Pakko tunnustaa, että olen pettynyt suomalaisiin naisiin.
Siksipä olen ryhtynyt seurustelemaan ulkomaalaisten naisten kanssa. Sellaisen aion myös ottaa puolisokseni, kunhan löydän sopivan.
Suomalaisten naisten ongelma on ylitsevuotava perusnegatiivisuus, haluttomuus olla naisellinen ja etenkin haluttomuus olla parisuhteen toiselle osapuolelle hyvä.
Varsinkin viimeksimainittua ihmettelen - suomalaisen naisen perusajatus tuntuu olevan, että puolison hemmottelu tai hyvän tekeminen hänelle on alentavaa ja tasa-arvon vastaista toimintaa. Mikään tästä ei tietenkään päde, jos mies hemmottelee naista. Se on hänen velvollisuutensa.
Itsellenikin on tärkeää SAADA hemmotella naista, mutta olen tavannut vain harvoja kotimaisia naisia, jotka kokisivat samalla tavoin miestensä suhteen.
On olemassa myös hyviä suomalaisia naisia, tietysti. He vain eivät ole vapailla markkinoilla, sillä joku onnekas mies on saanut itselleen loistavan puolison. Onneksi olkoon näille naisille ja miehille, jotka ymmärtävät useimmiten puolisonsa ja suhteensa erikoislaadun, ja ovat valmiit tekemään töitä niiden vuoksi.
Itse valitettavasti tein aikanaan väärän valinnan, ja havahduin vasta myöhemmin. Oma moka, tiedän. Otin perusnegatiivisen valittajan. Onneksi ymmärsin kuitenkin hankkiutua hänestä eroon ennen kuin koko elämäni - ja lastemme elämä - oli pilalla.
Itse ainakin pyrin ja pystyn nyt tarjoamaan kannustavan ja positiivisen kotiympäristön lapsilleni.
Ymmärrän, että tämä foorumi on erikoinen paikka kirjoittaa tästä, mutta tiedän, että täällä käy paljon naisia, joten olkaapa hyvät.
Kirjoituksen syy on, että ihmettelen, eivätkö naiset itse ymmärrä kuinka huonosti he käyttäytyvät?
Kommentit (128)
Koulutetuimmissa miehissä tämä on ilmennyt myös ylenmääräisenä kriittisyytenä kaikkea kohtaan. Myös naisia kohtaan. Amerikkalainen positiivisuus, nautinto ja iloitseminen ja lämpimyys on loistanut poissaolollaan. Kristillinen lähimmäisenrakkauden henki on myös puuttunut.
t. nainen 36v
Amerikassa asuu myös satojatuhansia yksinäisiä ihmisiä vailla parisuhdetta ja kotia.
Aika typerää väittää että amerikkalainen elämäntyyli olisi jotenkin onnellista ja palkitsevaa :DSano se niille miljoonille kodittomille. Vaan Hollifoodissa on kaikki hyvin. Eletään yltäkylläisyydessä ja narkoosissa todellisuudelta. Kenen kustannuksella? Niiden farmereiden, jotka henkensä kaupalla kasvattavat kokkelia yläluokalle että saisivat elätettyä perheensä.
T: Kelle Miljoona
Amerikkalaiset teeskentelevät. Amerikkalaiset ovat myös kristillisintä sakkia koko maailmassa. Kristillisyydessä ei voida puhua lähimmäisen rakkaudesta.
Nimittäin samalla tavalla ne suomalaisetkin teeskentelevät. Teeskennellään, että menee hyvin ja ukko ei hakkaa, on rahaa ja ollaan onnellisia töissä.
Keskiverto amerikkalainen teeskentelee varmaankin vähemmän kuin suomalainen. Sillä amerikkalainen elämäntyyli on aika onnellista, palkitsevaa.
Olisinpa löytänyt sen toivemiehen, joka pukeutuu tyylikkäästi ja huolitellusti ja tuoksuu aina raikkaalle, vaihtaa vaatteensa puhtoisiin riittävän usein, laittaa ruoan, siivoaa, pyykkää, silittää, hoitaa lapset ja vielä antaa minulle ihania hajuvesiä ja herkullisia konvehteja syntymäpäivälahjaksi! Hän olisi halunnut pitää kanssani isot kirkkohäät, joiden jälkeen olisimme menneet suuriin hääjuhliimme tanssimaan romanttisen häävalssin! Vihkisormuksessani olisi ollut timantteja ja hääyön jälkeen olisin saanut kauniin korun huomenlahjaksi.
Joka viikko kuulisin tämän komean ja huolitellun miehen ihastelevan kauneuttani.
Tuollaisesta toki uneksin nuorena.
Todellisuushan on usein toinen, kuten kaikki aikuiset tietävät.
En muista puhelleeni täällä yksin. :D Jollakin viiraa nyt pahasti.
Olen edelleen sitä mieltä, että hienoja suomalaisia naisia on paljonkin. Olen nähnyt sellaisia hyvinkin läheltä.
Vapaissa näyttää olevan vähemmän.
Ap
jos olet sitä mieltä, että ystävällisen käytöksen toivominen on lapsellinen prinsessaunelma, sinä joka puhuit ymmärtävistä aikuisista.
Miinus ruonlaitto ja lastenhoito, koska olen kotiäiti. Töiden jälkeen mies tosin tekee tämänkin.
Olisinpa löytänyt sen toivemiehen, joka pukeutuu tyylikkäästi ja huolitellusti ja tuoksuu aina raikkaalle, vaihtaa vaatteensa puhtoisiin riittävän usein, laittaa ruoan, siivoaa, pyykkää, silittää, hoitaa lapset ja vielä antaa minulle ihania hajuvesiä ja herkullisia konvehteja syntymäpäivälahjaksi! Hän olisi halunnut pitää kanssani isot kirkkohäät, joiden jälkeen olisimme menneet suuriin hääjuhliimme tanssimaan romanttisen häävalssin! Vihkisormuksessani olisi ollut timantteja ja hääyön jälkeen olisin saanut kauniin korun huomenlahjaksi.
Joka viikko kuulisin tämän komean ja huolitellun miehen ihastelevan kauneuttani.
Tuollaisesta toki uneksin nuorena.
Todellisuushan on usein toinen, kuten kaikki aikuiset tietävät.
Jos jatketaan samalla stereotypialinjalla, vain mies voi yksinkertaistaa asiat noin suoraviivaisesti. Maailamassa on siis kaksi ryhmää suomalaiset naiset ja ulkomaalaiset naiset. Mielenkiinnolla jään odottamaan, millainen tarkemmin ottaen on ryhmään "ulkomaalainen nainen" kuuluva henkilö? Siis maasta, maanosasta, iästä, koulutuksesta, eettisestä katsantokannasta riippumatta ulkomaalainen nainen on samanlainen. Mielenkiintoista.
Hm. Mies hemmotteli minua kun lapsia ei ollut. ja vielä jonkin verran esikoisen jälkeen.
ikä, muutot, 2 lasta, eletty elämä on kyllä vienyt mehut molemmilta. Lapsista on pakko huolehtia, heille ostaa yhtä ja toista tarpeellista.
Emme ole rikkaita, eikä meillä ole myöskään tukiverkkoja, joten emme voi elää jotain prinsessaunta, eikä se minua häiritse, enkä sitä kaipaa.
Toisessahan kunnioittaaj a rakastaaa sitä, että toinen seisoo vierellä eikä luovuta, vaikka elmä koettelee.
Ja kyllä muuten nyt ottaa päästä etenkin, kun sitä ulkonäköä tuli kehuttua. Olisi pitänyt jättää sanomatta, mokoma kanttura.
M32