Kompilkaatio jonka tiedät tapahtuneen sektiossa?
Kommentit (25)
Lisään tähän vielä, että kohdun ohentuminen useamman leikkauksen myötä, eli lapsilukumäärä jää pienemmäksi.
Toisaalta nämä keskustelut ovat hedelmättömiä: on ja tulee olemaan aina naisia, jotka tahtomattaan sektioon joutuvat. Heitä on turha pelotella tällaisilla ketjuilla. Todella harva sektioon oikeasti haluaa-mukavuussektioita ei Suomessa myönnetä.
missä sairaalassa olet töissä, jos siellä noin paljon komplikaatioita sattuu, että noihin kaikkiin em. viikottain törmäät? ;)
Prosentuaalinen todennäköisyys saada komplikaatio on kuitenkin -kiitos hyvien lääkäreiden- epätodennäköinen. Lohdutukseksi kaikille, jotka sektioon "joutuvat". Muistakaa myös, ettei äitiys ole siitä kiinni, eikä se ole yhtään huonompi synnytystapa, valitettavasti riskejä löytyy.
3 x harvinaisemmin kuin alatiesynnytyksessä - ja muistakaa, että suurin osa sektioista on hätäsektioita eli komplikaation riski on jo siksi iso.
Suomessa ei ole syntynyt tiettävästi yhtäkään lasta, joka sektion takia olisi menehtynyt. Sektion yhteydessä lapsia on kuollut, mutta he olisivat kuolleet joka tapauksessa alatiesynnytyksessäkin.
että istukkaani viillettiin hätäsektiossa , jonka seurauksena vuosin melkein 4 litraa verta .
Viiltoa jatkettiin sitten viistosti toiseen suuntaan .
Minä kävin kuulemma todella lähellä kuolemaa , yhdessä pienen poikani kanssa .
Sain todella pahat traumat tapahtuneesta .
Psykologit , psykoterapeutit jne on kaikki tulleet erittäin tutuiksi .
Sairastuin vakavaan masennukseen .
Onni onnettomuudessa , ollaan kaikki hengissä ja olen neljän ihanan lapsen äiti , vaikkakin hyvin yksinäinen ( olen yh ) .
Pelkotiloja tapaus aiheutti paljon .
En voinut voistua kotoa ensimmäiseen kahteen kuukauteen .
En voinut katsoa silmiin muita kun perheen jäseniäni. Muutoin aloin itkemään hysteerisesti .
toipuminen oli nopeaa ja haastan kaikki keksimään mitä vikaa lapsessa olisi ollut heti synnytyksen jälkeen, vauvana tai nyt :D. Ähäkutti!