Hei, olen sen luokan häirikön äiti.
Ihan aluksi sanon, että poikani (neljännellä) ei ole mitenkään ilkeä. Koskaan ei ole kiusaamassa muita, esimerkiksi jalkapallopeleihin ei suostu osallistumaan välituntisin koska peli aina päättyy riitaan. Sen sijaan tunnilla metelöiminen, opettajan käskyjen kuuntelematta jättäminen ja pulpetissa paikoillaan pysymättömyys ovat arkipäivää.
olemme käyneet neurologisissa tutkimuksissa, pojalla ei ole mitään vikaa. On keskivertoa älykkäämpi, mutta ilmeisestikin liian vilkas lapsi. Ja nimeen omaan lapsi, ei ole yhtään "teiniytynyt" muistan kuinka ekanluokan opettaja sanoi, että hänen pitäisi saada olla vielä eskarissa leikkimässä, mutta kun on niin fiksu, koulun aloittamisen myöhästyminen ei olisi ollut järkevää.
Kotona poika on kiltti. Tosin erittäin hajamielinen, kaksoiskäskyjä ei muista noudattaa koskaan. jos sanon että siivoa huoneesi ja vie roskat, voin vannoa että roskia ei viedä ilman erillistä käskyä. Tottelee kuitenkin, kunhan ohjeet ovat tarpeeksi selvät. Unohtelu on ehkä suurin ongelma, ollaankin sovittu että soittaa joka aamu kouluun lähtiessään, jotta voin muistuttaa mm. repun mukaan ottamisesta...
Ohjatut harrastukset lopetettiin, koska ei ollut motivoitunut. Päivänsä poika kuluttaa skeittaamalla, pomppimalla trampalla ja pyöräilemällä, piirtämällä, soittamalla kitaraa ja hoitamalla lemmikkiään (oma viljakäärme, maailman tärkein asia pojalle) lukemalla akkareita ja käärmeistä ja muista eläimistä kertovia tietokirjoja. Pari ihan hyvää kaveria on, mutta viihtyy mainiosti myös perheen kanssa.
Ollaan kokeiltu kaikkea, ekalla ja tokalla sai joka päivä rangaistuksen jos oli joutunut luokasta pihalle. Ei mitään apua, muuta kuin että meillä oli koko ajan kireätä. Kolmosella lopetettiin rangaistukset, silti käytös koulussa ei huonontunut. Ei kyllä parantunut, mutta pojan ahdistuneisuus katosi. Mikä on tuomionne av-mammat, onko poika epäkelpo yksilö vai onko kasvattajat surkeita?
Kommentit (76)
perustelee, että heidän mussukkansa on viisaampi ja älykkäämpi ja siksi häirikkö kun on niin viisas ja turhaantuu ja parempi kuin muut.
Minulla on 2 luokan priimusta ja heille on ehdotettu koulun aikaistamista. En aikaistanut ja silti heistä ei tullut häirikköjä vaan hyväkäytöksisiä nuoria.
ettei koulun aloittaminen myöhemmin ollut järkevää? Millä tavoin fiksu? Esimerkiksi matemaattinen "lahjakkuus" ei siitä odottamisesta kärsi. Kuulostaa siltä, että olisi kannattanut tuplata eskari. Mielestäni. Sorry.
No poika pärjää kaikissa aineissa hyvin, opettajan mielestä se on ihme, sillä poika ei koskaan seuraa opetusta. Olenkine hdottanut että poika saisi piirtää vaikka piirustusvihkoon tunnilla, kun ei kuitenkaan koskaan ole samalla sivulla muiden kanssa. Ei kuitenkaan kuulemma sovi, koska se olisi epäreilua muita kohtaan. Niinpä poika kiemurtelee puoliksi pulpetissaa ajatukset boissa ja pythoneissa.. :) En näe miten eskarin kertaaminen olisi tämän asian muuttanut? Läksyt poika muuten on tehnyt aina tunnilla, sen verran ope on antanut myöten.
Olen sanonut että poika on levottomampi kuin muut, ja siksi olisi hyvä että hän saisi tehdä jotain rauhoittavaa tunnilla, kuten piirtää. Ja kuunnella siinä samassa opetusta hiljaa. Jos joku asia menee ohi, sitä varten on äiti. treenataan aina yhdessä kokeisiin, koska tiedän että poika ei ole kuitenkaan seurannut opetusta...
ap
onko poika epäkelpo tai kasvattajat surkeita. Olennaista olisi pohtia, miten luokkaan saadaan olosuhteet, joissa ne muut voisivat hyödyntää oikeuttaan oppia koulussa.
pitäisi saada olosuhteet, joissa KAIKKI voisivat hyödyntää oikeuttaan oppia koulussa. Ei sitä oikeutta voida ottaa yhdeltä pois, että 20 saisi sen, ihan kuin sitä ei voida ottaa niiltä 20:ltä pois että 1 saisi sen.
Ratkaisu ei siis ole se, että siirretään se yksi jonnekin muualle säilöön. (Sitäpaitsi erityiluokkasiirto maksaa aina enemmän kuin avustajaresurssi tai opettajan lisäkoulutus) Ratkaisu ei myöskään ole se, että nyt lapsen ollessa luokalla Y hänet jätetään vuodeksi eskariin kasvamaan. Ratkaisu on se, että ap ja opettaja palaveeraavat sekä keskenään että sitä lasta aikanaan tutkineen psykologin kanssa ja miettivät, millä keinolla luokka saadaan järjestykseen ja toimintakuntoiseksi. Luokan järjestykseen saaminen on mahdollista, tosin se yleensä edellyttää monen ihmisen yhteistyötä ja myös muihin kuin tähän yhteen oppilaaseen kohdistuvia toimia.
Joillain paikkakunnilla on valmiiksi opettajien avuksi suunniteltua "nepsyneuvontaa" (eli neuropsykologista neuvontaa) "kirjaintyyppisten" ongelmien (kinesteettisesti oppivat, ylivilkkaan, adhd, as, hahmotusongelmat jne) hoitamiseen. Tästä on esimerkiksi Pirkanmaalla huomattavan hyviä kokemuksia. Jos teillä siellä maalla ei ole edes pääsyä tämmöisten palvelujen pariin niin ehkä voisit kuitenkin koulun psykologin ja koulupiirin erityisopen kautta yrittää löytää luokanopelle jotain apua.
Tätä minä en ymmärrä. Aina nämä häirikköjen äidit perustelee, että heidän mussukkansa on viisaampi ja älykkäämpi ja siksi häirikkö kun on niin viisas ja turhaantuu ja parempi kuin muut.
Minulla on 2 luokan priimusta ja heille on ehdotettu koulun aikaistamista. En aikaistanut ja silti heistä ei tullut häirikköjä vaan hyväkäytöksisiä nuoria.
Meilläkin 2 fiksua koululaista (toinen jo opiskelemassa), eivätkä KOSKAAN häiriköineet!!
koulupsykologin kanssa. Voitteko antaa minulle eväitä tätä keskustelua varten, jotain konkreettistä mitä voin ehdottaa?
ap
Tätä minä en ymmärrä. Aina nämä häirikköjen äidit perustelee, että heidän mussukkansa on viisaampi ja älykkäämpi ja siksi häirikkö kun on niin viisas ja turhaantuu ja parempi kuin muut. Minulla on 2 luokan priimusta ja heille on ehdotettu koulun aikaistamista. En aikaistanut ja silti heistä ei tullut häirikköjä vaan hyväkäytöksisiä nuoria.
Meilläkin 2 fiksua koululaista (toinen jo opiskelemassa), eivätkä KOSKAAN häiriköineet!!
Jos kerran ei meidän lapset, niin ei muutkaan, niinkö?
(Sitäpaitsi erityiluokkasiirto maksaa aina enemmän kuin avustajaresurssi tai opettajan lisäkoulutus)
Riippuu tietysti kovin, mitä tarkoitat avustajaresurssilla.
Toki pelkkä erityisoppilas-status ja integrointi ei paljoa maksa, sillä luokkaan saa koulunkäyntiavustan neljäksi tunniksi viikossa. Mutta koska sellainen ei ap:n lapsen tapauksessa selvästi riittäisi (häiläämistä on joka tunnilla, ei vain neljällä), pitäisi olla henkilökohtainen avustaja tai luokkakohtainen pysyvä avustaja.
Ja se maksaa kyllä aika lailla enemmän kuin erityisluokka, jossa on kaksi aikuista ja 10 lasta. Tietysti pikkukunnissa tuollaiselle erityisluokalle pitää todennäköisesti kuljettaa lapsia eli koulukyydityksiä tarvitaan, mutta ehkä ap:n lapsi jo nyt on (kun kerran maalla asuvat) koulukyydin varassa.
Tätä minä en ymmärrä. Aina nämä häirikköjen äidit perustelee, että heidän mussukkansa on viisaampi ja älykkäämpi ja siksi häirikkö kun on niin viisas ja turhaantuu ja parempi kuin muut. Minulla on 2 luokan priimusta ja heille on ehdotettu koulun aikaistamista. En aikaistanut ja silti heistä ei tullut häirikköjä vaan hyväkäytöksisiä nuoria.
Meilläkin 2 fiksua koululaista (toinen jo opiskelemassa), eivätkä KOSKAAN häiriköineet!!
No hyvä teille.Entäs sitten? Jos kerran ei meidän lapset, niin ei muutkaan, niinkö?
fiksu lapsi ei ole sama asia kuin häirikkö!! Niinkun nää adhd-lasten vanhemmat antaa ymmärtää!!
Kyllä fiksu lapsi tajuaa antaa muillekin työrauhan. Fiksuutta on ajatella muita. Fiksuutta ei ole olla itsekäs!
Minulla ei ole hienoja diagnooseja ja nimiä sinulle antaa. Mutta yksi vinkki ihan oikeasti tällaisille lapsille on, että he tosiaan saisivat tehdä jotain sijaistoimintaa kun kuuntelevat.
He ovat motorisesti levottomia, mutta eivät ADHD-lapsia. Seuraapa esimerkiksi, kietooko poikasi jalkansa tuolinjalkojen ympärille kun tekee läksyjä. Se on hänellä yksi keino saada kroppa pysymään paikallaan ja ohjata työskentely käteen.
Esimerkiksi sellainen jumppatyyny, mitä käytetään penkillä kerkivartalonlihasten kuntotukseen, on hyvä apu. Se tyyny laitetaan istuimelle ja lapsi istuu sen päällä tunnit. Auttaa levottomuuteen, koska hermoradat toimivat koko ajan ja ylimääräinen levottomuus poistuu.
Toinen keino on pureskella purkkaa. Näin lapsi pystyy keskittymään kun saa ohjattua motorisen levottomuuden pureskeluun.
Tuo vihko on oikeasti hyvä keino. Se auttaa keskittymään kun kuuntelee. Se ei ole keneltäkään pois jos opettaja sen selittää luokalle.
Keinoja on jos haluaa niitä löytää.
ja ne muut oppilaat, jotka kärsivät tämän yhden älykkkään yksilön metelöinnistä, ja jäävät tietysti myös huomiotta, koska olen huomio menee tähän yhteen.
Lopetitte rangaistukset huonosta käytösestä koulussa, eli annoitte pojalle viestin, että teistä vanhemmista on hyväksyttävää, jos hän ei noudata ohjeita koulussa.
Lapselle on tärkeintä opettaa syyn ja seurauksen laki!
Nyt hän saa siis koulussa käyttäytyä huonosti, ettekä te vanhempina enä yritä puuttua tianteeseen, ettei poika vain ahdistu...
Saattaa viitata myös Aspergerin syndroomaan.
Lapsi ei todellakaan ole "tavallista älykkäämpi", jos ei osaa ottaa muita huomioon! Sosiaalienn älykkyys on ehkä tärkein älykkyyden laji!
Tätä minä en ymmärrä. Aina nämä häirikköjen äidit perustelee, että heidän mussukkansa on viisaampi ja älykkäämpi ja siksi häirikkö kun on niin viisas ja turhaantuu ja parempi kuin muut. Minulla on 2 luokan priimusta ja heille on ehdotettu koulun aikaistamista. En aikaistanut ja silti heistä ei tullut häirikköjä vaan hyväkäytöksisiä nuoria.
Meilläkin 2 fiksua koululaista (toinen jo opiskelemassa), eivätkä KOSKAAN häiriköineet!!
No hyvä teille.Entäs sitten? Jos kerran ei meidän lapset, niin ei muutkaan, niinkö?
fiksu lapsi ei ole sama asia kuin häirikkö!! Niinkun nää adhd-lasten vanhemmat antaa ymmärtää!! Kyllä fiksu lapsi tajuaa antaa muillekin työrauhan. Fiksuutta on ajatella muita. Fiksuutta ei ole olla itsekäs!
MISSÄ hevon hemmetissä ap muka väittää, että kaikki fiksut lapset ovat levottomia?
Onko sinun ihan pakko yleistää kaikki?
Ap sanoo, että HÄNEN lapsensa on ylivilkas, mutta ongelmaa ei ole älyn puolella. Niin se usein on, vaikka ilmeisesti ITSE haluaisit uskoa, että kaikki häiriköt ovat kehareita tai ainakin nyt huonosti kasvatettuja.
Elämä EI ole noin mustavalkoista.
Ja sen lapsen levottomuuden syyt pitää aina pohtia tarkkaan, jos sen levottomuuden haluaa poistaa. Jos se ei kerran johdu siitä, että lapsi ei ymmärtäisi tai osaisi, niin sitten jostain muusta - kenties juuri sitten siitä, että lapselle jää aikaa liikaa, koska tekee tehtävät paljon muita nopeammin. Ja siihen taas tehoaa ihan eri konstit kuin ensin mainittuihin (huonosti koulussa pärjääviin).
kuin rangaista lasta, joka ei osaa käyttäytyä oikein. Vanhoina hyvinä aikoina koulussa sai viivottimesta sormille, jos vastasi väärin. Paransikohan se paljonkin oppimistuloksia luki-häiriöisten osalta?
Sijajistoiminta, piirusteluvihko, lupa käydä käytävän puolella rauhoittumassa yms. voivat tuoda opiskelurauhan myös niille 20 muulle. Usein opettajilla on tässä suurin vastustus, he kun ovat niin tiukasti kiinni siinä ajattelussa, että kaikkia lapsia pitää kohdella täsmälleen samoin ja vaatia heiltä täsmälleen samanlaista käytöstä. Tavoitteena pitäisi oikeasti olla, että kaikki pystyvät tekemään tehtävänsä ja tuntemaan olonsa hyväksi ja hyväksytyksi, ja se vaatii joskus joustoa totuista malleista..
Täytyy tutkia, milloin lapsi tarvitsee avustajaa ja mistä hän jaksaa selvitä yksin. Sitten sijoitetaan luokkaan luokka-avustaja näiksi tunneiksi. Neljä-6 tuntia viikossa voi hyvin riittää, kun ne sijoitetaan lukujärjestykseen oikein se jo tarjoaa lapselle joka päivä sen hengähdystauon, jonka jälkeen hän jaksaa itsenäisestikin hillitä köytöksensä ihan asialliseksi ja rauhalliseksi. Tästä on tutkimuksia, ja kaikki ammatikseen koulutyötä tekevät tietävät asian ilmankin. Luokka-avustaja voi lisäksi auttaa luokassa samaan aikaan muitakin ja kun nykyään lasketaan, että erityistukea tarvitsevia lapsia on joka luokalla 2-3 niin tarvettakin lienee. Lisäksi tätä tiivistettyä avustajatukea ei välttämättä tarvita kuin parin kuukauden tukijakson ajaksi - tutussa ympäristössä ongelmat tasoittuvat helpommin ja sitten lapsi pärjääkin jo paremmin itse ja tukea voidaan vähentää - kun sen sijaan erityisluokkasiirto on yleensä pitempi ongelma.
kuin rangaista lasta, joka ei osaa käyttäytyä oikein. Vanhoina hyvinä aikoina koulussa sai viivottimesta sormille, jos vastasi väärin. Paransikohan se paljonkin oppimistuloksia luki-häiriöisten osalta? Sijajistoiminta, piirusteluvihko, lupa käydä käytävän puolella rauhoittumassa yms. voivat tuoda opiskelurauhan myös niille 20 muulle. Usein opettajilla on tässä suurin vastustus, he kun ovat niin tiukasti kiinni siinä ajattelussa, että kaikkia lapsia pitää kohdella täsmälleen samoin ja vaatia heiltä täsmälleen samanlaista käytöstä. Tavoitteena pitäisi oikeasti olla, että kaikki pystyvät tekemään tehtävänsä ja tuntemaan olonsa hyväksi ja hyväksytyksi, ja se vaatii joskus joustoa totuista malleista..
poikani ei häiritse ilkeyttään (näitä sanoja opettaja käyttää) vaan on ikäänkuin impulssiensa vietävänä. On kyllä pahoillaan käytöksestään silloin kun on mennyt "yli", mutta silti seuraavana päivänä sama saattaa toistua.
täytyy tosiaan palaverissa pyytää miettimään uudelleen näitä sijaistoimintoja, kuten piirustusvihkoa.
Poika oli muuten jo pienenä sellainen, että kun luin kirjaa, hänen piti suurinpiirtein seistä päällään että malttoi olla paikallaan.
ap
onko lapsen käytös parantunut vuosien mittaan? Jos edistystä tapahtuu koko ajan, tulevaisuus näyttää ihan hyvältä ja jatkaisin samaan malliin. Mutta jos tuntuu että tilanne ei parane, hakisin kyllä jo neljännellä luokalla jotain uutta ratkaisumallia. Eka ja toka luokka ovat monella lapsella vielä ihan koulunkäynnin opettelua ja silloin pitää olla varovainen ennen kuin leimaa ketään häiriköksi tai vaatii tukitoimia saati siirtoa erityisluokalle. Nelosella kuitenkin pitäisi homman alkaa jo tasaantua.
pikkuhiljaa vastuuttamalla ja vaatimalla suurempaa omatoimisuutta, ensin vaikka juuri niissä mieleisissä asioissa niin hyvä tulee. Rangaistukset on huonoja, siitä syyttelyn, tuomitsemisen ja rangaistuksen kierteestä on hyvä päästä pois. Samoin "vikojen " kyttäämisestä. Aika hoitaa nämä ongelmat yleensä itsestään, vanhempien tulisi olla lapsiensa tukena ja puolella, aina.
Tilanne ei ole teidän kannalta helppo. Olen alakoulun opettaja ja voin vain todeta että melkein jokaisella luokalla on jokunen keskivertoa vilkkaampi poika, jolle keskittyminen tunnilla on haastavaa.
Kirjoitit että poikasi on älykäs. Olen itse kokenut vilkkaat, mutta älykkäät, lapset helpommiksi opettajan kannalta kuin poissaolevat ja heikkolahjaiset. He tarvitsevat toki paljon huomiota ja pitkiä hermoja, mutta usein tilanteeseen tosiaan auttaa uusien ällyllisten haasteiden antaminen heille.
Mene palaveriin avoimin mielin ja ole rehellinen tilanteesta. Kerro rehellisesti miltä sinusta tuntuu.
Kuten moni on jo kirjoittanut hänestä kasvaa aivan varmasti älykäs ja hyvin pärjäävä poika! :)
-ope
Lapsesi opettaja on joko epäpätevä tai jostain muusta syystä nostanut kädet pystyyn lapsesi kanssa.
Ihanko oikeasti lapsi pärjää normaaliluokassa, vaikka tunnilla häiriköinti ja luokasta poistaminen ovat arkipäivää???