Keltinkangas sanoo telkussa, että lapsena koetut ero-ongelmat näkyy 40-50 vuotiaana

Ihmiset eroavat joskus. Ei voi mitään, ikävä kyllä.

En oikein usko, että tällaista on edes tutkittu. Taitaa olla vain tutkijan omaa olettamusta.

ja vaikuttaa ihmisen kiintymyssuhdetyyliin on tutkimustietoa sekä siitä, että ihmisen kiintymyssuhdetyyli korreloi selvästi masennus- ja ahdistusalttiuden kanssa.

puhkeaa esille 40-50 iässä.

puhkeaa esille 40-50 iässä.

tod.näk. muutkin lapsena koetut vaikeudet ilmenevät samoina oireina. Jos perheessä on alkoholismia, henkistä/fyysistä väkivaltaa jne. niin kyllä ihminen alkaa herkästikin oireilla aikuisena, vaikka vanhemmat eivät olisikaan eronneet. Ehkä olisi pitänyt...

ei se ero ole aina pelkästään huono asia lapsenkaan kannalta, ei kannattaisi olla ihan puusilmäinen.

muutkin vaikeudet varmasti näkyvät, niistä vain ei ollut nyt puhetta. Kyllä myös Keltinkangas ymmärtää sen ja on mielestäni maininnutkin siitä, että joskus ero on välttämätön, mutta ehkä hän haluaa jälleen yhteiskunnallista keskustelua myös siitä, kuinka usein se todella on välttämätön?



Minä henkilökohtaisesti uskon, että nykyisin erotaan liian helposti. Ihmisten itsekkyys, haaveet ja odotukset avioliitosta ovat liian korkealla, nykyinen media on omiaan ylläpitämään kaikenlaisia fantasioita.



On varmasti tilanteita, jolloin on erottava, eikä kodin vihamielinen ilmapiiri ole taatusti hyväksi lapselle ja kuluttaa myös aikusia, vaikuttaa varmasti työkykyyn, sairastavuuteen yms. kaikkeen elämässä ja elämänvalinnoissa.



Itse toivoisin, että ihmiset uskaltaisivat hakea apua parisuhdeongelmiinsa sekä pariterapiasta, että yksilöterapiasta tarvittaessa. Tuolloin voi ainakin sanoa yrittäneensä kaikkensa. En itsekään jatkaisi avioliittoa, jos minua petettäisiin, olisi päihdeongelmia tai väkivaltaa parisuhteessa.



Jokaisen ihmisen elämässä on traumoja: joskus on asioita, joille ei voi mitään. Avioero on varmasti menetys koko perheelle ja pettymys ihan kaikille osapuolille.

Kuuntelitko haastettelun kokonaan?



Kyse oli nimenomaan PIENISTÄ lapsista ja erityisesti siitä jos lapsi joutuu vaihtamaan kotia joka viikko. Muistaakseni Keltikangas korosti, että on aivan eri asia puhua vaikka kouluikäisestä lapsesta kun alle komevuotiaasta.

koska lapsi kokee tulleensa hylätyksi. Avioero on erokokemuksista massiivisimpia pienelle lapselle, mutta myös muista syistä johtuvat erokokemukset etenkin ensisijaisesta vanhemmasta ovat pienen lapsen kehitykselle haitallisia.

mutta haastattelu oli hyvä ja puhui asiaa.



Hän kehoitti aikuisia vastuulliseen vanhemmuuteen: ei erota silloin kun lapsen tärkein kehitysvaihe on menossa ( alle 3-v). Poikkeusena tietenkin, jos perheessä on väkivaltaa, alkoholismia tms.

lapsuusajan traumat tuli pintaan ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Se oli todella ahdistavaa aikaa, sairastuin myös masennukseen silloin. Ja olin alle 30 v.

Aina olen kokenut turvattomuutta, hylätyksi tulemisen pelkoa, huonoa itsetuntoa, tunnetta siitä etten kuulu mihinkään ja etten ole minkään arvoinen.

ei ole montaa, jotka olisivat 40-50-vuotiaita ja joiden vanhemmat ovat eronneet. Se oli melkein mission impossible siihen aikaan.

lapsuusajan traumat tuli pintaan ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Se oli todella ahdistavaa aikaa, sairastuin myös masennukseen silloin. Ja olin alle 30 v.

Aina olen kokenut turvattomuutta, hylätyksi tulemisen pelkoa, huonoa itsetuntoa, tunnetta siitä etten kuulu mihinkään ja etten ole minkään arvoinen.

Itsellä tämä tuli esiin toisen lapsen syntymän jälkeen, 32-vuotiaana.

Vanhempani olivat harvoin läsnä, olivat uraihmisiä, meillä oli milloin mitäkin hoitajia, tätejä, mummoja ym. Muistan kysyneeni jo lapsena isältä, miksi ei rakasta minua. Isä sytytti sikarin, silitti päätäni ja sanoi että rakastaa kyllä, sitten auton ovi kävi taas.

kiintymyssuhdetyyliin on muitakin kuin avioero, ihan vain tunnetasolla torjutuksi tuleminen toistuvasti - siis se ettei tule hyväksytyksi kuin "kilttinä lapsena" - aiheuttaa kiintymyssuhdehäiriöitä ja vaikutuksia mielenterveyteen. Toisen tai kummankin vanhemman kuolema on toisentyyppinen rankka erokokemus.



Kyllä 40-50 -kymppisillä on erokokemuksia takanaan-

Lapsi vaan tulee paljon tietoisemmaksi mitä vanhemmaksi kasvaa. Kaikki on kiinni vanhemmista ja siitä miten he suhtautuvat toisiinsa ja lapsiin, lapsen iällä ei ole mitään merkitystä siinä asiassa miten ero lapseen vaikuttaa.



Paitsi että mitä nuorempi, sitä vähemmän se tajuaa/muistaa.

ei ole montaa, jotka olisivat 40-50-vuotiaita ja joiden vanhemmat ovat eronneet. Se oli melkein mission impossible siihen aikaan.

Olen syntynyt -67, vanhempani erosivat -68, olen nyt 43-vuotias.

Ja allekirjoitan kaiken tuon...masennukset, tyhjyydet, irrallisuuden tunteet ym.

kasvanut niiden ohitse. Koska just nyt mulla on parempi olo kuin koskaan ennen elämässäni.

Tiedän, että mitä vastaan tulee, se on otettava, mutta mä pärjään kyllä. ;o)

Hän on ammattilainen, eikä todellakaan esitä mitään omia hajatelmiaan tai olettamuksiaan faktoina.

Vuoden professoriksi nimitettiin 2008.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Liisa_Keltikangas-J%C3%A4rvinen

En oikein usko, että tällaista on edes tutkittu. Taitaa olla vain tutkijan omaa olettamusta.

Omat vanhempani erosivat varmaan viisi kertaa ennen kuin lopullinen ero tuli ollessani 12-vuotias. Olen nyt 36-vuotias eikä mitään traumaa vieläkään havaittavissa - ei masennusta, tyhjyyttä, irrallisuutta. Asuin aina äidin kanssa, joka kyllä oli luotettava, mutta isästäni pidin aina enemmän.



Vieläkö tässä pitää odotella jotain lapsuudesta aiheutuvia kriisejä vai milloin voin huokaista helpotuksesta?