Mitäköhän lapselleni tapahtuu? Itkettää :(

Todella hienosti sanottu.



Vika on luonteessa. Ihminenkin on villieläin, eikä kaikki kesyynny samaan muottiin.

[/quote]

elämäntapahtuma, joka olisi voinut aiheuttaa hänelle tätä käyttäytymistä?



Entä onko suvussanne ollut kaksisuuntaista mielialahäiriötä (=bipolaaritauti=maanis-depressiivisyys)? Jos on, voisiko nuorella olla bipolaaritaudin nopeasyklinen muoto?



"Sain lapsen erityisluokalle, se pelasti 2-3 kk ajaksi. Tomera ope näytti saavan teinin ruotuun.

Sitten alkoi silläkin mennä sormi suuhun. Teini on fiksu ja osaava, sitten seuraavan puolen tunnin päästä on "heittänyt kaiken menemään" ja millään ei mitään väliä. "

olet helvetin hyvin onnistunut vanhempana! toivottavasti edes hävettää kunnolla. pentusi ei kaipaa halia ja kannustamista vaan KURIA ja sääntöjä, joiden noudattamista valvotaan. ja olisi kaivannut jo vuosien ajan.

Tässä nyt oireilevat ne, joiden vanhemmat kyllästyy prinsessahäiden jälkeen ja löytävät uuden sielunkumppanin ja uuden sielunkumppani ja uuden...

Ja lapsen kanssa on vain neuvoteltu ja annettu ottaa se suklaapatukka kaupasta kun se on niin haastava lapsi. Eihän meidän nicopetteri...

jo eskari-iässä ne, joista tulee juoppoja ja narkkeja ja pikkukriminaaleja. Ei se tyhjästä putkahda.

Ja ennusteet ei ole menneet harhaan.

2 aika tyypillistä perhetaustaa

a. sosiaalitapaukset-tämähän on aika selvää. Kuria ei pidetä ja on vapaa kasvatus kun ei viitsitä

b. paremmat piirit eli perheet, missä mamma katselee toisia nokan vartta pitkin ja ollaan niin parempia ja meidän lapset on niin hyviä. Aikaa ei riitä lapsille vaan annetaan laatuaikaa. Korostetaan hyviä tapoja ja tiukkoja sääntöjä. Kakarat sitten hilluu ja valehtelee. Jos joku uskaltaa aiheesta mennä mammalle sanomaan, mamma tulee silmille ja väittää, ettei meidän lapsi ainakaan. Muiden lapset ne meidän pientä yrittää viedä matkassaan. Lapsi nauraa selän takana ja sytyttää sätkän ja aukaisee kaljapullon kun äiti juoksee haukkumassa muita vanhempia kun ne valehtelee minun pikkuiseni muka varastavan kaupasta.

Ja onhan tässä välissä sitten nämä tavalliset perheet, missä halutaan lapsia kun muillakin on ja sitten viedään niitä virikehoitoon kun se ei olekaan niin kivaa ja kun lapset on niin haastavia, ettei niille mitään voi kun pieni nicopetteri suuttuu kun sitä kieltää.

Jos yrittää sanoa, että totta helvetissä suuttuu, mutta oppii tottelemaan, mamma ylväästi tokaisee, että helppohan sun on kun sulla on helpot lapset. Meidän nicopetteri on ollut aina niin haastava, ei sitä voi kieltää.

Ei tule mieleen, että ne on siksi helppoja kun kasvatus on alettu jo vauvana.

Nyt kun seuraa noita 15 vuotiaita niin ei ole menneet ennusteet pieleen, mitä silloin eskarin aikana luotiin mielessämme. Juuri ne ennustetut on tällä hetkellä päihteiden kanssa tekemisissä ja listalla on varkauksia ja tytöillä paljon seksisekoiluja ja osalla huumeitakin.

Ja vanhemmat vinkuu, että te ette ymmärrä kun teillä on niin helpot lapset.

Ensin virikehoitoon ja sitten koulun kasvatettavaksi ja sen jälkeen sijoitettavaksi. Kun ei työtä haluta tehdä itse, eikä tajuta, että kasvatusvastuu on vanhemmilla.

Voi hitto, että suututtaa kuulkaa kyllä niitä paremmistakin piireistä on mukuloita joutunut harhateille. Tässähän on vanhemmat toiminut juuri oikein jos ei mikään mene enään perille otetaan järeämmät keinot käyttöön. Tässä tapauksessa sijoitus. Kaikki kunnoitus ap:n ratkaisua kohtaan näin ne eksyneet lampaat mahdollisesti saadaan takaisin laitumelle.

Lapsethan ei kärsi eroista...niinhän se mantra meni.

En ole ap, mutta meillä huostaanotettu tai siis omasta pyynnöstä "huostaanannettu teini". Kotona on aina ollut kuri ja säännöt, mutta murrosiässä isokokoiseksi kasvanut poika tajusi että eihän kukaan mulle mitään voi jos en sääntöjä noudata, olenhan noita isompi. Ei sitten enää suostunut nousemaan tietokonetuolilta kun oli veljen vuoro tms. ainut keino saada pois siitä oli ottaa pojasta kiinni ja repiä voimalla se siitä (kyllä kaikea oli koitettu jo aiemmin)jolloin tuli päälle, töni, löi ja potki ja istui tuolille takaisin. Piti minua väkisin kiinni käsivarsista ja "laittoi rajoja" eli koitti tehdä minulle selväksi että minä en häntä määrää, painoi minua lattiaan ja komensi ym. Ja oli silloin vain 13v. Välillä oli isoveli mukana pitämässä pojasta kiinni ja mieheni myös. Olin aina hirveillä mustelmilla ja menin väliin kun poika kävi veljensä tai isäpuolensa kimppuun. Mitään selkeää selitystä ei käytökselle löytynyt tutkimuksissa (isänsä on samanlainen siksi erosimmekin). Meidät on todettu kaikinpuolin loistaviksi vanhemmiksi mm. lastensuojelun taholta ja kaikki ovat ymmärtäneet että tehtiin kaikkemme mitä oli tehtävissä. Minua ei hävetä ollenkaan, lähes kaikilla tuntemillani perheillä on lepsumpaa eli tiedän että meillä ei ole kurin ja sääntöjen puutteesta ollut kyse. Päinvastoin, olen ylpeä siitä miten vahva ja hyvä vanhempi olen, tiedän miten vaikeita asioita olen käynyt läpi ja selvinnyt niistä järjissäni. Laitoin rajoja turpiinsaamisen uhalla, joten kukaan ei voi väittää ettei rajoja olisi ollut. Teidän ei kannata kommentoida mitään jotka ette asiasta mitään tiedä tai ymmärrä.

olet helvetin hyvin onnistunut vanhempana! toivottavasti edes hävettää kunnolla. pentusi ei kaipaa halia ja kannustamista vaan KURIA ja sääntöjä, joiden noudattamista valvotaan. ja olisi kaivannut jo vuosien ajan.

aika lähellä. Sellainen kunnon perhe juuri ja oikeastaan vähän parempikin perhe.

Mutsi totesi yksi päivä, että kun hän on lasten kanssa, hän on silloin täysillä. Mutta hän ei ehdi olla kovin usein kun on niin vaativaa olla yrittäjänä.

Kuria löytyy ja kehuu sillä, kuinka kaikki pitää olla tiptop lastenhuoneissa ennen siivoojan tulemista, muuten ei saa karkkipäivänkarkkeja. Arkipäivän ruokailuissa tiukat säännöt. Ei koskaan katsota olkkarissa telkkua leipä kädessä.

Ja tietenkin on tärkeää yrittäjän viettää useasti rentouttavia viikonloppuja tyttökavereiden kanssa risteilyillä ja muualla. Tämä sitten korvataan lapsille ulkomaanreissuilla laatuaikana.

Lapset paljon yksin kotona ja sen tosiaan näkee. Perheen miestä ei paljon kotona näy, koska tämä mammavilijonka on jyrännyt miehen pois silmistään, koska sehän sotkee hienon kodin ja järjestyksen.

Lapset 10v ja 11v ovat aivan hirviöitä. Tupakka maistuu, kaupasta varastetaan, kotoa varastetaan rahaa, kiusaamista, kavereilta varastetaan. Kotona pidetään vanhempien töissäollessa pornoleffailtapäiviä (huom. ikää tosiaan 10 ja 11, tyttö ja poika).

Kuri ei riitä ja hienot kulissit. Lapsi ei tarvi laatuaikaa vaan enemmän sitä tavallista läsnäoloa.

Ai niin, kyseinen mamma nykyään itkee, mitä teki väärin kun on niin hyvin kasvattanut lapsiaan ja antanut laatuaikaa hienoissa paikoissa.

Mies juoksee vieraissa, mutta sitä nyt ei uskalla kukaan mennä tälle mammalle sanomaan, mutta kaikki sen tietää.

Ja silloin ei homma tule pellittämään koska kasvattaa uhmaa. Et en lähtis puhumaan tyylillä "meillä ollut kuri", koska se kuri on voinut olla vääränlaista. Rankaisu joillekkin lapsille väärä tapa saada asia hoidettua. Toisille auttaa paremmin puhuminen ja yhdessäolo. Toisille empatiaan vetoaminen jne.

...koska perusasiat ovat kunnossa. Vanhemmat rakastavat lastaan ja hakevat aktiivisesti apua ja teeette yhteistyötä viranomaisten kanssa.

Ne jotka vähättelevät tässäkin ketjussa rakkauden ja välittämisen osuutta, voisivat miettiä että mistä se nuori/lapsi sitten saa kasvuunsa tukea?? Nämä vanhemmathan hakevat apua ja ovat toimineet näin juuri sen rakkauden vuoksi, jos eivät välittäisi, ei apua olisi haettu kunnolla... Rakkaus ja säännöt/kuri eivät sulje toisiaan pois.



Minä olen koittanut lapsilleni opettaa että teko tai asia on paha/huono, ei lapsi/nuori. Teko voi olla tuomittava ja kamala ja siitä saa rangaistuksen, joskus kovankin, mutta lapsi on silti ihan yhtä arvokas ja rakas silmissäni. Ja uskokaa, olen oikeasti tosi tiukka nipottaja ja meillä on aika tiukat säännöt, mutta ei se saa silti rakkautta sulkea pois. En siis silitä päähän mokien jälkeen, mutta en leimaa toivottomaksi, pahaksi, huonoksi...voi olla vaikea kasvattaa hyvää itsetuntoa jos kuulee olevansa aina vain vääränlainen...



t. Kolmen, kohta neljän äiti

En osaa edes kuvitella miltä sinusta tuntuu. Toivotan elämäänne paljon jaksamista ja hyvää. Toivottavasti vielä jonain päivänä lapsestanne on kasvanut hyvinvoiva aikuinen.

Halaus!

Vierailija kirjoitti:

olet helvetin hyvin onnistunut vanhempana! toivottavasti edes hävettää kunnolla. pentusi ei kaipaa halia ja kannustamista vaan KURIA ja sääntöjä, joiden noudattamista valvotaan. ja olisi kaivannut jo vuosien ajan.

Säännöt meillä on aina ollut ja kuri. Jo pienenä sen lapsen huoneen siivous saattoi kestää kuusi tuntia, ja siltikin piti patistaa mutta periksi emme antaneet. Kotiintuloajat on olleet aina, ja jos ei ole noudattanut niin siitä tuli seuraamus (seuraavana päivänä aikaisemmin kotiin). Läksyt ennen huvia, kotitöitin piti osallistua, viikkorahan eteen piti tehdä hommia.

Mikä tässä sitten meni vikaan?

Pikkuhiljaa alkoi kotiintuloajat venyä. Puhuttiin ja vekslattiin, annettiin luottamusta ja yritettiin luottaa, ei onnistunut. Aloimme viedän ja hakea kouluun ja kotiin. Koulusta saattoi olla häipännyt jo kaverille eikä puhelimeen saanut yhteyttä koko iltana. Oli päiviä, yhä useammin ennen sijoitusta, että lapsi lähti koulusta jo ennen kuin koulu edes alkoi! Vein lapsen kouluun ja heti häipyi. Luulin, että oli koulussa, sieltäkään kun ei ilmoitettu aina mitään vaikka nimenomaan olin sitä pyytänyt että ilmoittaisivat HETI jos lasta ei koulussa näy.

Sain lapsen erityisluokalle, se pelasti 2-3 kk ajaksi. Tomera ope näytti saavan teinin ruotuun.

Sitten alkoi silläkin mennä sormi suuhun. Teini on fiksu ja osaava, sitten seuraavan puolen tunnin päästä on "heittänyt kaiken menemään" ja millään ei mitään väliä.

En tiedä mitä olen tehnyt väärin, kerro minulle. Millainen kuri, millaiset säännöt? Seuraamuksia on ollut aina ; viikkorahan menetystä, kotiarestia, känny, tietokone pois. Sellaisiakin aikoja oli että teinillä ei ollut mitään. Ja SILTI SE OTTI HATKOJA jos sille päälle sattui.

Tämä kuulostaa kovin tutulta. Toinen lapseni jon menossa kovaa vauhtia samaa tietä. Toisen kanssa ei ole mitään ongelmia. Olen aivan hajalla, kun en tiedä, mitä voin tehdä ongelmateinini kanssa.