Hei, olen sen luokan häirikön äiti.

Ei mitään "meidän pentti on maailman helpoin lapsi (tietenkin vanhempien ansiosta)"- selittelyjä.

Olet varmasti maailman paras äiti lapsellesi. En epäile ollenkaan ja varmaan on tosi rankkaakin välillä. Kaikkea hyvää ja paljon jaksamista haasteellisen lapsen kanssa.

Voin vaikka vannoa että tuut saamaan täällä kaiken maailman syytöksiä ja vähättelyjä, mutta anna mennä toisesta korvasta ulos.

mutta onhan muiden työskentelyrauhan häiritseminen eräänlaista kiusaamista!! Ja kyllähän hän kiusaa opettajaa koko ajan työssään viedessään opettajan aikaa ylen määrin muilta!!



Kiusaamista on niin monenlaista.

vihko ei käy, ehdottaisin stressipalloa tai vielä huomaamattomampaa pientä sinitarramöykkyä, joka saa mutistella opetusta kuunnellessa (opettajan "esityksiä" on kyllä nykykoulussa aika vähän). Vai hieroisiko poika palloa koko tunnin myös muiden lukiessa tai tehdessä tehtäviä -en usko).

Ja on se niin kivaa kun teidän av äitien pikkuhäiriköt ovat niin kilttejä että vaikka häiriköivät eivät kiusaa ketään!

Totuus vaan on se että yleensä nämä häiriköt myös käyvät fyysisesti luokkakavereitensa kimppuun. He eivät yleensä kiusaa ketään systemaattisesti (siihen ei keskittymiskyky taida riittää), mutta saattavat hakata/potkia/kuristaa tuosta vain jotakuta ihan pienestä syystä. Häirikkölapset kun eivät omaa hyvää itsehillintäkykyä ja saattavat suuttua silmittömästi ihan vaikka vääränlaisesta katseesta.

juuri sen takia, että kaikki "normilapset" tietävät hänen hermostuvan helposti. Kun tarpeeksi on härnätty, kiusattu sanallisesti, haukuttu lapsen äiti ja isä ties miksi ja saatu lapsi kimmastumaan siihen pisteeseen, että käy käsiksi, sitten kiltit normilapset juoksevat äkkiä välkkävalvojan luokse kertomaan, miten tuo häirikkö taas kävi heidän kimppuunsa, ja sitten taas ollaan ja istutaan palavereissa ja mietitään asioita... Onneksi lapsen oma opettaja sattui kerran näkemään tällaisen tilanteen ja johan muuttui ääni kellossa ja asennekin. Ja ne kiltit "normilapset" eli kiusaajat saivatkin vastata teoistaan.

Niin kyllä hänestä ihan kelpo yksilö kasvaa :).



Minä olin yläasteella häirikön äiti. Hänkään ei tosin kiusannut ketään, eikä ollut ilkeä tms. Lähinnä ei keskittynyt ihan niin kuin pitää.



Kelpo ihminen hänestäkin kasvoi :-) ja lukiossa sujui jo ihan ok.



Mutta muutaman kerran tuli istuttua naama punaisena vanhempainillassa. Varsinkin sinä kertana, kun joku totesi luokan levottomuudesta puhuttaessa "turhaan tässä nyt keskustellaan, kun ei ne häiriköiden vanhemmat täällä ole" ja vastasin, että "ainakin minä olen täällä". Onneksi takana istui häiriköivän tytön äiti, joka jatkoi "ja niin minäkin". Molemmat entiset häiriköt kirjoittivat ylioppilaaksi viime keväänä :).

Liian iso eskariryhmä pisti täysin normaalisti käyttäytyneen, iloisen pikkumiehen sekaisin. Alkoi tulemaan vaikeitakin oireita, pääsi luojan kiitos pienempään ryhmään. Siihen loppui "häiriköinti" ja eskariope kertoi jälkeenpäin että loppuaika tuossa perusryhmässä oli pojalle tosi vaikeaa, sillä muut lapset syrjivät tätä ja syyttivät asioista, joita hän ei ollut tehnyt. Minua vieläkin järkyttää että lapset voivat tosiaankin olla niin julmia.

lasten neuropsykologiin (vaikka yksityisesti) ja pyydä häneltä konkreettisia neuvoja miten tukea lapsen koulun käyntiä. Kyllä se siitä lähtee, varsinkin jos opettaja on myötämielinen neuvoille. Kannustus hyvästä käytöksestä on monesti parempi opettaja kuin jälkiistunto, kotiaresti... Sitten lue kirja Keltinkangas-Järvinen Tempperamentti ja koulumenestys

Siihen kyllä tarvitaan neuropsykiatriset tutkimukset.

Ei ole normaalia, että kaksiosaiset ohjeet ei mene lävitse ja vielä tuon ikäinen.

Eikä jaksa kuunnella.

Lääkäreitä on joka lähtoon.

Oma poikani on 6v. ja hänellä on dysfasia, mutta olen varma, että on add lapsi.

Nyt jos 4 vuoden kuntoutuksen jälkeen ei tutkita, niin tutkitutan pojan yksityisellä ja kukaan ei sitä pysty estämään.

Rankaisu on nyt vihoviimeinen keino. Saa sillä lapsen ahdistumaan ja itsetunnon alas.

Palkitseminen on se keino.

Adhd lääkkeet auttavat keskittymään ja sitä myöten kuuntelemaan.

Ei ole sinussa vikaa, mutta tuon ikäinen jo jaksaa keskittyä ja kuunnella.

Adhd lapsen kasvatus on palkitsemista, strukturointia ja ennakointia.

Se tuoma apu on jonkinlainen, mutta ei se oireita poista, eikä keskittymistä paranna. Ehkä pahimman kaaoksen estää.

Myös neuropsykiatrinen kuntoutus on ihan hömppää.

Lääkehoito on ainoa hyvä keino muiden keinojen rinnalla.

Lääkehoito korjaa hermoimpulssien kiinnittymisen.

Meillä ei lapsi ole edes vilkas, mutta tarkkaamaton ja suuttuu helposti.

Näihin saa lääkehoidosta avun.

Lapsen voimat loppuu keskittymisestä ja se juuri näkyy oppimisessa.

On levoton ajoittain ja ei siihen edes sokerittomuus auta, eikä mikään muukaan.

Ei ole oikein, jos muut lapset joutuvat sietämään häiriköintiä. Itse muistan kun luokassa oli pari häiriköivää lasta, kyllä se haittaisi todella paljon opiskelua ja opettajan aikaa sekä huomiota meni turhaan.



Lapsesi pitäisi ehdottomasti saada ohjausta käyttäytymiseen jossakin muualla kuin koulussa, yksityisellä ajalla. Se olisi hänenkin parhaansa, kun ei olisi enää silmätikkuna ja oppisi sosiaalisia taitoja, huomioimaan muita ihmisiä.

Ja on se niin kivaa kun teidän av äitien pikkuhäiriköt ovat niin kilttejä että vaikka häiriköivät eivät kiusaa ketään!

Totuus vaan on se että yleensä nämä häiriköt myös käyvät fyysisesti luokkakavereitensa kimppuun. He eivät yleensä kiusaa ketään systemaattisesti (siihen ei keskittymiskyky taida riittää), mutta saattavat hakata/potkia/kuristaa tuosta vain jotakuta ihan pienestä syystä. Häirikkölapset kun eivät omaa hyvää itsehillintäkykyä ja saattavat suuttua silmittömästi ihan vaikka vääränlaisesta katseesta.

Silti näitä lapsia pitäisi vanhempiensa mielestä paapoa loputtomasti vaikka opettajienkin jaksaminen on äärirajoilla kun pitää koko ajan pitää silmällä yhtä häirikköä ja samalla opettaa 25 normilasta.

Yksi tälläinen ihana lahjakas häirikkölapsi meidän lapsen luokalla häiriköi päivittäin opetusta, käy silloin tällöin pahasti jonkun kimppuun niin että opettajalla on vaikeuksia saada se loppumaan (mitä sit jos tälläistä tapahtuu esim. koulumatkalla eikä ole opettajaa erottamassa sitä idioottikakaraa toisen lapsen kimpusta?!).

Niin että lahjakas my ass... jos sosiaaliset taidot ovat nollaluokkaa niin ei sovellu normiluokalle.

Ja noi ehdotukset jostain taistelulajiharrastuksesta! Mistä noita oikein kumpuaa? Pitäisi itseään hallitsemattomalle opettaa vielä jotain taistelutekniikoita...



Ja sit on nämä sössöttävät vanhemmat jotka vaatii kaikennäköistä ekstraa "lahjakkaille" kullanmuruilleen.

Mielestäni jos ei pärjää koulun säännöillä niin ei sovellu normikouluun.



Ja se raja menee ehdottomasti siinä että ketään ei satuteta jatkuvasti!!!

Jos käy jonkun kimppuun hullun lailla pikkusyystä niin ei vaan yksinkertaisesti sovellu muiden joukkoon.



Eli jos ap:n kaltainen lapsi joka ei kiusaa eikä käy kenenkään kimppuun pärjää koulussa paremmin piirtelemällä (ja antaa samalla muillekkin työrauhaa paremmin) niin ok. Kunhan muutkin saavat oppimisrauhaa ja fyysisen koskemattomuuden.

vanhemmat eivät loju kotona sossun varoilla. T. DI-Ekonomi-perheen äiti, yhden häirikön ja kolmen muun äiti

DI-ekonomiperheen äiti ja isä lojuvat sen sijaan baarissa sossun varoilla.

Tässä on hyvää tietoa kaikille, joilla on ylivilkas lapsi itsellä tai lapsen luokkatoverina. Tietopaketti, joka auttaa ymmärtämään.



http://www.adhd-liitto.fi/Vanhempainopas_nettiin.pdf

kommentit täällä. Yhtä hyvin kai tekin voisitte sanoa lapsillenne, että sulkekaa korvanne ja olkaa välittämättä häiriköstä. Kyllä minäkin pystyn siihen, mikseivät sitten kaikki?! Noin teidän logiikallanne, että koska teidän lapset ovat sellaisia ja sellaisia niin kaikki muutkin kykenevät siihen.



Itselläni 3 lasta, kaikki ihan hyvin menestyviä, eivät ole koskaan häiriköineet opettajien mukaan, heillä on ystäviä ja viihtyvät koulussa. Joskus kun valittavat, että joku on vaikka häirinnyt kovasti niin kyllä mä yritän lapsilleni selittää sen häirikönkin puolen, jos kyseessä tuntuu olevan ap:n lapsen kaltainen tapaus.



Minusta joku vertasi ihan oikein esim. että jos lapsella on dysleksia niin luuletteko että kovasti auttaa rankaista joka kerran kun kirjottaa väärin?



Mielestäni olet ap toiminut ihan oikein, tosin se on sääli, ettei kunnassasi ole varaa tarjota lisäapua. Minusta voisi myös kokeilla, että lapsi saisi vaikeampia tehtäviä. Vai olisko sekin kenties väärin muiden lasten kannalta....



Kauheeta, kun jotkut vetää herneet nenään, että ap uskalsi sanoa että opettaja on kertonut lapsen olevan tavallista älykkäämpi. Mitä siinä nyt on ihmeellistä? Minua ei lainkaan haittaa jos joku toinen lapsi on älykkäämpi tai vähemmän älykkäämpi kuin omani.

Impulsiivinen, nopea, välillä ajattelematon, lapsellinen. Jos poika näkee ikkunasta linnun, hän ryntää heti sitä katsomaan ehtimättä ajatella olevansa koulussa.



Poika ei ole ilkeä eikä kiusaa toisia eikä hänellä ole oppimisvaikeuksia. Hän on kypsymätön, haluaisi leikkiä vielä mielikuvitusleikkejä eikä oikein osaa huolehtia aikatauluista. Eskarissa todettiin lapsen olevan vain lapsellinen eikä häntä laitettu mihinkään keskittymishäiriötesteihin, koska osaa välillä olla paikallaankin.



Eskarissa ja nyt koulussa hänellä on jo aiemmissa viesteissä mainittu istumatyyny (lapsen mielestä istuminen ei enää satu tyynyn kanssa). Eskarin aikana hyvästä päivästä palkittiin kotona tarralla ja seitsemästä tarrasta sai jotain kivaa koko perheelle (limsaa, pitsaa, karkkia). Eskarissa opettaja laittoi hyvin menneestä aamu/iltapäivästä leiman vihkoon ja jos kotonakin meni hyvin, sai tarran.



Mielestäni tämä hyvän käytöksen palkitseminen eikä huonosta käytöksestä rankaisu on lapselle parempi asia. Pelkkä rankaisu todella vaikuttaa lapseen, hän masentuu ja ajattelee, että turha edes yrittää, kun kuitenkin saa vain sapiskaa.



Ei poika eikä kasvattaja ole epäkelpoja. Lapsia on erilaisia. Uskon, että pojastanne tulee vielä energinen, aikaansaava mies :)

mutta ehkä nyt ei kannata ehdoin tahdoin hakea mitään diagnoosia. Eivät kaikki vilkkaat lapset todellakaan ole mitenkään neurologisesti poikkeavia tai "adhd-tapauksia". Tiedän muutamia, nyt jo aikuisia, miehiä joilla oli koulussa ap:n kuvaamia ongelmia. Eivät olleet ilkeitä tai kiusaajia koulussa, mutta hiljaa oleminen ja paikoillaan pysyminen tuotti suuria vaikeuksia. Heissä ei todellakaan ole mitään vikaa, ovat toki edelleen sosiaalisia ja vilkkaita mutta ovat myös löytäneet itselleen hyvät työt ja sitä ennen suorittaneet korkeakoulututkinnon.



Kääntyisin ap:n lapsen opettajan puoleen ja pyytäisin jotain lisätehtäviä lapselle, tai vaihtoehtoisesti vaikeampia tehtäviä. Tai jos lapsi pitää lukemisesta, saisi tuoda pulpettiin kirjan, jota voi lukea kun tehtävät on tehty. On tietenkin ongelmallista muiden kannalta mikäli lapsi ei anna keskittymisrauhaa muille mutta kyllä siihen joku muu ratkaisu kuin erityisluokka pitää keksiä.



Entä oletteko harkinneet lapselle jotain liikunnalista harrastusta jossa saisi purkaa energiaa. Tai jos lapsi on musikaalinen, voisitte ehdottaa lapselle esimerkiksi rumpujen soittoa.