"Pidä vielä mahassa, turhan siro vielä syntymään" - hmm, kohta laskettu aika
Puolitoista viikkoa laskettuun aikaan ja vauva kuulemma hädin tuskin kolmikiloinen nyt. Terveydenhoitaja sanoi, että pidä vielä mahassa ainakin sen kaksi viikkoa, saisi vauva lisää painoa. Tietysti hieman huumorilla tuo toteamus, mutta itseä mietityttää miksi vauva sitten on niin sirpakka.. Onko tosiaan haittaa jos nyt syntyisikin? Itse olen hoikka, pituutta kumminkin keskiverron tai hieman yli (vaille 170). Pitäisikö tässä ruveta syömään kaksin verroin, auttaisiko että vauvan paino nousisi?
Kommentit (37)
Luuletko kehitysmaissa syntyvän nelikiloisia vauvoja?
Kukaan ei ollut huolissaan eikä kehotettu pitämään mitenkään sisällä tai olemaan erityisen varovainen. Todettiin vain, että kolmikiloinen sieltä tulee, jos syntyy laskettuna aikana. Ehkä oman vauvasi kasvu on pysähtynyt ja siksi varoittelevat?
Esikoinen syntyi rv 39+0 ja oli 2900 g painava ja 47 cm pitkä eli melko lyhyt. Ihan normivauvana pidettiin muuten, mutta syöttövälien piti olla sairaalassa olon se 3 tuntia, koska kyse oli alle kolmikiloisesta. Vaatetta piti olla helteistä huolimatta kaksinkertaisesti, kun pienet palelee helposti. Lisämaitoa lisäksi annettiin sairaalassa, kun ei uskottu, että maitoa voi tulla niin paljon kuin multa todella tuli...
Neuvolassa oli painokontrollia viikon välein ekat 4 viikkoa sitten 2 vkon välein ja 2 kk:n jälkeen normaalisti kerran kuussa. Painoa tuli vauvalle vähän alarajoilla, vaikka imetys sujui hyvin, ja siksi välillä pumppasin vauvalle tuttipulloon maitoa, kun en tiennyt, osaako syödä kunnolla vai ei. Välillä meinasi epäusko tulla ja ajattelin, että maito ei riitä, vaikka joka imetyksellä maidonkerääjät täyttyivät... :) 1-vuotiaana meidän vesseli painoi sitten 9300 g eli ihan koko ajan kasvoi tasaisesti omalla käyrällään, vaikka ei suuren suuri ole edes nykyään (4-vuotiaana 105 cm ja 16 kg eli ihan normaalisti).
Pikkukakkonen syntyi kaksi viikkoa myöhemmin kuin esikoinen ja painoi 3400 g. Eli siis jos olisi syntynyt samoihin aikoihin kuin esikoinen, olisi ollut siinä kolmen kilon paikkeilla. Tällä olikin ongelmana syöminen, imetys ei oikein käynnistynyt, kun ei jaksanut imeä, painokontrolleissa ravattiin parin päivän välein ja lopulta otettiin sairaalaan sisään tutkimuksiin, kun 1,5 kk:n ikäisenä oli edelleen syntymäpainossaan.
Ei se pienipainoisuus merkitse, että imetys epäonnistuisi tai paino ei nousisi. Kyllä vauvat ovat ihan yksilöitä näissäkin asioissa! :) Kolmekiloinen vauva on ihan yhtä normaali kuin se nelikiloinenkin. Kun sain kakkosesta painoarvioksi rv 39 3800 g, olin kauhuissani, että joudun synnyttämään nelikiloisen, kun esikoinenkin oli niin pieni. Mahtuuko edes tulemaan jne. Lääkäri nauroi ja sanoi, että kolmesta kilosta 4,5 kiloon saakka vauvat ovat vielä aivan normaaleja ja vasta sitten voidaan alkaa puhua suurista vauvoista. Pienistä puhutaan, kun on alle kolme kiloa.
Ei muuten mahtunut se meidän vauva tulemaan alakautta, vaikka oli vain 3.4 kg eli turhaan se lääkäri naureskeli. ;)
ja syntyi rv 39+6 eli oli täysiaikainen.
Lapsen alhaiseen painoon ei ollut mitään näkyvää syytä. Myöhemmin ilmeni kehityshäiriöt ja 3 vuotiaana lapsi sai kehitysvammadiagnoosin. Lääkärit eivät ole ole sanoneet että alhaisella syntymäpainolla olisi tähän joku yhteys, mutta tiedä sitten.
minulle lääkäri sanoi ennen kuin lapsi syntyi että voi, voi, tulee pieni vauva.Parin tunnin kuluttua tuosta syntyi yli nelikiloinen lapsi. Ei minusta niinkään pieni!
ei tuosta enää paljon kasva ;) Voi sitten syötellä vauvaa masun ulkopuolella. Itsellä molemmat vauvat olleet vähän päälle kolmekiloisia, ja kaksi helppoa synnytystä.
no toki jos vauvan kasvu on pysähtynyttä vatsassa niin se kertoo jostakin...esim istukan vajaatoiminnasta jne ja silloin yleensä katsotaan parhaaksi että vauva syntyy pian kasvamaan kohdun ulkopuolelle. Mutta todellakin jos vauva vaan on "pieni" mutta kasvaa omalla käyrällään tasaisesti niin ei syytä huoleen pitäisi olla. syömällä enemmän et välttämättä saa vauvaasi kasvamaan yhtään sen enemmän.
kuten kertomuksista näkee niin vauvat on erilaisia. Ei voi yleistää että pienikokoisen alkuaika oli sen hankalempaa kuin 4-kiloisen, mutta uskon silti että lapsen on parempi kasvaa kohdussa täysiaikaiseksi, kuin kohdun ulkopuolella! Lääkäri sitten tekee päätöksen käynistyksestä, jos siihen on painavat syyt.
Meillä alku oli hieman hankalaa, mutta tärkeintä että vauva kasvoi... Hän on nyt yli vuoden ikäinen ja terve, kaunis lapsi..!
Painoarvio piti meillä paikkansa. Istukka oli pienehkö joten sekin vaikutti ehkä vauvan kokoon. Olimme tyytyväisiä että vauva syntyi vasta rv.38 koska olin vuodelevossa jo kuukauden ennen sitä, paikat auenneet osittain ja supisteli liikaa....
Eipä siihen vauvan painoon voi itse hirveesti vaikuttaa, kun syö terveellisesti niin se riittää.
Äidin oma syntymäpaino ennakoi lasten syntymäpainoja. Yleensä jos paljon poikkeaa äidin omasta syntymäpainosta, niin jotain häikkää raskaudessa ollut. (paitsi jos äiti itse ollut yli 4kg sokerivauva tai vaihtoehtoisesti SGA)
Meillä esikoisen painoarvio rv 37 2828g. Syntyi rv 41+3 ja painoi 3970g. Tyttö on aina ollut erittäin jäntevä ja helppo hoitaa.
Ja synnytyksestä sen verran, että loppujen lopuksi lapsen painolla ei ole paljonkaan helppouden kanssa tekemistä, vaan asennolla, jossa lapsi tulee ulos. Olen itse painanut 4200g syntyessäni ja äitini selvisi ainakin hengissä synnytyksestä :)
Tsemppiä, vauvasi kasvaa varmasti vielä!
Kiitos teille kommenteista! Tuli vain olo, että teenkö jotain väärin, onko lapselle tulossa hankaluuksia, pitäisikö itse syödä enemmän.. Että miksei vauva kasva "normaalisti" vaan taitaahan tuo kasvaa kun maha kuitenkin käyrillä menee. Vähän kaksijakoiset olot kun toisaalta itse toivoisi että syntyisi jo, painaa mahassa, mutta toisaalta nyt sitten ajattelee että kumpa pysyisi vielä kauan mahassa kasvamassa kerran niin pieni on..
Se on ainoa mahdollisuus, että lapsi kasvaisi sinun toimiesi takia huonosti.
Muuten se kasvu on kiinni istukan toimivuudesta ja siihen et voi vaikuttaa yhtään mitenkään.
No en ainakaan tietoisesti, mutta ilmeisesti olen siis itse laihtunut kun paino ei ole noussut ja vauvahan kuitenkin kasvanut koko ajan. Mutta ihan normaalisti tässä elellyt, syönyt aina kun nälkä on ja vähän muutenkin välillä:)
että lyhyt ja lihava vauva hukkuu vaippoihin paremmin kuin niin pitkä ja hoikka vauva. Lyhyt ja lihava tarvitsee vaippaan leveyttä ja saa samalla pituutta, jolloin vaippa on kainaloissa. Niin pitkä ja hoikka tarvitsee kapeutta ja saa samalla lyhyyttä ja pitkään vartaloonsa enemmän vaipattomuutta.
Itse olen pieni ja oma vauva oli 2,9kg, terve lapsi. Alussa myös unelias, sairaalasta kehoitettiin hieman herättelemään syömistä varten, jos liian kauan nukkuu(yli 4 t) Eipä siinä muuta erikoista. Verensokeria seurailevat alle 3kg painoisilta ainakin osassa sairaaloita.
Aina nuo arviot eivät pidä paikkaansa. Ystäväni lapsen piti olla myös tosi pieni ja siro: oli sitten 3,5kg/50cm eli ihan normaalin kokoinen vauva :)
Itse olen pieni ja oma vauva oli 2,9kg, terve lapsi. Alussa myös unelias, sairaalasta kehoitettiin hieman herättelemään syömistä varten, jos liian kauan nukkuu(yli 4 t) Eipä siinä muuta erikoista. Verensokeria seurailevat alle 3kg painoisilta ainakin osassa sairaaloita.
Aina nuo arviot eivät pidä paikkaansa. Ystäväni lapsen piti olla myös tosi pieni ja siro: oli sitten 3,5kg/50cm eli ihan normaalin kokoinen vauva :)
ite olen lyhyt 163cm ja pyöreä, silti teen siroja lapsia, joskin yli 3kg. Ei se siitä kiinni ole. Vauvat vain kasvavat eri tahtiin. Tuskinpa sinun huolissaan kannattaa olla :)
ja painoi 2,8kg. Tosin äiti oli todella laiha, isä taas oli tukeva. Esikoinen näillä oli myös tosi pienikokoinen.
Meillä esikoisella painoarvio 2vkoa ennen syntymää oli 3,6kg, mutta syntymäpaino 3,330kg.
Äidilläni heitti ultran painoarvio v. 88 naikkarilla aika pahasti (oli kyllä verensokeritkin pielessä). Painoarvio antoi 2kg liian vähän... ja kuukautta etukäteen oli sovittu käynnistys. Mutta eipä poika selvinnyt hoitovirheen takia :(
kommentillaan oikeita vauvoja.
Jos vauva painaa esim. 4kg se on vastasyntynyt lapsi?
Oma mielipiteeni on taas se, että 4kg on se oikea vauva. :) (Kaikkihan ne oikeasti ovat)