Hoi eroneet, missä vaiheessa ero on teillä varsinaisesti

Ei tarvinnut harkinta-aikaa ja ajatustyö eron suhteen oli jo tehty.

ja osin toinen oli ollut jo pitkään melko yhdentekevä molemmille. Ois kai sitä voinut jatkaakin, mutta nopeasti tehty eropäätös oli ihan oikea.

Tokalla kerralla lähdin väkivallan pelossa.



Vireille olen laittanut aina silloin kun muutan pois.



Mies ei kunnioita jos:

- Ei arvosta sinun itsemääräämisoikeuttasi vartaloosi ja esim. klähmii vaikka sanot että älä ja jatkaa

- On väkivaltainen tai muuten uhkaileva = omistaa

- Jos mielipiteesi ohitetaan tai vähätellään toistuvasti

- Jos mies puhuu alentuvaan sävyyn sinusta muitten paikalla ollen tai esim. "vitsailee" sinun kustannuksellasi.

- Jos kaipaat tukea ja apua tai olet sairas, mies vähättelee tunteitasi ja kipujasi, eikä auta.

Meillä erottiin riidoissa. Vuosia oli väännetty ja käännetty, välillä parempiakin aikoja, mutta viimeinen vuosi ihan helvettiä. Yhden ison riidan päätteeksi mies pakkasi tavaransa, jätti avaimen ja lähti. Palasi kyllä aamulla katuvana, mutta en päästänyt enää sisälle. Ero vireille seuraavana päivänä.

Erosimme, kun ehdottomasti kaikki oli tehty ja yritetty, ja jokainen muu ratkaisu olisi ollut vielä tuskallisempi kuin ero. Vaihtoehtona oli lähinnä toisen hidas kiduttaminen hengiltä. Mielen ja ruumiin terveytemme ei enää olisi kestänyt enempää.

ainakin minun mielestä. Minulla on tosi hyvät välit ex-mieheen, ja olen keskustellut asiasta myös hänen kanssaan, tosin hän on yhä sitä mieltä, että ero oli ainoa oikea ratkaisu.



Me ei oikeastaan riidelty edes hirveästi, minä olin vain onneton, koska huomasin, että mies ei rakastanut minua. Oli kyllä oikeastaan minulle kiltti ja empaattinen, mutta lähes kaikki muut asiat olivat perhettä ja minua tärkeämpiä. Vaikea selittää, mutta ulospäin olimme erittäin toimiva perhe, mutta mies ei vain osannut kunnioittaa minua ja "tykätä" ja rakastaa minua tarpeeksi.



Minusta olisimme voineet ehkä tehdä jotain liittomme eteen, mutta se olisi vaatinut muutoksia. Mies oli sitä mieltä, että jos tulee vielä minua vastaan monessa asiassa, tulee itse onnettomaksi.



Minun piti vain hyväksyä ero ja se, että mies ei enää rakasta.



Erosta on nyt kaksi ja puoli vuotta ja olen oppinut hyväksymään asian, vaikka ex-miestäni jollain tavalla kaipaankin. MInun elämäni lasten kanssa on nyt parempaa kuin ennen, mutta ex-miestäni silti joskus ikävöin.

mutta meillä mies piti minua itsestäänselvyytenä siihen asti kun löin eropaperit allekirjoitettavaksi ja kerroin lähteväni asuntonäyttöön. Varasi ajan avioliittoneuvojalle (siitä ei kyllä apua ollut) ja alkoi pistämään omia arvojaan uuteen uskoon. itse olin satavarma, että liitosta ei enää mitään tule ja sanoinkin sen monta kertaa. Kuitenkin puoli vuotta asioita selvitettyämme päätettiin pysyä yhdessä, tuosta on nyt aikaa 4v. Joskus näinkin.

mutta meillä mies piti minua itsestäänselvyytenä siihen asti kun löin eropaperit allekirjoitettavaksi ja kerroin lähteväni asuntonäyttöön. Varasi ajan avioliittoneuvojalle (siitä ei kyllä apua ollut) ja alkoi pistämään omia arvojaan uuteen uskoon. itse olin satavarma, että liitosta ei enää mitään tule ja sanoinkin sen monta kertaa. Kuitenkin puoli vuotta asioita selvitettyämme päätettiin pysyä yhdessä, tuosta on nyt aikaa 4v. Joskus näinkin.

Meillä oli vähän samoin ja minä oikeastaan luulin, että jos "uhkaan" avioerolla, niin asiat muuttuisivat. Mutta mies hyväksyikin asian ihan noin vain. Minulle se oli merkki siitä, että ei sitten tosiaankaan rakasta. Just tuota olisin toivonut, että asiat muuttuisivat ja kenties lähtis terapiaan mun kaa.

t. 7

mutta meillä mies piti minua itsestäänselvyytenä siihen asti kun löin eropaperit allekirjoitettavaksi ja kerroin lähteväni asuntonäyttöön. Varasi ajan avioliittoneuvojalle (siitä ei kyllä apua ollut) ja alkoi pistämään omia arvojaan uuteen uskoon. itse olin satavarma, että liitosta ei enää mitään tule ja sanoinkin sen monta kertaa. Kuitenkin puoli vuotta asioita selvitettyämme päätettiin pysyä yhdessä, tuosta on nyt aikaa 4v. Joskus näinkin.

Meillä oli vähän samoin ja minä oikeastaan luulin, että jos "uhkaan" avioerolla, niin asiat muuttuisivat. Mutta mies hyväksyikin asian ihan noin vain. Minulle se oli merkki siitä, että ei sitten tosiaankaan rakasta. Just tuota olisin toivonut, että asiat muuttuisivat ja kenties lähtis terapiaan mun kaa.

t. 7

niin kurkkua myöten täynnä koko miestä, että totesin eron olevan ainoa ratkaisu. No, onneksikävi näin, nykyään menee hyvin, kun toista ei kohdella kuin kodinkonetta.