Vapaana oleva kissa
Mitä voisi tehdä kissalle, joka terrorisoi piha-aluettamme? Kissa siis kulkee vapaana toisten yksityisillä pihoilla, tekee asiansa minne sattuu ja tunkee ovesta sisälle, jos se on hiemankin raollaan.
Vähitellen alkaa todella v'***tamaan kynsityt ja kustut keinun sekä kalusteiden pehmusteet ja kuivumassa olleet pyykit, puhumattakaan jätöksistä hiekkalaatikossa ym. Naapurini kertoi kissan tunkeneen jopa päiväunilla olleen vauvan vaunuihin. Meillekin on muutaman viikon kuluessa syntymässä vauva, ja olen todella huolestunut tästä kissaterrorista.
Pari kertaa olen seurannut kissaa, mutta en ole saanut selville missä se asuu. Päivittäin se kuitenkin tällä alueella liikkuu. Pantaa tms sillä ei ole. Mitä siis tilanteelle voi tehdä?
Kommentit (43)
kulkee ulkona vapaana, koska muuten meillä olis ihan sikana rottia. Enkä helvetti vie rotanmyrkkyä pihalleni ota lasten syötäväks.
Uskon, että moni kissan omistaja, jolla kissa on irrallaan tiedostaa, ettei se ehkä jonain päivänä kotiin tule. Omallani on panta kaulassa ja on pennusta asti ollut myös ulkona. Ei siitä enää saa sisäkissaa millään. Ulkona on noin 4-6 tuntia ja yleensä tuossa meän pihapiirissä kulkee, kun on leikattu. Pelkää kuitenkin vieraita ihmisiä eikä tosiaankaan ole ainoa kissa joka tällä alueella on irti.
Olen ottanut sen riskin, että kissa jää auton alle tai joku tappaa. On se ainakin saanut viettää arvokkaan elämän. Olisi tosiaan jo pentuna pitänyt opettaa sisäkissaksi, mutta silloin asuimme maalla.
paikkaan jossa se ei saa kulkea vapaana.
Järjestyslaki: lemmikkieläinten liikkumista rajoittavat säännöt
Vuonna 2003 Suomessa tuli voimaan järjestyslaki, joka sallii kissan pitämisen vapaana muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.
Järjestyslaki näyttää aiheuttavan kissan kannalta kaikkein eniten väärinkäsityksiä. Kissaa koskeva kohta on pykälässä 14, jonka otsikko on koirakuri. Pykälän viimeinen kappale sanoo kuitenkin selvästi, että kissaa koskee vain momentin 2 kohta: ”pidettävä huolta siitä, ettei pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua.” Kissalla on siis vapaa liikkumisoikeus koko maassa eikä kissaa lain mukaan tarvitse pitää kytkettynä taajamassakaan.
http://www.hesy.fi/useinkysytty.htm
(Meidän kissat on kuitenkin sisäkissoja, sillä en halua niiden jäävän auton alle tai häiritsevän naapureita.)
Minun ehdotukseni on edelleen, että loukuttaisit niitä citykaneja. Saisit nykyisin paljon enemmän sympatiaa.
Mutta miten on sitten yksityisalueiden, terassin ja sisätilojen laita? Eikös piha-aluekin ole yksityisaluetta?
päästää lemmikki yksin ulos kuljeskelemaan? Hohhoi...
löytöeläintaloon. Hyvässä tapauksessa saa kissaparka itselleen uuden, hyvän kodin. Tosiasiahan on, että kukaan, joka oikeasti kissansa hyvinvoinnista välitää, ei anna sen kuljeskella vapaana (lukuunottamatta jotain maataloa jossain kilometrien päässä lähimmistä naapureista). Olen itse useamman sisäkissan omistaja ja aina raivostuttaa nämä välinpitämättömät kissanomistajat. Ja tosiasia vielä on, ettei ne kissan jätökset mitään kivoja ole just lasten leikkipaikoilla yms.
se on todella rasittava, tunkee sisään naapureille, kiipeilee heidän ja meidän autojen päällä, tunkee niihinkin sisään ikkunasta yms... Sillä on tosin panta.
Mutta emme saa sitä pidettyä sisällä! Se on pienikokoinen ja livistää todella nopeasti kun ovi aukeaa vaikka mitä tekisi!
Teidän nirsnokkien elämä kaatuu siitä jos vapaana oleva kissa kulkee silloin tällöin pihallanne????!!! Antakaa olla niin kaikilla on mukavampaa... Meillä kissat kulkee taajamassa pihalla vapaana. Kun yö hämärtyy niin lähtevät ja aamun sarastaessa tulevat sisään. Ei ole kissan elämää olla 4seinän sisällä koko elämäänsä! Ja nyt kun ilmat kylmentyvät niin tuskin edes pihalle taas haluavat.
http://www.poliisi.fi/poliisi/bulletin.nsf/vwSearchView/6ED0A68B702D0B6…
Lainsäädännön mukaan kissa ei saa kulkea vapaana taajamassa ilman valvontaa. Kissan tulee suoran valvonnan lisäksi olla kytkettynä kuntopoluilla tai sen kaltaisilla juoksuradoilla. Kissan omistajan tai haltijan on pidettävä huolta, ettei eläin pääse lainkaan järjestyslaissa erikseen mainituille alueille (yleinen uimaranta, lasten leikkipaikaksi varattu alue, toriaikana torille, yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle) jollei se ole erikseen sallittua. Vaikka järjestyslaki ei suoranaisesti edellytä kissan pitämistä kytkettynä taajamassa, lienee se yksinkertaisin ja käytännöllisin keino samalla noudattaa kaikkia säännöksiä ja huolehtia lemmikkieläimen turvallisuudesta. Lemmikkieläinten pitämistä koskevissa säännöksissä on edellytetty, että eläimen omistajan tai haltijan tulee ryhtyä kohtuullisiin toimiin eläimen karkaamisen estämiseksi. Vailla omistajansa tai haltijansa suoraa valvontaa kulkeva kissa on eläinten suojelua koskevissa säädöksissä määritelty heitteillä olevaksi.
Rikoslain 44 luvun 15 §:n pykälän perusteella sellaisen eläimen, jonka tiedetään olevan vaaraksi ihmiselle, tulee olla asianmukaisesti vartioitu. Vastuullaan olevan eläimen asianmukaisen vartioinnin laiminlyönnistä on säädetty rikoslaissa sakkorangaistus. Kissojen osalta vaarallisuusarvioon vaikuttaa se, että kissojen ulosteen on todettu olevan infektoituneen lihan ohella keskeisin tartunnanaiheuttaja toksoplasmoosi- nimiseen tautiin, jonka aiheuttaja on Toxoplasma gondii -niminen alkueläin.
Lainaan edellisestä "Vailla omistajansa tai haltijansa suoraa valvontaa kulkeva kissa on eläinten suojelua koskevissa säädöksissä määritelty heitteillä olevaksi."
http://www.poliisi.fi/poliisi/poliisilehti/periodic.nsf/vwarchivedlist/…
Omistaja joutuu lunastamaan kissansa takaisin, kovin montaa kertaa ei luulisi saman ihmisen maksavan siitä ilosta.
En vähättelisi ollenkaan toksoplasmoosia, googlettakaa vaikka. Kissat levittävät ko. tautia ulosteessaan. Syntymätön vauva lienee tärkeämpi kuin naapurin kissa...
Ei päästetty sitä ulos kertaakaan, mutta se ei viihtynyt sisällä. Sillä oli kiipeilypuita sun muita, mutta tuhos kaikkea, kiipeili verhoissa, kävi lasten kimppuun, öisin herätti raatelemalla varpaita jne. Lista on aika pitkä. Kun kissa pääsi ulos, niin se muuttui kertaheitolla. Nyt on kiva, kehräävä sylikissa, kun on sisällä. Naapurit ovat tulleet sanomaan, että kiva kun hankittiin kissa, pyydystää hiiriä ja myyriä heidänkin pihoiltaan.
Ei ole löytynyt kikkareita koskaan. En tiedä missä käy asioilla. Kovilla talvipakkasilla käyttää sisävessaansa.
Mutta monesti naapurit eivät halua toisten kissoja pihalleen eikä niitä tarvitse suvaitakaan omalla tontillaan.
Kissanomistajat tuntuvat kuvittelevan että heillä on oikeus paskottaa ja kusettaa kissojaan toisten pihoilla, hiekkalaatikoissa yms. Niin EI ole.
Mutta monesti naapurit eivät halua toisten kissoja pihalleen eikä niitä tarvitse suvaitakaan omalla tontillaan.
Kissanomistajat tuntuvat kuvittelevan että heillä on oikeus paskottaa ja kusettaa kissojaan toisten pihoilla, hiekkalaatikoissa yms. Niin EI ole.
Jännä ettet tiennyt tätä. Meillä ei ole (eikä tule) kissaa mutta silti tiesin.
Ei ole löytynyt kikkareita koskaan. En tiedä missä käy asioilla. Kovilla talvipakkasilla käyttää sisävessaansa.
kissoja. Meidänkin kissat tulee ja menee. Metsästävät paljon hiiriä ja myyriä ja jopa muutaman rotan. Ja ei se tokso ole vaarallinen kelleen muulle kuin syntymättömälle lapselle. Kerran kun sen on sairastanut niin ei sitä enää saa. Pahempi tauti myyräkuume on ja ne myyrät ja hiiret ym, kuseksii niihin hiekkalaatikoihin myöskin. Jajuu meillä on monta lasta ja se hiekkalaatikkokin.. kas kummaa meillä kissat ei tee tarpeitaan hiekkalaatikoihin.. kukka penkkeihin kylläkin ja tuonne metsään..
Ja kyllä minä vätiätn,että kissa mikä on petoeläin nauttii enemmän luontaisesta olemisesta. Eikä hiiriä syövällä kissalla ole edes virtsakiviä mitä on näillä lellikissoilla..
Minustakin on täysin hullua, kuinka paljon kissoja kuljeksii kaupungeissakin vapaalla jalalla. Itse asun omakoti-/rivitaloalueella muutaman kilometrin päässä suuren kaupungin keskustasta, ja täälläkin niitä kävelee tien varsilla ja toisten pihoissa. Mitä niiden omistajien päässä oikein liikkuu?