Lue keskustelun säännöt.
Miten voisin olla katkeroitumatta?
09.08.2010 |
Kaikki ei todellakaan alkanut kunniallisesti, eikä ole jatkunutkaan kunniallisesti. Minulla oli 10 vuotta ihanaa suhdetta alla kihlattuni kanssa, olimme juuri muuttaneet rakentamaamme unelmataloon, kun toinen mies tuli ja vei sydämeni!
En ollut ikinä pettänyt kihlattuani, edes harkinnut, mutta tämän miehen kanssa tiesin, että paluuta entiseen ei enää olisi. Mies oli naimisissa, mutta suunnittelimme yhteistä tulevaisuutta taloineen ja lapsineen. Mies oli tosin käynyt kaikki lapsettomuushoidot läpi vaimonsa kanssa ja syy olisi nimenomaan miehessä. Emme siksi käyttäneet ehkäisyä, ja yllätys, yllätys, tulinkin raskaaksi kuukauden tapailumme jälkeen!
Kerroimme puolisoillemme tilanteesta. Olisin halunnut pitää lapsen, mutta siinä vaiheessa kaikki oli shokkia minulle (oma käyttäytymiseni, uusi rakkaus, aiheuttamani tuska kihlatulleni, rakentamamme talo...), joten päädyin aborttiin. Halusimme uuden miehen kanssa nauttia ensin kahdestaan ajastamme ja kävimme katsomassa yhdessä taloja.
Miehellä piti olla yksi ilta vielä vaimonsa kanssa, mutta sinä iltana vaimolla meni nilkka ja joutui olemaan muiden hoidettavana pari viikkoa. Sanoin, ettei aikamme ole viikosta kiinni ja mies jäi huolehtimaan vaimostaan. Siinä kohtaa suhteemme oli muka loppunut, mutta jatkoimme intohimoista suhdettamme salaa.
Muutaman kuukauden jälkeen tuli viesti: vaimolla todettiin pahanlaatuinen syöpä ja elinaikaa annettiin kaksi vuotta. Sen jälkeen emme etsineet enää yhteistä asuntoa miehen kanssa, mutta jatkoimme tapaamistamme edelleen. Rakastimme molemmat toisiamme, mutta minäkään en halunnut, että mies olisi siinä vaiheessa jättänyt vaimoaan.
Oma kihlaukseni purkautui ja jäin yksin rakentamaan taloa loppuun. Tapaamiset miehen kanssa jatkuivat, mutta jossain vaiheessa hän alkoi rakastaa jälleen vaimoaan. Syöpähoidot etenivät, kunnes ne keskeytettiin: vaimo oli raskaana! Koska takana oli niin monet lapsettomuushoidot, hän halusi pitää lapsen.
Raskaus oli vaikea, mutta terve vauva syntyi kolmisen viikkoa sitten. Miehen suhtautuminen minuun on muuttunut jälleen lämpimäksi ja rakastavaksi viimeisten 5 raskauskuukauden aikana. Vauvan synnyttyä mies luonnollisesti haluaa olla lapsensa lähettyvillä niin paljon kuin mahdollista ja antaa tälle kaiken. Pidämme päivittäin yhteyttä, mutta emme näe nyt muutamaan viikkoon.
Mies muuttaa perheensä kanssa suurempaan taloon. Tunnen syvää katkeruutta. MINUN piti olla se, jonka kanssa hän hankkii lapsen ja MEIDÄN piti muuttaa yhteiseen taloon, MEIDÄN piti nauttia yhdessä ja elää onnellisesti. Nyt seuraan sivusta, miten rakastamani mies tekee sen kaiken jonkun muun kanssa.
Toisaalta mies pitää minuun yhteyttä edelleen ja näemme edelleen ja silloin aikamme on upeaa kaikilla tasoilla ja molemmilla on hyvä olla toisen lähellä. Tapaamisten jälkeen olen kuitenkin yksin ja taas katkera.
Kyllä, olen toinen nainen ja suhteessa naimisissa olevaan mieheen, jolla on vastasyntynyt vauva ja jonka vaimo on syöpäsairas. Voitte moralisoida, miten saan nyt oikeutta, kun teen tällaista ja lähdin tällaiseen touhuun, mutta auttaako se jotain? Olen joka tapauksessa ahdistunut, masentunut, voimaton ja katkera, mutta yritän työskennellä, että tuo katkeruus ei ottaisi valtaa.
Rakastan miestä, enkä tekisi tällaista yhdenkään muun takia. Vaimon syövän toteamisesta tulee pian pari vuotta, joten suhteemme miehen kanssa jatkuu jo kolmatta vuotta. Pelkästä ihastumisesta ei ole kysymys. Minun kohdallani on raastavaa, etten tiedä, pitäisikö yrittää lähteä eteenpäin ilman miestä vai odotanko, että syöpä korjaa satonsa. Silloin saisin miehen ja lapsen, jolla ei olisi enää äitiä. Haluaisin olla lapselle äiti ja rakastaa häntä kuin omaa.
Olemme erittäin läheisiä miehen kanssa ja olemme eläneet rankat ajat läpi, mutta toisaalta minä olen kuitenkin ollut vain sivustakatsoja. Toivon, että saisin joskus oman elämän...
En tiedä, miten jaksaisin uskoa vielä kaikkeen. Miten jaksan seuraavaan päivään, kun seuraava päiväkin on vaan pelkkää tuskaa.
Kommentit (162)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usko tai älä... totuus on joskus tarua ihmeellisempää...
niin nyt on oikea aika alkaa arvostaa itseään ja lähteä elämään omaa elämää.
Tai sitten vaikka sen kirjan lopuksi: nainen alkoi elää omaa elämää ja mies jäi auton alle seuraavana päivänä ja kuoli.
Teitä riittää joka lähtöön ja AINA te kuvittelette että juuri TE olette niitä OIKEASTI rakkaita ja vaimot kaikkea muuta, MUTTA miettikääpä siellä omassa pienessä päässänne, että MIKSI se mies ei sitten valitse teitä?! Kai te nyt itsekin tajuatte sen, että jos te oikeasti olisitte niitä rakkaimpia niin ne miehet tekisivät KAIKKENSA saadaakseen teidät/ollakseen teidän kanssanne!? Vai ettekö te itse toimisi siten? Tyytyisittekö te elämään jonkun toisen kanssa vaikka oikeasti rakastaisitte toista? Uskallan epäillä että ETTE!! Miksi sitten uskotte noita miehiä?
En voi todeta kuin että olette SÄÄLITTÄVIÄ:( Eikä teillä ole olemassakaan itsetuntoa?:O
ja te saisitte vihdoin toisenne????
Kaikille ei käy noin onnellisesti ja tiedän, että on olemassa tuhansia naisia, jotka kuvittelevat saavuttavansa jotain rakastamalla ja odottamalla. Ehkä olen yksi heistä, vaikka minunkin mielestäni sellaiset naiset ovat säälittäviä. Sitä vain kuvittelee, että oma tarina on jotenkin erilainen...
sun kannalta ehkä mutta ei taatusti sen lapsen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jotka loukkaavat tai syytelevät sinua,on itsellään
henkilökohtaisesti kokemuksia joko pettetyksi osapuolesta tulosta tai muuten paha olla.laita viesti et ole yksin soppassa,ja totuus helpottaa.kyllä elämä kostaa satuttajalle karman kautta.mutta syöpä oli tekosyy osittain eli ei ollu niin pahanlaatuinen tai pitklle edennyt.voimia.
Niin, tunnen itsekin itseni säälittäväksi. Ennen olin kunnianhimoinen ja pidin elämästäni. Kaikki oli hyvin ja nyt elämäni on kuin jostain harlekiinista! Kunnianhimoni on kadonnut ja itken lähes päivittäin, vaikka toisaalta melko läheisetkään ihmiset eivät tiedä mitään ahdingostani.
Ja sallin tämän kaiken itselleni! Ihan itse! Jos sitä tunnetta ei olisi, kun olen miehen kanssa... en miettisi enää hetkeäkään, miksi olen vielä tässä. Mutta se tunne ja ne hetket ovat elämäni. Helvetti sentään, miten säälittävältä tämä kuulostaa!!! Tiedän!!! Tekisin mitä vain... jos joudun odottamaan jonkun aikaa, ei se ole mitään, jos loppuelämä on yhteinen... Tiedän, että sitä ei ehkä vaan koskaan tule...
Mutta jos ja kun jatkan OMAA elämääni, mitä teen miehelle? Jätän vain oman onnen nojaan ja hän jatkaa tyytyväisenä elämäänsä, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan?
Otsikossani kysyn, miten voisin olla katkeroitumatta? Jos kaikki on ollut turhaa ja olen heittänyt upeita asioita hukkaan turhan takia, olenko tyytyväinen, kun mies saa iloisena porskuttaa elämäänsä eteenpäin? Kosto ei ehkä ole hyvä asia, mutta siinä kohtaa janoaisin oikeudenmukaisuutta... Siinä kohtaa rakkaus olisi päättynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ovat järjestäen teratogeenisiä = aiheuttavat pahat sikiövauriot, joten joku tässä sun jutussas mättää ja pahasti.
Joko mies valehtelee, ja sinä et ole oikeasta kotitilanteesta alkuunkaan perillä
Tai sitten keksit koko jutun.
onko ap sun mielestä "onnellista" jos ex-vaimo kuolee syöpään, lapsi menettää äitinsä
Tarkoitin kommentillani kirjan naista, joka eli rakastajana. Onko mielestäsi "onnellista", että sellaisia naisia elää onnettomina ties kuinka kauan?
En myöskään aio syyllistää itseäni lapsen kohtalosta. Vaimo on se, joka päätti pitää lapsen, vaikka tiesi/tietää olevansa kuoleman sairas. Kun itse tein aborttia, vaimo puhkui minulle, miten olin lähellä tuhota oman lapseni elämän, koska sillä ei olisi ollut isää! Lapsella ei olisi ollut isää, koska hän ja lapsen isä olivat onnellisesti jatkamassa liittoaan. Ja nyt samainen nainen on synnyttänyt lapsen, joka tulee todennäköisesti menettämään äitinsä jo varhain äidin itsekkyyden (?) takia.
Sen pienen lapsen olisin valmis kasvattamaan ja rakastamaan kuin omaani. Toki menen tässä kohtaa asioiden edelle - äiti elää edelleen - ja minun ja miehen suhde on tietysti olennaista. Ja jos annan tilaa katkeruudelleni tai koston haluilleni, ei siitä tietenkään tule mitään. Olennaista on minun ja miehen välinen suhde tässä tilanteessa, kuten joku jo aikaisemmin fiksusti kommentoi.
Siksi en tiedä, katkeroidunko ja kostanko, vai pitäisikö vaan rakastaa edelleen ja uskoa, että vaikeuksien jälkeen on ansainnut kaiken hyvän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis onko teillä nytkin fyysinen suhde, siis seksiä ja muuta?
Entä jos vaimo paranee? Ja syövänkin kanssa voi elää vuosia, jopa vuosikymmeniä. Onko teillä sittenkin koko ajan salasuhde, joka voidaan julkistaa vasta kun vaimo kuolee?
Onko mies niin varma siitä, että sinä jaksat odottaa?
Mitä jos sinä sairastut syöpään?
Kirjoitat, että hän oli tehnyt valinnan ja sitten vaimolla todettiin syöpä. Jos valinta olisi oikeasti, sydämessä, tehty, ei se vaimon syöpä olisi siinä vaikuttanut. Vai säälistäkö se sitten harrasti seksiä vaimon kanssa vaikka oli "valinnut" sinut?
Aitoon kanssakäymiseen kuuluu rehellisyys ja avoimuus, ei mitään kiellettyjä puheenaiheita. Vaimon syöpä vaikuttaa paljon oletettavasti, joten on ihan absurdia että siitä et saisi puhua, kyllä aikuiset ihmiset voivat puhua vaikeista asioista ja sietää sen pahan olon joka siitä tulee, jos tulee, sekin menee ohi.
Ja mitä ihme lupauksia nuo oikein on? "Jos vaimoni kuolee ja sinä olet vapaana, niin silloin voimme olla yhdessä". Kamoon.
Niin kauan kuin sinä suostut olemaan vain se toinen nainen, ei tilanne todennäköisesti muutu miksikään. Mieshän saa kaiken, vaimon, lapsen ja empaattisen rakastajan.
Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä juttuja mies kertoo kotona. Luulisi että vaimo epäilee tai tietää.
Voimahaleja sulle taalta, en tuomitse sinua yhtaan! Voit seurata Kluunin kirjoituksia ja mietelmia Twitterin kautta, han kirjoittaa siella "Kluun" nimella muistaakseni, sun tarvii vain itse luoda oma Twitter tili jos haluat myos kommentoida siella.
Valilla tuollaisiin tilanteisiin vain ajautuu, vaikkei sellaista olisi koskaan etukaeen voinut kuvitellakaan... AV-mammoilla taalla vaan on sadekehat aina muakamas kiillotettuina, hohhoijakkaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet oksettava!!!
Silloin saisin miehen ja lapsen, jolla ei olisi enää äitiä. Haluaisin olla lapselle äiti ja rakastaa häntä kuin omaa.
ovat järjestäen teratogeenisiä = aiheuttavat pahat sikiövauriot, joten joku tässä sun jutussas mättää ja pahasti. Joko mies valehtelee, ja sinä et ole oikeasta kotitilanteesta alkuunkaan perillä Tai sitten keksit koko jutun.
Sädehoidoissa piti alkaa toinen säteilytys ja siinä vaiheessa raskaus huomattiin. Tietysti lääkärit tutkivat tarkkaan ja riskit arvioitiin, mutta lääkärit uskoivat, että raskaus on mahdollista viedä loppuun onnellisesti. Kuten kirjoitin, raskaus oli vaikea, mutta olen onnellinen, että vauva on terve!
Syöpää ei ole tutkittu nyt vauvan syntymän jälkeen, mutta kaikki vaihtoehdot ovat mahdollisia: joko raskaushormonit ovat pysäyttäneet syövän etenemisen tai sitten se leviää kulovalkean tavoin... Kaikki on mahdollista...
Mies on kuitenkin ollut äärimmäisen rehellinen minulle koko ajan. Voin olla tyhmä typerässä uskossani, mutta sen tiedän, että mies on rehellinen minulle. Tiedän hänen elämästään enemmän kuin yksikään muu. Ja kuten kirjoitin, meillä on erittäin hyvät ja lämpimät välit.
...paitsi silloin, kun olen ahdistunut, turhautunut, mietin elämäni suuntaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta en tosiaan suosittele ns kostoa, että kertoisit miehen vaimolle yhtään mitään. Jos se mies on alkuunkaan tai vähääkään fiksu, kärsii se erostanne ja tyhmyydestään vaimoaan kohtaan. Mutta että loukkaisit sitä naista ihan julki??? Ei hitto sentään, se nainen on kärsinyt jo riittävästi, älä sen elämää enempää härpi.
Lemppaa se mies lopullisesti, sure ja tee surutyö, anna anteeksi, mutta sitten alat elämään ihan uutta elämää, onni tulee, jos on tullakseen!
vaimo kuolemansairaana ja tää mies pitää siinä sivussa seuraajaa odottamassa...
joka on saanut alkunsa syöpähoitojen aikan, onko sitten lääkkeet parissakymmenessävuodessa muuttuneet mutta ihan normaalilta ko.ihminen vaikuttaa.
En kyllä tajua mitä edes pyörität ja pohdit!
Jätä se mies, luovu siitä, ansaitset parempaa.
Voimahaleja sulle taalta, en tuomitse sinua yhtaan! Voit seurata Kluunin kirjoituksia ja mietelmia Twitterin kautta, han kirjoittaa siella "Kluun" nimella muistaakseni
Jep, hollantia opin pikku hiljaa ;-)
Kiitos voimahaleista! Kluuninkin kautta tiedän, että tämä aihe jakaa voimakkaasti porukkaa puolesta ja vastaan.
Ja tosiaan: en todellakaan uskonut, että jonain päivänä elän tällaista elämää!!
Ajattele, jos osanne vaihtuisivat. Sinä olisitkin syöpää sairastava vaimo, mitä sinä haluaisit kuulla?
Toivottavasti olet avoin näistä ahdistuksen tunteistasi myös miehelle, tietääkö hän miten syvissä vesissä sinä uit?nii
uskoo, että sillä vaimolla on/oli syöpä?? Tutkituta nainen pääsi..