Lue keskustelun säännöt.
Mieheni joutui vuosi sitten auto-onnettomuuteen ja halvaantui jaloista
18.08.2010 |
Siitä on siis jo vuosi kulunut kun mieheni joutui tuohon onnettomuuteen. Hänen jalkansa halvaantuivat ja hän on tällä hetkellä pyörätuolissa,on luultavasti loppuelämänsä. Hän käy fysioterapiassa säännöllisesti,jalat saattavat kuulemma alkaa jossain vaiheessa taas kantaa.
Ongelmani on se,etten tiedä jaksanko elää näin 'rajoitetussa' suhteessa enää..Olemme olleet 7 vuotta yhdessä,meillä ei ole lapsia. Minusta on aina tuntunut siltä,että mieheni on minulle se oikea. Vaikka tappelemme, emme mene koskaan vihaisina nukkumaan. Meillä on samanlainen huumorintaju ja ah, niin kiihkeä seksielämä. Kyllä seksi nytkin sujuu,se on vain vaikeampaa...
Toisaalta haluaisin olla mieheni kanssa, pyörätuolissa istuminen ei saisi olla este näin hyvän parisuhteen jatkumiselle. Mutta toisaalta minulla on joskus tunne,että en jaksa enää... Tämä elämä tulee minulle kalliiksi,kun mies ei voi käydä töissä. Joskus tekisi vain mieli lähteä,mutta sydän ei anna..
Kommentit (26)
että jos avaudun tänne arasta aiheesta,minua haukutaan provoilijaksi..
Ongelma onkin juuri se,etten haluaisi lähteä, mutta toisaalta haluaisin palata takaisin 'normaaliin elämään'.Ette voi uskoa,kuinka rankkaa tällainen elämä on..
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en tosiaan usko puoliakaan niistä jutuista
Etsi ihmeessä vertaistukea netistä. Tältä palstalta2 sitä ei välttämättä saa..
joutui lopettamaan työt puuverstaalla. Ja kuka haluaisi palkata miehen joka on pyörätuolissa? Ja voin teille sanoa sen,että ettekö ajattele yhtään mitä puhutte ihmisille?Tahallaanko yritätte pahoittaa toisten mielen haukkumalla ja puhumalla alentavasti, luuletteko olevanne parempia ihmisiä? Tuleepa taas tosi hyvä mieli joo...
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ette te ihan puille paljaille jää, sillä hän saa kuitenkin eläkkeen, jos ei työelämään pysty.
Kyllä sä jaksat, jos rakastat!
Mun isä oli puoliksi halvaantunut. Hänellä ei vasen puoli toiminut. En tietenkään voi puhua kuin tyttären näkökulmasta.
joten voin vain arvailla. Ehkä sinun kannattaisi tosiaan hakea vertaistukea tai käsitellä asiaa ammattiauttajan kanssa - klassikko vastaus ;-)
Mutta voisiko olla, että et ole päässyt sinuiksi tapahtuman kanssa ja siksi reagoit noin? Oletko käsitellyt tapahtunutta ja omia tunteitasi avoimesti?
Toisaalta vuosi on lyhyt aika sopeutua uudenlaiseen elämäntilanteeseen varsinkin, jos asioita ei ole käsitelty kunnolla.
Töissäkäynnille ei välttämättä ole estettä, jos miehesi aikoinaan uudelleenkouluttautuu ammattiin, jossa "siistejä sisätöitä". Työnsaannin helppoudesta en valitettavasti osaa sanoa mitään. Ehkä hän joutuu useammin todistelemaan "älyllisen normaaliutensa" pyörätuolin takia, mutta haluaisin uskoa, että pyörätuoli ei olisi este työnsaannille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä olekaan ajatellut asiaa omalta kannaltani..Onnettumuuskin tuli niin puun takaa että siihen piti vain sopeutua. En varmaan kertaakaan ole käynyt asiaa läpi itsekseni. Pitäisikö minun tämän vuoksi mennä vaikka psykiatrille juttelemaan? Miltäköhän miehestäni tuntuisi..
Tuosta onnettomuudesta sen verran, se minua suoraan sanoen vituttaa,ettei yliajaja saanut minkäänlaista tuomiota. Kuski oli humalassa,sai ehdollista ja vapautui siitäkin sitten. Hyvä Suomi,vai muka paras maa asua.
AP
vaikka kuinka saisi fysioterapiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
korvauksia kyllä. Vakuutus korvasi melkein kaikki sairaalakulut, korvaa mieheni fysioterapian kokonaan.
AP
sinäkin vaan...En usko rukoiluun,mutta voit tottakai rukoilla. Olet hyvä ihminen, jos et vitsinä sanonut..
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tai yliajajalla vaikeampaa, vaikka asuisitte Nigeriassa, joten ehkä katkeruus Suomen Valtiota kohtaan kannattaa unohtaa...
Miehesi kuitenkin tod.näk. saa parasta hoitoa maailmassa asuessaan Suomessa ja ehkä myös eläke-edut ym. ovat huippuluokkaa, tietysti voivan sitä muuttaa aina vaikka Romaniaan, jos tuntuu, että siellä olisi helpompaa!
Mutta äkkiseltään tuntuu, että jos tiedät, että miehesi on se oikea ja rakastat häntä yli kaiken... miksi vaihtaisit sen?
vaikka mieheni on terve (tosin vakavan sairauden läpikäynyt jokin aika sitten), mutta sitten päädyin sinne, että onko ruoho kuitenkaan vihreämpää aidan toisella puolella. Eli toisiko tulevaisuus kuitenkaan mukanaan mitään parempaa kuin tämä meidän perhe, hyvä mies ja hyvä suhde. Ei välttämättä - kannattaako ottaa riskiä?
Mites tuo lapsettomuutenne? Onko teillä millaisia suunnitelmia sen asian suhteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyseessä on onneksi vain fyysinen rajoite kertomasi mukaan. Omalla pomollani on tekokäsi (oikea) ja - jalka, on kovassa uraputkessa ja esim konekirjoitusnopeus yhdellä kädellä on aika huima.... nuorehko mies, elää täyttä elämää.
Äkillinen vammautuminen varmasti vaatii paljon aikaa sopeutumiseen, mutta kunhan pikkuhiljaa pääsette ns. normaaliin elämään duuneineen, harrastuksineen ja takaisin sosiaaliseen elämään niin varmasti asiat jo helpottuvat.
puhuneet perheen perustamisesta. Haluamme molemmat ainakin kolme lasta. Mieheni jopa vitsailee,että jaksaa paremmin nukuttaa vauvoja kun istuu koko ajan.. :)
AP
sinäkin vaan...En usko rukoiluun,mutta voit tottakai rukoilla. Olet hyvä ihminen, jos et vitsinä sanonut.. AP
siunausta sinulle ja miehellesi!
Olette kohdanneet valtavan elämänmuutoksen ja on täysin normaalia kokea kirjoittamiasi tunteita. Menkää ihmeessä yhdessä ja erikseen käsittelemään asiaa ammattilaisen kanssa!
hakeutumasta opiskelemaan jotain teoreettista (amk:t, yliopistot) tutkintoa, jonka jälkeen voi hakeutua töihin, joihin ei jalkoja tarvita ja niitähän tässä yhteiskunnassa riittää. Vai menettääkö niin tehdessään jotain etuja tms. Toivottavasti systeemi ei ole niin mätä.
Työelämään kannattaa kuitenkin suhtautua positiivisesti. Ystäväni, pyörätuolissa myös, on isossa yrityksessä johtotehtävissä :) Kun päänuppi pelaa, niin mahdollisuuksia on.
Luulen silti, ettet halua itsekään lähteä - se jotenkin kuultaa mielestäni tuosta tekstistä.