Miksi kaikki saa niin vanhana nykyään lapsia?

pitää olla koulut käyty, vakiduuni ja omistusasunto.



Itse en ajatellut niin, ehkä siksi että minä synnyin kun vanhemmat opiskelivat enkä koe sen olleen mitenkään negatiivinen asia. Vanhemmat hoisivat opiskelunsa loppuun, saivat mieleisensä työpaikat ja se omistusasuntokin löytyi sitten aikanaan. Ei minua haitannut että alle kouluikäisenä asuimme vuokralla opiskelija-asunnossa emmekä matkailleet. Tärkeintä oli että vanhemmat rakastivat, osoittivat sen ja antoivat aikaa :)



Aika samaa rataa on elämä kulkenut kuin vanhemmillani. Lapsi syntyi kun olin 25 ja gradua vaille valmis. Sen jälkeen olen valmistunut maisteriksi, mies tohtoriksi ja töitäkin on molemmilla piisannut. Omistusasuntoa ei tosin ole, koska kiikarissa on pari vuotta ulkomailla miehen post-doc projektin merkeissä.

Lapsi sai tulla hyvään parisuhteeseen toivottuna. Puoliso löytyi vasta yli 30 v.

no minä olen 34 ja jaksan ihan hyvin juosta lasten perässä. Pienen kouluun mennessä olen 40, kyllä siinä iässä ihmiset vielä ovat ihan hyvässä fyysisessä kunnossa.

Oletko varma, että ne kaikki muut ovat niin vanhoja kuin näyttivät olevan?

Suoraan sanottuna kenties en jaksaisi minäkään, jos olisin aloittanut lasten perässä juoksemisen jo vähän päälle parikymppisenä :-) Mutta koska sain lapset vasta 28-, 31- ja 33-vuotiaana, voimia on riittänyt mainiosti vielä tämän nelikymppisenä saadun iltatähdenkin perässä juoksemiseen. Vuonna 1915 syntynyt mummoni sai muuten esikoisensa samanikäisenä kuin minä, ja kuudennen ja viimeisen lapsensa vasta 44-vuotiaana.

Vanhin lapsi nyt 12 v ja olen ehdottomasti yksi nuorimmista vanhemmista esim. vanhempainilloissa. Se tuntuu jotenkin hassulta. Itse olen jo 38-vuotias, mutta muut vaikuttaa viisikymppisiltä.

toiset ehtii mitä haluu, toiset mitä osaa :)

ulkomailla aikaa viettäminen kannattaa aina, oli lapsia tai ei.

Ihan normaalia hankkia lapset hedelmällisenä aikana.



Äidinäiti sai lapsensa 31- ja 33-vuotiaana. Isänäiti synnytti nuorimman lapsensa 41-vuotiaana.



Ihan normaalia oli entisaikaankin hankkia lapsia vasta myöhemmällä iällä. Miksi kukaan haluaisi sitoa itsensä jo parikymppisenä lapsiin ja perheestä huolehtimiseen?



Opiskeluajat 19-27 -vuotiaana oli ihanan huoletonta nuoruutta. Sai reissata, mennä ja tulla ihan oman mielensä mukaan. Hyvin on nyt myöhemmin ehtinyt lapset hankkia, enkä siltikään tunne itseäni mitenkään "vanhaksi".

Omani syntyivät, kun oli 35 ja 38 v ja minusta täsmälleen oikeassa elämänvaiheessa. (Myönnettäköön, että tietysti vähän jännitti, kun aloitettiin yritys, että miten se näin "vanhalla iällä" onnistuu, mutta eka kierrosta tulivat kumpikin.)



Olin ennen lasten syntymää ehtinyt tehdä työuraa yliopistosta valmistuttani n. 10 v ja vakiinnuttaa asemani työelämässä. Työn ja perheen yhteensovittaminen tuntuu tässä vaiheessa helpolta, kun ei tarvitse antaa samanlaista jatkuvaa näyttöä kuin nuorempana. Olen myös ehtinyt matkustella ja harrastaa mielinmäärin. Elämän rauhoittaminen ei siis kirpaise. Talouskin on kivasti mallillaan, eivätkä runsaan vuoden kotona olot vedä sitä tiukille. Olosuhteen perheen perustamiselle ovat siis ihanteelliset. Lisäksi olen niin fyysisesti kuin henkisesti erinomaisessa kunnossa.

Moni tekee lapsensa ei ehkä vanhana, mutta vanhempana kuin sinä, koska haluaa ensin kunnollisen+mieleisen ammatin, vakaan taloudellisen tilanteen, pitkään kestäneen ja toimivan parisuhteen = hyvät edellytykset toimivalle perhe-elämälle. Se on kai ihan hyvä juttu.

miks kaikki tekee erilailla ku mä,

vaik mä oon aina oikeassa?

että työpaikkaa ei saa koulutuksesta ja yrityksestä huolimatta. Varsinkin julkisen alan töissä on projektia ja pätkätöitä tarjolla välillä jopa inhimillisyyden rajan tuolle puolelle.

Vanhemmat hoisivat opiskelunsa loppuun, saivat mieleisensä työpaikat ja se omistusasuntokin löytyi sitten aikanaan. Ei minua haitannut että alle kouluikäisenä asuimme vuokralla opiskelija-asunnossa emmekä matkailleet. Tärkeintä oli että vanhemmat rakastivat, osoittivat sen ja antoivat aikaa :)

Aika samaa rataa on elämä kulkenut kuin vanhemmillani. Lapsi syntyi kun olin 25 ja gradua vaille valmis. Sen jälkeen olen valmistunut maisteriksi, mies tohtoriksi ja töitäkin on molemmilla piisannut. Omistusasuntoa ei tosin ole, koska kiikarissa on pari vuotta ulkomailla miehen post-doc projektin merkeissä.

vanhempia? Joukossa voi olla sijaisvanhempia, isoäitejä tai muita sukulaisia. Minäkin olen sijaisäitinä lapsenlapselleni eikä sitä välttämättä monikaan lapsen koulukavereiden vanhemmista tiedä.

Nyt kun olen itse vielä alle nelikymppinen ja lapset menee kohta yläasteelle, alkaa elämä olla helpompaa ja itse olen vielä nuori. Mulla on paljon vielä hyviä uravuosia edessä, ja lasten kanssa on helppo matkustella ja tehdä kaikkea kivaa. Itsekin ehdin harrastaa monenmoista, kun ei miehen kanssa enää tarvitse suorittaa tarkkoja vahdinvaihtoja. Sain ekan lapsen 25-vuotiaana ja sitä ennen kerkesin kyllä reissata ympäri maailmaa,asua ulkomailla ja bailata, joten ei jäänyt nuoruuskaan ns. elämättä. Että kaikessa on puolensa.

Niin ja opiskelu kyllä onnistuu, vaikka on lapsia.

Siksi minäkään en jäänyt odottelemaan vakiduunia, vaan tein lapset kun muutoin oli sopiva tilanne, eli vakaa pitkäaikainen parisuhde, molemmat samaa mieltä asiasta jne.

että työpaikkaa ei saa koulutuksesta ja yrityksestä huolimatta. Varsinkin julkisen alan töissä on projektia ja pätkätöitä tarjolla välillä jopa inhimillisyyden rajan tuolle puolelle.

Elämä ei aina mene niinkuin suunnittelee. Minäkin sain sinun iässäsi eskoisen ja suunnittelin tekeväni nelikymppisenä kaikenlaista. Mutta sainkin lapsenlapsen hoidettavakseni. Mutta en ole katkera enkä kadu ollenkaan sijaisvanhemmaksi alkamista. Tässäkin tapauksessa oli onneksi, että sain lapseni nuorena.

Omat lapset ovat iältään 8 - 22-v. Hyvin jaksan juosta pienten perässä ja kasvattaa murkkujakin.

Se varmaan vääristää todellisuutta kun suuret ikäluokat tekivät 70-80-luvulla todella vähän lapsia ja nekin parikymppisinä. Omat isovanhempamme taas saivat varsin usein lapsia vielä nelikymppisinäkin. Nyt ollaan enemmän palattu normaalitilanteeseen, lapsia saadaan silloin kun se biologisesti mahdollista on.

ja yli kymmenennen lapsensa ollessaan 45-vuotias.

Tämä on ollut yhteiskunnallinen ihanne aina ja kaikkialla. Aikaisemmin tietty nuoret naiset menivät naimisiin itseään vanhempien miesten kanssa, jotka heidät elättivät, ja muutenkin joku 16v oli jo yhtä työkykyinen kuin aikuinen ja saattoi saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden vanhemmistaan.



Nykyään kouluttautuminen ja työmarkkina-aseman vakiinnuttaminen kestää, siispä ollaan taloudellisesti riippumattomia paljon myöhemmin kuin ennen.

missä iässä ihmiset lapsia hankkivat, mutta muistan itse lapsena hävenneeni isäni ikää. Hän oli 34-vuotias kun synnyin. Ala-asteella kaikkien muiden isät olivat kolmenkymmenen tienoilla ja minun sitten jo nelikymppinen.



Eihän iällä periaatteessa ole merkitystä, vaan ihmisen luonteella. Moni nelikymppinen voi olla paremmassa kunnossa kuin alle kolmekymppinen. Kuitenkin itse mietin aina isovanhempia, mitä vanhempia vanhemmat ovat, sen vanhempia ovat myös isovanhemmat. Jos monet hankkisivat 40-vuotiaana lapsia, olisi sukupolvien ikäero aikamoinen. Minusta on mukavaa, että meidän suvussa on 4 polvea elossa, eikä 2 tai 3. Tämä on tietty makuasia.

Meillä oli eilen ekaluokkalaisen vanhempainilta. Olin takuulla nuorin äiti, 29v. En ollut edes mikään teiniäiti saadessani esikoiseni, nuori kyllä. Monet olivat lähempänä viittäkymmentä. Suoraan sanottuna en jaksaisi itse enää kohta juosta pienten lasten perässä.

yleensä opiskelleet ja hankkineet vakaan toimeentulon ennen kuin ovat alkaneet hankkia lapsia.