Kotikissanäyttelyistä tietäviä
Tutustuin juuri aiheeseen netissä ja kissanäyttelyt alkoivat kiinnostaa.
Onko oikeasti leppoisaa toimintaa vai tiukkapipoista kilpailua? Samoin kiinnostaisi tietää, onko harrastus, johon voi osallistua koko perheen voimin eli voiko alle kouluikäiset lapset ottaa mukaan näyttelypaikalle?
Kertokaa te keillä kokemusta kissanäyttelyistä :)
Kommentit (15)
aikaisin aamulla pitää olla näyttelypaikalla, mutta muuten on leppoisa meininki ja tutustuu toisiin kissoihin hurahtaneisiin =)
Lapset voi ihan hyvin ottaa mukaan, itselläkin ollut, mutta kunhan lapset viihtyvät siellä sellaiset 10-12 tuntia.
Suosittelen ehdottomasti, minäkin hurahdin näyttelytouhuun tossa pari vuotta sitten !
oleilua ja odottelua, aamulla kun on saanut kissan häkin laitettua kuntoon ja kissan sisään, niin enne arvostelujen alkua saattaa hyvin olla aikaa käydä kahvilla ja sitten pitkin päivääkin on joutilasta aikaa, varsinkin jos kissa ei pääse paneeliin (loppukilpailuun) niin omistaja voi huoletta käyttää lopun päivän kierrelle myyntipöytiä, eri arvosteluja ja käydä syömässä tai mitä ikinä keksiikin. Näyttelypaikalta ei saa poistua ennekuin poistumislupa annetaan yhteisesti. Aikaisempaa poistumislupaa pitää anoa jo ilmoittautuessa tai näyttelysihteeriltä enne arvostelujen alkua.
Mitä haluat vielä tietää? :-)
kun niin tohkeissani täällä näpyttelen :D
Kiitos vastauksistanne! Kuulostaa siis melko leppoisalta touhulta. Koiranäytteyistä minulle on jäänyt mielikuva toisiaan kyräilevistä koirien omistajista ja kasvattajista, mutta josko kissamaailma olisi erilainen.
Ja sitten lisää niitä kysymyksiä: Onko teillä kokemusta kotikissoista vai rotukissoista? Onko "hassua" osallistua kotikissan kanssa ns. oikeaan näyttelyyn, vai olisiko parempi pysytellä vain kotikissoille tarkoitetuissa näyttelyissä? Lasten kanssa osallistumisessa lähinnä mietin sitä, että häiriintyvätkö kissat ja kissojen omistajat, jos lapset eivät malta koko ajan olla hiljaa? Minulle ei myöskään oikein selvinnyt, mitä kotikissa voi näyttelyssä saavuttaa muuta kuin ilon harrastaa ;). Ja vielä yksi kysymys, oletteko tavanneet paljon kissoja, jotka eivät sovellu näyttelyihin, siis esim. ahdistuvat, käyttäytyvät aggressiivisesti jne. Liikaa stressiä en halua lemmikille aiheuttaa vain sen vuoksi, että se minusta olisi hauskaa...
Paljon kysymyksiä :)
että se on mahdotonta, jos sinulla ei ole rekisteröityä kotikissaa ;) Mulla kokemusta koira- ja kissanäyttelyistä. Koiranäyttelyissä on rennompi meininki, koiran kanssa voi liikuskella jne. Kissanäyttelyssä kissa on häkissa koko ajan arvosteluhetkeä lukuunottamatta. Kissaihmiset ovat aika erikoisia, vaikka kissat ihania ovatkin.
Kiitos vastauksistanne! Kuulostaa siis melko leppoisalta touhulta. Koiranäytteyistä minulle on jäänyt mielikuva toisiaan kyräilevistä koirien omistajista ja kasvattajista, mutta josko kissamaailma olisi erilainen. Ja sitten lisää niitä kysymyksiä: Onko teillä kokemusta kotikissoista vai rotukissoista? Onko "hassua" osallistua kotikissan kanssa ns. oikeaan näyttelyyn, vai olisiko parempi pysytellä vain kotikissoille tarkoitetuissa näyttelyissä? Lasten kanssa osallistumisessa lähinnä mietin sitä, että häiriintyvätkö kissat ja kissojen omistajat, jos lapset eivät malta koko ajan olla hiljaa? Minulle ei myöskään oikein selvinnyt, mitä kotikissa voi näyttelyssä saavuttaa muuta kuin ilon harrastaa ;). Ja vielä yksi kysymys, oletteko tavanneet paljon kissoja, jotka eivät sovellu näyttelyihin, siis esim. ahdistuvat, käyttäytyvät aggressiivisesti jne. Liikaa stressiä en halua lemmikille aiheuttaa vain sen vuoksi, että se minusta olisi hauskaa... Paljon kysymyksiä :)

kuin rekisteröidyt rotukissatkin, tosin kotikissat kilapilevat eri luokassa eli kotikissaluokassa.
Ja siellä oli kuitenkin mainittu myös kotikissat, oli myös määritelty milloin voivat osallistua eli pitää olla siru, rokotukset, viisi varvasta joka tassussa jne. En kuitenkaan ole kuullut, että kotikissoja käytettäisiin tällaisissa näyttelyissä... Joten olen ehkä sitten ymmärtänyt väärin :)
mutta kaikki ovat rentoja, toki sellaiset joka näyttelyssä kiertävät kasvattajat ovat kunnianhimoisia eikä välttämättä aina kovin rentoja, mutta mukavia hekin. Mutta pääosin mun mielestä tosi kivaa porukkaa, rohkeasti mukaan vaan :)
Se kannattaa muistaa jos lasten kanssa lähtee, että häkeissä oleviin kissoihin ei saa mennä koskemaan! Jo ihan sen vuoksi, että pöpöt leviää kissasta toiseen, ja tästä kissan omistajat ei tykkää. Ja kissatkin haluavat olla rauhassa niissä häkeissään, eli katsoa saa mutta ei koskea, eikä työntää sormia häkin pinnojen välistä. Eri asia on, jos kysyy kissan omistajalta saako paijata kun kissan esim. omistajan sylissä, kyllä suurin osa antaa lasten paijata kunhan nätisti kysyy :)
Ja siellä oli kuitenkin mainittu myös kotikissat, oli myös määritelty milloin voivat osallistua eli pitää olla siru, rokotukset, viisi varvasta joka tassussa jne. En kuitenkaan ole kuullut, että kotikissoja käytettäisiin tällaisissa näyttelyissä... Joten olen ehkä sitten ymmärtänyt väärin :)
mutta kyllä Fifen kissanäyttelyissä on myös kotikissaluokka.
"KOTIKISSAT
Kotikissat on arvosteltava FIFé-standardin mukaan. (ks. standardien yleinen osa)
SRK [Kotikissaluokkaan (lyhytkarvainen ja pitkäkarvainen kotikissa erikseen) voidaan ilmoittaa kaikki hyvin
käyttäytyvät, rekisteröimättömät kissat, jotka ovat vähintään kolmen kuukauden ikäisiä arvostelupäivänä.
Kotikissat saavat arvostelutulokseksi järjestysnumeron (urokset ja naaraat erikseen).... "
http://www.kissaliitto.fi/tiedostot/FIFe+SRK_naytt_saannot_01012010.pdf
http://www.kissaliitto.fi/nayttelyt.php
Tuolta saat tietoa näyttelyistä
http://www.kissaliitto.fi/toimikunnat.php#toimikunta_ntk
ja tuolta löytyy yhteystiedot, joista voi sähköpostitse tiedustella näyttelysäännöistä
on varmasti rentoa ja leppoisaa harrastusta, koska siinä ei ole mitään kasvatuksellista tai rodunjalostuksellista tavoitetta mukana. Kotkissat kilpailevat siis ainoastaan kauneudellaan ja olemuksellaan, ja muistaakseni kotikissan pitää olla leikattu. En ole kyllä tuosta varma mutta kannattaa tarkistaa.
Kiitos vastauksistanne! Kuulostaa siis melko leppoisalta touhulta. Koiranäytteyistä minulle on jäänyt mielikuva toisiaan kyräilevistä koirien omistajista ja kasvattajista, mutta josko kissamaailma olisi erilainen. Ja sitten lisää niitä kysymyksiä: Onko teillä kokemusta kotikissoista vai rotukissoista? Onko "hassua" osallistua kotikissan kanssa ns. oikeaan näyttelyyn, vai olisiko parempi pysytellä vain kotikissoille tarkoitetuissa näyttelyissä? Lasten kanssa osallistumisessa lähinnä mietin sitä, että häiriintyvätkö kissat ja kissojen omistajat, jos lapset eivät malta koko ajan olla hiljaa? Minulle ei myöskään oikein selvinnyt, mitä kotikissa voi näyttelyssä saavuttaa muuta kuin ilon harrastaa ;). Ja vielä yksi kysymys, oletteko tavanneet paljon kissoja, jotka eivät sovellu näyttelyihin, siis esim. ahdistuvat, käyttäytyvät aggressiivisesti jne. Liikaa stressiä en halua lemmikille aiheuttaa vain sen vuoksi, että se minusta olisi hauskaa... Paljon kysymyksiä :)
Meillä on rotukissoja, joiden kanssa käymme näyttelyssä. Osallistuminen ei ole ollenkaan hassua, sillä kotikissojen näyttely on silloin kuin muidenkin, niinkuin jo edellä mainittu niin kilpailevat omassa luokassaan (myös rodut kilpailevat kategorioittain ja vielä kategorioiden sisällä omissa luokissaan). Näyttelyissä näkee aina kotikissoja, on pitkä ja lyhytkarvaisia ja upeita ilmestyksiä ovat! Ei kotikissanäyttelyssä periaatteessa "saavuta" mitään, kuin kissallesi näyttelymenestystä ja itselle iloisen mielen, sekä uudet tuttavat kissapiireistä. Kotikissan näyttelyttäminen saattaa myös innostaa niin paljon, että ehkä joskus tekee mieli hankkia rotukissakin. Näyttelyissä pääsee lähietäisyydeltä seuraamaan kaiken rotuisia kissoja, ja voi kysellä eri rotujen ominaisuuksista omistajilta ja kasvattajilta.
Onhan niitäkin kissoja, jotka eivät näyttelyihin sovellu. Kissan on annettava leikata kynnet, putsata korvat, harjata, pestä (vain puhdas kissa näyttelyyn!!) ja suorittaa muutkin hoitotoimenpiteet kotona enne näyttelyä, ja näyttelyssä kissaan pitää kestää sitä että tuomari kopeloi sitä pöydällä ja että kissa ei säntää karkuun saati käy kiinni tuomariin. Näyttelyissä on sellainen sääntö, että oliko 3 kertaa jos kissa eri kerroilla esimerkiksi puree tuomaria, niin sitten kissaa ei saa enää tuoda näyttelyyn. Pätee myös rotukissoihin.
Siru kissaltani puuttuu, joten se on mitä ilmeisemmin hankittava ja kun olen saanut asiat hoitoon, ilmoitan kyllä kissani näyttelyyn. Nämä vastaukset vain lisäsivät innostustani :). Oma kissani on todella rento tapaus, joten kuvittelisin sen pärjäävän siltä osin myös näyttelyissä, mutta vain kokeilemallahan sen tietää...
Rotukissan hankintakin siintelee mielessä, mutta rodusta en ole päässyt täysin varmuuteen, joten näinhän tosiaan pääsen myös tutustumaan eri rotuihin, kiitos vinkistä.
jossa kerrottu näyttelyn kulku alusta saakka ja kaikki mitä pitää ottaa huomioon näyttelyyn valmistautuessa.
http://www.catomatic.net/nayttelyopas.html
Höpsähdin nyt ihan tosissaan tähän kissaharrastukseen, kun kissamme on tetenkin maailman kaunein ;)ja haluaisin esim. kissanäyttelyitä harrastaa... Tällä hetkellä en kuitenkaan ole valmis maksamaan rotukissasta, joten kotikissan kanssa aloittaisin.
Eikö kellään ole kissanäyttelykokemuksia, joita haluaisi jakaa?