Mulla on krooninen sairaus, joka saattaa tehdä elämästä helvettiä, ja mies vertasi sitä pokkana

sairaudestasi hulppeaa palkkaa olisitte miehesi kanssa samalla viivalla?

En usko, että miehesi tarkoitti vähätellä sairauttasi.

Voisit kai laskea sen palakasesi. Tai työkyvyttömyyseläkkeesi. Sairaana ei ole kivaa elää, mutta kyllä stressikin rampauttaa ihmistä. Se sairastuttaa pahasti pitemmän päälle.

sairaudestasi hulppeaa palkkaa olisitte miehesi kanssa samalla viivalla?

Ap

sieltä voi irtisanoutua milloin vain. Se, että tarvitsee palkan elämiseen ei muuta tätä tosiasiaa. Sairaudesta ei voi irtisanoutua, siitä ei pääse eroon, sitä on harvempi itse valinnut.

Otan osaa ap, että elämäsi muuttuu.

sairaudestasi hulppeaa palkkaa olisitte miehesi kanssa samalla viivalla?

Ap

että sairaus on osoittanut viime aikoina etenemisen merkkejä, ja minä olen sitä murehtinut. Kun puhuin tästä miehelle, mies sanoi:"No vilkasepa mun kalenteria ensi viikolle, niin tuntuu ehkä paremmalta."



Tietenkin sanoin miehelle, että mieti vähän mitä puhut, mutta ärsyttää, että työstressi on miehelle tavallaan valttikortti, joka vedetään esiin aina jos minulla on vaikeaa. Rahasta tässä ei ole kyse.



Ap

Kroonista sairautta ei kukaan valitse itselleen, työoloilleen ja työlleen voi jotakin tehdäkin.

sieltä voi irtisanoutua milloin vain. Se, että tarvitsee palkan elämiseen ei muuta tätä tosiasiaa. Sairaudesta ei voi irtisanoutua, siitä ei pääse eroon, sitä on harvempi itse valinnut. Otan osaa ap, että elämäsi muuttuu.

Lääketieteen kehitystä odotellessa...

Ap

Voisit kai laskea sen palakasesi. Tai työkyvyttömyyseläkkeesi. Sairaana ei ole kivaa elää, mutta kyllä stressikin rampauttaa ihmistä. Se sairastuttaa pahasti pitemmän päälle.

En ole ap, mutta sairastan itse vakavaa sairautta, josta lääkäri määräsi minut toistaiseksi sairauslomalle. Kelassa suuressa viisaudessaan päättivät minun olevan kotiäiti (jäin lasten kanssa kotiin, neuvoivat itse hakemaan sekä kotihoidontukea että sairauspäivärahaa), jota työtä kuulemma lääkärin lausunnon mukaan olen vallan kykenevä tekemään. Lääkäri kylläkin on kieltänyt rasittamasta itseäni (mm. siivoaminen kielettyjen listalla), ja lepäämään heti kun tuntemuksia tulee. Lääkärin lausunnossa myös sanotaan selvästi, että olen kotitöistä selvinnyt nipin napin...

No, ilman tätä sairauttani olisin hakenut uutta työpaikkaa, ja kiitos vuosien työkokemuksen, olisin terveenä toki työpaikan myös löytänyt.

Mitään vammaistukea ei todellakaan makseta, ja on todellinen ihme jos esim. itse tulen joskus saamaan sairauseläkkeen... ja kysehän ei olekaan kuin varmasti, vaikkakin luultavasti hitaasti, kuolemaan johtavasta sairaudesta.

kyky asettua toisen asemaan.



Niin minunkin mieheltäni.

vedät esille tarpeellisissa tilanteissa. Ehkä miehesi ei jaksa kuunnella sairastamisen raportointia, kun on itse väsynyt töiden takia. Et voi alkaa vähättelemään hänen uupumustaan sen suuremmalla oikeutuksella kuin hän sinun kroonista sairauttasi.

sairaudesta on kyse.



Ja joo sun miehes on ääliö jos vertaa sairautta stressiin. sanokoon ittensä irti ja menköön kaupankassaksi ei stressaa enää.

ev

siivouskin kysytty, että mikä sairaus teillä on?



Sen verran haluan sanoa, että välttämättä mies ei ole tarkoittanut pahaa, mutta kun olen ollut vakavasti sairaan ihmisen puolisona, niin elämä on oikeasti ollut tosi rankkaa. Niin henkisesti kuin fyysisesti. En koskaan kadehtinut toki sairastuneen asemaa, mutta siinä vaiheessa, kun itselle on siirtynyt tietoisuus siitä, että koko perheen pyörityksestä on vastuu usein henkisesti, fyysisesti ja taloudellisesti, niin se taakka on aika rankka. Sen lisäksi että pidät huolen siitä, että rahaa tulee taloon, että jos se rakas puoliso joutuu vaikka kohta työkyvyttömyyseläkkeelle, että olisi asuntolainaa vähän enemmän maksettuna eikä olisi ihan hirveän tiukkaa, niin siitä stressaa vähän toisella tavalla kuin että puoliso olisi terve.



Lisäksi kun toinen on sairas, niin yleensä kotityötkin kasaantuvat kaikki tuon harteille, joka käy töissä. On erittäin uuvuttavaa, kun on oikeastaan kuin lasten + toisen aikuisen yksinhuoltaja, mutta sillä erotuksella, että ei ole lupaa lähettää "lapsia" joka toinen viikonvaihde etävanhemmalle, että saisi hivenen levätä. Myöskään mihinkään ei voi valittaa, koska kaikki kuitenkin ajattelee, että "onhan teitä kuitenkin kaksi aikuista talossa".



Lisäksi on vielä se normaali työstressi, mitä nyt töistä tulee.



Kun nämä kaikki laskee, niin usein myös sen ei-sairastuneen puolison elämänpiiri kapenee. Hän ei yksinkertaisesti ehdi eikä jaksa harrastaa. Jos puoliso olisi terve, niin koko perheelläkin jaksettaisiin paljon paremmin tekemään jotain yhdessä, mutta jos toisen sairaus on sellaista ailahtelevaista sorttia, josta ei tiedä etukäteen että onko hyvä vai huono kausi menossa, niin usein ei jaksa tehdä sitten suunnitelmiakaan, että mitä tehtäisiin vaikka viikonloppuna. Luultavasti kun se viikonloppukin menee ihan vaan siitä viikosta toipumiseen ja niiden kotitöiden tekemiseen.



En missään nimessä halua sanoa, että se sairastuneen rooli olisi helppo ja etteikö puolison kommentit loukkaisia. Toisaalta tuo sairaus ei voi olla vaikuttamaan läheisiin ja siinä missä tavallaan se sairaus on seuraavat 40-50 tuska sille sairastuneelle, niin se on tietyn sortin henkinen, fyysinen ja taloudellinen vankila ja elämän kaventaja sille puolisolle myös.



Puhun tätä asiaa vakavasti sairastuneen ex-puolisona, vakavasti sairastuneen lapsena ja itsekin olen ajoittain erittäin vakavasti sairas. Ymmärtänen siis monenmoisia näkökulmia tähän asiaan. Myös tietoisuuteni siitä että miten raskasta on varsinkin lapsiperheessä sairastuneen rinnalla töissä käyden, lisää myös omaa tuskaani silloin kun itse sairastan ja en pysty edes omista lapsistani huolehtimaan.

marttyyriuteesi.

Hän tekee pitkää päivää, joutuu tod näk hoitamaan paljon kotiasioita, ja sinä jaksat aina marista sairaudestasi. Varsinkin kun tekstistäsi saa sen käsityksen että tilanne ei ole vielä pahimmillaan päällä kohdallasi.

Lähiomaisen sairastamista eläneenä pahinta ei ole ollut itse sairaus ja sen tekemä toimintakyvyn alenema, vaan sairauden hiipiminen identiteettiin. "säälikää minua, olen sairas. En voi suunnitella mitään, koska ehkä huomenna siarauteni on pahempi" Yleensäkin se että sairaus on identiteetissä niin vahvana, että sen varjolla voi jättää vastuun muille kaikessa. eikä tilanne parane parempana kautena, silloinkaan ei voi tehdä mitään, että sairaus ei taas ala pahenemaan.



Oletko perheessänne ainoa, jolla on oikeus valittaa?



Tässä vaiheessa tekisin hieman itsetutkiskelua, ja miettisin, että onko mies idiootti, vai olisikohan omassa käytöksessä jotain parannettavaa...?

asioilla on aina vähintään se 2 puolta. 13

omaan työstressiinsä! :( Miehellä on kieltämättä vaativa työ. Mutta hänelle maksetaan siitä hulppeaa palkaa ja pääsee sen ansiosta aikaisin eläkkeelle, jos niin haluaa. Musta se ei oikein ole verrattavissa siihen, että mun elämäni voi muuttua hiljalleen täydeksi tuskaksi ja jatkua sellaisena vaikka seuraavat 40-50 vuotta! :O Helvetti!

omaan työstressiinsä! :( Miehellä on kieltämättä vaativa työ. Mutta hänelle maksetaan siitä hulppeaa palkaa ja pääsee sen ansiosta aikaisin eläkkeelle, jos niin haluaa. Musta se ei oikein ole verrattavissa siihen, että mun elämäni voi muuttua hiljalleen täydeksi tuskaksi ja jatkua sellaisena vaikka seuraavat 40-50 vuotta! :O Helvetti!

palkkaa, joten sun ei tarvi huolehtia

talousongelmista. Minullakin on krooninen sairaus, joka voi pahentua milloin vaan ja köyhä mies.

Ite pitkäaikaissairaana varmaan heivaisin miehen pellolle tollasen kommentin jälkeen. Eipä kyllä ikinä mun mies tollasta sanoiskaan. Vaikka valittaisin kuinka sairaudestani, ei se oikeuta ikipäivänä vertaamaan sitä TYÖSTRESSIIN!! Mitä hittoa täällä puolustellaan, että "jos sä ootkin liikaa marttyyri" tai että "valitat sairaudestas koko ajan?" Varmaan sun mies aikuisena ihmisenä osaa sanoa sitten että valitus tai marttyyrius häiritsee, mut toi oli ala-arvonen kommentti. Ei voi miestäs puolustella mitenkään. Olen täysin sinun puolellasi.

että sairaus on osoittanut viime aikoina etenemisen merkkejä, ja minä olen sitä murehtinut. Kun puhuin tästä miehelle, mies sanoi:"No vilkasepa mun kalenteria ensi viikolle, niin tuntuu ehkä paremmalta."

Tietenkin sanoin miehelle, että mieti vähän mitä puhut, mutta ärsyttää, että työstressi on miehelle tavallaan valttikortti, joka vedetään esiin aina jos minulla on vaikeaa. Rahasta tässä ei ole kyse.

Ap

Eihän miehesi tuossa millään muotoa verrannut sairauttasi työstressiinsä. Miehen pointtihan oli se, että hänelläkin on just nyt raskasta. Loppu on sun omaa tulkintaasi ja kertoo ehkä enemmän sinusta kuin miehestäsi.

Mä olen sun puolella.