Miksi niin monilla lapsilla on nykyään jokin diagnoosi?

Vanhemmat saa nimittäin päättää annetaanko diagnoosi, jos siis syytä diagnoosiin on.

Ihan kuin oire katoaisi, jos sen kieltää.

huonosti kasvatetut lapset diagnosoidaan, jotta vanhemmat saisivat kelan tukia "jaksaakseen" ja jotta asiantuntijat saisivat oireilevat lapset terapiaan oppimaan normaalia elämää ja käyttäytymistä.. noin kärjistetysti sanottuna.

huonosti kasvatetut lapset diagnosoidaan, jotta vanhemmat saisivat kelan tukia "jaksaakseen" ja jotta asiantuntijat saisivat oireilevat lapset terapiaan oppimaan normaalia elämää ja käyttäytymistä.. noin kärjistetysti sanottuna.

Pistäppä nimesi ja osoitteesi typerän kirjoituksesi perään ninn kirjoitan sinulle millaista on elää vaikeasti sairaan lapsen kanssa. Jospa sitten soisit kirjain kerrallaan sanasi ja pitäisit idiootit kommenttisi omana tietonasi.

Törkeä ämmä.

tiedänpä yhdenkin asperger-lapsen, jonka sisarukset ovat "terveitä". Kaikki lapset ovat nenäkkäitä, huonosti käyttäytyviä ja itsekkäitä.. Saavat kaiken mitä haluavat ja enemmänkin, jotta pettymyksiä/raivareita ei tulisi.. Asperger-lapsi tietenkin saa vielä tuplasti enemmän, koska on ERITYISlapsi. Apua. Sekin voisi auttaa kun kulkisi lastensa mukana pihapiirissä ja kertoisi Mitä saa tehdä ja Mitä ei, Miten saa tehdä ja Miten saa sanoa.. ettei muitten tarttis kasvattaa..

huonosti kasvatetut lapset diagnosoidaan, jotta vanhemmat saisivat kelan tukia "jaksaakseen" ja jotta asiantuntijat saisivat oireilevat lapset terapiaan oppimaan normaalia elämää ja käyttäytymistä.. noin kärjistetysti sanottuna.

Tunnen perheen, missä äiti veivasi aspergerin ja tarkkaavaisuushäiriön välillä, mikä olisi mieluisin diagnoosi.

Lapsi sai ensin aspergerin, mutta kun mainitsin, että se on autismia, äiti kauhistui. Se ei enää ollutkaan niin kiva diagnoosi. Diagnoosi peruttiin ja tilalle tuli jotain tarkkaavaisuushäiriötä ja ADD.tä.

Äiti ei saanut poikaansa otetta, joten luki hyvin netistä kaikki ohjeet. Kun tarpeeksi jankkasi, että on sillä aistihäiriöitä ja ei paa siksi tota puseroa päälle kun se varmaan tekee pahan olo jne.. niin minkäs niille vakuutteluille pystyi. Pojalla koulu meni tosi huonosti kun luuhasi vain kylillä. Äiti halusi diagnoosin siksi, että saa pienryhmään. Tehtiin hienot erityisopintosuunnitelmat. Kun kuuli, että se rajoittaa tulevaisuudessa koulutusmahdollisuuksia, taas purettiin diagnoosia ja hups, poika oli kuudellella ihan terve ja normaalipoika.

Lähti siis yläasteelle puhtailla papereilla kun ensin ala-aste oli kokeiltu jos minkälaista diagnoosia.

Ja kyse on ihan oikeasti aivan terveestä pojasta, kenellä ei ole mitään muuta vaivaa kuin se, että äiti sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja poika oireilee äitinsä hulluutta.

vanhemmat tosiaankin pystyvät puhumaan lapsillensa tarvittavat oireet diagnoosiin! Sanoinkin, että KÄRJISTETYSTI!

T. Se ilkeä ämmä

"Ja kyse on ihan oikeasti aivan terveestä pojasta, kenellä ei ole mitään muuta vaivaa kuin se, että äiti sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja poika oireilee äitinsä hulluutta."

No tuo on sellanen poikkeustapaus, ettei sen perusteella kannata vetää yleisiä johtopäätöksiä.

huonosti kasvatetut lapset diagnosoidaan, jotta vanhemmat saisivat kelan tukia "jaksaakseen" ja jotta asiantuntijat saisivat oireilevat lapset terapiaan oppimaan normaalia elämää ja käyttäytymistä.. noin kärjistetysti sanottuna.

Tunnen perheen, missä äiti veivasi aspergerin ja tarkkaavaisuushäiriön välillä, mikä olisi mieluisin diagnoosi.

Lapsi sai ensin aspergerin, mutta kun mainitsin, että se on autismia, äiti kauhistui. Se ei enää ollutkaan niin kiva diagnoosi. Diagnoosi peruttiin ja tilalle tuli jotain tarkkaavaisuushäiriötä ja ADD.tä.

Äiti ei saanut poikaansa otetta, joten luki hyvin netistä kaikki ohjeet. Kun tarpeeksi jankkasi, että on sillä aistihäiriöitä ja ei paa siksi tota puseroa päälle kun se varmaan tekee pahan olo jne.. niin minkäs niille vakuutteluille pystyi. Pojalla koulu meni tosi huonosti kun luuhasi vain kylillä. Äiti halusi diagnoosin siksi, että saa pienryhmään. Tehtiin hienot erityisopintosuunnitelmat. Kun kuuli, että se rajoittaa tulevaisuudessa koulutusmahdollisuuksia, taas purettiin diagnoosia ja hups, poika oli kuudellella ihan terve ja normaalipoika.

Lähti siis yläasteelle puhtailla papereilla kun ensin ala-aste oli kokeiltu jos minkälaista diagnoosia.

Ja kyse on ihan oikeasti aivan terveestä pojasta, kenellä ei ole mitään muuta vaivaa kuin se, että äiti sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja poika oireilee äitinsä hulluutta.

Siis uskomatonta sinulta, että levittelet tämmöistä sontaa. Eiköhän se ole lääkärien tehtävä päättää se diagnoosi, ei se niin toimi, että vanhemmat kertoo lääkärille minkä diagnoosin haluavat. Mitähän hulluutta itse oireilet. Toivottavasti et ole kyseisen perheen kanssa kovin paljoa tekemisissä!

"Ja kyse on ihan oikeasti aivan terveestä pojasta, kenellä ei ole mitään muuta vaivaa kuin se, että äiti sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja poika oireilee äitinsä hulluutta."

No tuo on sellanen poikkeustapaus, ettei sen perusteella kannata vetää yleisiä johtopäätöksiä.

kyllä se pulu niin vaan toimii toi systeemi.. Vanhemmat ovat aina oikeassa/tuntevat oman pilttinsä parhaiten..

Itse vastustin viimeiseen saakka lapseni diagnoosia, mutta pakko se on kai lievästi autistiseksi uskoa, kun asiaan on kiinnitettu huomiota jokaisessa harrastuksessa, eskarissa, päiväkodissa, koulussa, ja diagnoosin ovat antaneet perusteellisen tutkimuksen jälkeen lastenklinikan ammattilaiset.



Miksi siis diagnoosi?



Lapsi saa oman avustajan, jotta av-mammojen minieinsteinit saavat rauhassa keskittyä suuren yhtenäisteorian kehittämiseen ekaluokalla. Tarkoitus olisi myös kasvattaa omillaan pärjäävä yksilö, vaikka se todella vaikeaa onkin tässä tapauksessa, ja tenava tarvitsee PALJON apua ihan perustoimissa ja aivan valtavan määrän erityistä huomiota ja kasvatusta. Harvassa perheessä kolmasluokkalainen on se, jota tarvitsee avustaa sukkien pukemisessa, syömisessä jne kun kolme nuorempaa tekevät hommat jo itsenäisesti.



On olemassa hyvä 50-50 mahdollisuus, että vaiva oikenee melkoisesti esiteini-iässä. Niin käy usein.



Toivon parasta, pelkään pahinta.



Ja joo, as-syndrooma on hyvin harvinainen. Pojan opintiellä yksikään pitkän linjan kerhotädeistä tai opettajista ei ole ollut aiemmin tekemisissä as-lapsen kanssa.

tekemisissä ja seurannut tilannetta 12 vuotta. Siksi tiedänkin kuviot niin tarkkaan.

Lähtökohta oli se, että lapsen syntyessä äiti oli sitä mieltä, että on synnyttänyt lapsineron. Kun lapsi ei oppinut lukemaan 4 vuotiaana ja uimaan 5 vuotiaana, alettiin hakea näitä diagnooseja. Eskarin testeissä ei löydetty mitään, mutta äiti juoksutti joka paikassa ja haki lähetteitä.

Tämä uimaanoppiminen oli yksi aistiongelma kuulemma. Kun altaassa kaikuu niin lapsi ei siksi oppinut uimaan yhtään aikaisemmin kuin muut. Kävi siis uimakoulua ja pärjäsi alkeisissa ihan normaalisti. Mutta äiti odotti, että olisi ollut parempi. Eli sekin selitettiin, että kaikuu ja lapsella varmaan aistiongelma korvassa ja siksi ei oppinut ja päässyt heti syvään altaaseen.

Kyllä kun näitä tarpeeksi vakuuttavasti selittää niin milläs sen lääkäri kieltääkään.

huonosti kasvatetut lapset diagnosoidaan, jotta vanhemmat saisivat kelan tukia "jaksaakseen" ja jotta asiantuntijat saisivat oireilevat lapset terapiaan oppimaan normaalia elämää ja käyttäytymistä.. noin kärjistetysti sanottuna.

Tunnen perheen, missä äiti veivasi aspergerin ja tarkkaavaisuushäiriön välillä, mikä olisi mieluisin diagnoosi.

Lapsi sai ensin aspergerin, mutta kun mainitsin, että se on autismia, äiti kauhistui. Se ei enää ollutkaan niin kiva diagnoosi. Diagnoosi peruttiin ja tilalle tuli jotain tarkkaavaisuushäiriötä ja ADD.tä.

Äiti ei saanut poikaansa otetta, joten luki hyvin netistä kaikki ohjeet. Kun tarpeeksi jankkasi, että on sillä aistihäiriöitä ja ei paa siksi tota puseroa päälle kun se varmaan tekee pahan olo jne.. niin minkäs niille vakuutteluille pystyi. Pojalla koulu meni tosi huonosti kun luuhasi vain kylillä. Äiti halusi diagnoosin siksi, että saa pienryhmään. Tehtiin hienot erityisopintosuunnitelmat. Kun kuuli, että se rajoittaa tulevaisuudessa koulutusmahdollisuuksia, taas purettiin diagnoosia ja hups, poika oli kuudellella ihan terve ja normaalipoika.

Lähti siis yläasteelle puhtailla papereilla kun ensin ala-aste oli kokeiltu jos minkälaista diagnoosia.

Ja kyse on ihan oikeasti aivan terveestä pojasta, kenellä ei ole mitään muuta vaivaa kuin se, että äiti sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja poika oireilee äitinsä hulluutta.

Siis uskomatonta sinulta, että levittelet tämmöistä sontaa. Eiköhän se ole lääkärien tehtävä päättää se diagnoosi, ei se niin toimi, että vanhemmat kertoo lääkärille minkä diagnoosin haluavat. Mitähän hulluutta itse oireilet. Toivottavasti et ole kyseisen perheen kanssa kovin paljoa tekemisissä!

"26 puhuu asiaa vanhemmat tosiaankin pystyvät puhumaan lapsillensa tarvittavat oireet diagnoosiin!"



Nämä ovat kyllä yksittäistapauksia ja hoitohenkilökunnan valinpitämättömyyttä.



Meidän kunnassa neurologiset ongelmat diagnosoidaan viikon kestävällä jaksolla sairaalassa, jossa lasta tutkii mm. psykologi, toimintaterapeutti, sosiaalityöntekijä, kuulontutkija, puheterapeutti, fysioterapeutti, erityisopettaja, sairaanhoitaja jne. Lisäksi pyydetään lausunnot päivähoidosta/koulusta ja mahdollisilta terapeuteilta. Lasta tutkitaan myös niin ettei vanhemmat ole paikalla.



Kun lapsi tutkitaan perusteellisesti voidaan olla varmoja, että diagnoosi on oikea. Kela ei nykyisin kelpuuta yksityistä lääkärinlausuntoa kuntoutuksia varten, joten kyllä sitä voi olla varma, ettei lapsi päädy Kelan maksamaan kuntoutukseen ilman syytä.

ADHD on hyvin eri asia kuin Asperger, esimerkiksi.

huonosti kasvatetut lapset diagnosoidaan, jotta vanhemmat saisivat kelan tukia "jaksaakseen" ja jotta asiantuntijat saisivat oireilevat lapset terapiaan oppimaan normaalia elämää ja käyttäytymistä.. noin kärjistetysti sanottuna.

Tunnen perheen, missä äiti veivasi aspergerin ja tarkkaavaisuushäiriön välillä, mikä olisi mieluisin diagnoosi.

Lapsi sai ensin aspergerin, mutta kun mainitsin, että se on autismia, äiti kauhistui. Se ei enää ollutkaan niin kiva diagnoosi. Diagnoosi peruttiin ja tilalle tuli jotain tarkkaavaisuushäiriötä ja ADD.tä.

Äiti ei saanut poikaansa otetta, joten luki hyvin netistä kaikki ohjeet. Kun tarpeeksi jankkasi, että on sillä aistihäiriöitä ja ei paa siksi tota puseroa päälle kun se varmaan tekee pahan olo jne.. niin minkäs niille vakuutteluille pystyi. Pojalla koulu meni tosi huonosti kun luuhasi vain kylillä. Äiti halusi diagnoosin siksi, että saa pienryhmään. Tehtiin hienot erityisopintosuunnitelmat. Kun kuuli, että se rajoittaa tulevaisuudessa koulutusmahdollisuuksia, taas purettiin diagnoosia ja hups, poika oli kuudellella ihan terve ja normaalipoika.

Lähti siis yläasteelle puhtailla papereilla kun ensin ala-aste oli kokeiltu jos minkälaista diagnoosia.

Ja kyse on ihan oikeasti aivan terveestä pojasta, kenellä ei ole mitään muuta vaivaa kuin se, että äiti sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja poika oireilee äitinsä hulluutta.

Millähän paikkakunnalla tämäkin on mukamas tapahtunut?

Turussa en saanut edes olla mukana lapseni tutkimuksissa. Vaan olin kokouksessa jossa käsiteltiin poikani asioita, mukana oli päiväkodin LTO, puheterapeutti, toimintaterapeutti sekä psykologi jotka olivat vuoden verran olleet poikani seurassa. Ja jokaiselle muullekkin lapselle jotka ovat poikani päiväkodissa tehtiin sama ohjelma. Näin myös on tapahtunut kaikille jotka olen dysfasialiiton tapahtumissa tavannut ja tutustunut!

Joten ihan kovin helpolla ei diagnoosia saa, ja kuka sellaisen haluaa??

Minä luopuisin ilomielin 100e kuukaudessa

- jos poikani olisi oikeasti terve ja minun ei tarvitsisi raahautua joka viikko puheterapiaan ja toimintaterapiaan sekä iltaisin tukiviittomakurssille?

-Saatikka kuunnella ihmisten ihmettelyä "eikö se osaa puhua" "kuinka kauan tuo tauti kestää" "tuleeko lapsesta ikinä normaali"

- tai ei itku kurkussa tarvitsisi iltaisin miettiä mitähän tuo lapsi haluaa vai mikä on vialla kun itkee suoraa huutoa ja huutaa änkäkäkui purren samalla itseään käteen ja hakkaa toisella kädellä lattiaa

Ja ymmärrät varmaan miksi.

Mutta kyllä näitä asioita tulkitaan aika leväperäisesti muutenkin. Ensinnäkin työni sivuaa tätä aihetta aika läheltä. Lisäksi olen oman lapseni kanssa käynyt tutkimuksissa. Kysymykset oli tyyliin esim. uhmaikäisen raivariin:

- selkeää vastustamista. Tämäkin kuuluu juuri diagnoosiin. Vastustaako useastikin erilaisia tilanteita (uhmaikäisen normaali ei tässä tapauksessa)

-lukemisen ymmärtämisen testauksessa terapeutti jutteli minulle. Lapsi jäi kuuntelemaan: selkeää häiriintymistä ympäristön ärsykkeistä. Ei pysty keskittymään lukemiseen (normaalistikin lapsi nostaa päätään kirjasta kun kuulee hänestä puhuttavan)

-poika ei tykkää punaisista vaatteista kun häntä kiusataan niissä tytöksi. Kun diagnoosia yritetään saada, käännetään tämäkin aistihäiriöksi kun ei pane tätä vaatetta päälle. Se varmaan tuntuu iholla ikävältä.

Oma poikani kävi testauksia läpi ja olisin todella helposti saanut hänelle monenlaista diagnoosia jos olisin suostunut. On tällä hetkellä ihan normaali 15 vuotias poika, kenellä ei mitään ongelmaa koulussa. Sattui vain yli-innokkaan päiväkodintädin diagnostisoimaksi kun hän oli juuri käynyt koulutuksen ADHD.sta yms.

Tätä kautta tutustuin tähän toiseen perheeseen, missä ajettiin väkisin normaalilapselle diagnoosia.

Eli kun toinen lapseni sanoi, ettei halua jotain, se on normaalia. Mutta toiselle se on muutosvastaisuutta.

Toinen lapseni sanoo, ettei pane tyttöjen vaatteita päälle, toiselle se on aistiyliherkkyyttä.

Toinen lapseni nostaa pään kirjasta kun hänestä puhutaan, se on tervettä uteliasuutta, toiselle se on keskittymiskyvyttömyyttä.

Onneksi todellakin työni sivuaa tätä aihetta niin läheltä, että en lähtenyt tähän pelleilyyn matkaan, vaikka olisin hyvin herkästi saanut jos minkälaista paperia jos olisin halunnut terveelle pojalle.

huonosti kasvatetut lapset diagnosoidaan, jotta vanhemmat saisivat kelan tukia "jaksaakseen" ja jotta asiantuntijat saisivat oireilevat lapset terapiaan oppimaan normaalia elämää ja käyttäytymistä.. noin kärjistetysti sanottuna.

Tunnen perheen, missä äiti veivasi aspergerin ja tarkkaavaisuushäiriön välillä, mikä olisi mieluisin diagnoosi.

Lapsi sai ensin aspergerin, mutta kun mainitsin, että se on autismia, äiti kauhistui. Se ei enää ollutkaan niin kiva diagnoosi. Diagnoosi peruttiin ja tilalle tuli jotain tarkkaavaisuushäiriötä ja ADD.tä.

Äiti ei saanut poikaansa otetta, joten luki hyvin netistä kaikki ohjeet. Kun tarpeeksi jankkasi, että on sillä aistihäiriöitä ja ei paa siksi tota puseroa päälle kun se varmaan tekee pahan olo jne.. niin minkäs niille vakuutteluille pystyi. Pojalla koulu meni tosi huonosti kun luuhasi vain kylillä. Äiti halusi diagnoosin siksi, että saa pienryhmään. Tehtiin hienot erityisopintosuunnitelmat. Kun kuuli, että se rajoittaa tulevaisuudessa koulutusmahdollisuuksia, taas purettiin diagnoosia ja hups, poika oli kuudellella ihan terve ja normaalipoika.

Lähti siis yläasteelle puhtailla papereilla kun ensin ala-aste oli kokeiltu jos minkälaista diagnoosia.

Ja kyse on ihan oikeasti aivan terveestä pojasta, kenellä ei ole mitään muuta vaivaa kuin se, että äiti sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja poika oireilee äitinsä hulluutta.

Millähän paikkakunnalla tämäkin on mukamas tapahtunut?

Turussa en saanut edes olla mukana lapseni tutkimuksissa. Vaan olin kokouksessa jossa käsiteltiin poikani asioita, mukana oli päiväkodin LTO, puheterapeutti, toimintaterapeutti sekä psykologi jotka olivat vuoden verran olleet poikani seurassa. Ja jokaiselle muullekkin lapselle jotka ovat poikani päiväkodissa tehtiin sama ohjelma. Näin myös on tapahtunut kaikille jotka olen dysfasialiiton tapahtumissa tavannut ja tutustunut!

Joten ihan kovin helpolla ei diagnoosia saa, ja kuka sellaisen haluaa??

Minä luopuisin ilomielin 100e kuukaudessa

- jos poikani olisi oikeasti terve ja minun ei tarvitsisi raahautua joka viikko puheterapiaan ja toimintaterapiaan sekä iltaisin tukiviittomakurssille?

-Saatikka kuunnella ihmisten ihmettelyä "eikö se osaa puhua" "kuinka kauan tuo tauti kestää" "tuleeko lapsesta ikinä normaali"

- tai ei itku kurkussa tarvitsisi iltaisin miettiä mitähän tuo lapsi haluaa vai mikä on vialla kun itkee suoraa huutoa ja huutaa änkäkäkui purren samalla itseään käteen ja hakkaa toisella kädellä lattiaa

onhan se monelle houkutteleva. Surullista koska jotkut käyttävät tukia ja diagnoseja väärin niin oikeasti sairaiden lasten perhetkin leimataan.

vanhemmat tosiaankin pystyvät puhumaan lapsillensa tarvittavat oireet diagnoosiin! Sanoinkin, että KÄRJISTETYSTI! T. Se ilkeä ämmä

Tiedätkö YHTÄÄN, miten pitkät tutkimukset vaaditaan, että lapselle annetaan vaikkapa nyt asperger-diagnoosi? No et tiedä - mutta silti ilkeilet täällä.

Se vaatii 1-2 viikon osastojakson autismitutkimuksiin erikoistuneessa yksikössä. Lapsi läpikäy unitutkimukset, kromosomitutkimukset, yleislääkärin tutkimukset, on neurologin, lastenpsykiatrin, puheterapeutin ja toimintaterapeutin tutkittavana. Ja omahoitaja - joka siis on erikoistunut autismikirjoon ja työkseen hoitaa heitä - on koko ajan lapsen rinnalla ja observoi sekä teettää lapsella eri tehtäviä.

Ihan selvin päinkö luulet, että tuota järjestelmää ja noin monta alan asiantuntijaa joku voi HUIJATA ihan vaan huvikseen, päästäkseen vähemmällä?

Nyt siis puhutaan alle kouluikäisistä lapsista, ei heitä voi vanhempi aivopestä teeskentelemään mitään oireita, eikä nyt herranen aika ainakaan niin HYVIN, että lapsi onnistuu huijaamaan tuollaista ammattilaiskaartia.

Joten mitä jäikään jäljelle idioottimaisista väitteistäsi...?

Mikä ihmeen "sairaanlapsenhoitotuki"?



Miksi IHMEESSÄ TÄÄLLÄ AUKOVAT PÄÄTÄÄN IHMISET, JOTKA EIVÄT TIEDÄ MITÄÄN?



Ensinnäkin, se on vammaistuki. Perustuki - siis jolla assit, adhd-lapsen ja dysfaatikoistakin enemmistö ovat - on huikeat 85,59 euroa kuukaudessa. Ei siis sen enempää. Esim. meillä on vaikeasti assi lapsi, jolle on Lastenklinikan tuella yritetty monta krt hakea korotettua vammaistukea (joka on 199,71 euroa), on laadittu todella paljon vakuuttavia liitteitä - ja silti on jopa valitusten jälkeen (muutoksenhakulautakunta) pysynyt tuossa perustuessa.



Jotta saisi korotettua, pitää olla jo joku liitännäisongelma, mm. diabetes tai adhd+as tai liikuntaeste tms. Tai HFA (hyvätasoinen autismi, ei siis as).



Diagnooseihin ei asiakas pysty juurikaan vaikuttamaan. Ne vaativat 1-2 viikon osastojaksot, jolla ammattilaiset tutkivat lapsen läpikotaisin - ilman vanhempia!



Joten sorry: vaikka ilmeisesti suunnitteletkin jotain tukihuijarin tuottoisaa uraa, niin ei kannata - se ei ONNISTU.

niin ja se sairaanlapsenhoitotuki on 200e

Vierailija - 24.08.10 04:18 (ID 11021700

onhan se monelle houkutteleva. Surullista koska jotkut käyttävät tukia ja diagnoseja väärin niin oikeasti sairaiden lasten perhetkin leimataan.

Ja ymmärrät varmaan miksi.

Mutta kyllä näitä asioita tulkitaan aika leväperäisesti muutenkin. Ensinnäkin työni sivuaa tätä aihetta aika läheltä. Lisäksi olen oman lapseni kanssa käynyt tutkimuksissa. Kysymykset oli tyyliin esim. uhmaikäisen raivariin:

- selkeää vastustamista. Tämäkin kuuluu juuri diagnoosiin. Vastustaako useastikin erilaisia tilanteita (uhmaikäisen normaali ei tässä tapauksessa)

-lukemisen ymmärtämisen testauksessa terapeutti jutteli minulle. Lapsi jäi kuuntelemaan: selkeää häiriintymistä ympäristön ärsykkeistä. Ei pysty keskittymään lukemiseen (normaalistikin lapsi nostaa päätään kirjasta kun kuulee hänestä puhuttavan)

-poika ei tykkää punaisista vaatteista kun häntä kiusataan niissä tytöksi. Kun diagnoosia yritetään saada, käännetään tämäkin aistihäiriöksi kun ei pane tätä vaatetta päälle. Se varmaan tuntuu iholla ikävältä.

Oma poikani kävi testauksia läpi ja olisin todella helposti saanut hänelle monenlaista diagnoosia jos olisin suostunut. On tällä hetkellä ihan normaali 15 vuotias poika, kenellä ei mitään ongelmaa koulussa. Sattui vain yli-innokkaan päiväkodintädin diagnostisoimaksi kun hän oli juuri käynyt koulutuksen ADHD.sta yms.

Tätä kautta tutustuin tähän toiseen perheeseen, missä ajettiin väkisin normaalilapselle diagnoosia.

Eli kun toinen lapseni sanoi, ettei halua jotain, se on normaalia. Mutta toiselle se on muutosvastaisuutta.

Toinen lapseni sanoo, ettei pane tyttöjen vaatteita päälle, toiselle se on aistiyliherkkyyttä.

Toinen lapseni nostaa pään kirjasta kun hänestä puhutaan, se on tervettä uteliasuutta, toiselle se on keskittymiskyvyttömyyttä.

Onneksi todellakin työni sivuaa tätä aihetta niin läheltä, että en lähtenyt tähän pelleilyyn matkaan, vaikka olisin hyvin herkästi saanut jos minkälaista paperia jos olisin halunnut terveelle pojalle.

huonosti kasvatetut lapset diagnosoidaan, jotta vanhemmat saisivat kelan tukia "jaksaakseen" ja jotta asiantuntijat saisivat oireilevat lapset terapiaan oppimaan normaalia elämää ja käyttäytymistä.. noin kärjistetysti sanottuna.

Tunnen perheen, missä äiti veivasi aspergerin ja tarkkaavaisuushäiriön välillä, mikä olisi mieluisin diagnoosi.

Lapsi sai ensin aspergerin, mutta kun mainitsin, että se on autismia, äiti kauhistui. Se ei enää ollutkaan niin kiva diagnoosi. Diagnoosi peruttiin ja tilalle tuli jotain tarkkaavaisuushäiriötä ja ADD.tä.

Äiti ei saanut poikaansa otetta, joten luki hyvin netistä kaikki ohjeet. Kun tarpeeksi jankkasi, että on sillä aistihäiriöitä ja ei paa siksi tota puseroa päälle kun se varmaan tekee pahan olo jne.. niin minkäs niille vakuutteluille pystyi. Pojalla koulu meni tosi huonosti kun luuhasi vain kylillä. Äiti halusi diagnoosin siksi, että saa pienryhmään. Tehtiin hienot erityisopintosuunnitelmat. Kun kuuli, että se rajoittaa tulevaisuudessa koulutusmahdollisuuksia, taas purettiin diagnoosia ja hups, poika oli kuudellella ihan terve ja normaalipoika.

Lähti siis yläasteelle puhtailla papereilla kun ensin ala-aste oli kokeiltu jos minkälaista diagnoosia.

Ja kyse on ihan oikeasti aivan terveestä pojasta, kenellä ei ole mitään muuta vaivaa kuin se, että äiti sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja poika oireilee äitinsä hulluutta.

Millähän paikkakunnalla tämäkin on mukamas tapahtunut?

Turussa en saanut edes olla mukana lapseni tutkimuksissa. Vaan olin kokouksessa jossa käsiteltiin poikani asioita, mukana oli päiväkodin LTO, puheterapeutti, toimintaterapeutti sekä psykologi jotka olivat vuoden verran olleet poikani seurassa. Ja jokaiselle muullekkin lapselle jotka ovat poikani päiväkodissa tehtiin sama ohjelma. Näin myös on tapahtunut kaikille jotka olen dysfasialiiton tapahtumissa tavannut ja tutustunut!

Joten ihan kovin helpolla ei diagnoosia saa, ja kuka sellaisen haluaa??

Minä luopuisin ilomielin 100e kuukaudessa

- jos poikani olisi oikeasti terve ja minun ei tarvitsisi raahautua joka viikko puheterapiaan ja toimintaterapiaan sekä iltaisin tukiviittomakurssille?

-Saatikka kuunnella ihmisten ihmettelyä "eikö se osaa puhua" "kuinka kauan tuo tauti kestää" "tuleeko lapsesta ikinä normaali"

- tai ei itku kurkussa tarvitsisi iltaisin miettiä mitähän tuo lapsi haluaa vai mikä on vialla kun itkee suoraa huutoa ja huutaa änkäkäkui purren samalla itseään käteen ja hakkaa toisella kädellä lattiaa

Edes näihin asioihin erikoistunut lääkäri ei tee yksin päätöstä!

Miksi et voi sanoa paikkakuntaa? Siksi että puhut paskaa!