat pois. Pistät seinää vasten. Jos yhtään olette hänelle tärkeitä, hän lähtee hoitoon ja yrittää pelastaa tilanteen. Asia lähtee käyntiin soitolla terveyskeskukseen tai yksityiselle, vaikka Mehiläiseen. Ihan yleislääkäri voi kirjoittaa lähetteen pskiatrian polille. Sinne ajan saaminen kestää ainakin pk-seudulla muutaman viikon, eli asia kannattaa laittaa liikkeelle heti. Voithan sinäkin varata ajan hänelle ja lähdet sinne vaikka hänen kanssaan jos ei itse uskalla/halua mennä. Kun saa jalan oven väliin psyk.polille, alkaa asiat rullata ja hän pääsee sinne säännölliseen terapiaan, tapaa siellä lääkärin ja saa lääkityksen. Ei se ole sen kummempaa.
Tuolle, jonka ukko "hukuttautuu" lasten nähden...oikeesti, nainen, sun lapset tulee vihaamaan sua aikuisena, ettet huolehtinut heistä ja suojellut tollaselta hullulta. Ai niin, mutta kun se sunkin ukkos on varmaan tosi kiva aina niinä hyvinä päivinä....joita on sitten kerran kahdessa vuodessa....
miehelläsi ole jotain peiteltyä riippuvuutta? Esim alkoholi-, lääke- tai peliriippuvuutta?
Minun ex-miehelläni tuollainen käytös johtui peliriippuvuudesta. Ratkaisuna oli aluksi kannustus myöntämään, että hän on riippuvainen. Sitten oman mieleni positiivisena pitäminen eli erotin hänen tekonsa omistani, enkä syyllistynyt itse tai syytellyt häntä enää ja selkeiden rajojen asettaminen etten auttanut häntä ruokkimalla tuota riippuvuutta. Hän keksikin, että minä teen hänet hulluksi ja hän pelaa siksi. Seuraava ratkaisu oli hänen toiveestaan toimeenpantu avioero. Sitä ennen minä olin jo muuttanut pois yhteisestä kodistamme, koska en kokenut oloani siellä enää turvalliseksi. Ilmassa oli väkivallan uhkaa, mutta onneksi en jäänyt odottamaan turpiini saamista.
Voimia mitä ikinä päätätkin tehdä. Minua harmittaa, etten itse des käynyt ammattiauttajan juttusilla, kun en exääni sinne saanut. Meillä ei onneksi ollut lapsia, kun eroon päädyimme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olette te yhdessä tai ette.
Ja toivon että sinä pääset lapsesi kanssa muuttamaan mahd. pian muualle. Selviät kyllä.
Minunkin mieheni muuttui reilu kolmekymppisenä täysin oudoksi. Otti enemmän alkoa kuin yleensä (ei kuitenkaan ongelmaksi asti), sai raivareita ja petti. Välillä huusi ettei tunne ketään kohtaan mitään, edes lastaan kohtaan..
Olimme eron partaalla. Takana 12v. Menimme terapiaan. Puhuimme, puhuimme, puhuimme. Mieheni kävi todella syvällä masennuksen puolella. Soitin mielenterveys-puolelle ja sieltä tarjottiin heti jo puhelimitse lääkitystä. (!!??)
Nyt takana 5 vuotta ja koemme että tästä selvitään ehkä sittenkin. Matka on vain ollut todella raju ja kivinen.
Pari ystäväpariskuntaa on käyneet samat paskat läpi. Toinen pari erosi heti ja ovat jo molemmat onnellisesti uusissa naimisissa. Toinen pari jatkaa ongelmien "selvittelyä", ja pahoin pelkään että heillä tilanne ei selviä parhain päin, koska mies ei halua tehdä töitä tilanteen paranemisen eteen.
Tällaisesta myllerryksestä ei ehkä selviä koskaan kunnolla. Mietin mitä jälkeä tämä kaikki on jättänyt poikamme takaraivoon. Haluaisin toisen lapsen, mutta pelkään mieheni masentuvan uudestaan, jos uusi vauva valvottaa tms. Olen jatkuvasti vieläkin varpaillani ja yritän tasoittaa tietä mieheni arjessa, vaikkei hän enää ole lainkaan masentunut vaan täydessä elämän vedossa.
Tsemppiä ap. Sitä nyt tarvitset. Laita lapsen etu edelle.
Jos meen mun vanhempien luo, se on satojen kilometrien päässä. Tapaamiset vaikeutuu sen verran että niitä ei tuu ja en voi nähdä, käykö töissä, juoko vai mitä tekee.
Mun siskoni asuu lähellä, mutta en voi sinne tupata kuin korkeintaan pariksi päiväksi.
Meillä pitäisi olla lauantaina lapsen synttärit. Mun on kohta pakko päättää, mitä teen. Mies ei kuulemma lähde pois eikä meille saa ketään tulla (eilisiä puheita). On kuulemma liian sotkuista että saisin paikat tarpeeksi siistiksi. Tänne ei tule kuin mun vanhemmat+ siskoni perheineen (kummi) ja toinen kummipariskunta. Aion kertoa totuuden, jos joudun perumaan.
Lapsen kaverisynttärit järjestin muualle (kodin ulkopuolelle), onneksi.
ap
Pystyttekö te asumaan lapsen kanssa jossain vähän aikaa? Saisit etäisyyttä ja mieskin saisi konkretian siitä, mitä se olisi, jos eroaisitte. Jos hän tauon aikana "repsahtaa", ts. juo paljon, pistää työnsä läskiksi, ei tapaa lasta jne., niin sehän kertoo jo paljon. Silloin ehkä sinunkin olisi helpompi lopullisesti erota, kun huomaat, että miehelläsi ei ole tahtoa muuttua. Jos taas mies havahtuisi kunnolla ja rupeaisi käyttäytymään, voisi teillä lisäavun kanssa olla vielä toivoa.
Erätauko siis...
Jos on, niin miksi? Sä olet yhden 5 vuotiaan työtön äiti, mikset saa pidettyä kämppää siistinä?
Mä en oikeasti ihmettele, jos jo valmiiksi masentunut mies kokee tuollaisen toiminnan lähinnä kiusan tekona. Ja se lapsikin on vissiin virikehoidossa, vaikka sä olet ollut jo yli vuoden kotona? Ei ihme jos mies on PIKKASEN pettynyt sun toimintaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllähän noilla tuloilla saat asumistukea!
Paitsi että mun käteen jäävät tulot verojen jälkeen on n. 1300e
Vuokra 1100e. Haluaisin ihan tuhannen kovaa, että lapset saisivat jäädä tähän kotiinsa.
Ihan on perseestä, ettei pysty edes palkkatyöllä lapsillensa kotia säilyttämään :(
Miehellä hyvä palkka, mutta on sanonut, että jää työttömäksi heti kun erotaan, joten elareita on turha odotella muuta kuin se pakollinen hippunen.
Jos vain olisi joku työ, mistä jäisi edes 200e enemmän :(
mä hoidan meillä raha-asiat ja tietäisin jos hänellä katoaisi rahaa tililtä.
Silloin heti avioliiton alussa oli lääke- ja alkoholiriippuvuus, ja huomasin joka kerta kun retkahti tai salaili. Joten ei oo nyt. Alkoholia ottaa mutta ei kännejä viikottain tms.
ap
miehelläsi ole jotain peiteltyä riippuvuutta? Esim alkoholi-, lääke- tai peliriippuvuutta?
Minun ex-miehelläni tuollainen käytös johtui peliriippuvuudesta. Ratkaisuna oli aluksi kannustus myöntämään, että hän on riippuvainen. Sitten oman mieleni positiivisena pitäminen eli erotin hänen tekonsa omistani, enkä syyllistynyt itse tai syytellyt häntä enää ja selkeiden rajojen asettaminen etten auttanut häntä ruokkimalla tuota riippuvuutta. Hän keksikin, että minä teen hänet hulluksi ja hän pelaa siksi. Seuraava ratkaisu oli hänen toiveestaan toimeenpantu avioero. Sitä ennen minä olin jo muuttanut pois yhteisestä kodistamme, koska en kokenut oloani siellä enää turvalliseksi. Ilmassa oli väkivallan uhkaa, mutta onneksi en jäänyt odottamaan turpiini saamista.
Voimia mitä ikinä päätätkin tehdä. Minua harmittaa, etten itse des käynyt ammattiauttajan juttusilla, kun en exääni sinne saanut. Meillä ei onneksi ollut lapsia, kun eroon päädyimme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se olisi hänelle parasta.
Mutta jos ei halua hoitoon, en voi pakottaa. Oli reilu kolmekymppinen kun tää alkoi.
ap
olette te yhdessä tai ette.
Ja toivon että sinä pääset lapsesi kanssa muuttamaan mahd. pian muualle. Selviät kyllä.
Minunkin mieheni muuttui reilu kolmekymppisenä täysin oudoksi. Otti enemmän alkoa kuin yleensä (ei kuitenkaan ongelmaksi asti), sai raivareita ja petti. Välillä huusi ettei tunne ketään kohtaan mitään, edes lastaan kohtaan..
Olimme eron partaalla. Takana 12v. Menimme terapiaan. Puhuimme, puhuimme, puhuimme. Mieheni kävi todella syvällä masennuksen puolella. Soitin mielenterveys-puolelle ja sieltä tarjottiin heti jo puhelimitse lääkitystä. (!!??)
Nyt takana 5 vuotta ja koemme että tästä selvitään ehkä sittenkin. Matka on vain ollut todella raju ja kivinen.
Pari ystäväpariskuntaa on käyneet samat paskat läpi. Toinen pari erosi heti ja ovat jo molemmat onnellisesti uusissa naimisissa. Toinen pari jatkaa ongelmien "selvittelyä", ja pahoin pelkään että heillä tilanne ei selviä parhain päin, koska mies ei halua tehdä töitä tilanteen paranemisen eteen.
Tällaisesta myllerryksestä ei ehkä selviä koskaan kunnolla. Mietin mitä jälkeä tämä kaikki on jättänyt poikamme takaraivoon. Haluaisin toisen lapsen, mutta pelkään mieheni masentuvan uudestaan, jos uusi vauva valvottaa tms. Olen jatkuvasti vieläkin varpaillani ja yritän tasoittaa tietä mieheni arjessa, vaikkei hän enää ole lainkaan masentunut vaan täydessä elämän vedossa.
Tsemppiä ap. Sitä nyt tarvitset. Laita lapsen etu edelle.
ketjun ekasta ilkeästä viestistä.
Ei meillä ole likaista ym. mutta leluja on ja en ollut mikään talousihme sinkkunakaan. Mies tiesi etten ole hapsujenoikoja-tyyppiä heti kun tavattiin.
Ei ole niin sotkuista ettenkö voisi päästää ketään sisään. Mutta anoppiin verrattuna toki on (ja omaan äitiinikin) :).
Olen välillä töissä paljonkin, tälläkin viikolla 3 päivää ja tyttö on 4 päivää viikossa hoidossa ja lyhyehköjä päiviä. Plus oli kesälomallla 2 kk, jouluna tulee olemaan 2 viikkoa lomalla mun kanssa. Ei mitään 7-17.
Tämä ns. virikehoito ei ole koskaan hiertänyt meidän välejä. Ainokaisena ja tuonikäisenä on ihan hyvä että hänellä on kaveritoimintaa. Tästä ollaan yhtä mieltä.
ap
Jos meen mun vanhempien luo, se on satojen kilometrien päässä. Tapaamiset vaikeutuu sen verran että niitä ei tuu ja en voi nähdä, käykö töissä, juoko vai mitä tekee.
Mun siskoni asuu lähellä, mutta en voi sinne tupata kuin korkeintaan pariksi päiväksi.
Meillä pitäisi olla lauantaina lapsen synttärit. Mun on kohta pakko päättää, mitä teen. Mies ei kuulemma lähde pois eikä meille saa ketään tulla (eilisiä puheita). On kuulemma liian sotkuista että saisin paikat tarpeeksi siistiksi. Tänne ei tule kuin mun vanhemmat+ siskoni perheineen (kummi) ja toinen kummipariskunta. Aion kertoa totuuden, jos joudun perumaan.
Lapsen kaverisynttärit järjestin muualle (kodin ulkopuolelle), onneksi.
ap
Pystyttekö te asumaan lapsen kanssa jossain vähän aikaa? Saisit etäisyyttä ja mieskin saisi konkretian siitä, mitä se olisi, jos eroaisitte. Jos hän tauon aikana "repsahtaa", ts. juo paljon, pistää työnsä läskiksi, ei tapaa lasta jne., niin sehän kertoo jo paljon. Silloin ehkä sinunkin olisi helpompi lopullisesti erota, kun huomaat, että miehelläsi ei ole tahtoa muuttua. Jos taas mies havahtuisi kunnolla ja rupeaisi käyttäytymään, voisi teillä lisäavun kanssa olla vielä toivoa.
Erätauko siis...
Jos on, niin miksi? Sä olet yhden 5 vuotiaan työtön äiti, mikset saa pidettyä kämppää siistinä?
Mä en oikeasti ihmettele, jos jo valmiiksi masentunut mies kokee tuollaisen toiminnan lähinnä kiusan tekona. Ja se lapsikin on vissiin virikehoidossa, vaikka sä olet ollut jo yli vuoden kotona? Ei ihme jos mies on PIKKASEN pettynyt sun toimintaan.
Eroa nyt hyvä ihminen ja hanki mukava elämä.
Olen tässä siksi, että olen niin kauhun lamaannuttama, että en tiedä kuinka päästä pois.
Mies on hoitanut KAIKKI rahaan liittyvät asiat 10 vuotta.
Tosin nyt on mahdollisuus edessä, sillä olemme vuokranneet asunnon. Mitä jos muutankin siihen lasten kanssa yksin.
Ongelmana on vain tuo raha. Saan n. 1300e käteen ja vuokra on 1000e. Neliöitä on 100 ja asunto on vanha. Asumistukea en siis saa.
Ihan pihalla, miten ulos tästä.
Ei kiitos haukkuja. Potkittu on muutenkin.
Onko kunnan sosiaalitoimessa ketään, kuka osaisi neuvoa mua kädestä pitäen?
En siis ole pummaamassa rahaa.
Mulle riittäisi se, että voitaisiin jäädä lasten kanssa asumaan nykyiseen vuokra-asuntoon.
T. Nainen jonka mies valehukuttautui.
Onko kunnan sosiaalitoimessa ketään, kuka osaisi neuvoa mua kädestä pitäen? En siis ole pummaamassa rahaa. Mulle riittäisi se, että voitaisiin jäädä lasten kanssa asumaan nykyiseen vuokra-asuntoon. T. Nainen jonka mies valehukuttautui.
100 neliötä? Vai montako lasta sinulla oikein on?
En kyllä usko että mitenkään voitte jäädä 1300e tuloilla asumaan noin 1000e vuokra-asuntoon. Asumistukea varmaan saisit, en osaa sanoa paljonko. Ja sitten tietty lapsilisät ja elatustuet mutta luulen että aika tiukille menisi siltikin.
Jos on esim. vain 2 lasta niin en usko että mitenkään mahdollista. Jos 5 vaikkapa niin voi olla jo mahiksia.
Alue: Aihe vapaa
muuten huono isä, paitsi suuttuessaan mulle. Ulkoilee lapsen kanssa, heillä on omat leikit, jaksaa lukea ja leikkiä, osaa hoivata ja huolehtia. Kun lapsi oli pieni, oli ihan tasavertainen hoitaja (osasi ruuat, vaipat, vaatteet).
Lapsikin on pyytänyt kerran aiemmin, että isi lopettaisi olemasta aina niin suuttuvainen, niin meillä olisi hyvä olla. Mies jaksoi pinnistellä ehkä kuukauden ja sama meno alkoi.
Jos he olisivat kahden, niin ehkä mies olisi hyvä etäisä.
ap