Mitäköhän lapselleni tapahtuu? Itkettää :(

En ole ap, mutta meillä huostaanotettu tai siis omasta pyynnöstä "huostaanannettu teini". Kotona on aina ollut kuri ja säännöt, mutta murrosiässä isokokoiseksi kasvanut poika tajusi että eihän kukaan mulle mitään voi jos en sääntöjä noudata, olenhan noita isompi. Ei sitten enää suostunut nousemaan tietokonetuolilta kun oli veljen vuoro tms. ainut keino saada pois siitä oli ottaa pojasta kiinni ja repiä voimalla se siitä (kyllä kaikea oli koitettu jo aiemmin)jolloin tuli päälle, töni, löi ja potki ja istui tuolille takaisin. Piti minua väkisin kiinni käsivarsista ja "laittoi rajoja" eli koitti tehdä minulle selväksi että minä en häntä määrää, painoi minua lattiaan ja komensi ym. Ja oli silloin vain 13v. Välillä oli isoveli mukana pitämässä pojasta kiinni ja mieheni myös. Olin aina hirveillä mustelmilla ja menin väliin kun poika kävi veljensä tai isäpuolensa kimppuun. Mitään selkeää selitystä ei käytökselle löytynyt tutkimuksissa (isänsä on samanlainen siksi erosimmekin). Meidät on todettu kaikinpuolin loistaviksi vanhemmiksi mm. lastensuojelun taholta ja kaikki ovat ymmärtäneet että tehtiin kaikkemme mitä oli tehtävissä. Minua ei hävetä ollenkaan, lähes kaikilla tuntemillani perheillä on lepsumpaa eli tiedän että meillä ei ole kurin ja sääntöjen puutteesta ollut kyse. Päinvastoin, olen ylpeä siitä miten vahva ja hyvä vanhempi olen, tiedän miten vaikeita asioita olen käynyt läpi ja selvinnyt niistä järjissäni. Laitoin rajoja turpiinsaamisen uhalla, joten kukaan ei voi väittää ettei rajoja olisi ollut. Teidän ei kannata kommentoida mitään jotka ette asiasta mitään tiedä tai ymmärrä.

olet helvetin hyvin onnistunut vanhempana! toivottavasti edes hävettää kunnolla. pentusi ei kaipaa halia ja kannustamista vaan KURIA ja sääntöjä, joiden noudattamista valvotaan. ja olisi kaivannut jo vuosien ajan.

Meillä myös pojasta tuli tuollainen, kun isänsäkin oli ihan geeniperimän kautta. Asiaahan on tutkittukin, että vaikka lapsi olisi adoptoitu hyvään ja rakastavaan perheeseen, on tuolla asosiaalisuudella vahva taipumus periytyä varsinkin poikalapsiin.

Voimia!

kuka sen määrittelee, mikä on tarpeeksi välittämistä, kiinnostusta.. ?



Omasta mielestäni me olemme ihan tavallinen perhe. Jokainen saa omana yksilönään olla kiinnostunut mistä vain, ja vanhempina kannustamme ja annamme lastemme toteuttaa niitä mm. harrastusten muodossa. Kustansimme teinille ratsaksuksen, valokuvaamisen (kalliin kameransa muuten kerran hajotti humalassa), leirit ja matkat.



Kuunneltu on yömyöhään saakka huolia ja murheita, hierottu kolottavia kinttuja ja herätty aikaisin aamulla auttamaan hiusten suoristamisessa.



On leivottu, reissattu, pidetty leffailtoja, oltu vaan .. ja ihan normaalisti, ilman riitoja, toisten arvostelemista tai huomiotta jättämistä.



Korulauseisiin en ole sortunut, enkä sorru. Sanon ja kiitän kun on aihetta mutta lapsen erinomaisuutta en ala "hihkumaan". Olisiko pitänyt?



Sillä sitten 13-vuotiaana mikään perheen yhteinen aika, mikään sellainen ei tuntunut merkitsevän lapselle enää mitään. Alkoi olemaan ne kaverit ja muut menot, pikkuhiljaa harrastukset jäi ja 15-vuotiaana oli edessä sossut, poliisit ja sijoittamispäätös.

Olet ihana äiti ja teet juuri niin kuin lapsellesi on parasta. Olen itse ollut töissä tällaisessa sijoispaikassa ja kokemukset on todella hyviä; "pahis-nuoristakin" tuli pääsääntöisesti kunnon kansalaisia. Ja monella heistä ei ollut rakastavaa kotia taustalla, mikä tekee lähes 100%:ksi onnistumisen. Onko lapsesi tyttö tai poika? On kumpi tahansa, niin sano joka käden käänteessä; kotona ollessaan, puhelimessa, tekstiviestissä jne, kuinka paljon häntä rakastat! Vaikka hän ei siinä kohtaa sinulle sanojen merkitystä näytäkään, tiedän, että ne sanat merkkaavat TODELLA paljon, tuottavat jopa kyyneleitä. Älä pelkää "kokonaista" huostaanottoa, se puretaan, kun asiat kunnossa. Osaan kyllä äitinä kuvitella tuskaa, kun allekirjoittaa paperit, että oman lapsen huoltajuus siirtyy jollekin muulle, mutta senkin tekee, kun tietää minkä hyväksi. HYVÄÄ ALKUSYKSYÄ TEIDÄN KOKO PERHEELLE!

Se luonteenpiirre ei välttämättä sovi tähän aikaan tai tähän maailmaan.

Ap. Vaikka lapsesi ei tule onnistumaan tai toimimaan kuten muut, niin hän on erityinen.



Toivottavasti tuon villin luonteen ansiosta saat pian lapsenlapsia vaikka itse lapsesi menehtyisi elämäntyylinsä seurauksena.

Lapsissa on tulevaisuus.

Tulipa tuo yksi lause sanottua epäselvästi eli onnistuminen on lähes 100 %, kun takana rakastava koti, eikä päinvastoin.......

aivan ihana vanhempi ja perheen asiat kunnossa.

Tuo yläasteelle meno on suuri asia nuoren elämässä. Juuri silloin alkaa tulla niitä ongelmia, jos kaveripiiri on väärä.

Voimia, miten sitten käykään. Onko terapiaa kokeiltu?

Meillä oli sellainen ongelma taas että me ei saatu apua, yritettiin saada mieheni pojalle jonkinlaista apua. Epäiltiin että oli jopa huumeita mukana kuvioissa. Poliisi etsi poikaa ja yritti saada sen kiinni että olisi saanut sen toimitettua jonnekin mutta hän pakoili kunnes oli täyttänyt 18 ja sen jälkeen ketään (viranomaisia) kiinnostanut enää tippaakaan mitä hänelle tapahtui koska hän pitää itse hakea apua sen jälkeen. Kun on täysikäinen niin ketään ei voi pakottaa minnekään. Niin olkaa iloisia että olette saaneet viranomaisia edes auttamaan yhtään.

Silloin meillä oli kanssa pieniä lapsia ja poika silloin 16-17v asui meillä meni kouluun aamulla mukamas, kesti kauan kunnes huomattiin kaikki valheet, ei ikinä tullut kouluun jne. soitti että on kaverilla yötä ja laittoi puhelimen kiinni sen jälkeen ettei vaan saanut yhteyttä eikä tullut moneen päivään kotiin. Silloin tuntui kyllä tulevaisuus aika synkältä.

Tällä hetkellä tämä poika on 25v. ja on itse oivaltanut että hänellä on alkoholiongelma ja hakenut itse apua. Hänellä on työpaikka ja asuu tällä hetkellä äidinsä kanssa ja on pienen pojan isä. Hän yrittää säästää rahaa että saisi oman asunnon ja saisi nähdä poikansa vähän useammin.

Paistaa se aurinko joskus risukasaankin.

JA SINÄ JOKA SIINÄ KITISET ETTÄ ALKOHOLI ON KIELLETTY ALAIKÄISILTÄ NIIN KYLLÄ SINÄ OLET NAIIVI JA SINISILMÄINEN. Tottakai se on kielletty mutta jompi kumpi sulla ei ole teiniikäisiä lapsia tai sit´asut jossain korvessa. Ei niitä lapsia voi valvoa joka sekunti ja aina sitä voi tapahtua että joutuu värään kaveri porukkaan.

tuo loppuosa on tarkoitettu minulle? Minä en "kitissyt" että alkoholi on kielletty alaikäiseltä. Seuraavassa viestissäni kerroin että olin "hieman" hitaalla ja tajusin asian. Ap:n viestistä sain ensin sen käsityksen että nuoren tehdessä väärin, häneltä laitettiin juominen viikoksi arestiin. Mietin tyhmänä että häh, nuorella on ongelmia ja hänelle sanotaan että nyt kun teit väärin, et pääsekään viikkoon juomaan. Niinkuin meillä 5v pojalta laitetaan joku kiva, hyväksytty juttu arestiin kun tekee jotain tosi väärää...

Joku muukin on nyt hieman hitaalla.

Ja joo, ymmärrän senkin ettei ketään pysty valvomaan 24/7, ellei sitä tungeta pyöreään pehmustettuun huoneeseen jossa kameravalvonta...

Minulla ei ole vastauksia kysymyksiisi, mutta luen ketjua mielenkiinnolla ja vinkkejä hakien, oma ongelmalapsi on vielä alakouluikäinen.



Kiitos avauksesta ja voimia teidän perheelle!

Jos kaikki menee hyvin ja todistuksen keskiarvo on yli 8 tai 8.5...niin viekää teini ensi kesänä jollekin reissulle...esim. New Yorkiin tms...:D

Minulla ei ole vastauksia kysymyksiisi, mutta luen ketjua mielenkiinnolla ja vinkkejä hakien, oma ongelmalapsi on vielä alakouluikäinen. Kiitos avauksesta ja voimia teidän perheelle!

Kurin tarve vähenee 90%, kun lapsi kokee olevansa pyyteettömästi rakastettu omana itsenään. Vaikka alkuun tuntuisi hankalalta, niin lapsi muuttuu, kun alkaa luottamaan siihen, että häntä todella rakastetaan. Käytösongelmat kun ovat useimmiten huomionhakua rakkauden tarpeesta.

Erityislapsilla tilanne ehkä eri, mutta puhun nyt tavallisista lapsista, joilla ei muuten erityisiä ongelmia.

juoko lapsi/nuori vai ei! minun kaveriporukassa oli (10v. sitten) aivan erilaisista perheistä lähtöisin olevia nuoria ja me kaikki juotiin ja osa poltettiin tupakkaa. sitten nämä "paremmista" perheistä olevat kolme nuorta jäivät viellä kiinni järjestelmällisestä kaupoista varastelusta, olipas siinnä sitten kaikilla ihmettelyä!

Tsemppiä sinulle teinisi kanssa, itse odotan kauhulla omieni kasvavan siihen ikään kun muistelen omaa nuoruuttani..

ehkä en sitten rakasta lastani tarpeeksi

tätä perheiden ja äidin syyllistämisen määrää.

Perhe voi olla millainen ongelmaperhe vaan, eikä lapsi ragoi näkyvästi ulospäin ( ap:n kertomalla tavalla esim). Nämä todelliset ongelmaperheet, joita taatusti tältäkin palstala löytyy, röyhistelevät rintaansa, ja kehuvat kun ovat niin onnistuneita.



ja perheet jotka on ihan normi perheitä, ei ongelmia, eivät ehkä ymmärrä millaista se sitten on, kun niitä ongelmia tulee. Eikä niille vaan voi mitään, vaikka kaikkensa tekisikin. Ja taas syylllistetään kotia; vian on PAKKO olla kotona, niinhän meille kaikille on opetettu?



Aika kamalassa tilanteessa ovat sitten ne perheet, joissa eletään normaalisti, laitetaan rajoja ja rakkautta ja silti nuori reagoi kute ap on kertonut. Tilannetta tiukistellaan vanhemmilta, ja ap:kin on täällä joutunut SELITTELEMÄÄN millaista heillä on. Oletus on ollut että vika on kotona? vaan jos ei ole? On rankkaa olla vanhempi ongelmanuorelle, vielä rankemmaksi se muuttuu kun ympäristö alkaa katsomaan kieroon ja supisemaan selän takana!



Voimia sinulle ap, ja meille muillekin ongelmanuorten vanhemmille, koitetaan olla itsellemme armollisempia!

Ja silloin ei homma tule pellittämään koska kasvattaa uhmaa.



Et en lähtis puhumaan tyylillä "meillä ollut kuri", koska se kuri on voinut olla vääränlaista.



Rankaisu joillekkin lapsille väärä tapa saada asia hoidettua. Toisille auttaa paremmin puhuminen ja yhdessäolo. Toisille empatiaan vetoaminen jne.

ja vaikka en yleensä pahaa toivokaan kenellekään, niin en voi olla toivomatta, että nämä muutamat täysin vailla empatiaa olevat, aivottomat kirjoittelijat, jotka syyllistävät ap:ta tilanteesta, joutuisivat kokemaan jotain samanlaista. Minkälainen on ihminen, joka kuvittelee voivansa asettua muiden yläpuolelle tuolla tavalla. Ei ainakaan missään tapauksessa sopiva vanhempi yhdellekään lapselle. Hävetkää.

lastensuojelussa sosiaalityöntekijänä ja lapsenne tapaus kuulostaa hyvinkin tutulta. Moni nuori kokeilee samalla tavalla omia rajojaan ja hakee paikkaansa aika äärimmäisilläkin tavoilla. Siitä huolimatta, vaikka omassa kodissa olisi välitetty ja asetettu rajoja.



Lapsenne on tällä hetkellä avohuollon tukitoimena sijoitettuna ja sijoitus tehdään silloin vain määräajaksi, jonka aikana sijoituksen tarpeellisuutta ja tuen tarvetta tarkistetaan säännöllisesti. Mikäli osoittautuu, että lapsen käyttäytyminen kyseisenä aikana muuttuu siten, että kotiutuminen on mahdollista, palaa lapsi kotiin ja lapselle ja perheelle mietitään muuta tukea kuten perhetyön tukea. Mikäli suunta on taasen toisenlainen niin mietitään, että auttaisiko vielä avohuollon sijoituksen jatkaminen siten, että nuorelle tehdään tiukemmin selväksi hänen toiminnan mahdolliset rajat ja hänelle kerrotaan, ettei näissä sitten pysytä niin harkitaan huostaanottoa. Ei siis uhkailla vaan keskustellaan nuoren tilanteesta avoimesti kaikkien osapuolten kesken. Mikäli nuoren tilanne taasen on ollut jo pidempään avohuollon sijoituksen aikana huono ja näyttää siltä, ettei se enää avohuollon konstein korjaudu, niin sitten aletaan valmistella huostaanottoa. Avohuollon sijoituksen aikana kotilomien sujuminen on yksi mittari, millä tarkastellaan sitä, kuinka lapsen mahdollinen paluu kotiin toimisi. Nykyisen lastensuojelulain mukaan avohuollon tukitoimena tehtyä sijoitusta ei saa jatkaa, mikäli lapsen tilanne on sellainen, että huostaanoton kriteerit täyttyvät ja lapsi tarvitsee sijaishuoltoa. Avohuollon sijoituspaikassa lapsenne karkailua tai muuta ongelmallista käyttäytymistä ei voida samoin tavoin rajoittaa kuin lapsenne ollessa sijoitettuna sijaishuoltoon (eli huostaanotettuna sijoituspaikassa).



Kerroit, että kotilomat eivät ole sujuneet sovitusti ja lapsenne on jatkanut oireiluaan myös sijoituspaikassa. Taidat itsekin miettiä sitä, että mahdollinen kotiinpaluu ei ole tällä hetkellä mahdollinen. Joten nyt olisi sitten teidän vanhempien,nuoren, sosiaalityöntekijän ja sijoituspaikan avoin dialogi paikallaan. Joskus nuori itsekin "hakee" omalla käytöksellään huostaanottoa ja tiukempia rajoja, vaikka näennäisesti saattaisi vastustaa huostaanottoa ja kodin ulkopuolella asumista. Lapsen huostaanottohan ei merkitse sitä, että lapsenne olisi sijoituspaikassaan täysi-ikäiseksi saakka, vaan huostaanotto puretaan silloin, kun sen kriteerit eivät ole enää voimassa.



Se, minkälaiseen sijoituspaikkaan lapsi menee riippuu paljonkin sijoittavasta kunnasta, lapsen ja perheen tilanteesta sekä paikkatilanteesta. Mikäli lapsi esimerkiksi on sellaisen kaveripiirin vaikutuksen alaisena, jossa esiintyy erilaista ongelmallista käyttäytymistä tai hän karkailee paljon, niin laitospaikkana on todennäköisesti joku hieman kauempana kodista sijaitseva paikka, jossa on tiukemmat rajat. Siirto lähemmäksi kotia on myöhemmin myös mahdollista, mikäli edellämainitut ongelmat ratkeavat. Tiukemmat rajat eivät merkitse kuitenkaan mitään rangaistuslaitosta, vaan esimerkiksi tiukempaa syyniä kotiintuloaikojen, rahan käytön ja vapaa-ajan vieton suhteen.



Joskus lapsen tai nuoren tilanne tarvitsee korjautuakseen huostaanoton. Monelle nuorelle se on ponnahduslauta parempaan arkeen ja hallitumpaan koulunkäyntiin. Se ei kuitenkaan poista sitä, että se on iso kriisi teille ja lapselle. Keskustelkaa sosiaalityöntekijänne kanssa ja purkakaa hänelle ajatuksianne. Myös nuorelle on hyvä kertoa, että te vanhemmat pysytte mukana hänen elämässään kaikin tavoin, vaikkakin saatatte joutua asumaan hetken erillänne.



Lapsen huostaanotossa vanhemmilla säilyy lapsen huoltajuus siten, että hänellä on puhevaltaa lapsen asioissa, hänet kutsutaan kaikkiin lapsen neuvotteluihin ja hänen kanssaan neuvotellaan lapsen asioista. Käytännön asioiden hoidosta vastaavat kuitenkin sijoituspaikan aikuiset. Mikäli vanhemmille ja kuntaa edustaville sosiaalityöntekijöille tulisi näkemyseroa lapsen jostain asiasta kuten esimerkiksi vaikka lääketieteellisestä operaatiosta niin silloin sosiaalityöntekijän näkemys menee vanhempien näkemyksen edelle.



Mutta kaikkea hyvää teille ja jaksamista syksyyn. Ette ole ongelmienne kanssa yksin ja kaikkein tärkeintä on, että lapsenne saa hyvän elämän lähtökohdat ja te vanhempina olette lapsenne elämässä tiiviisti läsnä oli tilanne mikä hyvänsä.

on joutunut kasvamaan liian aikaisin isokis pikkusisarten vuoksi.



Usein kun tulee isolla ikäerolla lapsia, esikoinen jää huomiotta, ajatellaan et hän on jo iso ja pärjää-

käsitän että jotkut menee aivan "sekaisin" siinä iässä. Masentuneisuuskin on suurimmalla osalla teineistä ihan vaan ohimenevä vaihe.



Ymmärrän tavallaan poikaasi ja jos ei puhu terapiassa niin mielestäni koko terapian ja "jeesustelun" voi jättää pois. Yksinkertaisesti niin että kun poika rikkoo sääntöjä saa rangaistuksen, mutta ei mitään "lässytystä". Puhuu sitten kun haluaa ja kelle haluaa. Liika aikuisten "ymmärtäminen" ja järkipuhe kun saattaa vain ärsyttää.

Ja toivottavasti kasvaa itse pois tuosta järkeväksi aikuiseksi.

Tottakai pojan äitinä saat puhua sille ja neuvoa niin paljon kuin haluat, mutta terapeutti jolle ei puhu mitään ja joka vaan väkisin yrittää saada katsekontaktia on aivan turha ja ahdistava.

Ja tämä ihan omana kokemuksena.

Mitkään avohuollon tukitoimet ei auttaneet ja lopulta tyttö huostaaotettiin, tosin mä en pistänyt enää siinä vaiheessa vastaan.



Kieltämättä on nyt kotona rauhallisempaa ja ei ole sellaista huolta ja verenpaineen nousua. Silti tää ei ole ollut helppoa. Meillä on 150 kilsaa välimatkaa ja oma lapsi ei ole vielä täysin sopeutunut siellä oloon. On hyviä päiviä ja sitten on niitä huonoja, soittaa mulle ja itkee miten on kamala paikka ja ahdistaa ja haluaa kotiin ja on ikävä ja kaikkea. Silloin mun sydän itkee kun en häntä voi kainaloon ottaa.



Henkilökunta on mukavaa ja asiansa osaavaa, lohduttaa myös mua niinä vaikeina hetkinä.



Mä en tiedä mitä nyt tulee vastaan, voin vaan toivoa että asiat rupeisi sujumaan sielläkin päässä hyvin.



Kotilomilla on ollut, jopa viikonloppuja ja ne on menneet hyvin. Silloin kun tulee lähdön aika, niin silloin "vitut lentää", mutta ymmärrän sen, onhan koti aina koti ja kurja on sinne taas lähteä.



Tsemppiä ap!

Näin jälkeen päin sanoisin että pääsin 15v perhekotiin, mikä oli minulle pelastus. Varmasti myös nuoremmille sisruksilleni joita kotona asuessani terrorisoin... jo pelkästään sillä että vanhempieni huomiosta suurin osa meni minuun ja käytökseeni.

Ollessani 13v naapuriimme omakotialuelle muuti vuotta minua vanhemmat kasostytöt joiden kanssa ystävystin. Heidän vanhempansa olivat normaaleja uravanhempia eli suurin osa ajasta meni töissä myös iltaisin. Tytöt olivat keskenään kotona ja kutsuivat monesti kylään koulukavereitaan ja naapurin saman ikäsisä lapsia. Siellä tutustuin jos jonkinlaiseen porukkaan ja aloin juoda alkoholia. Aluksi vain muutama siideri eikä kotoan huomattu mitään, pian kuitenkin jo enemmän. Nautin siitä että minusta ujosta tytöstä tuli rohkea ja puhelias parin siiderin jälkeen. Pojat alkoivat kiinnostaa ja parin pojan kautta kuvioihin tulivat myös huumeet. Tämä kaikki tapahtui puolessa vuodessa.

Huumeiden tultua kuvioihin aloin varastella vanhemmiltani rahaa, samoin pienemmiltä sisaruksiltani. Karkailin kotoa, tapailin reilusti vanhempia miehiä, en tullut kotiin silloin kun sovittiin. Aloin myös olla väkivaltainen. Löin äitiäni ja nuorempia sisaruksiani suuttuessani, joskus jopa jollain kättä pidemmällä kuten tennismaila, kitara yms. Isäni oli ainao joka sai näitä fyysisiä purkauksiani kunnolla hillittyä.

Nuoremmat sisarukseni alkoivat oireilla, he joutuivat pelkäämään jatkuvasti minun ollessani kotoan mitä seuraavaksi tapahtuisi. Kenen päälle käyn, karkaanko ikkunasta ja äiti lähtee huolestuneen etsimään. Tulenko minä taas yöllä humalassa ja huumeissa kotiin ja huudan ja räyhään, rikon tavaroita.

Lopulta ollessani 15v 5kk vanha jäin kiinni varastaessani kallista tavaraa kaupasta. Silloin vanhempani päättivät että vaikka olivat kaikkensa yrittäneet eivät enää kahden vuoden jälkeen jaksanet. Ymmärrän heitä näin jälkeenpäin oikein hyvin. Vaikka olin pienenä ollut todella kiltti ja tottelevainen ja meillä oli aina ollut kotona tiukat rajat en teininä enään kuunnellut mitään, en välittänyt mistään. Tiedän olleeni ihan mahdoton lapsi.

Minut otettiin kokonaan huostaan 8kk perhekodissa olemisen jälkeen. Karkailin sieltäkin, riehuin, rikoin tavaroita, löin, potkin... Kotona lomalla käydessäni köytökseni oli samanlaista kuin ennenkin. Vaikka minut huostaanotettiin kokonaan kosketus perheeseeni kutienkin säilyi. Aluksi en päässyt pitkään aikaan kylään ja vanhempanikin saivat huostaanotan jälkeen tavata minut ensimmäisen kerran vasta 4kk jälkeen. Vähitellen aloin ottaa apua vastaan, puhua asioista. Pikkuhiljaa aloin voida paremmin ja saada uusia eväitä elämään. Olin kutienkin huostaan otettuna 18v asti. Näin perhettäni aika harvoin, mutta kosketus heihin on kutienkin säilynyt. Nyt aikuisena (olen 23v.) taapaan vanhempiani ja sisaruksiani useamman kerran viikossa. Varsinkin sisarusteni kanssa olen todella läheinen.

Uskon että ilman huostaanottoa en olisi tässä. Sama meno olisi jatkunut ja olisin nyt todennäköisesti tosi huonossa jamassa. EN jaksa uskoa että olisin itse jossain vaiheessa hakenut apua huumeiden ja alkoholin käyttööni.



Koen nyt olevani vastuuntuntoinen ja kunnollinen aikuinen. Pystyn pitämään huolta itsestäni, käyn töissä, maksan laskuni. Opettelu vei kuitenkin pitkään. Omille muutettuanikin tarvitsin pitkään (3v) apua ja tukea normaaleista jokapäiväisistä asioista selviämiseen, kuten laskujen maksaminen, opiskelut (vaikeaa oli olla ajoissa koulussa ja paikalla silloin kun vaadittiin). Nyt kuitenki tuen avulla olen oppinut elämään omaa elämääni. Olen kiitollinen kaikesta saamstani avusta. Ilman sitä minusta ei varmaan koskaan olisi tullut vastuuntuntoista aikuista. Kiitän myös perhekotia, jossa meidät pistettiin kantamaan vastuuta tekemisistämme ja osallistumaan kaikkiin talon töihin tallihommista lähtien.