Ylihuolehtivat vanhemmat pilaavat nykylapset, YleTeemalla tänään
mielenkiintoisia dokkareita nykylapsuuden omituisuudesta. Lapset kasvatetaan nykyisn pumpulissa, eivät enää osaa leikkiä yms.
http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/tiedetorstai-kesalla-2010
Kommentit (65)
Tuntuu, että teki niin tai näin niin me nykyajan vanhemmat ollaan ihan hakoteillä.
Jos lapsella on harrastus - on se ihan kamalaa kun pientä kiskotaan rankan pk-/koulupäivän jälkeen treeneihin.
Jos harrastusta ei ole - on se kamalaa kun ei mitään aktiviteettejä ole.
Jos äiti tekee pitkää päivää - ei hän ikinä näe lasta.
Jos äiti on kotiäiti - on hän kauhea laiska ja saamaton feministi.
Yritä tässä nyt sitten kasvattaa lasta maalaisjärjellä.
välttämättä. Yleensä se kertoo siitä, että lapsen ei ole annettu leikkiä. Päivät ovat täynnä harrastuksia tai sitten äiti ja isä seisovat kokoa ajan lapsen rinnalla "auttamassa". Yksin leikkivä lapsi koetaan kauhistuksen, nyt se ainakin syrjäytyy kun leikkii yksin!
Oma lapseni on nimittäin tarhassa joss joka päivä on varattu paljon aikaa vapaille leikeille: kaikki ulkoleikit ja myös osa sisälläoloajasta. Olen tosi tyytyväinen! Tottakai ohjattuakin ohjelmaa pitää olla, mutta itse olen kokenut todella tärkeäksi sen, että äitini on myös ollut ohjelmattoman oleilun kannattaja ja minulla on ollut runsaasti aikaa vapaaseen puuhasteluun.
Pyrin kierrättämään hyvää, eli lapsen pitkiä leikkejä ei kerätä aina illalla pois (jos leikki on loppunut niin sitten kyllä), saa rakennella majoja sisälle jne jne.
90-luvulla kun aloitin työni päiväkodissa oli lasten pääasiallinen toiminta leikki. Nyt vuonna 2010 se pääasiallinen toiminta on erilaiset virikkeet. Tuntuu että vuosi vuodelta sille vapaalle leikille on aina vaan vähemmän aikaa. Painostus virikkeiisin ja toimintaa täyteen ympättyihin päiviin tulee ylempää kasvatusvastaavilta ja vanhemmilta.
Väärään suuntaan ollaan menossa.
Meillä noudatetaan aika tarkkaan vasuja ja opseja ja ollaan ns. laatupäiväkoti. Se näkyy virikkeiden määrässä. Vapaatakin leikkiä on, mutta sen määrä on kaventunut selkeän huomattavasti liki 20 vuodessa. Osin ihan hyvä juttu, mutta pääosin ei aina mikään hyvä juttu. Se leikki kun pitää oppia varhaislapsuudessa eikä nelikymppisenä.
muutamia ertyistapauksia ja sitten yleistetään. Vai onko se pumpulia, kun alle kouluikäiset eivät vietä päiviään yksin ja jopa ekaluokkaisillekin on iltapäiväkerhot? herää kyksymys. Se, ettei osaa leikkiä, kertoo neurologisista ongelmista. Ja aina tämä yleistys: olet huono vamhempi, koska kasvatat lapsia tällä hetkellä, sillä kyse on nykylapsista yleisesti, ei vaan joistakin. Enpä usko tämän kovin pitkälle pätevän.
Itse olen nähnyt kyllä ihan riittävästi tätä "ei meidän lapsia tarvitse valvoa" -meininkiä, nähnyt uutisia hukkuneista ja kadonneista kakaroista ja vahtinut muiden lapsia, joiden hälläväliävanhemmat antavat lasten ampua toisiaan jousipyssyillä, poukkoilla isona laumana päät kolisten trampoliineilla jne. Kyllä hitossa on ennen annettu lasten tehdä mitä lystää, ja niin vaan on monta lasta menetettykin autojen alle, vesistöihin ja jokunen namusedänkin kyytiin. Jos lapset saa paremmin pidettyä hengissä katsomalla vähän perään ja kieltämällä hengenvaaralliset asiat, niin tuskinpa kuitenkaan heidän elämänsä on pilalla ja heistä tulee täysin kyvyttömiä ja tumpeloita ihmisiä. Ja tosiaan harvassa muussa maassa on lasten annettu elää pellossa vuosisatojen ajan, mutta kuitenkin ihan kohtuullisesti monet ulkomaalaiset ihmiset ovat menestyneet elämässä ja niin vain talous ja yhteiskunta pyörii muuallakin kuin meillä.
Tuon ohjelman pointtina on nimeomaan se, että lasten reviiri on pienennetty kotipihaan tai aikuisten valvovan silmän alle. lapset osaavat eriomaisesti selvittää sääntöjä keskenäänkin ja kolhuja sattuu aina.
Sinä taidat olla näitä pelkääviä venhempia.
tärkeintä muistaa kohtuus. Eli ei vahdita hulluna jokaista askelta, mutta ei myöskään anneta hillua ilman valvomista ihan missä ja miten vaan. Ja tietty pitää huomioida myös lapsen ikä ja persoona, pienempiä ja hurjapäisempiä pitää valvoa enemmän. Ja myös ympäristö, jos on paljon lasta houkuttavia vaaranpaikkoja kuten vesistöjä, korkeita jyrkkiä kallioita yms. pitää valvonnan tietysti olla kattavampaa.
Tuon ohjelman pointtina on nimeomaan se, että lasten reviiri on pienennetty kotipihaan tai aikuisten valvovan silmän alle. lapset osaavat eriomaisesti selvittää sääntöjä keskenäänkin ja kolhuja sattuu aina.
Sinä taidat olla näitä pelkääviä venhempia.
Minäkin olen sitä mieltä, että nykylasten leikin väheneminen johtuu pitkälti liian ohjelmoiduista päivistä. Tähän sisältyy sekä jo pienten lasten harrastuksissa kuljettaminen että istuttaminen tv:n, tietokoneen tai pelikonsoloiden parissa (siinä vierähtää äkkiä tunti tai kaksikin - ja ilta on taas ohi). Lisäksi vaikuttaa varmaan yleinen ympäristön turvattomuuden lisääntyminen, lasten ei uskalleta antaa enää niin vapaasti touhuta ja vaeltaa pitkin pihoja.
Me asumme tietoisesta valinnasta maalla ja täällä lapsemme voivat leikkiä "vanhanaikaisesti" hyvin vapaasti ulkona kavereiden kanssa, hyvin erilaisissa ja monipuolisissa ympäristöissä. Meillä on myös sääntönä sama kuin jollain edellisellä: kavereiden kanssa ei koskaan pelata tai katsota tv:tä. Kun tulee kavereita, heidän kanssaan leikitään!
Niin ja lapsemme osaavat tosiaan leikkiä, saavat kiipeillä, rakentaa majoja, lutrata vedellä, käydä metsäretkillä jne.jne =)
Meillä kyllä lapset leikkivät tuossa "pihoilla" ihan niinkuin minä aikoinani 80 -luvulla Suomessa. Ajavat potkulaudoilla, kaivavat mutaa, juoksevat, hilluvat, kiipeävät puuhun, leikkivät toistensa takapihoilla ja rakentavat etanoilla palatsia, kuulemma... : )
Esikoinen on vasta 5 kk, mutta ollaan jo juteltu miehen kanssa, että vahditaan ja kielletään ja komennetaan ne todella hengenvaaralliset asiat (=pyörällä ei saa kaahailla autotiellä, vahditaan rannalla tarkasti jne.), mutta sitten pienemmissä asioissa lapsi saa itse oppia kantapäänkin kautta asioita. Lähimetsässä seikkailu kaveriporukassa on ok, kalaan pääsee iskän mukaan kun haluaa, puukon saa käteensä jo varmasti alle kouluikäisenä mutta vain iskän opastuksessa jne. Maalaisjärkeä kehiin!
tärkeintä muistaa kohtuus. Eli ei vahdita hulluna jokaista askelta, mutta ei myöskään anneta hillua ilman valvomista ihan missä ja miten vaan. Ja tietty pitää huomioida myös lapsen ikä ja persoona, pienempiä ja hurjapäisempiä pitää valvoa enemmän. Ja myös ympäristö, jos on paljon lasta houkuttavia vaaranpaikkoja kuten vesistöjä, korkeita jyrkkiä kallioita yms. pitää valvonnan tietysti olla kattavampaa.
Tuon ohjelman pointtina on nimeomaan se, että lasten reviiri on pienennetty kotipihaan tai aikuisten valvovan silmän alle. lapset osaavat eriomaisesti selvittää sääntöjä keskenäänkin ja kolhuja sattuu aina.
Sinä taidat olla näitä pelkääviä venhempia.
pojalleen, ettei sille saa kukaan sanoa vastaan päiväkodissa. Pojan pitää saada tehdä mitä haluaa, jotta ei ala itkemään ja saa jotakin ahdistusitkupotkuraivaria jonka seurauksena hän voi kuulemma muuttua siniseksi (!!!???). Arvatkaa oppiko poika (nyt siis 5 v) suunnilleen päivässä että voi tehdä mitä lystää jos vaan tarpeeksi jaksaa itkulla uhkailla....
Ja varmaan koskevat tiettyä ryhmää lapsia.
Eiköhän tuo ole hieman eri homma täällä Suomessa...
Kyse on varmaan affektikohtauksesta? Eli menee tajuttomaksi?
Meillä tyttö saa noita, eikä olis tullut kyllä mieleenkään tuollaista lappua lääkäriltä hakia.. Eipä ois muuten myöhästä vieläkään, pitäskö käydä..?=D
Ei mutta oikeesti, meillä tytön kohdalla on pyritty vain siihen, että ei kolauta päätään pahasti (kaatuu siis suorilta jaloilta). Alunperinkin jo puhuttiin, että ei anneta tytön käyttää hyväkseen tuota (minkä ne oppii, kun kasvavat).
Ja voi kuinka ihanaa on lukea, että muutkaan ei anna pelata kun on vieras!! Meilläkään noin ei tehä, mikä aiheuttaa joskus mankunaa vieraissa. Tosin pelikone on minun ja poikakin sanoo että se on äidin kone, ei sitä saa pelata ilman lupaa.. =D
Tota eikö nuo olleet brittidokkareita?
Ja varmaan koskevat tiettyä ryhmää lapsia.Eiköhän tuo ole hieman eri homma täällä Suomessa...
on ehkä himpun verran erilaista elämä jossain Lontoon esikaupungissa, jossa lapset kuljetetaan autolla joka paikkaan ja varmaan tosiaan kuljetetaan ohjatusta toiminnasta ja hoitajalta toiselle, kuin tämä meillä suomessa.
Mutta niin vain tästä saavat ihmiset, jotka niin haluavat, ajatella taas että lapsille ei saa asettaa mitään sääntöjä ja kieltoja ja lasten kuuluu saada liehua pitkin poikin ilman mitään valvontaa. No, kukin tekee miten lystää, mutta itse olen mieluummin "pelkäävä vanhempi" kuin se huithapeli, jonka 2-vuotiaat mellastavat keskenään pitkin maita ja mantuja ja joita naarataan lähivesistöstä. Varmaan pilaan lapseni tällä menetelmällä ;)
"Lapsilla oli ennen tapana kokoontua yhteen leikkimään eikä vanhempia näkynyt mailla halmeilla."
Onko jotenkin ihannoitavaa, ettei vanhempia näy mailla halmeilla?????
Kyllä vanhempien täytyy olla perillä lastensa puuhista ja sijainnista. Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän tietysti lisääntyy lapsen oma vapaus ja vastuu. Mutta kyllä pienistä koululaisista täytyy vielä huolehtia, sopia heidän kanssaan turvalliset leikkirajat jne.
Mitä teidän lapsenne muuten oikein puuhaavat, elleivät leiki?? Kyllä meidän lapsemme vaan leikkivät. Kotona ollessaan he leikkivät kahdestaan ja pihalla kavereiden kanssa. Porukassa lapset leikkivät kotileikkejä nukeilla, ovat piilosta tai kirkonrottaa, hyppivät trampalla, laskevat mäkeä jne vuodenajasta riippuen.
Näin Jyväskylässä vuonna 2010.
"Lapsilla oli ennen tapana kokoontua yhteen leikkimään eikä vanhempia näkynyt mailla halmeilla."
Onko jotenkin ihannoitavaa, ettei vanhempia näy mailla halmeilla?????
Kyllä vanhempien täytyy olla perillä lastensa puuhista ja sijainnista. Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän tietysti lisääntyy lapsen oma vapaus ja vastuu. Mutta kyllä pienistä koululaisista täytyy vielä huolehtia, sopia heidän kanssaan turvalliset leikkirajat jne.
Ai tulee olla perillä? Äläs nyt, lapset saavat siitä traumoja. Ja erityisesti siitä, jos äiti kieltää tekemästä jotain missä lapsi voi satuttaa itsensä pahasti.
Minusta tässä mennään nyt ihan naurettavasti ääripäästä toiseen, eli kun jossain dokkarissa puhutaan YLIHUOLEHTIMISESTA, suomimammat vetävät johtopäätöksen, että lapset tulisi jättää oman onnensa nojaan ja laskea vain ovesta ulos heti kun kävelemään oppivat hankkimaan "selviytymisen taitoja". Joo-o. Sitä varmaan siinä dokkarissakin tavoiteltiin. Tulee selviytyviä lapsia, jotka hankkivat itsensä ja toisensa hengiltä ja pelaavat omilla lasten säännöillään kun kukaan aikuinen ei ole katsomassa perään.
Tulee selviytyviä lapsia, jotka hankkivat itsensä ja toisensa hengiltä ja pelaavat omilla lasten säännöillään kun kukaan aikuinen ei ole katsomassa perään.
että kyllähän sitä ihan tarpeekseen näkee lapsia, joiden vanhempia ei näy mailla halmeilla. Usein he ovat sitten niitä, joita ulkopuoliset joutuvat opastamaan ja kieltämään. Eli siinä tulee sitten se hyöty. Vanhempien ei tarvitse itse huolehtia nappuloistaan, kun joku naapurin täti kuitenkin katsoo etteivät ne huku uimarannalla tai kieltää kiipeämästä katolle, hillumasta vaarallisesti tien varrella jne.
Eli ihan oikeasti - koskaan ei varmasti ole toiminut se, että pienet lapset menisivät ilman aikuisen opastuksen tarvetta keskenään. Kyllä siellä aina joku ohikulkija joutuu puuttumaan tilanteisiin ja autoilija tekemään äkkijarrutuksen. Kyllä lapset aikuisia tarvitsevat tiettyyn ikään asti valvojakseen.
Päiväkodeissa on leikkiaikakin vähentynyt. Kuinka monesti olenkin törmännyt vanhempiin jotka vaativat sitä virikettä. Valitetaan jos ei ole retkeilty, tehty kädentaitoja riittävästi jne. Tänä päivänä paljon uusavuttomia vanhempia, jotka eivät kotona jaksa tehdä mitään lastensa kanssa. Kaiken pitää tapahtua päiväkodissa.
sanon tähän vaan sen, että läksyt on vanhempien, ei ip-ohjaajien vastuulla. Ei niiden ohjaajien tehtävänä ole tarkistaa että mitä läksyjä kenellekin 15-50 kerholaisesta on tullut, onko kaikki merkattu ja tehty ja tapella sitten muksujen kanssa niistä läksyistä, kun ei kaikkien kuitenkaan tarvitse niitä kerhossa tehdä ja siihen sitten vedotaan.
Meillä ip-kerhossa ohjaajat paasaavat tätä nyt ja se on sitten syy sille, että lasten ei tarvitse tehdä siellä läksyjä.
Niinkuin lapsen kehitys vääristyisi, jos hän tekee läksyt koulun jälkeen ja sitten leikkii 3 - 4 tuntia kaverien kanssa.
Me ollaan kotona vasta viiden maissa, lapsi katsoo lastenohjelmia ja me syömme ja sitten kello onkin vaikka mitä, lapsi umpiväsynyt ja läksyt tekemättä.
Ja onhan toki se puistossa ohjailu helpompaa kun panee vain lapset ulos loipottamaan.
Meillä kuitenkin leikkii sitten illat siskon kanssa ja viikonloput naapurien kanssa.
Mutta tämä on nyt sitten se uusin lyömäase, jolla vanhempia hutkitaan!
90-luvulla kun aloitin työni päiväkodissa oli lasten pääasiallinen toiminta leikki. Nyt vuonna 2010 se pääasiallinen toiminta on erilaiset virikkeet. Tuntuu että vuosi vuodelta sille vapaalle leikille on aina vaan vähemmän aikaa. Painostus virikkeiisin ja toimintaa täyteen ympättyihin päiviin tulee ylempää kasvatusvastaavilta ja vanhemmilta.
Väärään suuntaan ollaan menossa.