Lue keskustelun säännöt.
Miksi äitiys ei yhtäkkiä enää voisi kiinnostaa vähempää? (lukekaa viesti!)
10.05.2008 |
Minua vuosia vaivannut vauvakuume on yhtäkkiä lakannut kuin seinään. kerta kun näen äitejä lapsineen tai perheitä tv:ssä tai muualla, tunnen lähinnä sääliä heitä kohtaan... sairasta tiedän, mutta en voi tälle mitään. Yhtäkkiä kaikki lapsiin ja perhe-elämään liittyvä on alkanut tuntua tappavan tylsältä ja puuduttavalta... Mikä minua vaivaa? Olen vastavalmistunut (yo:lta), juuri työelämässä aloittanut, onnellisesti naimisissa oleva 28-vuotias nainen. Miehellä olisi kova vauvakuume jo, meillä iso ok-talo hankittuna ja talousasiat todella hyvällä mallilla (opintolainat maksettuna ja vain pieni asuntolaina, kiitos saamamme ennakkoperinnön). Analysoikaa mikä päässäni on oikein vialla???
Kommentit (16)
Eli aikaisemmin mahdoton vauvahaav muuttui realistiseksi ja samalla tajusin, että en sitä mistään hinnasta halua. Ajatus tuntui ikuiseen vankilaan astumiselta.
Syynä oli varmaan se, että pohjimmiltani tiesin, että silloinen mieheni ei ollut "oikea" .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli aikaisemmin mahdoton vauvahaav muuttui realistiseksi ja samalla tajusin, että en sitä mistään hinnasta halua. Ajatus tuntui ikuiseen vankilaan astumiselta.
Syynä oli varmaan se, että pohjimmiltani tiesin, että silloinen mieheni ei ollut "oikea" .
Olen nimittäin viime aikoina miettinyt sitäkin, että onko tämä mies todella se jonka kanssa haluan olla lopun ikäni... Hänestä tulisi kyllä aivan loistava isä, eli parempaa isää en voisi mahdolliselle lapselle toivoa. ap
En ymmärrä miksi ylipäätään "roikut" täällä palstalla jos et ole äiti.Elä elämääsi siinä missä se nyt on ja kun aika koittaa perheellisenä elä sitten sitä aikaa.Elä elämääsi niin kuin haluat ja mikä hyvälle tuntuu -äläkä mieti moisia.
Tässäkö tämä elämä nyt on, tämän miehen kanssako olen lopun ikääni ja teen lapsia... Ei enää biletystä vaan kakkavaippoja? Ei huoletonta opiskelijaelämää vaan työura ja lasten hoitoon kuljettamista? ...
Mieti tarkkaan mitä haluat. Sinkkuelämää ja biletystä vai tämän miehen kenen kanssa olet ja perheen? Kauanko jaksaisit bilettää? Mitä jos sitten onkin liian myöhäistä saada lapsia kun et enää haluakaan bilettää? Entä jos hyvät miehet onkin silloin jo varattu?
on välillä rankkaa, mutta koskaan en vaihtais lapsettomaan elämään. Perhe-elämä on kaikkea muuta kuin tappavan tylsää, koskaan ei tiedä mitä hetken kuluttua tapahtuu. Ollaan joskus miehen kanssa puhuttu ja mietitty, että kuinka järkyttävän tylsää olis illat pitkät istua kahdestaan sohvalla tai viettää iltaa niiden ainaisten kavereiden kanssa. Nyt illanistujaiset ym. ovat todellista "herkkua" kun harvoin niitä on. Mun mielestä ihminen joka ajattelee noin kun sinä niin osoittaa aikamoista itsekkyyttä. Lapsia ei silti kannata hankkia jos ei sitä todella halua sillä rankkaa se on!!! Kannattaa tarkkaan miettiä sisässään onko sinusta äidiksi sillä se tuo ennenkaikkea vastuuta ja huolta, mutta myös järkyttävän paljon sisältöä ja RAKKAUTTA elämään! Onnea valitsemallesi tielle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta siitä olen kyllä eri mieltä että tältä palstalta saisi REALISTISEN kuvan äitiydestä! Täällähän kaiken maailman äitihirviöt huutavat toistensa suuhun ja haukkuvat toistensa valintoja, ei ainakaan mun äitiyteni normaalisti ole yhtä syyllistämistä ja epäonnistumista...
Ja nyt ne jutut jo kyllästyttää ja tuntuu että aika on mennyt niistä ohi - vaikket irl ole lapsiperheen arkea kokenutkaan.
Minulla nimittäin toisen lapsen kasvettua taaperoksi alkoi tökkiä ja en todellakaan enää ollut niin innokas kuin alkuun. Tämä kuulemma normaalia, alkuun sitä on täpinöissään ja sitten kaikki arkiintuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni oli vähän sama tilanne. Edellisen parisuhteen aikana olin "vannoutunut" lapseton, perhe-elämä tuntui hirveältä vankilalta..(pohjimmiltani kuitenkin tiesin, että en halua olla tuon miehen kanssa loppueläämäni).
Kun sitten tapasin nykyisen mieheni, lasten hankinta tuntui ihan itsestään selvältä asialta:)
Itse ajattelen nykyään, että lapset ovat vain hetken "vaihtelua" elämään.
Talvella laskettelukeskuksissa yli 50-vuotiaat näyttävät juhlivan samalla tavoin kuin alle kolmekymppiset, samoin viisikymppiset työkaverini reppureissaavat Etelä-Amerikassa yms. Eli, se "sama elämä" voi jatkua 20-vuoden päästä, jos sitä vielä silloin kaipaa... Minusta on ihanaa, kun elämässä on erilaisia vaiheita, en haluaisi että koko elämäni olisi vaan juhlimista ja reissaamista. Lasten kanssa on myös ihana matkustella ja silloin tulee nähtyä lomakohdetta ihan erilaisesta näkökulmasta, kuin "aikuisten" lomilla.
Musta sää ajattelet vähän liikaa. Lasta ei tartte saada vielä, eikä sitä tartte perustella. Voit nauttia elämästäsi ilmankin lasta!
Sulla on ehkä ollu lähipiirissä lapsia ja oot erehtyny että sunkin tarttis kohta lykätä lapsi maailmaan. Sitten ajattelet että eläminen lapsen kanssa MUKA olisi tylsää.. Vaikka sehän on juuri sitä mimmosen arjen rakennatte lapsen kanssa!
Itse odotan kolmatta lasta, ja kyllä oma asenne ja kumppanin (muun suvun) apu pitkälle vaikuttaa siinä mimmonen arki on. Itselläni ei ole tylsää.. On ihanaa kun voi opettaa lapselleen elämää! Tämä on täyttä elämää.
Oma elämä ei rajotu kodin siivoukseen ja ruokarumbaan.
Koko perhe voi niin hyvin kuin äiti voi hyvin.
Ei omia tunteitaan tartte pitää tyhminä, vaikka ne muuttuu. Mutta ennakkoluulottomammaksi voisit yrittää. Aika ahdasmielinen näkemys äitiydestä ainaskin sulla jos arki jotenkin tylsää. Yhtä tylsää se on kuin arki ilmankin lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
korvilla menee koko elämä uusiksi. Opiskelujen päättäminen tapaa myös muuttaa ihmisen elämää. Siitä olen nähnyt tilastojakin, että ero ajoittuu usein samaan ajankohtaan, kun opinnot päättyvät. Itsellenikin kävi niin, yhdeksän vuoden suhde siinä myllerryksessä meni.
Ja olen todella onnellinen äitiydestäni.
Muutamia vuosia myöhemmin, alettuani seurustella nykyisen mieheni kanssa, olin valmis. Perhe-elämä ei tuntunut ajatuksena vankilalta, vaan oikealta kodilta.
- 3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päässäsi ei ole mitään vikaa =)
Luultavasti olet vain yksinkertaisesti saanut tarpeeksi vuosien haaveilusta.( ja saatoit myös peata niin haaveisiin jotain?) Oot saanu yliannostuksen asiasta joka ei varsinaisesti vielä sinua kosketa. Vähän kuin olis elänyt varjoelämää. Eikö sellaiseen kuulukin kyllästyä?
Ehkä oletkin vain tyytyväineen elämääsi juuri nyt? Ja sehän on vain hyvä asia!
Ja vauvakuumekin on vain pohjimmiltaan tunne, ja tunteet vaihtelee, turha sitä on sen kummemin analysoida (kai?)
Joka tapauksessa, nauti siitä mitä sinulla on ja anna elämän viedä! Kyllä se perhekin sitten aikanaan kasvaa, jos niin haluaa (ainakin toivon mukaan, mutta sitähän ei voi kukaan koskaan tietää etukäteen)!
Kaikella on aikansa ja paikkansa! :D
Mies halusi kovasti lapsia, ja siksi minä niitä teinkin.
Onneksi myös ymmärsin, että se on ihan minusta itsestäni kiinni, kuinka tylsäksi elämäni teen. Ei kotona tarvitse olla kaaosta ja räsymattoja vain sen vuoksi, että talossa on lapsia.
Eli lopeta muiden elämän katsominen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensin koit herätyksen: vauvakuume! Elämän perusasiat olivat hyvällä mallilla ja se antoi luvan haaveilla omasta lapsesta. Sehän on hienoa, sillä jokainen normaali nainen ajattelee jossain vaiheessa lapsen hankkimista iloisin mielin.
Sitten kun asian voisikin oikeasti toteuttaa, alkaa hieman jänistää... :]
Sekin on täysin normaalia. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettetkö haluaisi vielä lasta. Miehesi odottaa innoissaan että saisitte lapsen, se luo kai pientä painetta. Ja kaverien lapset ovat vain kaverien lapsia: ne eivät voi herättää äidinvaistoasi samalla tavalla, kuin sinun/teidän oma vauva voisi...
Neuvoni olisi että siitä vaan rohkeasti vauvaa tekemään! Et taatusti kadu, kun pidät lastasi ensimmäistä kertaa sylissäsi. Enemmän se antaa kuin ottaa, todellakin...
sinulla on nyt turhankin realistinen käsitys. Vaaleanpunaiset lasit on kadonneet silmiltäsi tiedostumisen myötä jo ennen vauvaa.
Näin uskoisin. Ehkä myös se vaikuttaa, että tuo unelma olisi nyt oikeasti toteutettavissa joten nyt viimeistään on pakko ajatella myös sitä harmaampaa puolta.