Naiset jotka olette kotona miehen rahoilla, onko teillä sananvaltaa perheessä?

Meillä minä pyöritän tämän huushollin kun mies käy tienaamassa omassa firmassaan. Jos jäisin joka lähtöön odottamaan hänen päätöksiään, oltais niin kusessa, niiiiin kusessa. Minä päätän, mies maksaa. Melko reilua vai mitä?

taloudenhoitajasta, joka on palveluksessa kellon ympäri? On paljon helpompaa kun voi tehdä vativat työnsä rauhassa, ja tietää että perheellä on kaikki hyvin, perhettä ei ole jos sen jäsenet voivat huonosti. Ihan sama kuka rahat ansaitsee ja kuka hoitaa, pääasia on että voidaan hyvin ja nautitaan elämästä. Kodinhoito on kokopäivätyötä.

kotihoidontukea n 300e kuussa, eli periaatteessa minulla on tuloja mutta käytännössähän elän miehen palkalla.



Tottakai on sananvaltaa siinä missä miehelläkin, yhdessä keskustellaan suuremmat asiat. Paitsi jos on joku juttu mistä en tajua hölkäsen pöläystä, silloin miehellä on se viimeinen sana. Minulla taas on viimeinen sana lapsiin liittyvissä asioissa.

Minä päätän, mies maksaa. Melko reilua vai mitä?

Olen jopa varannut etelänmatkan perheelle niin ettei mies tiennyt mitään asiasta etukäteen! ;o)

Siis oikeesti joku nainen jättäää jotain miehen päätettäväksi??

Te joilla on miestenne kanssa erilliset rahat, vaikka yhdessä asutte, ette ilmeisesti käsitä, että yhteistaloudessa ne rahat ovat YHTEISIÄ riippumatta siitä kuka ne tienaa.

Kun olin kotona lasten kanssa, mies toi eniten rahaa kotiin. Silti rahat olivat yhteisiä, eikä minun todellakaan ole koskaan tarvinnut kysyä lupaa jos olen halunnut ostaa jotain.

Siirrän vain rahaa miehen tililtä omalleni, tai otan hänen pankkikorttinsa.



Nykyisin kun olen töissä, tienaan miestä enemmän, mutta yhteiset rahat on edelleen. Isommista ostoksista neuvotellaan ensin.

Naurettava ajatuskin, että elämäni olisi koskaan ollut pelkkää miehen miellyttämistä.

Ja eikös se ole parisuhteen idea, kumpikin miellyttää toista että toisen on hyvä olla? Eikä mitään minäminäminä minun rahat...

enää kotona miehen rahoilla, mutta vastaan silti.



Ihan tasa-arvoisessa suhteessa meillä on eletty myös silloin kun olen ollut kotiäitinä tai työttömänä kotona.

Vaikka mies on noina aikoina maksanut kaiken, ollaan silti tehty päätökset yhdessä. Muutenkin tilaa on ollut molempien harrastuksille, toivelle ja tarpeille.



Tilanne saattaisi olla toisenlainen, jos rahasta olisi ollut tiukkaa. Miehelläni on onneksi niin hyvät tulot, ettei rahasta ole tarvinnut kinastella.



Nykyään olen taas töissä ja yritän parhaani mukaan osallistua perheen menoihin. Vähän hankalan tilanteesta tekee se, että mies on laittanut kaikki toistuvat laskut suoraveloitukseen.

Meillä ei eletä niin että nainen on nyrkin ja hellan välissä :)

Molemmat osallistuvat päätöksiin yms.

Yhteiset rahat ovat yhteisiä, kuka ne sitten tienaakin. Kannattaa laatia yhteiset pelisäännöt ennen avioliitttoa ja mennä naimisiin ilman pelkoja (pelot saavat aikaan lukemattoman määrän riitoja avioliitossa).



Luin uusimmasta Kodin kuvalehdestä naisesta, joka on ollut pitkään naimissa. Hän kertoi sanoneensa miehelleen ennen naimisiinmenoa kolmeksi avioliittoehdokseen; Yhteiset rahat, ei valehtelua ja ei pettämistä. Kuulostaa hyvältä diililtä minusta;)

En tajua, en ymmärrä millään sitä ajattelutapaa, jossa perhe ei ole perhe Oy vaan joku minäminämaa ja kaikilla on omat rahat, joilla kustannetaan vain ja ainoastaan oma eläminen. : P Vaimo kituuttakoon pikkurahalla ja mies lähtee yksin omilla rahoillaan etelään. Tai vaimo shoppaa ja työtön mies ostaa viimesiillä penneillään jonkun leivänkäntyn. Sairasta.



Jos perhe on perustettu ja on yhteisiä lapsia, ovat rahatkin yhteiset. Kukin tekee oman panoksensa perheensä eteen ja kaikki työ on yhtä arvokasta ja perheen parhaaksi, myös kotona tehty työ.



Ei kyllä tulisi ikimaailmassa mieleenikään, jos mies jäisi työttömäksi, ettei hänellä olisikaan yhtäkkiä samaa elintasoa kuin minulla, jos olisin töissä. Karmeaa itsekeskeisyyttä ja pihiyttä sellainen ajattelutapa.



Minä päätän nyt kotona ollessani oikeastaan kaikki lapsiin liittyvät asiat, koska olen tässä paikalla koko ajan. Lähinnä vain ilmoitan miehelleni, mitä olen päättänyt esim. vaatteiden oston suhteen. Isot päätökset (uusi auto, isot huonekalut, telkkarit ja tietokoneet, lomamatkat, jne) mietitään yhdessä. Ei ole tullut riitaa vielä mistään.



Otan omaa aikaa enemmänkin kuin mies, joka ei oiekastaan halua lähteä töiden jälkeen enää minnekään kotoaan. Viihtyy ja rentoutuu pihahommia tehden kaikista parhaiten kuulemma. Itse käyn kyllä vähintään kaksi kertaa viikossa salilla ja kerran kuussa kavereiden kanssa juhlimassa.

ja rahat on YHTEISIÄ, vaikka vain mieheni niitä töissä tienaa. Ilman minua ja minun työelämästä luopumistani ei miehelläni olisi uran lisäksi ihania lapsia&vaimoa eli perhettä. Mieheni arvostaa minua ja olemme tasa-arvoisia.



Käytämme kumpikin vapaasti yhteisiä rahoja, mutta luonnollisesti keskustelemme isommista hankinnoista etukäteen.

Minä siis olen 1,5-vuotiaan lapsemme kanssa kotona, saan tuet mutta käytännössä kuitenkin eletään miehen rahoilla. Yhteinen toive on että lapsi on n 2-2,5-vuotiaaksi kotona. Mies haluaa väitellä ja sai paikan todella hyvässä tutkimusryhmässä mutta paikka olisi mennyt ohi jos hän olisi jäänyt kotiin lapsen kanssa. Hän arvostaa sitä että minun kotiinjäämiseni mahdollistaa hänelle väitöskirjanteon haluamassaan ryhmässä ja sen että lapsi ei joudu hoitoon (meistä) liian pienenä joten kyllä, sananvaltaa minulla on.

ja keskustelemme hankinnoista yhdessä. Kumpikaan ei ostele isoja asioita toisen tietämättä.

Enkä ole ikinä kokenut, että "elän miehen rahoilla", eikä ole miehenikään. Meillä on ollut yhteinen tili ja yhteiset ollut rahat siitä asti kun ensimmäinen lapsi syntyi.



En voisi elää moisessa suhteessa, me olemme tasa-arvoiset ihmiset ja kodin ja lapset jaamme myös 50-50, ikinä ei tarvi kinata mistään. Rakkautta riittää ja molemmat hyväksyy toisen sellaisena kuin on.

Suukin teipataan jeesusteipillä joka aamu :-/

Jos pitäis odottaa, että mies jotain päätöksiä tekee, niin MITÄÄN ei saatais aikaiseksi.

"miehen rahoilla". Nuorena, kun mies oli intissä, minä maksoin vuokran (kela makso puolet), ruuat, sähkön, netin, vakuutukset, viikonloppuhuvitukset ts. kaikki paitsi tuota puolikasta vuokraa. Kaikki oli yhteistä. Miehen kotiuduttua intistä molemmat oltiin töissä ja/tai koulussa, ja kaikki oli edelleen yhteistä. Sit saatiin lapsi ja mun tulot oli vain minimiäitiyspäiväraha (olin opiskelija kun jäin äitiyslomalle) niin senpä jälkeen ei mikään enää ollutkaan yhteistä. Miehen mielestä minun piti maksaa puolet vuokrasta, ruuasta ja muista laskuista ja tietenkin omat ja LAPSEN menot omista (olemattomista) tuloistani. Miehellä meni jopa 1000€ kuukaudessa harrastuksiin ja matkusteluun kun minä puin lapsen sukulaisilta saatuihin käytettyisiin vaatteisiin ja söin veteen keitettyä kaurapuuroa, kun muuhun ei ollut varaa. Ajattelin että tilanne korjaantuu sillä että menen töihin. No korjaantui niin että mulla oli varaa ostaa jopa itselleni vaatteita, mitä en ollut tehnyt pariin vuoteen, mutta miehen mielestä mun piti tehdä lähes kaikki kotityöt koska tienasin vähemmän. Mies teki kerran viikossa ruokaa, kun minä tein kaikki muut kotityöt siivouksesta pyykinpesuun ja ruohonleikkaamisesta viemärin avaamiseen. Lapsen ollessa 3-vuotias totesin etten edes lapsen vuoksi jaksa tuommosta miestä. Se niistä miehen rahoista.

"miehen rahoilla". Nuorena, kun mies oli intissä, minä maksoin vuokran (kela makso puolet), ruuat, sähkön, netin, vakuutukset, viikonloppuhuvitukset ts. kaikki paitsi tuota puolikasta vuokraa. Kaikki oli yhteistä. Miehen kotiuduttua intistä molemmat oltiin töissä ja/tai koulussa, ja kaikki oli edelleen yhteistä. Sit saatiin lapsi ja mun tulot oli vain minimiäitiyspäiväraha (olin opiskelija kun jäin äitiyslomalle) niin senpä jälkeen ei mikään enää ollutkaan yhteistä. Miehen mielestä minun piti maksaa puolet vuokrasta, ruuasta ja muista laskuista ja tietenkin omat ja LAPSEN menot omista (olemattomista) tuloistani. Miehellä meni jopa 1000€ kuukaudessa harrastuksiin ja matkusteluun kun minä puin lapsen sukulaisilta saatuihin käytettyisiin vaatteisiin ja söin veteen keitettyä kaurapuuroa, kun muuhun ei ollut varaa. Ajattelin että tilanne korjaantuu sillä että menen töihin. No korjaantui niin että mulla oli varaa ostaa jopa itselleni vaatteita, mitä en ollut tehnyt pariin vuoteen, mutta miehen mielestä mun piti tehdä lähes kaikki kotityöt koska tienasin vähemmän. Mies teki kerran viikossa ruokaa, kun minä tein kaikki muut kotityöt siivouksesta pyykinpesuun ja ruohonleikkaamisesta viemärin avaamiseen. Lapsen ollessa 3-vuotias totesin etten edes lapsen vuoksi jaksa tuommosta miestä. Se niistä miehen rahoista.

jos siis pistit ukon mäkeen... Kaverini perheessä tilanne on juuri samanlainen. Kaveri jäi opiskeluista suoraan äitiyslomalle ja äippäraha tietysti minimi. Ukko on todella hyväpalkkaisessa työssä, hänellä olisi varaa elättää vaikka 2:kin äitiyslomalla olevaa äitiä ja lapset siihen päälle. On vaan niin pihi (ja kusipää) että kaveri kituuttaa pikkutuloillaan sen minkä pystyy. Raha ei tietystikään kaikkeen riitä, puoleen vuokrasta, ruoasta jne, joten loppuosa merkitään velaksi. Olen kaverilleni sanonut monta kertaa että lähde menemään, saat lapsista hyvät elarit ja lisäksi osituksessa puolet (naimisissa, ei avioehtoa), mutta ei ystävä vaan jaksaa toivoa että jospa se ukko siitä muuttuis...

Vastaus siis: ei todellakaan elo ole vain miehen miellyttämistä, vaan tasavertaisina teemme päätökset.

Aivan karmee despootti olen, mutta olen järkevä ja perustelen ihan kaikki päätökset käytännöllisyyden jne. kannalta ja yritän parhaani mukaan ottaa ihan kaikki perheenjäsenet toiveineen ja tarpeineen huomioon ja meillä kommunikaatio pelaa. Asioista siis keskustellaan paljon ja aika usein mies varmaan luulee et on itte keksiny ideat ja tehny päätökset kun mä vaan lobbaan ne silleen et saan siitä tuntumaan kivalta.



Meillä asiaan ei siis liity valtataistelua vaan ennemminki niin että mies taitaa luulla et ollaan tehty kaikki yhteisesti. Tasapainoista on rahankäyttö. Ajankäytöstä mies on joskus vähän kankeena.