Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kertokaapa miten vauvan voi muka opettaa esim. sylihiireksi???
14.08.2010 |
Olen äidiltäni ja muutamalta muulta tutulta saanut kuulla miten olen meidän kuopuksen opettanut siihen, että on aamusta iltaan sylissä. En vaan ymmärrä miten kun syntymästään saakka on itkenyt kaikkialla muualla paitsi sylissä päivisin, päikkärit nukkuu vaunuissa, se onkin minun lepohetkeni. Lattiallakin viihtyy vähän aikaa, mutta aikuisen pitää olla vieressä tai muuten alkaa heti itkeä ja vaikka olisi vieressä niin maksimissaan puolisen tuntia viihtyy lattialla kerrallaan. Myös yöt nukkuu hyvin omassa sängyssä, vain päivisin haluaa olla koko ajan sylissä. Vaikeuttaa elämää välillä paljonkin, mutta elän toivossa, että kun kuopus kasvaa niin alkaa viihtyä enemmän muualla kun sylissä.
Lisäksi täällä oli ainakin kaksi keskustelua, joissa äiti oli tuskastunut siihen, että vauva haluaa olla koko ajan sylissä eikä saa tehtyä juuri mitään ja heille sitten jotkut kommentoivat, että itse olet siihen opettanut. Ei välttämättä just noilla sanoilla, mutta siihen viittasivat.
Pitäiskö vauvan sitten antaa vaan itkeä eikä ottaa syliin? Eikös tuo sitten aiheuta vauvalle "traumoja" kun hänellä on hätä eikä pääse syliin, jossa rauhottuu.
Olen meidän kuopuksella kokeillut tuota huudattamistakin, mutta ei siitä ollut apua. Kuopus huusi monta tuntia eikä rauhottunut, vaikka yritti rauhotella muuten kun syliin ottamalla. Itku loppui siihen paikkaan kun otti syliin.
Kommentit (23)
ovat kasvattaneet meidät ihan eri mentaliteetilla. Kerrotaan tarinaa "kyllä sinä pärjäsit aina itsekseen" ja "ei sinun kanssa koskaan leikitty". Ajat on muuttuneet.
Only time will tell, että mikä on lopputulos näissä sylilapsissa - tuskin nyt ainakaan aiempia tapoja heikompi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta joskus ei vaan pysty kantamaan koko päivää itkevää vauvaa! Ihan oikeasti ei vaan pysty!
ynnä muut kantovälineet. vauvan on helpompi olla kun saa edes sylistä lohtua!
Antaa lapsen tulla syliin ja kainaloon niin paljon kuin haluaa ja on mahdollista arjessa. Sieltä on sitten turvallista alkaa hiljalleen tehdä irtiottoja ja valloittaa maailmaa :)
Eli perusturvallisuudentunne kuntoon sylissä, kainalossa, niin lopputulos on rohkea utelias lapsi. Ja poikkeus tietenkin vahvistaa säännön! :D
tuollaisen kommentoinnin, mutta nämä muut, jotka ovat sanoneet, että olen opettanut vauvan sylihiireksi, mutta nämä muut tutut ovat minun ikäisiäni, tosin heillä on ollut vain ns. helppoja vauvoja toisin kun meillä, aiemmat itki ympäri vuorokauden ekat kuukaudet ja tämä nuorin on nyt sitten sylihiiri.
ap
ovat kasvattaneet meidät ihan eri mentaliteetilla. Kerrotaan tarinaa "kyllä sinä pärjäsit aina itsekseen" ja "ei sinun kanssa koskaan leikitty". Ajat on muuttuneet.
Only time will tell, että mikä on lopputulos näissä sylilapsissa - tuskin nyt ainakaan aiempia tapoja heikompi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
synnyttyään mitä on. Yksi on sylihiiri ja toinen viihtyy rauhassa esim sitterissä. Ei siihen voi paljoa itse vaikuttaa. Huudattamaan en ole lapsiani ryhtynyt. En usko, että siitä koituisi mitään hyvää.
Serkkuni äitikin oppi vasta osallistuvana mummona, että hänen lapsenlapsensa oikeasti vain tarvitsee sen sylin. Hyvä, että heillä oli monta syliä, jotta äitikin sai hengähtää. Aika aikaa kutakin. 2 v oli jo vähemmän sylissä.
tuskin pystyisin koko päivää kuopusta kanniskelemaan. Onneks kuopuskin tottui kantoliinaan, vaikka aluksi itki siinäkin.
ap
mutta joskus ei vaan pysty kantamaan koko päivää itkevää vauvaa! Ihan oikeasti ei vaan pysty!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
halunnut. Iso ikäero on mahdollistanut, että siellä sylissä on saanut olla koko ajan. Siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa itse liikkua, niin viihtyy paljon lattiallakin. Esimerkiksi nyt on nuorempi, 6kk, ollut lattialla jo puoli tuntia, kun tutkii paikkoja ryömimällä.:)
Hyvä äiti tunnistaa kyllä lapsen tarpeen. Tottakai lapset myös vaativat huomiota niin että joskus äidin on hyväkin pistää rajat sylittelylle. Lapsi kestää senkin.
Itselläni on kaksi lasta, joista toinen ei tarvinnut syliä vauvana kovinkaan paljon, eikä esim. sietänyt kantoliinassa oloa. Myöhemmin suuttuneenakaan tämä lapsi ei anna sylitellä, vaan haluaa purkaa vihansa rauhassa pois.
Toinen taas oli pienestä pitäen sylihiiri. Rakasti kantoliinailua ja viihtyy edelleen sylissä. Kun lapsi suuttuu, vihastus menee ohi vain sylissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toki ovat vieläkin, mutta eivät enää vauvoja. Sylissä olivat molemmat rauhallisia ja toinen viihtyi myös sitterissä, jos sitä keinutteli. Jos isä oli kotona toinen kantoi (piti kantoliinassa/repussa) toista ja toinen toista. Jos taas olin yksin niin monesti toinen oli sylissäni tai kantoliinassa ja toinen sitterissä tai molemmat sylissä.
ap
Entäs jos saa kaksoset?
muutenkin, että lapsen ominaisuudet ovat ainoastaan äidin opetusten tulosta.
Osa uskoo, että se on ihan vain omaa ansiota, että vauva on aina nukahtanut itsekseen sänkyyn, kun hänet on sinne nostanut. Tai se, että nelikuinen alkaa nukkumaan 10 tunnin yöunia itsekseen. Sama juttu kun puhutaan lapsen rauhallisuudesta, sopeutumisesta uusiin tilanteisiin, kokkareisen ruoan syömisestä, melussa nukkumisesta, nopeasti liikkumaan oppimisesta, puhumaan oppimisesta jne. Eilen joku täällä jopa sanoi, että häntä oli päiväkodissa syytetty siitä, että oli opettanut lapsensa puremaan toisia.
Jotkut väittävät, että lapsi ei opi liikkumaan, kun kanniskellaan liikaa. Mulla oli paljon itkevä lapsi, jota kannoin melkein ekat puoli vuotta. Siitä se sitten lähtikin samantien liikkeelle ja nousi parissa viikossa seisomaan.
Koska olen lapsen kanssa kaksin kotona, vauvana meillä oli aina hiirenhiljaista lapsen nukkuessa. Silti se nukkui tarvittaessa vaikka millaisessa mökässä. Ei siis takuulla oltu "opetettu" nukkumaan melussa, niin kuin monet ohjeistavat.
Lisäksi lapsi on aina sopeutunut helposti eri paikkoihin, tilanteisiin ja ihmisiin, mikä on tehnyt hänen kanssaan liikkumisesta helppoa. Vaikka muuten olikin melkoisen vaativa vauva. Hän oli niitä vauvoja, jotka ihan oikeasti nauttivat käydä vaikka ostoskeskuksessa! Ei siis ollut niitä tapauksia, joiden kanssa olisi hiljaa hissuteltu kotona ekat puoli vuotta. Enkä todellakaan usko opettaneeni häntä tähän, niin pienestä tuo ominaisuus oli nähtävissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei vaan ole sattunut sylihiirivauvaa, joten ne ei ymmärrä koko asiaa. Kuten monet täällä on jo sanoneet, toiset vauvat vaan on sylihiiriä ja toiset ei, et voi siihen itse juurikaan vaikuttaa.
Sinä olet lastesi äiti ja sinä määrittelen (yhdessä puolisosi kanssa), miten teidän perheessänne hoidetaa nlapsia.
Meillä on viidesta lapsesta muutama ollut todellisia sylikissoja ja kas: ihan hyviä ihmisiä niistäkin tuli :-).
"Syliaika" kestää suhteessa tosi pienen ajan, vaikka onkin välillä hetkittäin hankalaa. Nimim. muistan aina kuinka kolmosen kanssa meinasi mennä järki, kun yritin saada ruokaa pöytää kahdelle vanhimmalle ja kolmonen, joka viihtyi vain sylissä, kirkui alas laskiessa kuin pieni possu. On nyt 13-vuotias ihanainen :), ja tuota sylitarvetta kesti elämässää ehkä sen ekat 3-4 kk.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mietipä Afrikan lapsia... vaikka niillä on asiat siellä miten kurjasti, niin äidit pitää lapsia koko ajan lähellään eli sylissä eli kantoliinassa!!
Yhä edelleen vahvana ihmisillä on se käsitys, että lapsi on syntyessään "tabula rasa", johon vanhemmat sitten istuttavat omat oppinsa (tai huonot vanhemmat eivät opeta mitään!) Lapsen käytös ja ominaisuudet ovat täysin vanhempien toiminnan tulosta, mukamas. Neljän lapsen kokemuksella sanon, että hyvin vähän lapsen ominaisuuksiin voi vaikuttaa, geenit ne on jotka ihmisessä jyllää! Meillä yhdellä lapsella on käytöshäiriöitä ja tosiaan rasittaa, kun jatkuvasti kuulee "no eikö ole opetettu...no kyllä on huonosti kasvatettu..." jne. Kyllä tosiaan on urakalla kasvatettu vaan tulosta ei ole tullut, muut taas ovat tasaisia ja hyväkäytöksisiä ilman että heille on tarvinnut takoa päähän käytössääntöjä.
niin sille tuli muutakin tekemistä kuin parkua syliä. Silloin helpotti. Vaikka siitä alkoi sitten se puntissa roikkuminen. Sitä kesti sitten tuonne parivuotiaaksi ja siitä on vähitellen koko ajan helpottanut.
sitä vauvaa opeteta sylihiireksi, se on lapselle se luonnollinen paikka olla, tuntee olonsa turvalliseksi sylissä ollessaan. Hankalaahan se tietysti on, jos lapsi ei oikein muuten viihdy, mutta en antaisi vauvan itkeä lattialla tai sitterissä. Olet jo varmasti kokeillut kantoliinat ja -reput, niistä saa yleensä edes vähän apua.
Synnytyssalissa en vielä huomannut mitään poikkeavaa, en myöskään silloin ensimmäisenä yönä, joka ei ollut kuin parin tunnin mittainen. Mutta ennen vauvan elämän toista yötä täytyi tapahtua jotain, sillä siitä lähtien se huusi, jos oli jossain muualla kuin minun vieressäni.
Eli olkaapa tulevat äidit tarkkoina, ettette tee samaa virhettä vauvan ensimmäisen elinpäivän aikana kuin minä. En tosin tiedä mikä se virhe oli, mutta silloin sen täytyi tapahtua.
Mitä tulee muiden kommentointiin: jokaisen tuoreen äidin tärkeimpien taitojen opettelulistalle pitäisi kuulua ns. VESI HANHEN SELÄSTÄ-metodi. Sinulla itselläsi on paras tuntuma lapsesi temperamenttiin ja tarpeisiin, luota siihen. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Jos lapsi kaipaa läheisyyttä ja turvallisuutta, anna sitä ylenmitoin. Jos taas ei, kunnioita sitä.
Itselläni kaksi lasta, molemmat tyttöjä. Esikoinen alkoi venkoilla sylistä pois heti kunhan osasi - tämä siitä huolimatta että oli hirmuisesti sylitelty vauva, koko perheen keskipiste, jonka joka inahdukseen reagoitiin salamannopeudella, jota kannettiin kantoliinassa ja imetettiin yli vuoden ikään saakka! Edelleenkin hän tyydyttää läheisyydentarpeensa mieluummin telmimällä tai vaikka lueskelemalla vieri vieressä. Tulee toki joskus halaamaan, mutta silloinkin hali on usein vähän "hurja" rutistus, ja lapsi on itse aina eka joka päästää irti ja viilettää taas menemään. C'est la vie.
Toinen (kuopus) taas oli vauvana ja on edelleen pienenä koululaisena sylihiiri. Reipas ja itseluottamusta uhkuva lapsi, mutta tykkää vaan paijaamisesta. Jo pienenä - ihan toisella tavalla kuin esikoinen - kerta kaikkiaan *rentoutui* siihen syliin. Eroa oli kuin yöllä ja päivällä.
Alue: Aihe vapaa
olen samaa mieltä kuin sinäkin, että syli on vauvalle turvallinen paikka kun itkettää. pienivauva ei voi ymmärtää miksi on paha olo ja on aikuisen tehtävä tuoda lohtua.
ajattele, missä asennossa vauva on kohdussa. luomalla kohtumaisen ympäristön, luot myös vauvalle turvallisuuden tunteen.en vain tajua ihmisiä, joiden mielestä vauvan pitää "antaa vähän itkeäkin"!