Ulkopuolisuuden tunne perhekerhossa :(

Piirit on pienet ja niihin ei kaivata ulkopuolisia. Siksi olenkin etisnyt kontaktini muualta.

Tulipas väär lauserakenne...: haen siis katsekontakteja ihmisiin, jotta voisin heille edes hymyillä, mutta moni välttää katsomasta vieraampaa kasvoihin...



ap

niitä muita äitejä, anna lapsesi tutustua muihin lapsiin ja ystävystyä. Sitä kautta kyllä pikku hiljaa muutkin äidit lämpenee ja alkaa tehdä lähempää tuttavuutta. Tutustuminen ja "mukaan pääseminen" vievät aikaa, ole siis kärsivällinen.

Itse en ole edes uskaltanut mennä mihinkään kerhoihin, pelkään juuri sitä 'ylimääräisenä' oloa.

ei vaan jaksa enää yrittää tunkea toisten kuppikuntiin :)

Kun olet tuttu naama, sinuun on turvallisempaa tutustua.



Äläkä koko ajan juokse lapsen perässä vaan istu vaan tyynesti paikallasi ja seuraa katseella.

sulle siis jo moikataan, sehän on jo edistystä, eikös :)

Mee vaan mukaan juttuihin, tarjoudu tuomaan pullat seuraavalla kerralla.

Entäs kenen kanssa lapsesi leikkii? Voisitko jutella edes leikkikavereiden äideille? Kommentoida jotain lapsista?

Tai jos olet alueella uusi, niin mene mukaan kyselemään jotain.... vaikka bussiyhteyksiä, kysy hyvää parturia, missä lähin kirjasto, miten mennään nauvolaan, mikä olis hyvä kirppari...

Piirit on pienet ja niihin ei kaivata ulkopuolisia. Siksi olenkin etisnyt kontaktini muualta.

, eivät siis "sisäpiiriläisiltä", jotka eivät haluaisi muita joukkoonsa. Varmasti juttelisivat minulle, jos itse uskaltaisin/osaisin mennä luontevasti yleisiä asioita koskeviin jutteluihin mukaan.

Heistä ei siis kuitenkaan löydy "sosiaalista organisaattoria", joka huomioisi luonteesta puolesta myös uudet ja toisaalta itse olen näköjään vielä aikuisenakin tällainen ihmispelkääjä, siis koskee vieraita ihmisiä.

ap

tulee uusia ihmisiä, joita olet sitten ottamassa vastaan ja toivottamassa tervetulleeksi. Muodostat näin oman porukan.

meillä päin äidit kyllä alkavat kyselemään vaikka lapsen tossuista *Ai teilläkin on Robeezit, onpas kauniit, en ole nähnyt mallia' jne

Mutta jotkut "uudet" äidit tulivat helposti tutuiksi, ja toiset taas kävivät sen kerran kääntymässä, eikä heitä toista kertaa näkynytkään. Mulla on ollut vähän tapana "tuppautua", ja jos en saa osakseni vihaisia katseita, jään mukaan keskusteluun. Tietysti joskus käy niin, että eräät kattoo nenänvarttaan pitkin, sillon katoan takavasemmalle. Yleensä näissä kerhoissa on kuitenkin aina joku jolla on sen verran tilannetajua, että huomioi uudet vierailijat ja esim. kyselee jotain.

Olen itse ollut aivan samassa tilanteessa joitakin vuosia sitten.

Sitkeästi vain kävin kerhossa, ja yritin osallistua keskusteluun. Meni jokunen kuukausi, ja huomasin yllättäen olevani vakiokalustoa, ja toivottamassa uusia tervetulleeksi, ja kutsumassa ihmisiä leikkipuistossa mukaan.

Ajattele vain, että muutkin ovat väsyneitä pienten lasten äitejä, jotka hakevat kerhosta sosiaalisia kontakteja. Ne, jotka haluavat jutella rauhassa parhaan kaverinsa kanssa, kahvittelevat kotona!

Sittemmin perhekerho oli minulle pelastus ja henkireikä. Muuten en noihin ihmisiin juuri pitänyt yhteyttä, kahden muun äidin puh.no mulla taitaa olla. Tällä hetkellä suurin osa tuonaikaisista lapsista on samassa pk:ssa, ja näiden samojen mammojen kanssa touhutaan pk:n vanhempainyhdistyksessä.



Rohkeasti vain mukaan! Älä

anna heti periksi.

On se ihme, ettei aikuiset ihmiset haltsaa käytöstapoja sen vertaa, että huomioisivat kaikki seurassa olijat. Hävettää taas koko kansakunnan puolesta, koska ilmeisesti ongelma on laajalle levinnyt.

On se ihme, ettei aikuiset ihmiset haltsaa käytöstapoja sen vertaa, että huomioisivat kaikki seurassa olijat. Hävettää taas koko kansakunnan puolesta, koska ilmeisesti ongelma on laajalle levinnyt.

Joo, olen huomannut myös tuollaisen katsekontaktin välttämisen. Esim. tullaan kapeassa käytävässä vastakkain, siis juuri esim. leikkipuiston sisätiloissa, joissa kaikki siis kuulutaan kuitenkin samaan ryhmään (= siinä puistossa käyvät äidit), niin katsotaan vaan eteenpäin tai muka keskittyneesti omaan lapseen, eikä voida nostaa katsetta vastaantulijaan (ja tiestyti nyökätä/moikata/hymyillä), vaikka olisi muutaman sentin päässä.

Se on ihmispelkoa! Olet siis oikeastaan aika rohkea ap, koska uskaltaisit katsoa vierasta kasvoihin... :)

On se ihme, ettei aikuiset ihmiset haltsaa käytöstapoja sen vertaa, että huomioisivat kaikki seurassa olijat. Hävettää taas koko kansakunnan puolesta, koska ilmeisesti ongelma on laajalle levinnyt.

Joo, olen huomannut myös tuollaisen katsekontaktin välttämisen. Esim. tullaan kapeassa käytävässä vastakkain, siis juuri esim. leikkipuiston sisätiloissa, joissa kaikki siis kuulutaan kuitenkin samaan ryhmään (= siinä puistossa käyvät äidit), niin katsotaan vaan eteenpäin tai muka keskittyneesti omaan lapseen, eikä voida nostaa katsetta vastaantulijaan (ja tiestyti nyökätä/moikata/hymyillä), vaikka olisi muutaman sentin päässä.

Se on ihmispelkoa! Olet siis oikeastaan aika rohkea ap, koska uskaltaisit katsoa vierasta kasvoihin... :)

Hyvällä itsetunnolla varustettu ottaa muut huomioon!

Olen itskein hiukan arka menemään juttelemaan uusien ihmisten kanssa, eli juttelen yleensä niiden tuttujen tyyppien kanssa. Kuitenkin kun jonkun oudomman kanssa tulee jutusteltua, niin kyllä mä sitten puhua pälpätän ummet ja lammet. Eli ei muuta kuin sekaan vaan, siitä se lähtee.

Nyt kun seur. kerran menet sinne, katsot onko joku edes pienen hetken itsekseen lapsensa lähellä, vähän irti "piiristä", sitten sanot jotain (yritä miettiä valmiiksi) mitä tahansa, esim. onpas kiva paita tuolla pojallasi. Ja sitten, että minkähän ikäinen mussukkasi on. Jos toinen ei ole myötämielinen keskusteluun, anna olla, jos on niin siitä se lähtee. Pikkuhiljaa eri kerroilla yrität vaihtaa vaikka yhdenkin sanan, jonkun yksittäisen hlön kanssa.

Jotkut ovat torjuvia, toiset aloittavat siitä oikean keskustelun.



Olen itse 3 kertaa lasten kanssa vaihtanut asuinpaikkaa ja näin se on lähtenyt. Pikkuhiljaa olen saanut yhden tai 2 lähes ystävää kyseiseltä alueelta.

Paljon on ollut hakuammuntoja, keskustelukumppani on ihan toiselta planeetalta tai ei halua jatkaa juttua, mutta ei mun elämä siihen kaadu.



Sosiaaliset suhteet vaatii työtä, enää en taitaisi jaksaa uutta aloitusta.

Neuvolassa sanoivat esikoisen syntymän jälkeen että kannattaa käydä perhekerhossa niin sieltä saa uusia tuttavuuksia mutta yllätys olikin kun sinne menin että siellä näyttivät monet olevan jo omissa porukoissaan eikä kukaan tullut juttelemaan mitään tms. Itse yritin jutella muutamien kanssa mutta he vastasivat vain jotain lyhyesti ja lähtivät sitten pois, en käynytkään siellä sitten kuin pari kertaa.

Kuulostaa ihan yläasteajoilta, tai oikeastaan pahemmalta. Vain Suomessa tosiaankin..



Onneksi ei ole mitään pakkoa mennä tuollaiseen "sosiaaliseen" kerhoiluun mukaan! On sitä parempaakin tekemistä ja oikeita kavereita ja tuttuja jossakin ihan muualla.

Mun mielestä useinkaan ei ole kyse mistään sisäpiireistä, vaan siitä, että ihmisillä on vaan niin huonot sosiaaliset taidot. Ihmekös tuo; monethan olettaa ihan alaluokkalaiset osaa hoitaa kaikki ystävyyssuhteensa itse.



No asiaan: minusta tuossa tilanteessa kannattaa ottaa aloite omiin käsiin. Rohkeasti vain esittelet itsesi jokaiselle ja kerrot, että olet muuttanut alueelle.



Sitten jatkat tarinaa vaikka perhekerhon ohjelmasta, kahvivuoroista, lapsista tms.



Luulen, että useimmat ovat tosiaan kiitollisia siitä, että otat itse tilasi. Monilla vaan ei ole sosiaalisia taitoja sen vertaa, että tervehtisivät ja vetäisivät keskusteluun. Tyytyvät