Mieteintää lapsiluvusta.

Tiedostan hyvin, että minun on itse mieheni kanssa tehtävä nämä päätökset, mutta ehkäpä täällä on joku, jolla on samoja mietteitä...



Meillä on kolme lasta. Esikoiseni aloitti koulun syksyllä, keskimmäinen on 5-vuotias, menee eskariin ensi syksysnä, ja kuopus täyttää pian 4. Lapsilukumme PITI olla tässä, mutta sitten mies perhana alkoi puhua, että mitäs jos vielä yksi ja hiljalleen olen itsekin kallistunut ehkä-kannalle, mutta sen lopullisen yrittämispäätöksen tekeminen on vain jotenkin vaikeaa.



Olen ollut nyt vuoden verran töissä taas ja nautin työstäni. Tykkäsin myös olla kotona lasten kanssa, mutta kun olen palannut töihin niin onhan se aivan erilaista olla kiinteänä osana mukavaa työyhteisöä. Elämä on nykyisin helppoa kun pienimmäinenkin on jo yli 3 v; ei heräile eikä ole 24/7 minun "kimpussani" (pienellä huumorilla tämä, mutta lapseni ovat kieltämättä olleet aikamoisia tissimaakareita ja äidin mussukoita, vaikka mieskin on paljon osallistunut heidän hoitoonsa).



Toisaalta en niinkään epäile omaa/miehen jaksamista hoitaa vielä yhtä pikkuista, taloonkin mahtuu vaikka kaksi lisää ja talouskin kestäisi varmasti. Ainoastaan hoitovapaa toisi taas tulonotkahduksen, mutta siihenkin pystyisimme taas varautumaan. Auto menisi vaihtoon, mutta se on vaan auto kuten mieheni sanoo. Ikääkään ei vielä ole paljon; olen juuri täyttänyt 30. Ajatusmallin muuttaminen tässä taitaa se vaikein osa olla. Kun tein jo sen päätöksen, että kolme riittää, myin lähes kaikki varusteet eteenpäin ja tavallaan olen asennoitunut siihen että perheemme on tässä. Olemme päässeet matkustelemaan vähäsen yms. Toisaalta tuntuu, että itsekin sen neljännen haluaisin ja nyt kun luen tätä tekstiäni niin mitään oikeaa syytä olla yrittämättä ei tunnu löytyvän. :)