Miksi niin monilla lapsilla on nykyään jokin diagnoosi?

onhan se monelle houkutteleva. Surullista koska jotkut käyttävät tukia ja diagnoseja väärin niin oikeasti sairaiden lasten perhetkin leimataan.

ja se kuka on sen ruljanssin läpi käynyt ja kela on rahan myöntänyt on totisesti ansainnut sen. Sitä ei helpolla saa ja vielä vaikeempi on saada korotettua tukea.

että kun tuo yksi väittää tuttavansa saaneen puhuttua lapselleen diagnoosin ja piti erityisenä todisteena huuhaa-diagnosoinnista sitä, että diagnoosi on muuttunut ja lapsi yläasteella on normaaliluokalla - niin hei: sepä on ihan yleistä aspergerissa ja muissakin "sukulaissairauksissa".



Adhd ja asperger ovat oireistoltaan aika lähellä toisiaan. Ei ole mitenkään tavatonta, että as-diagnoosi muuttuu vaikkapa adhd:ksi as-piirtein. Tai päinvastoin.



Mikä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö lasta olisi tutkittu tarkoin tai etteikö hänellä olisi diagnoosin ja terapian yms. tarvetta (eli etteikö hän olisi erityislapsi). Vaan se kertoo vain diagnoosiluokitusten rinnakkaisuudesta.



Ja taudin kuvaan kuuluu myös, että oikealla tuella ja luokkavalinnalla lapsi saattaa kyetä pärjäämään myös normaaliluokalla. Kas kun kumpikaan - as tai adhd - eivät ole kehitysvammaisuusdiagnooseja. Molemmilla on normaali äly, asseilla monasti jopa korkeampi äo ja oppimiskyky kuin normaalilapsella. Ongelmat ovat muualla (keskittymiskyvyssä ja sosiaalisissa taidoissa), mutta hyvässä luokassa adhd- ja as-lapsikin voi pärjätä ilman erityistukea.



MIKÄ SEKÄÄN ei siis ole todiste siitä, että alkuperäinen diagnoosi olisi ollut perusteeton tai että tauti olisi ihmeparantunut KOKONAAN pois!



-as-lapsen surullinen äiti-

tekemisissä ja seurannut tilannetta 12 vuotta. Siksi tiedänkin kuviot niin tarkkaan. Lähtökohta oli se, että lapsen syntyessä äiti oli sitä mieltä, että on synnyttänyt lapsineron. Kun lapsi ei oppinut lukemaan 4 vuotiaana ja uimaan 5 vuotiaana, alettiin hakea näitä diagnooseja. Eskarin testeissä ei löydetty mitään, mutta äiti juoksutti joka paikassa ja haki lähetteitä. Tämä uimaanoppiminen oli yksi aistiongelma kuulemma. Kun altaassa kaikuu niin lapsi ei siksi oppinut uimaan yhtään aikaisemmin kuin muut. Kävi siis uimakoulua ja pärjäsi alkeisissa ihan normaalisti. Mutta äiti odotti, että olisi ollut parempi. Eli sekin selitettiin, että kaikuu ja lapsella varmaan aistiongelma korvassa ja siksi ei oppinut ja päässyt heti syvään altaaseen. Kyllä kun näitä tarpeeksi vakuuttavasti selittää niin milläs sen lääkäri kieltääkään.

huonosti kasvatetut lapset diagnosoidaan, jotta vanhemmat saisivat kelan tukia "jaksaakseen" ja jotta asiantuntijat saisivat oireilevat lapset terapiaan oppimaan normaalia elämää ja käyttäytymistä.. noin kärjistetysti sanottuna.

Tunnen perheen, missä äiti veivasi aspergerin ja tarkkaavaisuushäiriön välillä, mikä olisi mieluisin diagnoosi. Lapsi sai ensin aspergerin, mutta kun mainitsin, että se on autismia, äiti kauhistui. Se ei enää ollutkaan niin kiva diagnoosi. Diagnoosi peruttiin ja tilalle tuli jotain tarkkaavaisuushäiriötä ja ADD.tä. Äiti ei saanut poikaansa otetta, joten luki hyvin netistä kaikki ohjeet. Kun tarpeeksi jankkasi, että on sillä aistihäiriöitä ja ei paa siksi tota puseroa päälle kun se varmaan tekee pahan olo jne.. niin minkäs niille vakuutteluille pystyi. Pojalla koulu meni tosi huonosti kun luuhasi vain kylillä. Äiti halusi diagnoosin siksi, että saa pienryhmään. Tehtiin hienot erityisopintosuunnitelmat. Kun kuuli, että se rajoittaa tulevaisuudessa koulutusmahdollisuuksia, taas purettiin diagnoosia ja hups, poika oli kuudellella ihan terve ja normaalipoika. Lähti siis yläasteelle puhtailla papereilla kun ensin ala-aste oli kokeiltu jos minkälaista diagnoosia. Ja kyse on ihan oikeasti aivan terveestä pojasta, kenellä ei ole mitään muuta vaivaa kuin se, että äiti sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja poika oireilee äitinsä hulluutta.

Siis uskomatonta sinulta, että levittelet tämmöistä sontaa. Eiköhän se ole lääkärien tehtävä päättää se diagnoosi, ei se niin toimi, että vanhemmat kertoo lääkärille minkä diagnoosin haluavat. Mitähän hulluutta itse oireilet. Toivottavasti et ole kyseisen perheen kanssa kovin paljoa tekemisissä!

Lapset viedään jokaisesta yskäisystä sairaalaan ja vaaditaan astmapiippuja ja lääkkeitä syötetään ihan tolkuttomasti. Lasten päivä alkaa sillä, että valittelevat päänsärkyä, ja äitihän lääkitsee.

Siihen päälle äiti juoksuttaa lapsia jatkuvasti psykologeilla ja perheneuvolassa. ON mm. keksinyt, että toisella lapsista on vaikea syömishäiriö, jota nyt tutkitaan. Mä myös olen tuntenut nämä lapset aina, ja tiedän tasasn, että tuo lapsi syö ihan normaalisti.

Tämäkään äiti ei tunnu lepäävään, ennen kuin saa lapsensa jollain tapaa poikkeaviksi. Ahdistaa katsella touhua vierestä, koska on aika varmaa, että tuolla touhulla lapset jossain vaiheessa alkavat ireilla vähintään psyykkisesti.

tekemisissä ja seurannut tilannetta 12 vuotta. Siksi tiedänkin kuviot niin tarkkaan. Lähtökohta oli se, että lapsen syntyessä äiti oli sitä mieltä, että on synnyttänyt lapsineron. Kun lapsi ei oppinut lukemaan 4 vuotiaana ja uimaan 5 vuotiaana, alettiin hakea näitä diagnooseja. Eskarin testeissä ei löydetty mitään, mutta äiti juoksutti joka paikassa ja haki lähetteitä. Tämä uimaanoppiminen oli yksi aistiongelma kuulemma. Kun altaassa kaikuu niin lapsi ei siksi oppinut uimaan yhtään aikaisemmin kuin muut. Kävi siis uimakoulua ja pärjäsi alkeisissa ihan normaalisti. Mutta äiti odotti, että olisi ollut parempi. Eli sekin selitettiin, että kaikuu ja lapsella varmaan aistiongelma korvassa ja siksi ei oppinut ja päässyt heti syvään altaaseen. Kyllä kun näitä tarpeeksi vakuuttavasti selittää niin milläs sen lääkäri kieltääkään.

huonosti kasvatetut lapset diagnosoidaan, jotta vanhemmat saisivat kelan tukia "jaksaakseen" ja jotta asiantuntijat saisivat oireilevat lapset terapiaan oppimaan normaalia elämää ja käyttäytymistä.. noin kärjistetysti sanottuna.

Tunnen perheen, missä äiti veivasi aspergerin ja tarkkaavaisuushäiriön välillä, mikä olisi mieluisin diagnoosi. Lapsi sai ensin aspergerin, mutta kun mainitsin, että se on autismia, äiti kauhistui. Se ei enää ollutkaan niin kiva diagnoosi. Diagnoosi peruttiin ja tilalle tuli jotain tarkkaavaisuushäiriötä ja ADD.tä. Äiti ei saanut poikaansa otetta, joten luki hyvin netistä kaikki ohjeet. Kun tarpeeksi jankkasi, että on sillä aistihäiriöitä ja ei paa siksi tota puseroa päälle kun se varmaan tekee pahan olo jne.. niin minkäs niille vakuutteluille pystyi. Pojalla koulu meni tosi huonosti kun luuhasi vain kylillä. Äiti halusi diagnoosin siksi, että saa pienryhmään. Tehtiin hienot erityisopintosuunnitelmat. Kun kuuli, että se rajoittaa tulevaisuudessa koulutusmahdollisuuksia, taas purettiin diagnoosia ja hups, poika oli kuudellella ihan terve ja normaalipoika. Lähti siis yläasteelle puhtailla papereilla kun ensin ala-aste oli kokeiltu jos minkälaista diagnoosia. Ja kyse on ihan oikeasti aivan terveestä pojasta, kenellä ei ole mitään muuta vaivaa kuin se, että äiti sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja poika oireilee äitinsä hulluutta.

Siis uskomatonta sinulta, että levittelet tämmöistä sontaa. Eiköhän se ole lääkärien tehtävä päättää se diagnoosi, ei se niin toimi, että vanhemmat kertoo lääkärille minkä diagnoosin haluavat. Mitähän hulluutta itse oireilet. Toivottavasti et ole kyseisen perheen kanssa kovin paljoa tekemisissä!

Lapset viedään jokaisesta yskäisystä sairaalaan ja vaaditaan astmapiippuja ja lääkkeitä syötetään ihan tolkuttomasti. Lasten päivä alkaa sillä, että valittelevat päänsärkyä, ja äitihän lääkitsee. Siihen päälle äiti juoksuttaa lapsia jatkuvasti psykologeilla ja perheneuvolassa. ON mm. keksinyt, että toisella lapsista on vaikea syömishäiriö, jota nyt tutkitaan. Mä myös olen tuntenut nämä lapset aina, ja tiedän tasasn, että tuo lapsi syö ihan normaalisti. Tämäkään äiti ei tunnu lepäävään, ennen kuin saa lapsensa jollain tapaa poikkeaviksi. Ahdistaa katsella touhua vierestä, koska on aika varmaa, että tuolla touhulla lapset jossain vaiheessa alkavat ireilla vähintään psyykkisesti.

Syömishäiriöt ovat tasan eri asia kuin autismikirjon diagnoosit. Syömishäiriöitä ei tutkita 1-2 viikkoa osastolla, eikä niiden perusteella haeta terapioita ja tukia - joten niiden tutkinnassa tukeudutaan toki enimmäkseen vanhemmilta saataviin tietoihin.

Koko vakavuusaste ja tutkimistapa ovat eri asioita.

Joten vaikka joku äiti olisi KUINKA hysteerinen ja luulotautinen tahansa, hän ei saa lapselleen puhumalla asperger-diagnoosia. Se vaan nyt on niin.

lapsen käytös jollain diagnoosilla kuin lepsulla kasvatuksella.

Mä ihan taioin sen sille ja olen nauttinut koko tästä ajasta yli 6 vuotta jonka olen hänen kanssaan lekureilla juossut! Siis daa, miksei sun lapsellas hei oo!

Hyppää kuule vaikka jorpakkoon muotis kanssa.

lapsille annetaan moninkertaisesti ADHD-diagnooseja verrattuna alkuvuoden lapsiin. Että älkää nyt läpiskö ettei turhia diagnooseja tehtäisi.

onhan se monelle houkutteleva. Surullista koska jotkut käyttävät tukia ja diagnoseja väärin niin oikeasti sairaiden lasten perhetkin leimataan.

Puhu asioista kun niistä jotain tiedät. Tuon alimmaisen summan saa mm.korvakierrelapsesta, yökastelijasta jne. Korotetun eli tuon n.200e saakin sitten jo vakavammasta asiasta, kuten minä saan esikoisestani. Vaihtaisin terveeseen lapseen milloin vain, mutta ei kuule ole mahdollista.

Sitten on yli hoitotuki, muistaakseni lähemmäs 400e, luulen että esim. syöpälapsesta saa tuollaisen summan. Kadehditko kyseisiä äitejä/isiä?

lapsille annetaan moninkertaisesti ADHD-diagnooseja verrattuna alkuvuoden lapsiin. Että älkää nyt läpiskö ettei turhia diagnooseja tehtäisi.

joten et voi vetää siitä MITÄÄN korrelaatioita Suomeen. Yhdysvalloissa tuollaiset tutkimukset tehdään takuuvarmasti toisin kuin Suomessa mm. seuraavista syistä:

- terveydenhoito on pääosin yksityistä, joten kuka maksaisi Yhdysvalloissa vaikkapa nyt viikon sairaalatutkimukset, joissa lasta tutkii psykiatri, neurologi, toiminta- ja puheterapeutit, yleislääkäri---- yht. ainakin siis viisi ammattilaista plus osaston hoitajat päälle. Ei, sen vuoksi veikkaan, että diagnoosiin ei Yhdysvalloissa vaadita yhtä kattavia tutkimuksia.

- Yhdysvalloissa diagnoosilla ei ole samanlaisia seurannaisvaikutuksia kuin Suomessa. Vakuutuksesta (siis kunkin omasta) voi yrittää hakea terapioita, mutta yhteiskunnalta ei tipu vammaistuen kaltaisia tukia. Joten senkin takia diagnosointi on kevyemmän kaliiberin toimintaa kuin Suomessa.

Tässä muuten se viittaamasi uutinen:

http://www.sciencedaily.com/releases/2010/08/100817103342.htm

lapsille annetaan moninkertaisesti ADHD-diagnooseja verrattuna alkuvuoden lapsiin. Että älkää nyt läpiskö ettei turhia diagnooseja tehtäisi.

Vastaahan nyt.. niin näet kuinka kusipää olet.

yhden lastenlääkärin lausunto! Ja tää on fakta, veljen lapsi diagnosoitiin vuosi sitten itärannikon osavaltiossa niin, että opet passitti tutkimuksiin ja lastenlääkäri jututti parilla vastaanottokerralla vanhempia ja opettajia. That's it.

Pikkasen eri juttu täällä Suomessa.

Ei ollut diagnooseja. Oli vaan tyhmiä lapsia. Onneksi nykyisin on toisin. Omilla lapsillani ei ole ongelmia mutta lähipiirissä näitä on.

lapsille annetaan moninkertaisesti ADHD-diagnooseja verrattuna alkuvuoden lapsiin. Että älkää nyt läpiskö ettei turhia diagnooseja tehtäisi.

Oisko kannattanut jättää tälläinen paska kirjoittamatta kunnei millään lailla koske edes koko keskustelua. Tyhmän teit ittestäs.

jos vaan saisin terveen lapsen.

ja luulen, että aika hiton moni. Ap ja muut voi painua suolle "muotinsa" kanssa.

niin itse voin siirtää välittömästi hänen tililleen koko lapsuuden hoitotuet könttäsummana.

jos vaan saisin terveen lapsen.

lapsen käytös jollain diagnoosilla kuin lepsulla kasvatuksella.

Jos vanhemmalla itsellään on neurolog. ongelmia (kuten dysfasia), hänellä voi olla vaikeuksia kommunikoida lapsensa kanssa. Tällöin lapsen neurologiset ongelmat, tai pikemminkin alttius niihin, "aktivoituvat". Jossain toisessa perheessä lapsi saattaisi pärjätäkin paremmin.

lapsen käytös jollain diagnoosilla kuin lepsulla kasvatuksella.

Jos vanhemmalla itsellään on neurolog. ongelmia (kuten dysfasia), hänellä voi olla vaikeuksia kommunikoida lapsensa kanssa. Tällöin lapsen neurologiset ongelmat, tai pikemminkin alttius niihin, "aktivoituvat". Jossain toisessa perheessä lapsi saattaisi pärjätäkin paremmin.

itselläni vaikeaa neuorologista sairautta sairastava lapsi, ja kun olen lääkäriltä kysynyt kerta toisensa jälkeen, olenko omilla toimillani voinut jotenkin vaikuttaa lapsen kehitykseen, olen saanut vastauksen, että lapsen kehitykseen voi vaikuttaa negatiivisesti ainoastaan jos lapsen sulkee tynnyriin ja laittaa kannen päälle. Että tuskinpa kirjoituksesi ihan pitää paikkansa...

Tästä diagnoosien tulvasta joka lapsella on nykyään jokin ongelma/häiriö on ylivilkkautta on kielellistä häiriötä mietin tässä omaa jo aikuista lastani. Lapseni syntyi vuonna - 95 terve kasvu ja kehitys kulki normaalisti. Päiväkoti iässä vein tyttäremme neuvolaan siellä lääkäri alkoi puhumaan kylläpäs hän on vilkas ikää 3 v sanoin että olisin huolissani jos hän ei leikkisi touhuisi. Tyttäreni oli iloinen vilkas kova puhumaan kavereita tarhassa. Lauloi ja leikki. Lääkäri jatkoi arviointiaan olisi varmasti hyvä tutkia on tyttö terve. Ettei vaan olis ADHD. En jäänyt väittelemään lääkärin kanssa sanoin jos oot sitä mieltä ole ihan rauhassa. Olen itse ollut lapsena vilkas iloinen joten en pitänyt sitä tyttäremme kohdalla mitenkään ihmeellisenä. Tyttäremme oli kiltti mukava tyttö käytöstavat hallussa jo 3 vuotiaana. Vein tyttäremme yksityisesti lääkärin pakeille tutkimuksesta tehtiin lausunto oli iloinen vilkas älykäs tyttö. Keskittyminen kehittyy iän myötä. Näin myös tapahtui koulu meni hyvin ei ollut ADHD tietoakaan. Minusta näitä diagnooseja tehdään heppoisin perustein. Lasten kuuluu leikkiä ääntä lähtee ja vauhtia riittää. - 60 luvulla jolloin itse synnyin ulkona juostiin kesät talvet. Laskettiin mäkeä tehtiin lumilinnoja. Kesällä leikittiin hypättiin narua uitiin pelattiin erilaisia pihaleikkejä tämä kaikki oli ihan normaalia.

Sosiaaliset taidot keskittymiskyky mistähän se johtuu ettei lapsilla ole näitä. Olisko vika kotioloissa onko tietokone ja televisio ainut lapsen seuralainen. Istuuko vanhemmat sosiaalisen median ääressä. Kuka leikkii kuka laulaa kuka lukee satuja lapsille. Opetetaanko kotona sosiaalisia taitoja ei opeteta kun vanhemmat ovat sosiaalisen mediansa parissa niin ja kuntosalilla tai omien harrastustensa parissa. Lapset ovat nykyään yksinäisiä ei ole ketään kene kanssa olisi. Vanhemmilla on näet tärkeämpää omat menot. Sivusta seurannut et näin on ei tietysti kaikilla. Hiekkalaatikolla pieni poika leikki isä tutki puhelintaan poika kyseli isältään milloin mitäkin isä vain hymisi jotain jatkoi puhelimensa tutkimista. Ei kiinnostanut leikkiä pojan kanssa saati vastata hänen kysymyksiinsä

Varmaan moni asia vaikuttaa:

- tiedon ja sen myötä diagnosoinnin lisääntyminen

- tukea tarvitsevat ovat nykyään usein samalla luokalla muiden kanssa, koska inkluusio

- nopeatempoistunut yhteiskunta (älylaitteet mm.) tekee neurotyypillisistäkin levottomia, ne, joilla on jo valmiiksi keskittymisen pulmaa, oireilevat aiempaa enemmän