TV1 juuri nyt Keltikangas-Järvinen: 1 vrk + lapsen ikä voi olla max erossa

tässä kommentissa (kuten koko keskustelussa) implisiittisesti oletetaan, että ero ÄIDISTÄ on traumaattista.

Lapsellahan on nimittäin aina luonaan sen vanhempi myös siellä vuoroviikkoperheessä.

Ongelmalliseksi tämän rakenteellisen oletuksen tekee se, että ero ISÄSTÄ siis ei ole traumaattista, ei Keltinkangas-Järven, eikä av-mammojen mielestä. Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että sekä isä että äiti pystyvät olemaan hyviä vanhempia.

Toisaalta nostetaan heti esille se, että kun KAIKILLA ei ole sitä turvallista vuoroviikkokotia. Näin on. Mutta kaikilla ei ole sitä turvallista ydinperhekotia tai yksinhuoltajakotiakaan. Siltikään se ei oikeuta kategorisesti koko perhemallin kieltämistä niissä tapauksissa.

Lisäksi jos sanotaan, että pitkä ero vanhemmasta on lapselle traumaattista (mistä tuskin ollaan eri mieltä?), onko tällä sanomalla mitään arvoa jos ei pystytä antamaan jotakin turvallista nyrkkisääntöä samalla? Jos siis motiivina on saada jonkinlaista huomiota lasten vanhemmilta tälle asialle, niin mielestäni on silloin välttämätöntä tuoda se aikaraja myös esille, ja määritellä se niin että se ei pahasti mene pieleen yleistettynäkään.[/]

Tähän oikeastaan kulminoituu koko keskustelu- tässä kommentissa (kuten koko keskustelussa) implisiittisesti oletetaan, että ero ÄIDISTÄ on traumaattista.

Lapsellahan on nimittäin aina luonaan sen vanhempi myös siellä vuoroviikkoperheessä.

Ongelmalliseksi tämän rakenteellisen oletuksen tekee se, että ero ISÄSTÄ siis ei ole traumaattista, ei Keltinkangas-Järven, eikä av-mammojen mielestä. Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että sekä isä että äiti pystyvät olemaan hyviä vanhempia.

Toisaalta nostetaan heti esille se, että kun KAIKILLA ei ole sitä turvallista vuoroviikkokotia. Näin on. Mutta kaikilla ei ole sitä turvallista ydinperhekotia tai yksinhuoltajakotiakaan. Siltikään se ei oikeuta kategorisesti koko perhemallin kieltämistä niissä tapauksissa.

Lisäksi jos sanotaan, että pitkä ero vanhemmasta on lapselle traumaattista (mistä tuskin ollaan eri mieltä?), onko tällä sanomalla mitään arvoa jos ei pystytä antamaan jotakin turvallista nyrkkisääntöä samalla? Jos siis motiivina on saada jonkinlaista huomiota lasten vanhemmilta tälle asialle, niin mielestäni on silloin välttämätöntä tuoda se aikaraja myös esille, ja määritellä se niin että se ei pahasti mene pieleen yleistettynäkään.

sillä lähes aina lapsen ensisijainen hoitaja on äiti, harvaa poikkeusta lukuuntottamatta. Äitiin lapsi rakentaa vahvimman ja läheisimmän kiintymyssuhteen, jo sikiöaikana vauva tutustuu äitiinsä ja tottuu häneen ja alkaa muodostaa tunnesuhdetta. Äiti on yleensä myös se, johon lapsella on symbioottinen suhde ja josta erillistyminen on lapsen tärkeimpiä kehityshaasteita toisen ja kolmannen ikävuoden ajan. Näin ainakin lapsipsykologia asian tällä hetkellä käsittää ja siksi tuollainen viikon ero nimenomaan äidistä on yleensä lapselle paljon traumaattisempaa kuin ero isästä, johon lapsella ei ole symbioottista suhdetta.

normaalissa perheessä lapsi kiintyy myös isäänsä.

Ero äidistä on yleensä traumaattisempi kuin ero isästä,

sillä lähes aina lapsen ensisijainen hoitaja on äiti, harvaa poikkeusta lukuuntottamatta.

on aina hauskaa muistuttaa, kuinka lapsella on myös isä, ja ettei isä ole sen huonompi kuin äitikään, kuinka tiettyjen tahojen mielestä äitiysvapaakin pitäisi jakaa väkisin molemmille jne. Mutta todellisuudessa, kuinka moni voi käsi sydämellä sanoa, että omat vanhemmat ovat aina olleet itselle täysin samanarvoisia?

Entä kuinka moni biologisia lapsia omaava vanhempi voi kirkkain silmin selittää, että vanhemmat ovat lapselle täysin yksi yhteen? Silloin pitää olla raskausajan tunneprosessin jotenkin epäonnistunut, jos äiti kokee, ettei hänellä ole mitään täysin ainutlaatuista sidettä vauvaansa.

vanhemmat ovat minulle yhtä rakkaita.

että isä on hänelle ihan yhtä rakas kuin äiti?

en voi muuta sanoa.

Onko kiva olla kulissiliitossa ja kärsiä jatkuvaa riittämättömyyden - ja raivontunnetta, koska mies juoksee vieraissa, on öitä poissa kotoa, pettää ...



Siinäkö pitäisi sitten naisen niellä kaikki , että LAPSELLA OLISI HYVÄ OLLA?

Ja kun äidillä on paha olo, niin on lapsellakin.



Ja " pitikö sellaisen miehen kanssa lapsi tehdä" -kommenttiin sen verran, että yleensä totuudet paljastuvat vasta, kun on liian myöhäistä ..

Tähän oikeastaan kulminoituu koko keskustelu- tässä kommentissa (kuten koko keskustelussa) implisiittisesti oletetaan, että ero ÄIDISTÄ on traumaattista.

Lapsellahan on nimittäin aina luonaan sen vanhempi myös siellä vuoroviikkoperheessä.

Ongelmalliseksi tämän rakenteellisen oletuksen tekee se, että ero ISÄSTÄ siis ei ole traumaattista, ei Keltinkangas-Järven, eikä av-mammojen mielestä. Minä olen kuitenkin sitä mieltä, että sekä isä että äiti pystyvät olemaan hyviä vanhempia.

Lisäksi jos sanotaan, että pitkä ero vanhemmasta on lapselle traumaattista (mistä tuskin ollaan eri mieltä?), onko tällä sanomalla mitään arvoa jos ei pystytä antamaan jotakin turvallista nyrkkisääntöä samalla? Jos siis motiivina on saada jonkinlaista huomiota lasten vanhemmilta tälle asialle, niin mielestäni on silloin välttämätöntä tuoda se aikaraja myös esille, ja määritellä se niin että se ei pahasti mene pieleen yleistettynäkään.

En minä tuossa kirjoittanut, että ero äidistä on traumaattista, vaan vanhemmasta. Ehkä olisi pitänyt kirjoittaa "ero ensisijaisesta hoitajasta riippumatta siitä, montako hoivaavaa ihmistä lapsen perheeseen kuuluu". Eihän kaikilla ole isää ja/tai äitiä, joillakin lapsilla ehkä sen ensimmäisen ikävuoden jälkeen taas voi olla useakin yhtä läheinen aikuinen perheessään, ja siinä tapauksessa ehkäpä ero kaikista heistä olisi se mitä tuossa tarkoitetaan. Tuo lainaamasi kohta oli muutenkin omassa päässäni vastakysymys siihen, kun olin lukevinani että joku kritisoi tällaista vuorokausien laskemista ja piti sitä ihan typeränä. Niin mielestäni sillä toteamuksella, että "lapsi kärsii pitkästä erosta vanhemmistaan" (okei, se olkoon monikossa), ei ole mitään käytännön merkitystä, koska joku aina ajattelisi, että eihän meillä olla pitkään erossa kun kuitenkin puhelimessa puhutaan viikonlopun aikana. Tai että eihän meillä kun se oli kuitenkin vain se yksi viikon etelänmatka, jonka lapsi oli hoitajalla. Jos annetaan yksinkertainen laskukaava, on siitä helppo arvioida onko se lomamatka ollut lapsen kannalta ihan ok vai ei.

Toisin kuin näytät olettavan, itse ajattelen että vuoroviikkosysteemissä nimenomaan se vanhempien "vastuu" tasavertaistuu. Jos isä on ydinperheessä ollut vähän syrjässä lapsen elämästä, niin eiköhän hän joudu tiiviisti tekemisiin lapsensa kanssa erotilanteessa, jos sovitaan että lapsi on vuoroviikoin molemmilla vanhemmilla. Ja se ongelma ei tule minun mielestäni siitä, että vanhemmuus jaetaan tasaisesti ja lapsi on isällään saman ajan kuin äidillään, vaan siitä että se viikko on lapsen kannalta pitkä aika. Eli lapsen näkökulmasta siinä tulee epäjatkuvuutta, koska systeemi kuitenkin muuttuu kerran viikossa. Olisi eri asia, jos vanhemmat asuisi samassa taloudessa ja olisi yhden päivän tai jopa muutaman tunnin ajanjaksolla tasaveroisesti lapsen kanssa, tai jos eronnut pariskunta asuu naapureina ja lapsi näkee molempia joka päivä ja suhteellisen tasapuolisesti vaikka parin päivän tarkastelujaksolla... Silloin tavallaan se muutos ei olisi niin dramaattinen ja lapsella on parempi mahdollisuus sopeutua, koska jaksot, jolloin lapsi on erillään toisesta vanhemmastaan (sukupuolesta riippumatta), ovat huomattavasti lyhyempiä.

Toisaalta nostetaan heti esille se, että kun KAIKILLA ei ole sitä turvallista vuoroviikkokotia. Näin on. Mutta kaikilla ei ole sitä turvallista ydinperhekotia tai yksinhuoltajakotiakaan. Siltikään se ei oikeuta kategorisesti koko perhemallin kieltämistä niissä tapauksissa.

Tämänkin asian nostin esille vain, koska joku tuolla listasi että lapsellahan on molempien vanhempien luona oma huone ja omat lelut ja omat kaverit ja sisarukset jne., että miten voidaan sanoa että lapsi voisi tuntea olonsa mitenkään turvattomaksi. Sivuseikka sinänsä, mutta jos nyt kuvitellaan, että lapsella on turvaton ydinperhekoti tai turvaton yksinhuoltajakoti, niin muuttuko hänen kotiolonsa vakaammiksi, jos (vanhemmat eroaa ja) huoltajuus jaetaan vuoroviikkosysteemissä. Mielestäni hyvin harvalla näin käy, mutta voin olla väärässäkin. Uskoisin, että ne eronneet pariskunnat, joilla vuoroviikkosysteemi toimii lapsen siitä kärsimättä, ovat pystyneet lapsen hyvin hoitamaan ydinperheenäkin vanhempien ristiriidoista riippumatta. Jos taas ydinperhe ei toimi, tuntuu vaikealta kuvitella miten vuoroviikkosysteemi voisi toimia. Ja taas se, että ydinperheenä lapsi on saatu hoidettua hyvin, ei takaa sitä että vuoroviikkosysteemissä lapsi voisi yhtä hyvin. Vai mitä mieltä olette, onko tämä ihan perusteetonta ajattelua?