Lue keskustelun säännöt.
Työkaverin lumoissa
25.08.2010 |
Eihän mulle koskaan voi sattua sellaista että ihastuisin saati sitten rakastuisin työkaveriin. Ainakaan mihinkään insinööriin ja vielä itseäni vanhempaan... Tässä sitä nyt kuitenkin mennään. Vuoden alusta meidän tiimiin tuli uusi työntekijä ja nyt huomaan että minä, aikuinen mies, olen aivan korvia myöten ihastunut häneen.
Oma parisuhde on vanha ja väljähtänyt, kavereita ollaan lähinnä vaimon kanssa ja lapset ja yhteinen koti ovat se liima joka meitä enää yhteen sitoo. Toisaalta en jaksa uskoa kohdallani sellaiseen onneen että löytäisin koskaan sitä ikuista rakkautta joten olen kohtalooni alistunut ja pystyn elämään tämän asian kanssa, ainakin siihen saakka kun lapset ovat lähteneet kotoa.
Vaikka ei pitäisi vertailla niin tästä uudesta ihastuksesta tuntuu miellyttävän ulkokuoren lisäksi löytyvän kaikki se, mikä omasta puolisosta puuttuu: älykkyys, iloisuus, positiivisuus, ystävällisyys, avuliaisuus, sosiaalisuus jne. Muutenkin meillä synkkaa aivan mahtavasti ja huomaan usein jommalla kummalla olevan jotain asiaa toiselle, myös tekstareiden muodossa työpäivän jälkeen. Aivan yksipuolista tämä siis ei taida olla.
Viimeinen niitti oli kun huomasin ihastukseni ottaneen sormuksen pois nimettömästään ja eräässä iltatilaisuudessa hänen tunustaessaan minulle muuttaneensa erilleen omasta puolisostaan niin sen jälkeen en ole saanut häntä mielestäni edes tunniksi kerrallaan. Edes öisin en saa häntä mielestäni kun unet pyörivät usein hänen ympärillään.
Miten tässä pitäisi oikein toimia? Olen aina ollut hyvin harkitsevainen ja liiankin varovainen ja tämä nykyinen on ensimmäinen pitkä parisuhteeni. Mutta nyt vaan tuntuu että tekisi kokeilla että kehittyisikö tästä ihastuksesta "oikea parisuhde" ja mikäli kyllä niin heittää kaikki entinen menemään ja elää kerrankin vain itselleen ja uudelle rakkaudelleen.
Auttakaa nyt miestä mäessä.
"Juliet"
Kommentit (47)
35. Aivan pettämätön logiikka. Jos siis esim. oikeudessa vakuuttelee syyttömyyttään niin silloin on varmasti syyllinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan ton kirjoitustyylin. Hih!
löytyy myös paljon huikeampia ja kiinnostavampia ketjuja kuten "Miten suhtautuisit naiseen, joka jää kotiäidiksi loppuelämäkseen?"
Ei millään muotoa provokatiivinen eikä tavanomainen, tuollaisesta jaksaa aina innostua ja mitä enemmän kärpäsiä pörrää ympärillä niin sen mehevämpi kasa.
mut pliis systeri, älä paljasta mua!!!!!!!!!!!!!!!
Kiitokset kaikille kommenteista, kyllähän osa niistä toimi kuten olin ajatellutkin eli jonkinlainen "reality check"-päivitys tuli tehtyä. Näillä eväillä siis taidetaan jatkaa toistaiseksi. Toisaalta kirjoitin tahallaan eräitä asioita kärjistäen ja toisia vähätellen tai jopa kokonaan huomioimatta jättäen. Kokonaistilanne kaikkine taustoineen on kuitenkin kai kaikissa suhteissa niin monimutkainen että sen selvittämiseen ei päivä riittäisi.
Eli palataan nyt vielä joihinkin noista eilisistä kommenteista:
3. Toki minulla lapsia on ja niin on tällä ihastuksellanikin, en tarkoitanut sitä toisilleen elämistä ihan näin kirjaimellisesti. Ja olisihan se melkoinen rumba elää uusioperheessä viiden lapsen kanssa. Vaimossani oli nuorena piirteitä, jotka nuorelle kuuluvat ja joiden ajattelin aikuistumisen myötä muuttuvan. Silloin ne ehkä olivat yhdentekeviä, nyt ne vähintäänkin häiritsevät ja osa luonteenpirteistä ja "puutteista" jopa inhottaa minua. Toisaalta uudessa ihastuksessa on paljon piirteitä, joita vaimossani ei koskaan ole ollut joten siksipä hän niin "täydelliseltä" vaikuttaakin. Ja puhun nyt täysin normaalista ja realistisista ominaisuuksista ja luonteenpiirteistä kuten ystävällisyys, hellyys, avoimuus, sosiaalisuus, liikunnallisuus, älykkyys, ahkeruus, positiivisuus jne.
5. Tätä mieltä minäkin olen. Ja sitä tarkoitin kommentillani etten usko kohdallani ikuiseen rakkauteen kenenkään kanssa, en edes tämän uuden ihastuksen. Vanhempi sukulaismies joskus sanoi että suhteen ensimmäiset 5 vuotta menevät kyllä kauniin ulkokuoren varassa, sen jälkeen alkaa sisältö paimanaan enemmän. Nyt on menty alkuhuuman haihduttua jo kohta 10 vuotta "hammasta purren" vaikka vaimon ulkonäkö kyllä edelleen saa miesten päät kääntymään. Ainoastaan minä tiedän koko totuuden.
6.-7. Ongelmana on että olen liian vastuuntuntoinen ja harkitsevainen, enkä osaa "antaa pala". Lapset kyllä lähes satavarmasti jäisivät minulle. Vaimon mielenterveysongelmat, alkoholiongelmat, puuttuva koulutus ja huonopalkkaiset pätkätyöt vuokrafirmoissa kyllä nostaisivat kovasti minun osakkeitani mahdollisessa huoltajuuskiistassa.
8./10. Kuten sanoin niin kirjoitin tahallani vähän valeanpunaiseen sävyyn. Mietin sitäkin, että jos jätän sukupuoleni mainitsematta niin tuleeko vastaukseksi että "jätä se nykyinen ja etsi itsellesi parempi mies eli JSSAP". Junttikuulaa en ole ikinä katsonut edes yhtään kokonaista matsia ja tumppuunveto kuuluu minusta sinkkujen harrastuksiin.
9. Ennemminkin minun kyllä pitäisi joskus ajatella lapsia ja itseäni. Yksin jäädessä vaimo olisi syrjäytynyt alkkis muutamassa vuodessa mutta kyllästyttää aina olla se, joka huolehtii kaikista ja kaikesta. Vaimolle riittää telkkari, netti ja pullo. Yhtään "oikeaa" harrastusta tai kaveria sillä ei ole. Kielenkäyttö lapsillekin on usein pelkkää "vittua, perkelettä ja saatanan kusipäätä". Mutta tasa-arvo on nykyään hyvin toteutunut joten tällaisetkaan puolison käytöksestä aiheutuvat ongelmat parisuhteessa eivät ole enää naisten yksinoikeutta.
11. "Juliet" on veneen nimi ja osa radioliikenteen kutsutunnustani. Mutta kirjoitin epäselvästi, ikuista rakkautta en etsi kun en siihen edes usko. Tuon kommenttisi tyylisen vastauksen olisin ehkä itsekin joskus saattanut antaa kaverille, joka työsti sitä "seitsemättä oikeaa suhdettaan". Silti uskon edelleen, että kahden ihmisen suhde voi säilyä hyvänä ja tyydyttävänä myös alkuhuuman jälkeen. Meillä ei tätä onnea valitettavasti ole ollut, ainakaan minun mielestäni.
Vaimon toiveena taitaa olla lähinnä että salkkarit alkaa pian uudestaan, netti toimii ja kaapista löytyy pari olutta jotka toki on ansaittu kun kerran on taas päivä jaksettu olla töissä ja kotonakin on pitänyt lasten kanssa nähdä vaivaa.
12. En vain osaa, minun on tämä taakkani kannettava ja kivireki vedettävä maaliin saakka. Toivottavasti oma (mielen)terveys kestää siihen saakka. Hienoa on varmaan sitten vanhainkodissa ylpeänä kertoa olleensa koko ikänsä yhden naisen mies, joka ei koskaan ole pettänyt. Tämä vuodatukseni on siis vain tyhjän tynnyrin kolinaa.
"Juliet",
peppumiehiä mutta vain naisten pepuista puhuttaessa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta nyt vaan tuntuu että tekisi kokeilla että kehittyisikö tästä ihastuksesta "oikea parisuhde" ja mikäli kyllä niin heittää kaikki entinen menemään ja elää kerrankin vain itselleen ja uudelle rakkaudelleen.
Jos päätät kokeilla, mitä tuosta kehittyisi, niin siinä vaiheessa kyllä jo heität kaiken entisen menemään. Jos siitä ei sitten kehitykään mitään, niin paluuta vanhaan ei ole. Se pitää ymmärtää ja riski ottaa, jos haluaa kokeilla.
t. insinöörinainen
Älä elä onnettomassa suhteessa. Pidä kuitenkin lapsistasi huolta ja ole läsnä:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos taas oikeasti on tällainen, niin eipä omaa leukaasikaan varmasti kohota se, että olet itse hänet valinnut, virheineen, jotka olet silloin jo nähnyt.
Missä on toisen kunnioitus, joka on ykkönen suhteessa? Jos olet aikoinaan kuorta palvonut, sun kuuluu tehdä niin edelleen. Oletko pinnallinen?
kuulostele ja mieti.
Monta kertaa asiat myös ohjautuvat tiettyyn suuntaan ajan kuluessa, vaikka niiden eteen ei kovin aktiivisesti tekisikään mitään.
Muista, että sinäkin ansaitset onnen, ja että lapset selviävät kyllä avioerosta.
Been there, done that.
N35
Sisältö jatkuu mainoksen alla
16. En väitä että olisin lähellekään virheetön ja joku voisi sanoa että sitä saa mitä tilaa. Kokemattomuuttani odotin kuitenkin liian pitkään sitä että toinen muuttuu joko itsestään tai että minä voin häntä muuttaa. Ylenkatse on ikävää, mutta jossain vaiheessa se varmaan astuu väkisinkin mukaan kuvaan jos käytös ja luonne ovat mitä ovat. Vaikea on yrittää yksipuolisestikaan hommaa parantaa jos vastaanotto on säädetty kovin heikolle. Ja kunnioitus pitää ansaita, se ei ole parisuhteessakaan itsestäänselvyys. Sen voi myös teoillaan ja käytöksellään menettää. Olen varmaan jonkun mielestä pinnallinen, mitä sillä nyt sitten kukin ymmärtääkään. Omasta mielestäni kuitenkin melko lievästi jos vertaan moneen ikätoveriini nuoremmista polvista puhumattakaan.
17. Tässähän se villakoiran ydin onkin: muut toimivat kun siltä tuntuu, minä vain harkitsen ja harkitsen. Ja odotan ja toivon sitä muutosta. Tuntuu vaan että yksi ihmisikä on kovin lyhyt odottamiseen. Ehkä minä tässä vaiheessa odotan sitä, että lapset ovat riittävän isoja kohtaamaan eron aiheuttaman elämänmuutoksen ilman pahempia traumoja. 10 vuoden päästä olen kuitenkin vielä alle 50 ja löydän ehkä onnellisen suhteen loppuelämäkseni. Mikäli siis olen tarpeeksi asiaa harkinnut.
"Juliet"
mutta miksi ihmeessä se eroaminen on niin vaikeaa jos tilanne on ihan kamala ja elämä yhtä tuskaa? Ihmiset ympärillä eroavat eikä siinä mitään kummempaa ole, se on laiffia. Mutta omalla kohdalla se on kuin päätös Mount Everestille kiipeämisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turhaa vaihdat naista. Naiset muuttuvat aina samalaisiksi tai siis se suhde muuttuu. Eriasia olisi jos arki ei pilaisi suhdetta ja perheen ilmapiiriä. 3 avioliittoa takana ja lapsia joka liitosta.
Lapsille tämä on raskainta.
Joskus tuntuu ettei syy ole naisissa vaan minä olen syypää. Olen niin väsynyt töiden jälkeen enkä saa energiaa vaimoon tai lapsiin.
Luon saman vaimon joka kerta ja jätän hänet, kun löydän uuden. Sitten luon hänet uudestaan ja jätän.
Toivottavasti et luo naistasi vaan hän on oma luomuksensa.
Tapasivat nuorina, nainen oli tosi kaunis. Saivat lapsen melkein teininä, menivät yhteen ja vuodet kuluivat. Naisen kauneus rapisi tai ainakin arkipäiväistyi miehen silmissä. Jäljelle jäi kouluttamaton, sivistymätön, laiska ja junttimainen nainen, kun taas mies parani: kävi koulut, eteni uralla, luki ja seurasi maailmaa jne. Lopulta kolmekymppisenä ero oli huikea, eivät olleet samasta maailmasta enää. Mies alkoi hävetä vaimoaan työkavereidensa ja ystäviensä parissa.
Nainen myös taantui kotona lapsensa kanssa, kun mies halusi opiskella ja käydä töissä koska on mies ja miehethän eivät suostu jäämään koti-isiksi.
Sitten mies aikansa naituaan ja hyväksikäytettyään naista jättää tämän ja naiselle ei jäänyt mitään muuta kuin lapsi ja surkea tarina.
Opetus. Naiset opiskelkaa ja käykää töissä. Jättäkää mies koti-isäksi. Vasta kun teillä on etulyöntiasema eli työpaikka ja elätätte perheen niin sitten päästäkää mies opiskelemaan ja töihin. Tällöin mies ei jätä naistaan, eikä häpeä työkavereiden nähden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä juttuja kun lukee niin ei voi muuta sanoa kuin että on meitä moneen junaan, niin naisia kuin miehiäkin.
Käytös ja kohtelu joka jostain toisesta olisi taivaallista ja kaikin puolin tyydyttävää ja toivottavaa, onkin jollekin muulle täysi itsestäänselvyys ja jollekin kolmannelle jopa valituksen aihe.
Yhdellä on ongelmia kotitöiden jakamisessa, toisella suuseksin puutteessa, kolmannella liiallisessa työnteossa tai harrastuksissa ja neljäs tuskailee puolison netti- tai alkoholiongelmian kanssa. Pelkästään nämä kortit sekoittamalla ja uudelleen jakamalla saataisiin monta ihmistä onnelliseksi. Kunnes taas löytyy seuraava epäkohta elämästä.
Tätä en tarkoita kritiikiksi vaimoasi kohtaan enkä kehuksi sinulle vain juuri päinvastoin. Taidat olla sellainen jahkaajapohdiskelija ja vaimosi on käytännön ihmisiä. Itse kunnioitan jälkimmäisiä.
Vaimosi varmaan unelmoi komeasta palomiehestä, joka pitää turpansa kiinni, tuo vaimolleen jääkaapista sen oluen ja tulee sohvalle viereen katsomaan ne salkkarit.
Sinä taas nysväät hikisenä fantasioimassa jostain työpaikan puumanaisesta, vaikka sinulla on rotunainen kotona. No omapa on elämäsi.
Ps. ja vaikka Juliet on veneen nimi, kertoo sinusta paljon, että valitsit sen nimimerkiksi ;)
Tapasivat nuorina, nainen oli tosi kaunis. Saivat lapsen melkein teininä, menivät yhteen ja vuodet kuluivat. Naisen kauneus rapisi tai ainakin arkipäiväistyi miehen silmissä. Jäljelle jäi kouluttamaton, sivistymätön, laiska ja junttimainen nainen, kun taas mies parani: kävi koulut, eteni uralla, luki ja seurasi maailmaa jne. Lopulta kolmekymppisenä ero oli huikea, eivät olleet samasta maailmasta enää. Mies alkoi hävetä vaimoaan työkavereidensa ja ystäviensä parissa.
Nainen myös taantui kotona lapsensa kanssa, kun mies halusi opiskella ja käydä töissä koska on mies ja miehethän eivät suostu jäämään koti-isiksi.
Sitten mies aikansa naituaan ja hyväksikäytettyään naista jättää tämän ja naiselle ei jäänyt mitään muuta kuin lapsi ja surkea tarina.
Opetus. Naiset opiskelkaa ja käykää töissä. Jättäkää mies koti-isäksi. Vasta kun teillä on etulyöntiasema eli työpaikka ja elätätte perheen niin sitten päästäkää mies opiskelemaan ja töihin. Tällöin mies ei jätä naistaan, eikä häpeä työkavereiden nähden.
Miten kuvittelet voivasi "elää kerrankin vain itselleen ja uudelle rakkaudelle"?! Herää jo. Varmaan vaimossasi oli aikoinaan juuri noita samoja piirteitä joita nyt näet uudessa "kohteessasi". Kasva aikuiseksi!
Mutta jos lusikalla on annettu niin ei voi kauhalla ottaa, eikä mitään tuon kummempaa kommenttia näppikseltään ulostaa. Näin se vaan on.
Eikö oikeasti ole hienoa että joku mieskin täällä henkilökohtaisia asioitaan ruotii? Tsemppiä!
ja naisen kirjoittama, en jaksanut innostua. Ei herättänyt tarpeeksi tunteita, tavanomainen