Puollustan surkeaa isääni suojellakseni omaa itsetuntoani..
Mutta nyt sen on loputtava! En ole siis koskaan nähnyt isääni, kuullut hänestä mitään eikä hän ole koskaan kuulunut eläämäni millään lailla. Melkein 20 vuoden ajan olen vakuutellut itselleni, että tuo isäni poissaolo ei ole hänen syytään.
Olen valehdellut itselleni, että kyllä isä haluaisi ottaa minuun yhteyttä, mutta ei tiedä missä minä asun, ei löydä yhteystietojani tai ei uskalla ottaa minuun yhteyttä.
Melkein 20 vuotta uskoin tähän, vaikka ainoa todiste siitä että minulla on isä oli postiluukusta kuukausittain tipahtava elatusmaksukirje! Siihenkin hän maksoi vain minimisumman ja sitäkin oli kuulemma pienennetty monta kertaa kun isä ei ollut halunnut maksaa.
Nyt minun on vain tajuttava se, että isäni ei KOSKAAN ota minuun mitään yhteyttä. Olen lähettänyt hänelle kirjeitä ihan pienestä pitäen, mutta yhteenkään ei ole vastattu.
Jos isäni olisi halunnut olla tekemisissä minun kanssani, hän olisi jo ottanut yhteyttä.
Vielä nopea kysymys, jos minä kuolen ennen isääni, onko isälläni muka oikeus minun omaisuuteeni? Omia lapsia minulla ei ole.
Kommentit (12)
Vanhemmathan perivät lapsensa jos näillä ei ole lapsia.
Varmistaisin asian kyllä lakimieheltä ja tekisin testamentin omaisuudestani, ettei sille ainakaan ihan kaikki mene
sinun ei tarvitse puolustella kaikkia surkimuksia joihin elämässä törmäät. Arvioi asiat järjellä, älä tunteella.
Miksi äitisi ei tehnyt aborttia? tai HUOLEHTINUT EHKÄISYSTÄ ettei meidän tarvitsisi nyt kuunnella sinun vikinääsi täällä
Jos teet testamentin, jossa edunsaajana on joku muu, niin isäsi perimä osuus pienenee, muuten saa puolet (ja äitisi puolet).
niin isäsi ei pääse niihin käsiksi. Jos oikein muistan, tykkäät paleista kovasti.
Ihme kun ei ole käynyt jo lahtaamassa sinua.
Ja ihanko tosissaan luulit että ihmisiä kiinnostaa, kun piti päästä tänne vollottamaan?
ap:lla ei olisi oikeus elämäänsä vaikka isäksi sattuo tuollainen? Pitäisikö kaikille jotka ovat kokeneet vääryyttä elämässään puhua tuohon tyyliin, tai siis heidän äidilleen?
Ja tänne jos minne on lupa vollottaa!
Siitä huolimatta, että joku paskapääkin on tänne eksynyt.
Ja kyse on edelleenkin äitien palstasta.. :( Kauheaa!
Hävetkää, te palstan ilkeät ihmiset!
mitä idiootteja taas täällä palstalla, älä välitä! Isälläsi taitaa olla oikeus perintöön kuollessasi, älä vain kuole ennen häntä. Jos olisin sinä, mielenrauhani takia lampsisi isäni ovelle ja kysyisin suoraan että millä oikeudella teki minulle niin. ehkä sitten tietäisin oikean syyn, eikä se jäisi kaivelemaan vielä kuolinvuoteellekkin.
Anteeksi jos olen väärässä mut mä olen ymmärtänyt et lakiosa koskee vain jälkeläisiä eli jos teet testamentin niin vanhemmat ei peri mitään.Ilman testamenttia puolet äitille ja puolet isälle.Tee testamentti,mulla myös isä jota en oo nähny ja jolla on muita lapsia, joten sun omaisuus voi mennä jopa sun isäs muille lapsille jos niitä on.Tiedän,kuullostan ahneelle mut joku raja pitää olla.
Ikävä juttu kuitenkin. Onneksi minulla on ihana ja rakastava isä