Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Onko kenenkään isä jättänyt teitä kun olitte pieniä
08.08.2010 |
Mieheni isä jätti hänet 2 vuotiaana. Sen jälkeen ei mitään kuulunut ja osoitetiedot ovat salaiset. Nyt kun meillä lapsia, lapset alkanut kysymään kuka heidän vaari yms.. ja meillä on nyt pienet sukuympyrät. Mieheni päätti ottaa selville, onko hänellä sisaruksia isänsä puolelta. Nyt on tiedot meillä. Isällä osoite salainen, mutta on vaimon ja hänen synt. ajat ja asuinkunta. Lisäksi löytyi useita sisaruksia.. joiden osoitteet tai punhro on. Aikoo ottaa yhteyttä heihin. Miten muut jos vähänkään vastaava tilanne. Oletteko selvittäneet maistraatin kautta biologiset sisarukset ja ottanut niihin taikka isään yhteyttä? Miten on mennyt?? Mieheni pohtii näitä päässään..
Kommentit (5)
niin pienenä ettei muistikuvia. Teininä tapasin häntä pari kertaa kun äiti pakotti. "isä" haluaisi tutustua mut en pysty. Liian myöhäistä. Kyllähän näitä asioita pyörittelee päässään ihan älyttömästi,kun on omia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta oli näin aikuisiällä mukavaa saada uusia serkkuja ja äiti sai uuden veljen. Tulemme toimeen oikein hyvin.
Yritin ottaa yhteyttä joskus, ei mitään kuulunut, joten annoin olla. Sisaruksia mulla ei ole sieltä kautta. Olkoon se ukko ihan rauhassa.
Mut joo, on se tavannut mun lapset! Ja minä en ollut matkassa silloin.
Mun vanhemmat erosi kun olin alle 2v. En ollut missään tekemisissä etävanhemman kanssa 17 vuoteen mutta tultuani täysikäiseksi hän otti yhteyttä ja tutustuttiin sitä kautta ikäänkuin uudelleen. Samalla tutustuin mulle uusiin sisaruksiini.
Nykyisin ollaan hyvissä väleissä. Lähivanhemman kanssa on ollut itse asiassa paljon hankalempaa, nyt hän on tosin kuollut.
Alue: Aihe vapaa
Isä lähti, kun olin suunnilleen kolme. Sanoin vaan, että nähdään ensi viikolla, mutta nähtiinkin sitten vasta yli 12 vuoden kuluttua.
Tuolloin eli lukio-ikäisenä kuulin myös, että minulla on kaksi sisarusta, joista toiseen pidän edelleen yhteyttä, hauska mies tuo veljeni. Isää en juuri tapaa, koska se ei häntä kummemmin kiinnosta.
Varsinkin noiden veljien suhteen tärkein oivallukseni on ollut se, että huolimaat siitä, mitä isäni tai joku ulkopuolinen sanoo välisestämme suhteesta, se on täysin omissa käsissä. Meillä ei ole yhteistä lapsuutta tai yhteisiä muistoja, jotka tekisivät meistä automaattisesti perheenjäseniä keskenämme, joten se, millaiseksi suhteemme muodostui, oli henkilökemioista kiinni. Mikään ei sido meitä yhteen vaan jonkinnäköisen sisarussuhteen luominen oli vapaaehtoista.
Ulkopuolisten ihmisten odotusten tai omien mielikuvien kerryttäminen oli ja on yhä uudelle sisarussuhteelle lähinnä rasite, koska sitä pohjaa, jolle sisarussuhteet yleensä rakentuvat ei ole, ja sen leikkiminen, että näin ei olisi oli huono ja epäluonteva ajatus.