Lue keskustelun säännöt.
TV1 juuri nyt Keltikangas-Järvinen: 1 vrk + lapsen ikä voi olla max erossa
Kommentit (89)
Enempää keskustelua lukematta vastaan silti. Ei tarvitse kovin kauaksi mennä, kun lapset laitetaan 3kk ikäisenä vallan hoitoon ja äiti menee töihin. Onko lähes koko Ranska traumatisoitunut? Näin on monessa muussakin maassa, että kyllä meillä Suomessa vaan on hyvin, kun ei ole pakko näin tehdä ja voi valittaa yhdestä yöstä. :)
Teillä on liikaa luppoaikaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ihan voi verrata suomalaiseen työkulttuuriin sikäläistä äitien työssäkäyntiä. Harva tuntemani Ranskassa asuva pienten lasten äiti on mennyt KOKOpäivätöihin kun vauva 3 kk ikäinen.
t. itsekin nuorempana Ranskassa asunut
Enempää keskustelua lukematta vastaan silti. Ei tarvitse kovin kauaksi mennä, kun lapset laitetaan 3kk ikäisenä vallan hoitoon ja äiti menee töihin. Onko lähes koko Ranska traumatisoitunut? Näin on monessa muussakin maassa, että kyllä meillä Suomessa vaan on hyvin, kun ei ole pakko näin tehdä ja voi valittaa yhdestä yöstä. :)
Teillä on liikaa luppoaikaa...
Hoitopäivä on pituudeltaan HIEMAN eri luokkaa kuin usean päivän tai jopa viikon erossaolo.
Siinä se ratkaiseva ero.
Enempää keskustelua lukematta vastaan silti. Ei tarvitse kovin kauaksi mennä, kun lapset laitetaan 3kk ikäisenä vallan hoitoon ja äiti menee töihin. Onko lähes koko Ranska traumatisoitunut? Näin on monessa muussakin maassa, että kyllä meillä Suomessa vaan on hyvin, kun ei ole pakko näin tehdä ja voi valittaa yhdestä yöstä. :)
Teillä on liikaa luppoaikaa...
Perusturvattomuus on ihmisen mielessä taustalla ja piilossa pyörivä prosessi, joka syö jatkuvasti energiaa, ja ne joilla on tämä asia kunnossa, eivät voi käsittää miksi toiset ihmiset uupuvat niin vähästä.
Viisaasti sanottu!
Se prosessi tulee vielä esille tilanteissa, joihin ei järjen mukaan edes liity mitään järkyttäviä "turvallisuusriskejä": mitä jos en saa tätä työtehtävääni suoritettua? Mitä jos tapahtuu sitä tai tätä, elämä saattaa hektisimmillään ja stressaavimpina aikoina olla yhtä uhkakuvien maalailua. Tästä olisi tärkeää päästä ihan tiedollisella tasolla eroon, että alkaisi aktiivisesti ajatella: mitä jos kaikki meneekin hyvin?
Tällaista vaan tuli mieleen omista kokemuksista käsin..
joillakin on geneettisesti jo heikompi kyky kestää stressaavita tilanteita ja siten samanlaiset kokemukset voivat vaikuttaa eri tavalla eri lapsiin.
SIksi jollekin lapselle satunnainen yökyläily voi olla rankempi kokemus kuin toiselle. Parastahan on, että yrittää minimoida lasta stressaavat ja traumatisoivat kokemukset. Ei kukaan asiantuntija voi varmuudella sanoa kuinka monta erokokemusta lapsi kestää traumatisoitumatta, ja että traumat korjaantuvat täysin, jos vanhempi paikkailee myöhemmin ajan kanssa turvallisuuden tunnetta ehjäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ettei lasten tarvitse olla erossa äidistä ja saa elinikäisiä traumoja.
Kyllä olenkin hyvä tässä kohtaa
ennen lapset saattoivat olla esim 4kk keuhkoparantolassa ilman vanhempia.
ja vielä nyt 47 vuotiaana minulla on iso, turvaton möykky rinnassani. Oikein kurkkua kuristaa joissain elämäntilanteissa, joissa ei pitäisi olla mitään erikoista. Koen suunnatonta turvattomuutta ja hylkäämisen tunnetta.
Nuorena olin todella takertuvainen ja rasittava kaveri. Liimauduin kiinni ja takerruin ja sydän tykyttäen pelkäsin, että minut jätetään.
Joten oireita on jättänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
t. se aiemmin jo ketjuun kirjoittanut psykaa sivuaineena opiskellut
lapsilla on yksilöllinen aivojen toiminta, joillakin on geneettisesti jo heikompi kyky kestää stressaavita tilanteita ja siten samanlaiset kokemukset voivat vaikuttaa eri tavalla eri lapsiin.
SIksi jollekin lapselle satunnainen yökyläily voi olla rankempi kokemus kuin toiselle. Parastahan on, että yrittää minimoida lasta stressaavat ja traumatisoivat kokemukset. Ei kukaan asiantuntija voi varmuudella sanoa kuinka monta erokokemusta lapsi kestää traumatisoitumatta, ja että traumat korjaantuvat täysin, jos vanhempi paikkailee myöhemmin ajan kanssa turvallisuuden tunnetta ehjäksi.
ihmisen suhteessa ympäristöönsä, sen ihmisiin ja tapahtumiin. Se on tapa reagoida ympäröivään maailmaan ja itseensä, omiin tunteisiinsa.
Perusturvattomalta ihmiseltä menee tosiaan energiaa pelkästään oman henkisen tasapainon ylläpitoon, toisin kuin ihmisiltä, joilla on hyvä perusturvallisuuden tunne. Tämä syö resursseja suunnata energiaa itsensä ulkopuolelle, eli se vaikuttaa mm. oppimiseen, työkykyyn sekä stressialttiuteen. perusturvaton stressaantuu herkästi, millä on myös vaikutuksensa ihmisen fyysiseen terveyteen.
Sosiologit ovatkin sitä mieltä, että stressinsietokyky, joka liittyy osaltaan perusturvallisuuden tunteeseen, on tärkein ihmisiä jakava tekijä määrittämässä ihmisten pärjäämistä (työ)elämässä ja mikä jakaa ihmisiä pärjääjiin ja syrjäytyjiin. SIllä nykyisenkaltaisessa työelämässä eivät pärjää ihmiset, joiden stressinsietokyky ei ole hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olin mummolassa 1-vuotiaana hoidossa viikon silloin kun äitini oli synnyttämässä pikkusiskoani. Sen jälkeenkin olin säännöllisesti viikonloppuisin mummolassa yökyläilemässä.
Enpä ole vielä toistaiseksi tuntenut oloani turvattomaksi, masentuneeksi ja luotan kyllä kanssaihmisiini.
Eiköhän näissä keltikankaan mainitsemissa tapauksissa ole kyse lähinnä siitä että kotiolot muutenkin ovat turvattomuutta ruokkivia?
ihmisen suhteessa ympäristöönsä, sen ihmisiin ja tapahtumiin. Se on tapa reagoida ympäröivään maailmaan ja itseensä, omiin tunteisiinsa. Perusturvattomalta ihmiseltä menee tosiaan energiaa pelkästään oman henkisen tasapainon ylläpitoon, toisin kuin ihmisiltä, joilla on hyvä perusturvallisuuden tunne. Tämä syö resursseja suunnata energiaa itsensä ulkopuolelle, eli se vaikuttaa mm. oppimiseen, työkykyyn sekä stressialttiuteen. perusturvaton stressaantuu herkästi, millä on myös vaikutuksensa ihmisen fyysiseen terveyteen. Sosiologit ovatkin sitä mieltä, että stressinsietokyky, joka liittyy osaltaan perusturvallisuuden tunteeseen, on tärkein ihmisiä jakava tekijä määrittämässä ihmisten pärjäämistä (työ)elämässä ja mikä jakaa ihmisiä pärjääjiin ja syrjäytyjiin. SIllä nykyisenkaltaisessa työelämässä eivät pärjää ihmiset, joiden stressinsietokyky ei ole hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
paljon mummoloissaan paljon hoidossa, jopa viikkoja kerrallaan. Toinen on väkivaltainen ja levoton, toinen levoton ja ylivilkas (ei diagnoosia). Kummallakin on muuten ihan hyvät kotiolot.
Uskoisin, että erokokemuksilla on vaikutuksensa lasten psyykkiseen hyvinvointiin. Liian nuorena pitkät erot vanhemmista traumatisoivat lasta.
Olen ulkosuomalainen ja maassa (pohjoismaa) jossa asun mielletään isovanhemmat myös osaksi perhettä. Äitiysneuvolasta saadussa kirjasessa oli oma lukunsa isovanhemmuudesta ja sen tärkeydestä lapselle.
Olisiko Suomessa ongelmana myös se, että ydinperheiden pitää pärjätä usein yksin vailla läheisten; isovanhempien ja muun suvun tukea.
En usko että voi olla vaaraksi lapselle että lasta rakastavia ja lapsesta välittäviä aikuisia on muitakin kuin omat vanhemmat.
Täällä on hyvin tavallista että vapaa-aikaa esim viikonloppuja ja lomia vietetään useamman sukupolven kanssa yhdessä.
Uskon että Suomessa perhekäsitykseen on muuttoliike vaikuttanut siten, että perheenä pidetään vain ydinperhettä. Tämä on mielestäni surullista enkä usko että ongelmat ainakaan vähenevät jos ajatusmallina pidetään sitä että vanhempien/ydinperheiden on pärjättävä yksin vaikka hammasta purren.
En jaksa uskoa että läheisten isovanhempien, tädin tai sedän perheessä oleminen on lapselle haitallista jos välit ovat läheiset ja lämpimät.
Vanhempien parisuhteen hoitaminen tuntuu Suomessa olevan jotenkin syntiä (seksuaalisuus?). Parisuhdettahan voi kunnon ihmisten mielestä alkaa hoitamaan sitten kun lapset ovat isoja, vai voiko?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
traumatisoitui selvästi, kun olin synnärillä viikon. Esikoinen oli sairaana, eikä voinut tulla sairaalaan koko viikon aikana. Vaikka isä ja tutut isovanhemmat hoitivat lasta parhaansa mukaan, pelkää lapsi edelleen että katoan jonnekin. Tapahtuneesta on aikaa jo yli vuosi. Tämän reilun vuoden aikana esikonen on yrittänyt olla yökylässä muutamaan otteeseen, yhdesti on onnistunut yön olemaan mummolassa. Niin ja meillä lapset siis kotihoidossa, käyn välillä iltaisin kuitenkin kaupassa, lenkillä yms. aina tyttö kysyy tuletko äiti varmasti yöksi kotiin. Niin ja isä oli hoitanut lasta aivan normaalisti vauvasta asti, tosin on aina ollut paljon töissä yms. ja isovanhempiakin näkee useamman kerran viikossa. Minä ainakin suhtaudun vakavasti näihin asioihin.
Eiköhän tässäkin tapauksessa kyse ole enemmänkin pikkusisaruksen syntymän aiheuttamasta järkytyksestä.
Ja harva edes myöntää itsellään olevan jotain vialla.
Mulla on useita ystäviä. Alussa kun he olivat vain tuttuja, vaikuttivat he tasapainoisilta, fiksuilta, kaikenosaavilta ja menestyneiltä.
Kun pääsin lähelle ja juttelemaan, huomasin että yhdellä jos toisella on masennuskausia jolloin ei yksinkertaisesti pääse sängystä ylös,
peiliin katsoessa tuntee itsensä rumaksi ja lihavaksi.
Loukkaantuu harmittomasta pilailusta,
on epävarma äitiydestään ja siksi pyrkii kaikinpuolin täydellisyyteen ja väsyy.
Taustalla on eroja, alkoholismia, huostaanottoja jne.
Jokainen heistä käy jonkilaisessa terapiassa.
Itsestä tuntuu välillä että olenko todellakin ainoa täysipäinen tuttavapiirissämme :)
Ihmettelen täysin lamauttavaa masennusta kun kevät alkaa, rahat on loppu, lapsi kiukuttelee jne.
Ymmärrän kyllä että nämä johtuvat heidän lapsuudestaan ja kuuntelen ja tuen.
Mutta silti olen huolissani näin suuresta määrästä miekenterveysongelmaisia omassa ikäryhmässäni.
Siis 10-vuotiaasta lapsesta voi olla erossa 10 vuotta ja yhden vuorokauden, vai...?
esim kerran lomalle viikonlopuksi tai vaikka viikoksi) lapsen ollessa 1,2 tai 3-vuotias, niin lapsi saa pysyviä traumoja muistikuviinsa? Vaikka olisi turvallisten ja tuttujen ihmisten hoidossa?! Kuulostaa hurjalta! Vai puhutaanko tässä nyt noista erolapsista, joilla erossa oleminen on jatkuvaa?
ITse jätin lapseni 15 vuotta sitten viikoksi rakkaan mummon kanssa lomamatkan takia. Silloin ei tällaisesta puhuttu.
Lupaan sanoa lapselle, että mamma maksaa psykiatrikäynnit 25 vuoden kuluttua.
esim kerran lomalle viikonlopuksi tai vaikka viikoksi) lapsen ollessa 1,2 tai 3-vuotias, niin lapsi saa pysyviä traumoja muistikuviinsa? Vaikka olisi turvallisten ja tuttujen ihmisten hoidossa?! Kuulostaa hurjalta! Vai puhutaanko tässä nyt noista erolapsista, joilla erossa oleminen on jatkuvaa?
ITse jätin lapseni 15 vuotta sitten viikoksi rakkaan mummon kanssa lomamatkan takia. Silloin ei tällaisesta puhuttu.
Lupaan sanoa lapselle, että mamma maksaa psykiatrikäynnit 25 vuoden kuluttua.
...irrotettuna siitä yhteydestä missä asiaa käsiteltiin, kuten av:lle niin tyypillistä.
Puhuttiin siis avioerolapsista, jotka vuoroviikkosysteemin vuoksi sattaavat "muuttaa" lapsuudessaan jopa 800 kertaa kodista toiseen nja pienille (alle 4 v) tämä on rankkaa.
Mutta niin av:n tapaista rinnastaa tämä siihen, että vaikka 2 vuotias lapsi on 3 yötä tutun mummin ja vaarin luona vaikka yhden kerran ollessaan 2-vuotias.
Mutta ehkä tän palstan porukan profiili sopii tähän hyvin. On fundamentalistisia kotiäitejä epätyydyttävässä parisuhteessa ja yksinhuoltajia suureksi osaksi.
Siitä johtuen ero on jotain, mikä vaan tapahtuu ja sille ei voi mitään. Mutta päivähoito ja vanhempien kahdenkeskinen aika on suoraan saatanasta ja "lapsia ei pidä tehdä jos ei niiden kanssa jaksa olla" tai "millainen ihminen tarvitsee lomaa lapsistaan, parisuhdetta voi hoitaa iltaisin kotona samalla kun viikkaa pyykkiä" sekä legendaarinen "aina pystyy järjestämään asiat niin ettei lasta tarvitse laittaa hoitoon!"
Ihmettelen vain, sillä kyllä meille yliopiston psykologiankursseilla samat asiat opetettiin! Varhainen vuorovaikutus ON tärkeää.