Me ollaan köyhiä ja mua vituttaa tämä köyhyys
Kommentit (26)
Kun ei töitä löydy, perustetaan oma yritys eikä jäädä himaan valittamaan.
yök kun olette heti toisen kimpussa. ei toi syyllistäminen auta. kaikkialla ei ole työpaikkoja tarjolla niin kuin pääkaupunkiseudulla. nykyään voi olla todella hyvä koulutuskin ja työtön. sitten ei saa alansa töitä mutta ei saa muutakaan kun työnantajat ajattelevat et hakee kuitenkin oman alan töitä eikä siksi palkkaa.
olla aika ruusuiset käsitykset työmarkkinoista, kun puhelinmyyntiäkin pidetään työnä, jolla perheellinen voisi saada juustoa leivän päälle.:) Siinä työssä on valtava vaihtuvuus, eikä syyttä. Siitä ei saa edes sellaista palkkaa että yksinasuva opiskelija vois itsensä elättää, puhumattakaan että sillä elätettäis perhettä ja maksettais hoitomaksuja ym.
Jos sillä tienaisi, työolot olisivat hyvät ja sillä voisi elättää itsensä, niin eihän ne samat firmat jatkuvasti hakisikaan uusia työntekijöitä :D Ihan paskaa hommaa... valehteluun ja verbaaliseen kikkailuun perustuvaa prostituutiota.
Kun ei töitä löydy, perustetaan oma yritys eikä jäädä himaan valittamaan.
Kaikki maahanmuuttajatkaan eivät perusta omaa yritystä, ja ani harva yritys tuottaa mitään voittoa perustamisensa jälkeen. Näkisin niin, että maahanmuuttajien pizzayrityksiä pitää aluksi pystyssä heidän oman porukkansa antama sosiaalinen ja taloudellinenkin tuki. Itse asiassa, jos sopparahaa ei tule jostakin muualta, yrityksen perustamisen kynnys on suhteellisen korkea. Lisäksi myös maahanmuuttajien firmoja menee konkurssiin. Mutta liike-elämää paremmin tunteva antakoon tarkempia tietoja, jos moinen palstalla luuraa.
...ani harva yritys tuottaa voittoa heti perustamisensa jälkeen.
...ani harva yritys tuottaa voittoa heti perustamisensa jälkeen.
ja tietävät hyvin, ettei heti voi voittoa odottaa. Jos ei omalta alalta löydy palkkatöitä, miksei perusta oman alan yritystä, jos nyt ei ole mikään ydinfyysikko. Taitaa vaan olla niin, että aika monelta suomalaiselta puuttuu nykyään se kuuluisia sisu ja sinnikkyys ja pitkäjänteisyys. Halutaan hetimullekaikkitännenyt ja jos ei sitä saakaan niin voi voi, sitten jäädään kotiin ja käännytään sossun puoleen.
Minuun teki taannoin erittäin suuren positiivisen vaikutuksen lehtijuttu, jossa haastateltiin nuorta kolmen lapsen ruotsinkielistä yksinhuoltajaa, joka teki kahta duunia pystyäkseen elättämään perheensä, mutta joka ei kertaakaan jutussa valittanut kohtaloaan, vaan antoi oivan esimerkin siitä, miten asioita tulisi oikeasti hoitaa. Perustavis ruikuttaisi jutussa miten vaikeeta on ja sossustakin saa niin vähän...
Firmat tarvitsee aina kirjanpitäjiä.
sitä noin vaan yrityksiä perustellaan, eikö pitäisi olla jokin kannattava liikeidea ensin?? Olen monta kertaa miettinyt, mitä voisin alkaa yrittämään, enkä todellakaan keksi mitään, mitä osaisin tehdä (varsinkin tuhat kertaa paremmin kuin muut), jota joku haluaisi ostaa. En ole siis ap.
Puhelinmyyntiin tosiaan pääsee yleensä kuka tahansa, mutta sieltä saa kyllä heti potkut, jos ei myy tarpeeksi, ja näitä tarpeeksi myyviä on hyvin vähän. Jos ei ole luonteeltaan yhtään sellainen, että osaisi luonnostaan kaupata ihmisille asioita, mitä he eivät tarvitse, niin ei puhelinmyynnistä tule yhtään mitään.
sen verran elämässään kotitöitä, hoitanut lapsia, siivonnut jne. että pystyisi halutessaan perustamaan kodinhoitopalveluja tarjoavan yrityksen.
sen verran elämässään kotitöitä, hoitanut lapsia, siivonnut jne. että pystyisi halutessaan perustamaan kodinhoitopalveluja tarjoavan yrityksen.
en ole ikinä hoitanut lapsia (ei ole vielä omia), kotisiivouksesta sain itse potkut (vaikka siivosin niin kunnolla kuin annetussa ajassa ehdin enkä katellut telkkaria tai muutakaan), joten tuskin tällaiselle palvelulle olisi minulta kysyntää.
Jos on lapsia kuvioissa, on ajateltava vähän laajemmin. Ei silloin yötäpäivää töiden tekeminen ole mitenkään ihailtavaa, vai onko sinun mielestäsi? Ahkeruus ja omatoimisuus ovat yleensä ihailtavia luonteenpiirteitä, mutta ne muuttuvat vähemmän kivoiksi, kun on lapsia ajateltavana. Ihminen ei ole työkone ja lapset ansaitsevat ja tarvitsevat läsnäolevan vanhemman.
...ani harva yritys tuottaa voittoa heti perustamisensa jälkeen.
ja tietävät hyvin, ettei heti voi voittoa odottaa. Jos ei omalta alalta löydy palkkatöitä, miksei perusta oman alan yritystä, jos nyt ei ole mikään ydinfyysikko. Taitaa vaan olla niin, että aika monelta suomalaiselta puuttuu nykyään se kuuluisia sisu ja sinnikkyys ja pitkäjänteisyys. Halutaan hetimullekaikkitännenyt ja jos ei sitä saakaan niin voi voi, sitten jäädään kotiin ja käännytään sossun puoleen. Minuun teki taannoin erittäin suuren positiivisen vaikutuksen lehtijuttu, jossa haastateltiin nuorta kolmen lapsen ruotsinkielistä yksinhuoltajaa, joka teki kahta duunia pystyäkseen elättämään perheensä, mutta joka ei kertaakaan jutussa valittanut kohtaloaan, vaan antoi oivan esimerkin siitä, miten asioita tulisi oikeasti hoitaa. Perustavis ruikuttaisi jutussa miten vaikeeta on ja sossustakin saa niin vähän...
Jos on lapsia kuvioissa, on ajateltava vähän laajemmin. Ei silloin yötäpäivää töiden tekeminen ole mitenkään ihailtavaa, vai onko sinun mielestäsi? Ahkeruus ja omatoimisuus ovat yleensä ihailtavia luonteenpiirteitä, mutta ne muuttuvat vähemmän kivoiksi, kun on lapsia ajateltavana. Ihminen ei ole työkone ja lapset ansaitsevat ja tarvitsevat läsnäolevan vanhemman.
on se niin ihanan asenteellista, että ei yhtään valita, kiillottaa vaan kruunuaan, ja lapset varmaan sitten istuu kotona äitiä odottamassa, mutta sehän on töissä yötäpäivää. En ymmärrä, miksi ihmisen pitäisi yrittää miellyttää muita ihmisiä ja niellä vaan kurja kohtalonsa sanaakaan valittamatta, ei siitä mitään palkintoa saa keneltäkään.
tarvitaan pääomaa, jota köyhä ihminen ei kerta kaikkiaan mistään saa, kun ei saa lainaakaan. Epärealistista ajatella, että yrityksiä polkaistaan pystyyn tuosta noin vain. Jokainen voi myös miettiä, milloin viimeksi on todella alkanut käyttää jotain tällaista yhden naisen/miehen yritystä ihan päivittäin, siis käynyt sieltä ostamassa sen saman minkä muut hakee lähikaupasta. Kovin moni ei sitten loppujen lopuksi mieti muuta kuin tuotteen hintaa ja helppoa saatavuutta. Esimerkiksi joku hassujen pipojen/sisustustarvikkeiden värkkääminen nettikauppaan on ihan kivaa puuhaa, mutta ei siitä oikeasti voittoa saa niin että sillä eläisi. Yrittäjyys menee usein suvuttain juuri siksi, että se elämäntyyli ja pääoma kulkee suvussa, ja omasta lähipiiristä saa sen kokemuksen, alkupääoman, tuen ja lastenhoitoavun mitä yrityksen pyörittäminen vaatii.
Mä myös kritisoin noita kahden työn tekijöitä, raatjanaisia jotka ylpeilvät sillä että eivät käytä yhteiskunnan tukia. Se, että lapset ei koskaan näe äitiään, viettävät pitkiä, pitkiä päiviä vuoropäiväkodeissa (jos yötöitä) ja saavat isompina pärjäillä yksikseen, ei tosiaankaan ole millään lailla järkevä ratkaisu lapsen kannalta. Mikä järki on tehdä lapsia, jos ei pidä heistä huolta, ole laittamassa nukkumaan, juttelemassa ja kuuntelemassa? Mieluummin mä näen, että ihminen elää sosiaaliturvan varassa kuin että hän menettää elämänsä ja lastensa elämän arvokkaimmat vuodet jotain mainoslehitä jakaen.
Ihan takuulla isommassa kaupungissa löytyy sekä töitä että harjoittelupaikkoja opiskelijalle. Miehesikin voisi saada kunnollista liksaa.
Muistan hyvin ajan jolloin olin juuri valmistunut työttömäksi (ei ansiosidonnaiselle) ja siippa vielä opiskeli. Silloin oli rahat melko tiukassa.
Sittemmin ollaan kummatkin päästy tienestiin ja rahatilanne luonnollisesti petraantunut työttömyysajoista. Ehkäpä sinäkin saat hyväpalkkaisen työn :)
Muistan hyvin ajan jolloin olin juuri valmistunut työttömäksi (ei ansiosidonnaiselle) ja siippa vielä opiskeli. Silloin oli rahat melko tiukassa. Sittemmin ollaan kummatkin päästy tienestiin ja rahatilanne luonnollisesti petraantunut työttömyysajoista. Ehkäpä sinäkin saat hyväpalkkaisen työn :)
vuosikausia jo olen ollut työtön ja joka arkipäivä töitä haen nyt opiskelen mutta edes ilmaista työharjoittelupaikkaa en ole onnistunut saamaan eli en saa opintoja loppuun. Rassaa niin tämä juttu että tuhtuu kuin koko perhe menisi rikki tämän asian takia.
oletko tehnyt anomuksia diakoniatyölle, seurakunnalle, että saisitte edes hetken helpotusta? On kuulemma mahdollista saada esim. lasten talvivaatteisiin rahaa.
olisi paikallaan isompi katsaus omaan tilanteeseen. Vuosia työttömänä.. miksi ? Miksi et hakeudu vaikka siivoojaksi vai estääkö joku asia terveydessä esim. sen? Jos et onnistu pitämään työpaikkojasi, mikä ihme käytöksessäsi voisi sen aiheuttaa? Voisitko radikaalisti muuttaa asennettasi eli ottaa ns. huonomman työn vastaan jos et ole edes hakkeutunut alasi ulkopuolisiin töihin vielä?
Miten miehesi? Mikä aiheuttaa pienipalkkaisuuden hänelle? Älkää ihmeessä erotko vaan turvautukaa toisiinne tässä ahdistavassa tilanteessa! Toivon teille elämänmuutosta ja rakkauden säilyttämistä vaikeina aikoina!
Nämä nyt vain kysymyksiä.
ai jaa. Mä tienaan ainaski 5 donaa kuus puhelinmyyjänä. Helppo ja kevyt duuni!