Aika paljon näitä "olen rakastunut toiseen mieheen"
Luulen, että kyseessä on monesti melkein teineinä naimisiin menneet/lapsia tehneet, joilla on jäänyt jotain kokematta. Me hiukan kypsemmällä iällä valintamme tehneet tiedämme elämän realiteetit ja olemme hankkineet kokemuksemme eri kumppaneista jo kauan sitten.
Olisi paljon parempi, että ihmiset kasvaisivat aikuisiksi ennen kotileikkejä. Säästyisi yhteiskunnaltakin YH-tukia.
Kommentit (15)
jotka elähtäneinä ja "kokeneina" ottavat ensimmäisen vastaantulijan jotta vielä saisi ne kersat tehtyä ennenkuin biologinen kello hälyttää. Sitte huomataankin ettei se niin hyvä vaihtoehto ollutkaan, ottaa ketä tahansa ensimmäistä vastaantulijaa siittäjäksi. Sen jälkeen armoton tappelu lapsista, mies olikin päivänvalossa yököttävä vastenmielinen eikä ollenkaan lapsiystävällinen.
nainen ei osaa vaatia itselleen komeaa miestä. Hän tyytyy siihen lihavaan vässykkään jolla on kaikkea ja vähän omaisuuttakin.
Sitten herätään siitä unesta ja haaveillaan nuoremmista miehistä. Osalla on aikaa vaihtaa miestä, osalla on aika jo jättänyt.
Liian aikaisin ja liian heppoisin perustein vastaatte myöntyvästi perunanenäisen pekka perussuomalaisen kosintaan. Oma on elämänne. Saahan niistä muista haaveilla, kun oma on sellainen harmiton tylsä nalle.
jotka elähtäneinä ja "kokeneina" ottavat ensimmäisen vastaantulijan jotta vielä saisi ne kersat tehtyä ennenkuin biologinen kello hälyttää. Sitte huomataankin ettei se niin hyvä vaihtoehto ollutkaan, ottaa ketä tahansa ensimmäistä vastaantulijaa siittäjäksi. Sen jälkeen armoton tappelu lapsista, mies olikin päivänvalossa yököttävä vastenmielinen eikä ollenkaan lapsiystävällinen.
Sitä kutsutaan epäkypsyydeksi. Tuollaiselle naiselle kelpaa ihan kuka vain turvaksi. Tälläinen nainen on tuskin koskaan elänyt itsenäisesti omaa elämäänsä vaan siirtynyt vaihtotavarana mieheltä miehelle aina miehen vuokrakämppään.
Kyllä se onni heittää kukoistamasta vaikka olis millainen historia takana, jos on heittääkseen. Jos sille omalle parisuhteelle ei KUMPIKIN jaksa tehdä mitään, tai vaikka kuinka se toinen yrittäis, niin ei se aina riitä. Ja sit jos vaan sattuu sopiva mies kohdalle, joka vie heti jalat alta, ja antaa sellaista huomioa, mitä kotona ei vois kuvitellakaan saavansa, niin sit se vaan menee niin. Minä en koe olevani mitenkään kokematon tai epäkypsä, vaikka olenkin tämän toisen miehen seurassa kuin pikkutyttö. Rakkaus ei kysy lupaa, niin se vain on. Ja luojan kiitos saan vielä kokea jotain näin ihanaa, miehen kans, joka oikeasti välittää.
valitsin silloisen parhaan miehen, jonka kanssa lapset. Joista saimme ekan vasta yhdeksän vuotta sitten. Joten ei kovinkaan äkkinäisesti toimittu. Mutta niinpä se elämä heittelee ja ihmiset muuttuu ja rankka ihastuminen voi kohdata, aika epäkypsää pitää itseään sille immuunina. Mitä siitä sitten seuraa, on ihmisistä itsestään kiinni, mutta ei elämä mene käsikirjoituksen mukaan ja viisas ihminen ei sellaista yritä tiukasti laatiakaan.
nämä toiseen mieheen tai naiseen ihastumiset oo aika tavallisia asioita. Mullakin on maailman ihanin mies ja perhe, mutta kun rakastumisen kausi menee ohi, seuraa rakastaminen ja arki, jossa joskus tulee ikävä sitä rakastumisen tunnetta ja perhosia vatsassa. Tällaiset pikkuihastumiset ei johda välttämättä mihinkään, eikä niiden pidä aina antaa johtaa, koska kyse ei välttämättä ole myöskään siitä että olisi oikeasti rakastunut tai ihastunut. Huomaan usein kaipaavani pienen flirtin muodossa huomiota ja ihastumisen osoitusta miehiltä, joka ei suinkaan tarkoita että haluaisin mitään muuta tai että vapaana sinkkunakaan olisin näistä miehistä kiinnostunut sen enempää. Se rakastumisen tunne on vain jotain, jota tuskin koskaan tulen kohtaamaan. Sekin, että rakastuu omaan mieheen uudelleen, on mielestäni toki ihanaa mutta aivan eri asia. Kyse ei myöskään ole siitä, että parisuhteessa välttämättä menisi huonosti tai että rakkaus omaan mieheen olisi kadonnut. Luulen myös, että ilmiö on nykyään tasan yhtä yleinen kuin ennenkin. Nykyään siitä vaan puhutaan avoimemmin, ja on olemassa kaikenlaiset anonyymit keinot - kuten av - keskustella siitä.
Kyllä se onni heittää kukoistamasta vaikka olis millainen historia takana, jos on heittääkseen. Jos sille omalle parisuhteelle ei KUMPIKIN jaksa tehdä mitään, tai vaikka kuinka se toinen yrittäis, niin ei se aina riitä. Ja sit jos vaan sattuu sopiva mies kohdalle, joka vie heti jalat alta, ja antaa sellaista huomioa, mitä kotona ei vois kuvitellakaan saavansa, niin sit se vaan menee niin. Minä en koe olevani mitenkään kokematon tai epäkypsä, vaikka olenkin tämän toisen miehen seurassa kuin pikkutyttö. Rakkaus ei kysy lupaa, niin se vain on. Ja luojan kiitos saan vielä kokea jotain näin ihanaa, miehen kans, joka oikeasti välittää.
Ei elämässä ole mitään näytelmän käsikirjoitusta, eikä tosiaan rakkaus kysy lupaa!

Elämä vain vie, ja jaksan jopa uskoa, että kaikella on tarkoitus. ?
juuri näitä jotka kaikenkokeneena ajautuvat erilleen.
Minä saan lapsilisään korotusta sen 10e. Tulot on sellaiset, että päivähoitomaksut on menneet täysinä. Eli?
Mutta provohan tää aloitus on.
Mutta myös totta, että monet eivät kasva aikuisiksi. ja joskus käy niin, että suhteessa ihmiset kasvavat eri aikaan, tai toisen kasvu pysähtyy... silti en usko, että naimisiin pitäisi mennä ja lapsia hankkia "kypsemmällä iällä", omat vaikeutensa siinäkin vaiheessa on sopeutua perhe- ja lapsiperhe-elämään, jos on tottunut menemään ja määräämään vain itse omista menoistaan.
Mielestäni usein vanhempana aviotuneet ovat juuri näitä jotka kaikenkokeneena ajautuvat erilleen.
Vanhana avioituneissa on sellaisia, jotka eivät ole normaalissa seurustelun aloitusiässä saaneet ketään, eivätkä paljon myöhemminkään. Tyyppejä, jotka eivät osaa elää eivätkä milloinkaan pääse yli itsestään. Ei sellaisen kanssa hyvää elämää voi rakentaa, vaikka jonkun reppanan nämä onnistuvatkin huijaamalla sitomaan itseensä.
epäkypsäksi, ja allekirjoitan väitteen täysin.
Se tosi rakkaus kuulkaas pistää sukat pyörimään jaloissa eikä se sitä paitsi mihinkään edes viilene. Kysykää vaikka rakastuneilta eläkeläispariskunnilta jotka kikattelee vielä kuin teinit toistensa kimpussa.
Ne on ne huuhaa psykologit jotka on keksinyt tämän rakastuminen-rakastaminen potaskan. Rakkaus on nyt ja aina ja ikuisesti eikä kuole koskaan.
Olet ihan hassu jos et edes iha pikkuisen ole koskaan ihastunut toiseen mieheen. Itse ainakin tunnustan ihastvani aina aika-ajoin. En kuitenkaan ala laittamaan elämääni siinä vaiheessa uusiksi, vaan odottelen ja annan ajan kulua. Yleensä se ihastuminen/rakastuminen menee ohi. Rakastun myös tasaisin väliajoin mieheeni uudelleen.
Toiset puolestaan rakastuvat helpommin kuin toiset. Itse olen rakastunut vasta suhteen syventyessä, vaikka olisinkin voimakkaasti ihastunut mieheen tavattuani hänet, kuten omani.
Ei siihen seurustelun aloitusikä mitään vaikuta minusta ainakaan. Ja en ole mikään teini tai nuorena perhettä perustanut. Vaan elämää nähnyt nainen.