Rehellisesti: Onko oma miehesi mielestäsi sinulle se sopivin ja täydellisin maailmassa?

Mieheni on kaikkea mitä itse osaan kaivata. Tosi monipuolinen, eli kiltti ja tuhma. Ja sovimme tosi hyvin yhteen myös fyysisesti, esim yhtaikaiset orgasmit eivät ole poikkeus kun meillä on vain jaettu nautinto. En ikimaailmassa vaihtaisi miestäni kenenkään toiseen, vaikka toki toisinaan arki voi ahdistaa.

Minusta on kummallista, että joku täällä säälii niitä, jotka "joutuvat tyytymään kakkoseen". Eihän se ole mitään tyytymistä, että tiedostaa sen, että maailmassa on muitakin ihmisiä, joita voisi rakastaa ja joiden kanssa elämä voisi olla kaikin puolin hyvää. Kun niiden kaikkien kanssa ei kuitenkaan voi olla, niin on valittava yksi, mikäli ei halua elää elämäänsä yksin ;) Kestävä parisuhde ja avioliitto ovat kuitenkin ennen kaikkea tahdon asioita, sitä, että aktiivisesti valitsee (jatkuvasti) niin, että tämän ihmisen kanssa minä haluan olla, kaikesta johtuen ja kaikesta huolimatta.

joka säälii niitä jotka joutuvat tyytymään siihen kakkoseen ovat juurikin niitä joilla se kumppani on se yksi ja ainoa. Eivät osaa kuvitellakaan että voisi olla joku toinen jota voisi rakastaa ja jonka kanssa elämä voisi olla hyvää.

Ja he säälivät näitä kakkoseen tyytyjiä siksi että he tyytyjät eivät koe samanlaisia tunteita miestään kohtaan kun säälijät.

Eli olen itse enemmänkin tällainen säälijä. Ja se johtuu ihan tasan siitä että en voisi koskaan sanoa niinkuin sinä että en voi tietää että onko mieheni minulle se sopivin ja täydellisin, kun se tieto on niin vahva että hän on se oikea. Oli jo tapaamisestamme lähtien, sanoinkuvailematon. Ja hän on sitäpaitsi kaikkea mitä nämä kakkoseentyytyjät puolustelevat miehensä olevan, luotettava kumppani, hyvä isä yms. Mutta sen lisäksi hän on se oikea. Ja siksi en saata kuvitellakaan mitä elämä olisi ilman sitä tunnetta, tietoa että tässä on se oikea kumppani ja muita ei ole. Eikä tämä tosiaankaan enää ole mitään alkuhuumaa, olemme olleet yhdessä pitkään. Tapasimme hyvin nuorina. Elämä ei ole ruusuilla tanssimista pelkästään, en sitä odotakaan, ei se koskaan ole. Mutta silti ei edes pahimpina hetkinä ole koskaan epäilyttänyt että olisiko meille paremmat kumppanit kenties tuolla jossain. Ei ole.

Ja tämän takia on hankala olla säälimättä ihmistä joka ei koe tällaisia tunteita omaa miestään kohtaan. Koska vaikka hänellä olisi kaikki hyvin niin kyllä häneltä jotain puuttuu ja se on iso asia.

vaikka me olemme kanssasi eri mieltä tästä "se oikea" -asiasta, niin et sinä silti pysty sen perusteella mitenkään päättelemään, millaisia ja miten syviä tunteita minulla on miestäni kohtaan. Se, että tiedostan sen, että asiat voisivat olla toisinkin, ei missään nimessä tarkoita sitä, että haluaisin niiden olevan jotenkin muuten tai haluaisin olla kenenkään muun, kuin mieheni kanssa - päinvastoin, tahdon nimenomaan hänet, jokaisena elämäni päivänä. Eihän se, etten usko, että jokaiselle on olemassa yksi ainoa oikea, tarkoita sitä, etteikö mieheni olisi minulle oikea kumppani. Mekin olemme tavanneet nuorina (lukiossa) ja olleet yhdessä kohta 13 vuotta, joten jonkinlaisella kokemuksen äänellä voin itsekin asiasta puhua.

Joten sääli vaikka Afrikan nälkäisiä lapsia ennemmin, heillä on oikeastikin asiat huonosti.

Ei varmastikaan ole. On paljon ominausuukisa, joita haluaisin, että miehessäni vielä oli. En kuitenkaan edes usko, että sellainsta täydellistä, kaikkia tarpeitani tyydyttävää ihmistä edes on olemassa. Meillä kaikilla on hyvät ja huonot puolemme ja tärkeintä on että niitä hyviä on reilusti enemmän ja ne huonot on siedettäviä.



Näin meillä onkin. Olemme olleet naimisissa jo 20 vuotta ja on ollut hyvin ja huonoja aikoja. Nyt on ihanaa, valtavan mukavaa ja tasapainoista, vaikka nytkin on asioita, joita toivoisin olevan jotenkin toisin ;)

Itsekään en varmasti täytä kaikkia niitä toiveita, joita miehelläni ehkä on, mutta olemme onnellsia ja uskon, että jatkossakin tulemme olemaan, jos se meistä on kiinni.

KYLLÄ on myös vastaukseni toiseen kysymykseen

koska ketään en tunne sen paremmin. Jotkut puolet ovat joissakin miehissä parempia, mutta kun en tunne niiden joidenkin miesten kaikkia puolia.

Ihminen valitsee sen oikean vaikka miten monta kertaa, jos haluaa. Tai sitten ymmärtää, että sellaista ei ole ja hyväksyy hyvän elämän täydellisen sijaan. Miehillä on muuten taipumus muuttua.

jaksanut itselleni edes kusettaa, että olisi. Olin jo lähemmäksi kolmekymppinen ja oli kiire päästä perustamaan perhe, joten piti ottaa joku kunnollinen, jonka kanssa jotenkin synkkasi.



Lohdutuksena todettakoon, että mies on hyvä isä sekä luotettava tyyppi, kun taas se "täydellinen minulle mies, joka ei ollut minusta kiinnostunut" osoittautui alkoholistiksi, pettäjäksi ja sellaiseksi joka ei halua lapsia (olen siis kuullut näin tapahtuneen hänen nykyisessä suhteessaan), joten ihan hyvä näin.



Tokihan sitä joskus miettii, millaista olisi, jos olisi se sielunkumppani osunut kohdalle, mutta näillä mennään nyt.

helpoin vaihtoehto! Hammasta purren eteenpäin...

Mutta tiedän hänen puutteensa ja vahvuutensa ja olemme oppineet elämään yhdessä.



En usko, että löytäisin ketään "täydellistä" itselleni. Kaikissa meissä on vikamme. Mieluummin tuttu ihminen vikoinensa kuin vieras, jonka luulee olevan täydellinen.



Olisi toki kiva tavata joskus itselle täydellinen ihminen, mutta onkohan se mahdollistakaan... Ja vaikka sellaisen löytäisi, uskaltaisiko jättää nykyisen miehen, kun ei voi olla varma toisen täydellisyydestä...

Mulla on niin uskomattomaton ihana mies, ettei missään oo toista niin ihanaa. Tai nooo, oma isäni on myös tosi hieno mies ja ihminen... Mut muita yhtä ihania miehiä ei varmasti ole. Olen saanut parhaan!

Säälin aina kaikkia jotka tyytyy "kakkoseen"

Arvostan häntä ilman muuta enemmän kuin ketään muuta, jonka tunnen. Mutta onhan se mahdollista, että joskus tapaan jonkun vielä ihailtavamman ihmisen. Jos olen silloin vapaa, hänestä voi tulla elämäni mies numero neljä.

maailman muita 3 miljardia miestä deitannut. On kyllä kelvannut minulle 28 vuotta.

En väitä etteikö jotain yhtä sopivaa olisi voinut tulla vastaan, mutta nyt kun olen tuohon omaan könsikkääseeni tottunut, niin en voisi kuvitella ketään muuta. Hän on siis minulle erittäin sopiva ja melkein pelottavan täydellinen. Sopivasti hänessä on virheitä ollakseen inhimillinen.



Ihailen miestäni, mutta ehkäpä pitäisi vastata eniten ihailemakseni mieheksi joku enemmän koko maailman hyväksi tehnyt ihminen.



Yhdessä ollaan oltu 15 v.

Mutta olisin kyllä halunnut miehen joka olisi rikkaampi, sosiaalisempi, parempi laittamaan ruokaa ja urheilullisempi, ehkä jopa laihempikin.

varmasti se paras ja sopivin mulle. Kun tavattiin, en tosiaankaan ajatellut niin, en useaan vuoteen. Mulla oli selkeä mielikuva mitä haluan, millainen olisi mun unelmamies, ja tää oli ihan jotain muuta. Mutta jossain vaiheessa tajusin, että tää on se, mitä ihan oikeasti tosielämässä haluan, ja aina yllätyn, vieläkin, 9 v jälkeen, kuinka kukaan voikaan olla just mulle niin sopiva. Ei mitenkään miehenä täydellinen, mutta mulle just sellainen, jonkalaista tarvitsen ja haluan.

etä jokaiselle on se joku oikea... on monia hyviä ja huonoja vaihtoehtoja, kenet valitset on oikeastaan sattumaa.



Täydellisyyttä ei tästä maailmasta löydä, ihmisistä varsinkaan. Paras keskittyä läheistensä hyvinvoinnin suojeluun.

Tiedän kyllä kuka olisi fyysisesti enemmän hot ja "se oikea"



Tiedän kyllä kuka olisi henkisesti enemmän tai jopa täysin samalla aallolla ja "se oikea".



Kummankaan edellämainitun kanssa en voisi kuitenkaan elää arkea kahta päivää kauempaa, ei toimisi. Onneksi tunnen molemmat erittäin hyvin, muuten voisi rakentua ties mitä haaveita ja pilvilinnoja.



Tää joka on mun "the mies" on riittävän ho ja riittävän samalla aallolla, mutta pointti on se et sen kans on helppo elää.

Ihanat lapset olemme saaneet yhdessä. Mies huolehtii meistä ja olemme hänelle tärkeitä. Olen tähän täysin tyytyväinen vaikka nyt vanhempana olemmekin "kasvaneet eri suuntiin" Ehkä olisimme molemmat miehenä ja naisena onnellisempia toisenlaisen kumppanin kanssa. En ole silti onneton, koska en oletakaan yhden ihmisen vastaavat onnellisuudestani, vaan toteutan muita puoliani perheen ulkopuolella.

Kyllä me tavallaan ollaan hyvinkin sopivat toisillemme, mutta liikaa on erilaista, että oltaisiin toisillemme täydelliset.

Mutta..minkäs teet, tähän me on kuitenkin tultu, alkusta asti on ollut hankalaa, mutta kaipa siihen joku syy on, että ollaan kaikki ne ongelmat ylitetty, ja edelleen ollaan yhdessä. Voin sanoa, että moni olisi luovuttanut jo aikaa sitten.



Mitään väkivaltaa tms. ei tietystikään ole ollut, mutta muuten ollaan niin erilaisia, ja toisaalta ihan liian samanlaisia..meidän elo on yhtä ikuista taistoa ja vääntöä. Kyllähän sitä miettii, välillä useinkin, että olisi paljon helpompaa varmasti jonkun muun kanssa, mutta en minä mitään kadu. Ja ilman miestäni, meillä ei olisi näitä lapsia, ja meidän lapset on maailman ihanimmat..



Tokihan elämä voisi olla seesteisempää ja paljonkin onnellisempaa, mutta..